Nostakaa syntyvyydensäännöstely

kunniaan

Maailman luonnonvaroja kulutetaan loppuun niin huimaa vauhtia, että tarvittaisiin kaksi planeettaa, jotta pystyttäisiin pitämään yllä nykyinen elämäntyyli yhden sukupolven ajan.
Luonnonsuojelujärjestö WWF kertoo, että enemmän kuin kolme neljäsosaa maailman väestöstä elää maissa, joiden kulutustaso ylittää ympäristön uusiutumisen. WWF:n uuden Living Planet -raportin mukaan tästä seuraa paljon harmia maapallon tulevaisuudelle. Taloudellisia vaikutuksia ovat muun muassa ruoan, veden ja energian hintojen nousu.

- Jos vaatimuksemme maapalloamme kohtaan jatkavat kasvuaan samaan tahtiin kuin nyt, tarvitsemme jo vuoteen 2035 mennessä kaksi planeettaa kattamaan nykyisen elämäntyylimme, sanoo WWF:n pääjohtaja James Leape.

4

650

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iskä*8

      Eikös tuossa puhuta enemmänkin kulutuksesta kuin ihmisten määrästä ? Maapallon väestö kääntyy laskuun tuossa 2050 vaiheilla YK:n ennusteen mukaan. Ei muutama suurperhe mitään ekokatastrofia aiheuta, kun syntyvyys on muuten 1,75 tasolla. Elämäntyyli länsimaissa ja muissa "kehittyneissä" maissa kuitenkin tulee pakon edessä muuttumaan, mikä ei vältämättä ole huono asia.

      • kyllä luonto hoitaa

        Kun tilanne menee tarpeeksi pahaksi, kyllä luojalla on suunnitelmansa. Se on loppuviimeksi aika nopeeta kun liikaväestö häviää, ei siihen tarvita kun joka kunnon kulkutauti tai joku maailman laajuinen katastrofi.
        Kyllä luonnon saastuttamiseen ja ilmastonmuutoksen edistämiseen voi pieni perhe vaikuttaa yhtä paljon kuin suuri perhe.
        Moni yksi-kaksilapsinen perhe haluaa tarjota kullan-nupuilleen parasta, uusia merkkivaatteita, urheiluvälineitä, harrastuksia, ulkomaanmatkoja...Suurperheillä harvoin on rahaa samanlaiseen elämänmenoon.

        Niin ja luulenpa että kyse saattaa olla jopa kateudesta, nykyään lapsia kun joudutaan todenteolla tekemään, ei niitä niin vain saada.

      • siksi juuri
        kyllä luonto hoitaa kirjoitti:

        Ei tänne mitään liikaväestöä karsivaa kulkutautia haluta. Hillitkää himonne, niin liikaväestöä ei synny ja saamme elää ilman kulkutauteja.

      • silu -67
        siksi juuri kirjoitti:

        Ei tänne mitään liikaväestöä karsivaa kulkutautia haluta. Hillitkää himonne, niin liikaväestöä ei synny ja saamme elää ilman kulkutauteja.

        Onkos sitä nyt vähäsen jääty jonnekin 1800-luvulle noiden mielipiteiden perusteella:))) Meidän lapset, joita on vaan 4 on syntynyt rakkaudesta, ei himosta:))) Hyviä vointeja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      2073
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      14
      861
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      766
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      692
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      624
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    9. 49
      550
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    Aihe