Tuulin käytös

Tuuli oikein rehvastelee öisellä käytöksellään, ottamalla asian puheeksi alituiseen. Rakastelusessiot ovat selvästi hänen itsetuntoaan nostaneet. Tähän asti on ollut väritön hiirulainen, joka joskus päästää kimeän ja narisevan kikatuksen.

Ei tyttöparka taida ymmärtää miten hänestä ja Terosta tehdyt "pornonauhat" elävät netissä vielä vuosia eikä sitä millä etuliitteellä hänet muistetaan. Saattaa tyttö tuntea olonsa vaivaantuneeksi Tampereen Yliopiston käytävillä kun havaitsee opiskelijatoverien ilmeet. Yliopistossa pelkkä BB:hen osallistuminen saa kulmakarvat kohoamaan. Puhumattakaan tilanteista, johin joutuu ravintoloissa kun enemmän tai vähemmän humalaiset asiakkaat, eikä suinkaan aina miehet, kommentoivat tytön tekosia. Sääliksi käy Tuulin äitä työssään sosiaalitoimistossa. Voi olla, että asiakkaat kommentoivat! Tuuli itse on kertonut kuinka pikkuveli häpesi etukäteen luokkatovereitten reaktiota vaikka ei tiennyt Tuulin menevän taloon.

Talon ulkopuolella ehkä Tuuli vihdoin ymmärtää mitä eroa on harrastaa sinänsä luonnollista ja kaunista asiaa yksityistilojen asemasta kameroitten ja satojentuhansien ihmisten näköpiirissä!
354329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

on Tuulilla suuri ainakin ravintoloitten valomerkin aikaan!

Äänestä
  • kaikkihan sitä tekevät. olet muute aika vanhanaikainen ääliö!!!suksi suolle jollet ole suvaitsevainen, ja toiseks mitä sä sulle kuuluu mitä Tuuli tekee. ja vieläpä tarvitsi mainita äidin duunipaikkakin. haista sinä...

    Äänestä

  • olet höböööö kirjoitti:

    kaikkihan sitä tekevät. olet muute aika vanhanaikainen ääliö!!!suksi suolle jollet ole suvaitsevainen, ja toiseks mitä sä sulle kuuluu mitä Tuuli tekee. ja vieläpä tarvitsi mainita äidin duunipaikkakin. haista sinä...

    Eivät kaikki kuitenkaan TV:ssä nai, eipä moni edes BB:ssä vuosien mittaan. Eli pidä sinä idiootti pääsi kiinni. Sitäpaitsi alkuperäinen kirjoittaja totesi vain tosiasiat ja ihmetteli tytön ajattelemattomuutta. Itsellekin tuli mieleen, että Tuulin päästyä kotiin, varmaan Seiskan sivuilla tyttö itkee kun kaikenlaiset läähättäjät soittelevat!

    Äänestä

sandwitch-Tuuli:)

Äänestä
  • naimisiin, ovat Suomen eka BB pari.
    Aloittja, ei kyllä kovin sivistynyttä (vaikkakin annoit ymmärtää, että yliopistossa olet)kuvaa antanut Sinustakaan kirjoituksesi.
    Taidat olla ensimmäinen, joka vetää vanhempien työpaikatkin esiin, miksi, eiväthän he ole BB-talossa?

    Äänestä

p-poliisi Annahan siellä tekee kiusaa ja nostaa asian esille koko ajan. Tuuli ja Tero yrittävät ohittaa asian huomaamatta.
Miksi vainoat Tuulia?

Äänestä
  • Alkuperäinen kirjoittaja on aivan oikeassa. Itsekin ihmettelin kun Tuuli ottaa asian yhtenään esille, eikä ymmärrä asioita. On eri asia lemmiskellä kotona kuin TV:ssä ja päätyä illan kohokohdaksi. Tietysti asia on Tuulin oma asia mitä tekee, samaahan alkuperäinen kirjoittajakin tarkoitti, mutta ihmettelen minäkin tytön realismin tajua.

    Äänestä

  • Raija-Tuulikki kirjoitti:

    Alkuperäinen kirjoittaja on aivan oikeassa. Itsekin ihmettelin kun Tuuli ottaa asian yhtenään esille, eikä ymmärrä asioita. On eri asia lemmiskellä kotona kuin TV:ssä ja päätyä illan kohokohdaksi. Tietysti asia on Tuulin oma asia mitä tekee, samaahan alkuperäinen kirjoittajakin tarkoitti, mutta ihmettelen minäkin tytön realismin tajua.

    sunlaisen körttiläisen EI PIDÄ katsella tälläsiä porno-ohjelmia. Tulee vain paha mieli:/ Miten ihmeessä teikäläiset ovat ottaneet 24/7:n? Mitä ihmettä te luulette öisin näkevänne?

    Äänestä

totta turiset, en pidä Tuulista. Ihme vinkuja , uusi Marianne. Ei tyttö tajua intohimon huumassa aiheuttavansa häpeää läheisilleen, vaikka kyseessä normi asia, mut ne tuhannet katsojat, jotka tulevat kuittailemaan, todellakin, myöhemmin.

Äänestä
  • jo tuo sanaa kuittailee on kuin pissiksen suusta. Tuuli tuskin liikkuu piireissä joissa moukka-pissikset liikkuu ja joka hälle jotain "kuittailee" tekee itsestään naurettavan, sillä Tuuli on täydellinen tyttö joka saa jopa nussiakin ja hänelle kuittailijat tekevät sen puhtaasti kateuksissaan. Elämme vuotta 2008 vaikka takapajuisessa suomessa elämmekin. mee takaisin luolaan ja kuihdu siellä, kun muualla osataan elää.

    Äänestä

  • moukat "kuittailee" kirjoitti:

    jo tuo sanaa kuittailee on kuin pissiksen suusta. Tuuli tuskin liikkuu piireissä joissa moukka-pissikset liikkuu ja joka hälle jotain "kuittailee" tekee itsestään naurettavan, sillä Tuuli on täydellinen tyttö joka saa jopa nussiakin ja hänelle kuittailijat tekevät sen puhtaasti kateuksissaan. Elämme vuotta 2008 vaikka takapajuisessa suomessa elämmekin. mee takaisin luolaan ja kuihdu siellä, kun muualla osataan elää.

    "Tuuli on täydellinen tyttö"... Taitaa olla Tuulin kaveri täällä kommentoimassa! ;Missä Tulli täydellinen on? Täydellinen bimbo, täydellinen narisia, täydellinen kimittäjä, täydellisen turha ja täydellisen tyhmä. Miten "opettajaksi" opiskeleva ei tiedä mikä on desillitra! Tai osaa puhua Englantia?!

    Äänestä

  • :DD kirjoitti:

    kaksi, mutta nainen on "huono" nainen ja mies on "pelimies", näinhän se on aina mennyt ja tulee aina menemään.
    Tasa-arvosta on turha puhua, ei tässä asiassa, eikä missään muussakaan.
    Mies saa tehdä mitä haluaa, kukaan ei kyseenalaista hänen toimiaan ja tämä pätee kaikissa asioissa ihan politiikasta alkaen.

    Äänestä

  • moukat "kuittailee" kirjoitti:

    jo tuo sanaa kuittailee on kuin pissiksen suusta. Tuuli tuskin liikkuu piireissä joissa moukka-pissikset liikkuu ja joka hälle jotain "kuittailee" tekee itsestään naurettavan, sillä Tuuli on täydellinen tyttö joka saa jopa nussiakin ja hänelle kuittailijat tekevät sen puhtaasti kateuksissaan. Elämme vuotta 2008 vaikka takapajuisessa suomessa elämmekin. mee takaisin luolaan ja kuihdu siellä, kun muualla osataan elää.

    Tuuli todellakin täydellinen, hihih. Jopa nu**** tuhansien silmien edessä, jopa osaa, kuten kerrot. Ei sitä osaamista huomaa, ainakin näistä bb-videoista, hah. Inhottava kiekuja. Jää sä sinne luolaan, Treen nurkille, siellähän niitä riittää. :)

    Äänestä

tänne on livahtanut moralisoimaan. Tiiäkkös että seksi on yhtä luonnollista kuin paskalla käynti. ellet itse onnistu harrastamaan seksiä niin todennäköisesti nypläät itseäsi aina peiton alla "salaa". Tai ainakin luulet tekeväsi sen salaa mutta naapurisikin tietävät mitä sinä siellä puuhaat. Tännekin on sitten pitänyt tulla "pornoa" katselemaan. Voisitkos kertoo kuka on sun suosikkisi talossa?

Äänestä
  • ...sinä typerä. Eihän alkuperäinen kirjoittaja mitään moralisoinut. Ihmettelin samaa asia kuin alkuperäinen kirjoittaja ja niin moni muukin eli tyttö ei selvästikään ymmärrä mikä häntä odottaa talon ulkopuolella.

    Äänestä

  • Marianne O kirjoitti:

    ...sinä typerä. Eihän alkuperäinen kirjoittaja mitään moralisoinut. Ihmettelin samaa asia kuin alkuperäinen kirjoittaja ja niin moni muukin eli tyttö ei selvästikään ymmärrä mikä häntä odottaa talon ulkopuolella.

    tulee ihmisten suusta jotka elävät pelkän oman kkätensä varassa. se on niin kauheaa kun joku harrastaa seksiä. Kuuleppas nyt seksikateellinen. Kaikki jotka talossa seksiä harrastavat tietävät mitä tekevät ja ainoastaan todelliset nuijat siitä huomauttelevat talon ulkopuolella. Sehän on samaa kuin menisi sanomaan kelle tahansa että "VOIVOI KUN SIELLÄ TEIILLÄKIN HARRASTETAAN SEEEKKSIÄÄÄ!!!"

    Äänestä

  • nää puheet kirjoitti:

    et taida ihan ymmärtää ihmisten pointteja?

    Kuka oikeasti menisi tekemään julkisen pornofilmin ja lähettäisi muille ihmisille nähtäväksi?

    ei kukaan, paitsi no tietenkin pornonäyttelijät, mutta ei kukaan joka tahtoo menestyä muulla alalla tee sellaista.

    ja tässä on ihan sama asia kyseessä. Tuuli on mennyt harrastamaan seksiä satojen tuhansien katsojien näkemänä... kyllä, seksiä harrastetaan omissa kodeissa ja se on normaalia mutta harrastaisinko minä kaikkien ihmisten nähtävänä? no en todellakaan.

    Äänestä

  • fmsdfmskfslk kirjoitti:

    eihän tässä nyt mistään pornofilmistä sentään ole kyse ja kyllä se nyt pitää jo nuorille ja varsinkin aikuisille olla päivänselvää, miten pylly heiluu kun seksiä harrastetaan, eikä kauhistella sitä tuollaisella puritaanisella asenteella ja varsinkin hyvin kaksinaismoralisesti, että halvennetaan Tuulia jo valmiiksi muiden puolesta? joiden olettaa sitten jatkossa dissaavan Tuulia.

    Toimiihan tero tässä yhtä ajattelemattomasti, jollei vielä tökerömmin, koska enemmänhän teron puheet ja teot on ristiriidassa. Sitäpaitsi, jos se näkymä piti paikkansa kun tero alasti vain sukka munansa peittona käveli, että tero olisi hyvin varusteltu, niin mikäs ihme se nyt sitten olisi, jos nainen haluaisi välillä ratsastaa kunnon patukalla? kait sitä nyt saa fantasioitaan toteuttaa ja kun kännissä yleensä aina ovat olleet, estot on tipotiessään ja vasta aamulla taasen ihmettelevät että mites nyt näin.
    Maine nyt suoraan ei tälläisestä pitäisi nykyaikana mennä.

    Olen samaa mieltä tuon yhden kirjoittajan kanssa, joka totesi, että ne on moukkia ne, ketkä sitten menisivät ulkomaailmassa "kuittailemaan", kuittailemaan mistä? aihettahan on vain sen suhteen, että oli ajattelematon ja on mennyt Teron kanssa pelleilyssä liian pitkälle, kun ei vaan osannut pitää puoliaan teroa vastaan ja tekee niinkuin tero haluaa, vaikka itse hakee lähinnä läheisyyttä, minkä useasti toteaa, niin tero antaa sitä vain törösti seksin muodossa yöllä ja päivällä ollaan kuin ei olisi koskaan edes tavattu?,

    josta ei jää kummallekaan näköjään hyvä olo, koska tämä seksi on nopea panosuoritus, jossa ei ole läheisyyttä, lämpöä, koskettelua ym. toki sen takia joku siinä pornoa näkee, mutta kun osapuolet nyt vaan ovat tuollaisia, että mies(tero) on kykenemätön tarjoamaan naiselle muuta kuin munaa ja nainen(tuuli) ei osaa tarpeeksi vakuuttavasti ilmaista miten oikeasti haluaa toisen vieressä olla ja tehdä, niin toiminta on sitten kalsea panosuoritus. Toki odottaisi vähän normaalimman oloista suhdetoimintaa, mutta toimivat nyt toistensa suhteen kovin ristiriitaisesti jatkuvasti.

    Äänestä

Harrastihan se Terokin seksiä, tietääkseni?!

Äänestä
  • Muuten olisi varmaan tullut häätöpisteet Tuulilta, sen verran vihainen oli tummakutri illalla.

    Äänestä

Normaalia toimintaa on, että ihmiset harrastavat seksiä.
Nyt on katselijat saaneet sitä, mitä ovat odottaneet kaikki nämä vuodet, joten suu suppuun ja nauttikaamme näkemästämme.
Näköjään tarvittiin Tuuli ja Tero taloon, että katsojat saivat sitä, mitä halusivat.

Äänestä

voi niin tasan tarkkaan saada selvää kuka siinä touhuaa ettei nyt kaikki kadunmiehet heti tunnista naamavärkkiä.Seksitouhut tuossa on ehkä vähän jotain hailaittia pari minuuttia mutta sitten tulee joku muu juttu. Muutenkin BB:n merkitystä liiotellaan aika tavalla. Netti pursuaa kaiken maailman kolaolleja ja bbkakeja sun muuta sälää jotka menee ja tulee. Tuuli saattaa saada törkypostia ja kiimaiset äijät tunkee kapakassa iholle, mutta varmaan ovat tunkeneet tuon näköisen naisen lähipiirissä muutenkin. Mikset muuten tuomitse Teron käytöstä, yksinäänkös se Tuuli siellä lemmenleikkejä harrasteli? Aika asiatonta muuten vetää esille sukulaisten ammatteja jne...Oletko jostain syystä katkera Tuulille, eikö flaksi käynyt?

Äänestä
  • ..toteaisin, että itse Tuuli on äitinsä ammatin ja työpaikan sekä perhesuhteet talossa useasti maininnut.

    Äänestä

oksennustukehtelija tero??? Varsinainen horatsu!!!!Ensin oli Marianne ja nyt kana- Tuuli.

btw: Miksei paljon kukaan tunnu huomaavan tuota Teron kieroutta, laskelmointia ja tuota ihmeellistä yli- ihmis käsitystä itsestään. Ihme pitkin seiniä hiippaileva liero! Itse tajusin Teron olemuksen heti, kun huomasin (kolme vkoa bb:n alkamisesta) että joku tero- niminen edes on paikalla. Pelottaa, jos tollasen annetaan voittaa..on kierompi ja huomattavasti ilkeempi kun Andreas koskaan pystyis olemaan..miten tätä ei nähdä????

Äänestä
  • pelaa todella kieroa peliä. Ihme, kun Tuuli ei ole hoksannut. Näkyy kyllä olevan Teron lujasti Teron pihdeissä.

    Äänestä

  • Terosta kirjoitti:

    pelaa todella kieroa peliä. Ihme, kun Tuuli ei ole hoksannut. Näkyy kyllä olevan Teron lujasti Teron pihdeissä.

    Tuulihan tiesi Teron tavat jo taloon mennessään, koska meni myöhemmin.
    Mutta ei tässä ketjussa Terosta ollutkaan kyse vaan Tuulista.

    AP:n kanssa samaa mieltä. Tuulille tulee vaikeuksia asian kanssa. Ellei jo nyt ole mukana porno- tms. bisneksessä.

    Mikäli hänestä tulee opettaja (näin olen ymmärtänyt), tulee olemaan vaikeuksia kohdata teinixit, jotka kyllä osaavat muutakin kuin kuittailla säilömästään videosta.

    Äänestä

  • opettajatäti Tampereelta35 kirjoitti:

    Kasvatustieteen yliopisto-opiskelu ei kouluta varsinaisesti opettajaksi, vaan pikemminkin opetusalan hallintovirkoihin.
    Uskottavuusongelma voi tosin olla niissäkin, kun menee tv:ssä mokailemaan tuohon malliin.

    Äänestä

  • opettajatäti Tampereelta35 kirjoitti:

    Tuulihan tiesi Teron tavat jo taloon mennessään, koska meni myöhemmin.
    Mutta ei tässä ketjussa Terosta ollutkaan kyse vaan Tuulista.

    AP:n kanssa samaa mieltä. Tuulille tulee vaikeuksia asian kanssa. Ellei jo nyt ole mukana porno- tms. bisneksessä.

    Mikäli hänestä tulee opettaja (näin olen ymmärtänyt), tulee olemaan vaikeuksia kohdata teinixit, jotka kyllä osaavat muutakin kuin kuittailla säilömästään videosta.

    Vaikka tulisikin, niin ei seksi ole esteenä open uralle.
    Seksi kuuluu osana ihmisten normaalia toimintaa.

    Erota seksi ja porno toisistaan.

    Äänestä

  • Tero ei mielestäni ol yhtään kiero, onhan hän tehnyt Tuulille selväksi, että talon ulkopuolella heillä ei ole mitään mahiksia suhteseen. Tuuli ei vaan tätä voi millään uskoa, luuleehan hän olevansa varsinainen "pakkaus"... hohhoijaa...Roikuu Teron perässä nalkuttaen, ruinaten ja vinkuen. Ja vaikka nainen olenkin, ymmärrän kyllä että Terolle Tuulin p..se kuitenkin kelpaa, paremman puutteessa.

    Äänestä

AIvan samaa mieltä. Tuuli on ihme kitisiä ja kimittäjä, ja todellakin saa ihmetellä miten Tero tai kukaan muukana talossa kestää sitä...

Pitää olla aika tyhmä että televisiossa harrastaa seksiä, kyllä mahtaa olla äiti ylpeä tyttärestään.

Aikaisemmin illalla Tero oli tehnyt selväksi Tuulille, että heistä ei koskana tule paria BB talon ulkopuolella. Ilmeisesti Tuuli ajatteli, että jos antaa Teron panna häntä, mies "rakastuu" häneen tai jotain muuta yhtä tyhmää.

NO Tuuli kusi omaan silmäänsä, mutta ihan sama, saisikin se ärsyttävä tyhjäpää läjhteä sieltä, kun sen nalkutusta ei yksinkertaisesti kestä katsella.

Äänestä

Tuulilla vielä monta vuotta valmistumiseen..kylläpä vanhanaikaiset asenteet ja yliopisto- elitismi nostavat nyt päätään...Tuulihan on keskellä kiintoisaa, kasvatustieteellistä kokeilua:)

Enpä silti tuosta Tuulin naistyypistä pidä ollenkaan. Tuulihan selitti, kuinka kamalia ja vaikeita suhteita ja poikaystäviä hänellä on ollut...eipä tuo T itsekään ole sieltä helpoimmasta päästä; mustavalkoinen, mustasukkainen kitisijä.

Äänestä

taitaa tulla tosiaan Tuulille ulkomaailma melkoisena shokkina vähitellen. Toivotaan pollan kestämistä nythän IP-lehdetkin on revitelleet siitä paremman uutisoinnin puutteessa ties mitä Porin Masan hoiteluista alkaen vaikka tais olla aika vähäistä touhua se. En silti syyllistä Tuulia heittäytymisestä, luulen että oikeat tunteet niillä tuossa älyttömässä touhussa tuon lapin tollon kanssa on pelissä, tosielämässä varmaan tyypin puuduttavat jutut kyllästyttävät muutamassa viikossa. Onko viisasta touhuilla kameroiden edessä näkyvästi ilman peittoja, no ehkä unohtui siinä hötäkässä humalassa. Onko pitkä ihmissuhde kysymyksessä, en usko kun molemmat ovat aika särmikkäitä ja erikoisia ihmisiä. Kaduttaako telkkarissa peuhaaminen? Varmaan, mutta kannattaako hommaan lähteä jos ei ota mitään riskejä.

Äänestä
  • On alkanut yhä enemmän olla tunne, että ovatkin molemmat tai ainakin Tuuli, alan ammattilaisia ja palkattuja näyttelijöitä, jotka tekee asioita täysin käsikirjoituksen mukaan

    Äänestä

Joku Tuulin katkera exä vai??

Äänestä

Tuulilla tuntuu myös aina olevan aika valikoiva muisti sen jälkeen kun on jonkun kanssa peitto heilunut. "Em mää kyllä nyt muista ihan kaikkee...Ei me kyllä oo päällekkäin oltu... Mitä me on muka tehty..." Voi herrajumala...!

Tuuli oli koko illan vongannut Terolta fyysistä huomiota ja kun sitä sai, niin aamulla väitti että "voi ei kun Tero tulee iholle, kun Tero aina tunkee lähelle"... :DD

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Markus E kirjoitti:

Tuuli oikein rehvastelee öisellä käytöksellään, ottamalla asian puheeksi alituiseen. Rakastelusessiot ovat selvästi hänen itsetuntoaan nostaneet. Tähän asti on ollut väritön hiirulainen, joka joskus päästää kimeän ja narisevan kikatuksen.

Ei tyttöparka taida ymmärtää miten hänestä ja Terosta tehdyt "pornonauhat" elävät netissä vielä vuosia eikä sitä millä etuliitteellä hänet muistetaan. Saattaa tyttö tuntea olonsa vaivaantuneeksi Tampereen Yliopiston käytävillä kun havaitsee opiskelijatoverien ilmeet. Yliopistossa pelkkä BB:hen osallistuminen saa kulmakarvat kohoamaan. Puhumattakaan tilanteista, johin joutuu ravintoloissa kun enemmän tai vähemmän humalaiset asiakkaat, eikä suinkaan aina miehet, kommentoivat tytön tekosia. Sääliksi käy Tuulin äitä työssään sosiaalitoimistossa. Voi olla, että asiakkaat kommentoivat! Tuuli itse on kertonut kuinka pikkuveli häpesi etukäteen luokkatovereitten reaktiota vaikka ei tiennyt Tuulin menevän taloon.

Talon ulkopuolella ehkä Tuuli vihdoin ymmärtää mitä eroa on harrastaa sinänsä luonnollista ja kaunista asiaa yksityistilojen asemasta kameroitten ja satojentuhansien ihmisten näköpiirissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu