Luen nyt ensimmäistä kertaa tätä palstaa ja ihan hirvittää. Kaikki katkeruus, viha ja syyttely. Minun tyttöni otettiin huostaan viime jouluna. Hän oli silloin puolivuotias. Näen pientä prinsessaani kerran kuussa ja tapaamisemme ovat olleet todella ihania. Ja sijaisperhe on oikeasti hyvä ja he hoitavat lastani vilpittömästi kaikella rakkaudella. He myös kannustavat minua olemaan ja leikkimään lapseni kanssa. Oikein ihania ihmisiä! Ymmärrän, että tytölleni on nyt parempi heidän, kuin minun luonani. Tajuan, että en ole oman vointini takia vielä valmis kokonaisvaltaiseen äitiyteen. Mutta rakkautta lapseeni se ei mitenkään poista. Rakastan sitä pikku tyttöä ihan valtavasti! Viime tapaamiskerralla meinasi tulla melkein tippa silmään, kun tyttöni tuli ihan kutsumatta luokseni. Otti kaulasta kiinni ja halasi oikein kunnolla. Oma rakas lapseni...
Ehkä vielä jonain päivänä olen valmis äidiksi tuolle ihanalle pienelle ihmiselle!?
Ehkä vielä jonain päivänä olen valmis äidiksi tuolle ihanalle pienelle ihmiselle!?
Vastaukset 23
Vanhimmat
ylenpalttista katkeruutta kertomuksesi. Tämä palsta täällä on kyl sellainen, et on paljon asioita, jotka kannattaa jättää lukematta tai sitten päästää toisesta korvasta ulos vaan. Täällä on myös paljon hyvää, oikeaa vertaistukeakin on saatavilla. Itse aikanaan kun ajattelin sijaisvanhemmaksi ryhtymistä ja höpsönä tulin tänne kyselemään että mitäs mieltä olette ja hyviä vinkkejä pyysin joihinkin asioihin, niin täysinhän minut teilattiin. Heti olin rahanahne ja mistään mitään tietämätön yleensäkin. Jos olisin vastaajia silloin uskonut, en tänä päivänä tätä sijaisvanhemman työtä tekisikään. Moni kokenut sijaisvanhempi kehottikin olemaan ilman tätä foorumia,jos ottaa asiat täällä liian vakavasti. Joten kehottaisin sinuakin olemaan kriittinen täällä, et tunne näitä ihmisiä, tänne voi kuka vaan kirjoittaa ja moni kirjoittaakin ihan provosoidakseen sijaisvanhempia ja biologisia vanhempia toistensa kimppuun. Nämä ihmiset on yleensä niitä, joilta lapsi ehkä otettu huostaan joskus ja eivät pysty katkeruuttaan muuten kanavoimaan. Siksi hienoa, että sinä et syyllisty moiseen, sinulla on oikeasti edellytyksiä lapsesi takaisin saamiseen jonain päivänä, koska et syyttele ketään ja näet lapsesi parhaan.Sitten kun itse olet siihen valmis. Se on suuri askel siihen suuntaan. Samalla takaat lapsesi sijaisvanhemmille antaa rauhassa lapsellesi hyvää hoitoa ja keskittyä työhönsä, mikä ei aina ole tosiaan helppoa. Yhteistyöllä autat omaa lastasi kaikista eniten. Ja sijaisvanhemmat haluavat sinunlaisillesi biologisille vanhemmille varmasti olla asiallisia ja pitää kaikesta sovitusta kiinni. He tietävät että lapsella on oikeasti äiti, joka välittää ja rakastaa ja haluavat pätkän matkaa olla teidän elämässä mukana auttamassa.Eivät he riistä lastasi, siitä voit olla huoleti.
Kiitos paljon sinulle kannustavista sanoistasi. Se on todellakin suurin haaveeni tällä hetkellä -Olla joskus ihan oikea, se ainut äiti! Ja ihana pieni tytöntyllerö, jota hoitaa ja paijata. Leikkiä ja nauraa, mutta myös itkeäkkin välillä. Olla se kiva äiti, mutta asettaa myös rajoja. Kasvaa ja oppia yhdessä.
Aluksi minäkin olin todella katkera. Mietin vain, miksi minulle piti käydä näin? Miksi minun piti sairastua? Mikseivät lääkärit voineet heti aloittaa minulle oikeaa lääkitystä? Miksi kaikki muut saavat kyllä pitää lapsensa ja pystyvät heitä hoitamaan? Miksen minä jaksanut? Miksi, vaikka rakastankin niin kovasti? -On ollut pakko ymmärtää, että minä EN voinut sairaudelleni mitään. Eikä menneitä pysty enää muuttamaan. Vaikeaa sen ymmärtäminen on kyllä ollut. On siinä tullut monet katkerat itkut itkettyä. Mutta täytyy vain muistaa, että tyttöni on nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa, sijaisperheessä ja hänellä on hyvä olla. Siitä minä olen kiitollinen. Kun osaisin vaan unohtaa menneet ja suunnata katseen tulevaisuuteen, äitinä oloon... Joku päivä...
Ootko varma että saat joskus lapsesi takas/ haluuako hän tulla takas luoksesi? Ei ole niin yksinkertaista kuin luulet.
Ei varmasti ole yksinkertaista lapsen takaisin kotiin saaminen, en sitä väitäkkään. Mutta sosiaalitoimisto on kokoajan sanonut minulle, että tämä sijoitus on vain väliaikainen ratkaisu. Ja miksei olisi? Minun sairauteni on pikkuhiljaa paranemassa ja vahvistun päivä päivältä enemmän. Ehkä pikkuhiljaa saamme tavata tyttäreni kanssa enemmän ja ehkä hän pääsee joskus myös yökylään luokseni. Siitä on ollut jo soskun kanssa puhetta. Mutta tosiaan, entäpä jos tyttäreni ei haluakkaan tulla takaisin kotiin? Entäs jos hän pitää sijaisvanhemmistaan enemmän kuin minusta? Tuohon en oikein kyllä usko. Vaikka tyttäreni on vielä hyvin pieni, niin hänestä näkee jo nyt, että hän pitää myös minusta paljon. Ja eihän kotiutus tapahdu yhtäkkiä, yhdessä päivässä. Vaan niinkuin joku jo täällä kirjoittikin, pikkuhiljaa askel ja päivä kerrallaan. Tutustutaan ja opitaan luottamaan toisiimme. Pian tyttäreni tajuaa myös sen, että hänellä on sijaisäidin lisäksi toinenkin, se oikea äiti.
Mutta sosiaalitoimisto on kokoajan sanonut minulle, että tämä sijoitus on vain väliaikainen ratkaisu.Ja miksei olisi?
Varmasti on usein kuultua ja luultua, kyllä.
Mutta en minä sentäs mikään idiootti ole. Tiedän varsin hyvin, että teoillani/jaksamisellani on suuri vaikutus siihen pääseekö tyttäreni vielä asumaan luokseni. Ja se on minulle ISO motivaatio järjestää elämäni viimein kuntoon. Niin kuntoon, kuin olla ja taitaa! VASTA sitten on MAHDOLLISTA saada lapseni takaisin, tai ylipäätään edes puhuakkaan kotiin tulosta. Odotan lähiaikoina isoa palaveria, jossa näitä asioita käsitellään soskun, sijaisperheen, sekä lapsen isän- ja minun perheeni kanssa. Toki haluan, että meidän sukumme ovat myös lapsen kuvioissa mukana. Ja tyttö on edelleenkin osa meidän perhettämme, vaikka asuukin nyt muualla.
Mutta miksi sinä kokoajan teilaat minun ajatuksiani ja haaveitani? Miksi haluat tuottaa minulle vain pahaa mieltä? Olet sanoissasi varmasti oikeassa, mutta kuten minulle on myös usein sanottu, niin jokainen "tapaus" eli huostaanotto on erilainen. Ja jokaisen kohdalla toimitaan niinkuin sosiaalitoimisto katsoo lapselle parhaaksi. Ei minun maailmani siihen kaadu, jos tyttäreni edun mukaista olisikin asua pysyvästi sijaisperheessä. Koska silloin tietäisin, että nyt eivät asiani ole ihan kunnossa ja SIKSI tyttöni on parempi asua muualla. Ajattelen vain pikkuiseni parasta! Ikäväähän se tietysti tulisi olemaan, että pysyvästi... mutta tapaamisiamme ei ole kukaan pois viemässä. Ja tulemme aina olemaan äiti ja tytär!
Minusta ei voida lähteä siitä, että " jokaisen kohdalla toimitaan niinkuin sosiaalitoimisto katsoo lapselle parhaaksi".
Ehdottomasti pitää toimia niin kuin lainsäätäjä on katsonut lapselle parhaaksi, eikä pelkästään Suomen laki vaan kansainvälinen lasten oikeuksien julistus, johon Suomi on muutamia varauksiaan lukuunottamatta liittynyt.
Ei missään tapauksessa tule lähteä siitä oletuksesta, että sosiaaliviranomaisen käsityskyky lapsen parhaasta voisi ohittaa nämä. Eikä pidä uskoa sosiaaliviranomaisen ylivertaisiksi kuviteltuihin kykyihin tajuta lapsesi paras.
Mä en ole koskaan käyttänyt päihteitä, en jättänyt lasta yksin. Mä vain väsyin loppuun yksinhuoltajana.
Olin koko ajan työssäkin.
Lapseni läksi sijoitukseen, jonka keston piti olla 6 kuukautta ja sitten tarkistetaan tilanne.
Olin sairaslomalla ja palasin jo takaisin töihin. Aikaa oli kulunut n.8 kk.
Pidin selvänä, että lapseni palaa kotiin.
Kas, kas vastaus sossuilla oli: lapsesi on kiintynyt jo uuteen "kotiinsa", eikä huostaa (mun suostumuksella tehtyä) näin vain pureta.
Tämä on totuus! Jos kerran käyt sossu-ämmän luona ja suostut johonkin lapsesi asioissa, niin lapsesi on menetetty!!!
Mä sain purun auki ja lapsen kotiin vasta oikeusteitse.
Arvaa mitä se maksoi?? Onneksi taloudellinen tilanteeni salli hyvän juristin palveluiden käytön.
ÄLÄ USKO MIHINKÄÄN MITÄ SOSSU LUPAA!!!
Todella ikävää, että teille on käynyt noin. Minulle tuli oikein paha mieli, kun luin tuon viestisi. Miksei sosku ymmärtänyt, että tilanteesi oli paljon parempi? Niin paljon parempi, että pystyit/jaksoit palata takaisin työelämäänkin...
Sosku ei antanut lastasi takaisin koska hän oli jo kiintynyt uuteen perheeseensä. Minkä ikäinen lapsesi on? Ihmettelen vain, että eikös sitä kiintymystä tule myös omiin vanhempiin, kun he kuitenkin käyvät lapsen luona useasti?
Pistää miettimään asioita ja soskun lupauksia.
Toisaalta tiedän myös tapauksia joissa vanhemmat ovat saaneet lapsensa takaisin ilman sen kummempaa vääntöä. He ovat vain teoillaan osoittaneet pystyvänsä uudelleen vanhemmiksi.
Minulla ei ole mikään kiire saada tytärtäni kotiin NYT ja HETI, vaan ajan kanssa. Nyt minulle on tärkeintä saada oma elämäni järjestykseen ja paljon lisää voimia ja jaksamista. Sairauteni kun on vetänyt minut ihan piippuun. -Mutta JOSKUS!? Ehkä parin, tai muutamien vuosien päästä ja kuten olen jo sanonut, niin pikkuhiljaa totutellen. Olen ajatellut tämän asian niin, että meillä on kyllä tyttöni kanssa koko elämä aikaa olla yhdessä. Vaikka nyt näemmekin harvemmin...
Sen olen kyllä soskun toiminnasta huomannut, että on itse oltava aktiivinen jos haluaa tilanteeseen muutosta, kuten minä nyt vaadin sitä palaveria järjestettäväksi. Sosku on näköjään ihan tyytyväinen tähän nykyiseen tilanteeseen ja miksei olisi, onhan kaikki tapaamisemme onnistuneet todella hyvin.
Minulle on myös kerrottu, että jos minun voinnin parantuessa tyttäreni tapaamisiin ei tule muutoksia, esim. nyt se yökyläily, niin minulla on oikeus valittaa asiasta. Ja niin aijonkin tehdä, jos soskun päätökset alkavat junnata samaa vanhaa kaavaa...
Taidankin soittaa huomenna soskun sedälle ja vähän kysellä asioista! Että onko asia todellakin niin kuin monet ovat täällä puhuneet, vai jotenkin aivan toisella tavalla. Ilmeisesti olen tyhmä ja naiivi, kun uskon sosiaalitoimiston haluavan vilpittömästi auttaa tietenkin tytärtäni, mutta myös minua.
perustuvan nämä lupaukset? Minulla oli tapaamisetkin alusta alkaen kotonani siten, että lapsi oli kerran kk 4 päivää kanssani yötä. Usein pe - ma, joskus muut päivät jotka sopivat lapseni harrastukseen.
Lisäksi hain hänet itse. Ei sijarit kuljettaneet yhtään matkaa.
Mä luulen että tilannettani vaikeutti sosiaalitoimen asenne minua kohtaan. Siellä oli hyvin iäkästä väkeä töissä ja kaikki naisia. Yksinhuoltajuus oli jotenkin "tuomittava". Se tuli esiin mm. erään työntekijän oman raskauden myötä.
Hän vain palaverissa jaksoi jauhaa kuinka hyvä parisuhde on lapsen kasvualustaksi.
En tiedä? Nämä ovat arvailuja, mutta vääryys on tapahtunut eikä sitä voi muuksi muuttaa.
Toivon, ettei sinulle käy samoin. Jaksamisiin.
teitpä mitä tahansa.Aikaa pelaavat,ja sanovat rttä lapsi vieraantunut sinusta,niin harvoin tapaaminen kerran kuussa.Sijarit omivat lapsesi ovat jo omineet,teeskentelevät tietty jotta olisit tyytyväinen.Satavarma että lapsesi saat kun täytää 18v.Aina keksivät syyn minkä tahansa,Vaadi tapaamisia useimmin.Minä sain joka toinen to-su olla lapseni kanssa,kesällä jokatoisen viikon,Soitan päivittäin,ja kirjeen laitan joka päivä.En juo käytä huumeita,minulla ei ole miesystäviä,mutta lasta ens saa vaikka asianajajallekkin sossujohtaja myönsi ettei ainuttakaan syytä huostaan ole.Kun alkaa puhumaan huostanpurusta,kostona on kaikki tapaamisen epäämiset siksi ajaksu,Olen niin katkera ja vihaa täynnä tällaisesta kieroudestaPahinta kun lapsi siinä on pelinappulana.Eihän sijari luovu lapsesta kun saa monta sataa e pvä lapsesta,mistä muualta sellaista palkkaa saisi ja kun on itse ebt,sossu tietää laikki kieroudet joita käyttää.
hyvin vakavasti vammainen jos noin paljon saa korvausia. Me saamme vain 320 euroa kuuklaudessa ja lapsi hyvin häiriintynyt.
Älä yleistä omia olettamuksiasi. Kyllä saisit sinäkin lapsesi takaisin jos asiasi olisivat hoidettu kuntoon. Tekstistäsi minulle tulee esiin että näin ei asiasi ole.
Tiedät varmaan että syitä on muitakin kuin alkoholismi, huumeet ja huonot miesystävät.
Mietippä mikä on se sinun ongelmasi. Minä huomaan sen niin kait sen tiedostat itsekkin.
Miksi käytät lasta pelinappulana?
raha-asioista vastaavalle, jos todella sossukin myöntänyt, ettei mitään syytä huostaan enää ole.
Kysy miten kunnalla on varaa maksaa isoja summia turhasta huostasta.
Raha ratkaisee niin monessa asiassa ja viranomaiset yleensä ymmnärtävät rahan merkityksen.
Inhimillisyyttä heillä ei ole, mutta raha puhuu.
näet missä vika tällä kirjoittajalla, ettei saa lastaan takaisin.
Voisitko selventää ja kertoa mullekin.
Minä luin jo toiseen kertaan ton tekstin, mutta en mitään "raaskauttavaa" siitä irti saanut.
Mikä tuossa tekstissä sulle kertoo äidin vaja vaisuudesta?
Jos tuollaisia heittelee, pitää pystyä perustelemaan.
Ainut minkä voi todeta on tuo äidin luulo sijarin päiväpalkoista, mutta sillä perusteella melkein kaikkien lapset pitäisi huostata. Niin paljon on sitä väärää tietoa ja luuloa ihmisillä, muillakin kuin huosta vanhemmilla.
Sainpas minäkin täällä kunnon keskustelun aikaiseksi. Mutta miksi te hyvät ihmiset riitelette ja syyttelet (kuka mitäkin) ihan koko ajan? Koettakaa nähdä asiat myös sen toisen näkökulmasta. En usko, että kukaan ryhtyy sijaisvanhemmaksi rahan takia. Se on kuitenkin niin vaativaa työtä. Ja kaikki lapset kun ovat erilaisia. Joillakin voi olla pahojakin ongelmia/traumoja ja sehän on juuri se sijaisvanhempi joka joutuu niitä asioita lapsen kanssa työstämään. Ja lisäksi on vielä kaikki viranomaisetkin kyttäämässä, että teetkö työsi huolella ja oikein. Kaikki kunnioitus siis sijaisvanhempia kohtaan, teette hienoa työtä!
Ja siitä soskusta...
Laitoin eilen sähköpostia tyttäreni sosiaalityöntekijälle ja siihen lisäsin vielä linkiksi juuri tämän keskustelun. Kuka muu olisi uskaltanut tehdä samoin? Kyselin häneltä näitä asioita, mitä te olette tuoneet täällä esille ja sain kysymyksiini myös vastauksia. Me pidämme piakkoin palaverin ja katsomme uudelleen tätä tilannetta nyt, kun minä sekä mieheni olemme kumpikin paremmassa kunnossa. Ja vointimme puolesta olemme valmiita tapaamaan tyttöämme useammin. Uskon, että se järjestyy. Se on tässä vaiheessa ihan sopiva askel eteenpäin. Ehkäpä pian on myös yökyläilyjen aika? Pikkuhiljaa...
minä kirjoitin itse sopimuksen alle, jolla lapsi sijoitettiin. Siinä oli sovittu paluu ja sopimuksen kopio jäi minulle. (onneksi!)
Ihan samoja asioita minullekin luvattiin ja uskoin tietty nuorena ja naiivina. Luotin siihen, ettei työntekijät voi valehdella virkansa valan vuoksi?
Toisin kävi.
Vaikka lapseni oli alusta asti joka kk luonani tuon to - su, ja soiteltiin pari kertaa viikossa, niin silti asia meni "tappeluksi".
Mulle sanottiin että antaisin vielä itselleni aikaa kuntoutua ja sitten ja sitten ja sitten/ tilanne arvioitaisiin uudelleen.
Purkuhakuuni tuli vastaus, että lapsi on jo kiintynyt sijareiden kotiin.
Siitä alkoi se oikeusprosessi, josta tuolla aiemmin kirjoitin.
Sen mitä opin tästä, niin mihinkään EI PIDÄ LUOTTAA ja kaikki on vaadittava pilkulleen paperille.
Perheellä ei ollut omia lapsia ja mun lapsi oli ihana/tietty ihana vieläkin, mutta toki tällaisesta ongelmattomasta lapsesta pidettiin "kynsin hampain kiinni".
Taistele, taistele!
Ps. mulla on ruokis, joten jos tää tuli sotkusesti niin jatkan illalla, mut nyt on mentävä. Heippa!
Tuntuu jotenkin oudolta, että teille on käynyt noin. Miten se voi ylipäätään olla edes mahdollista? Olit äitinä puolet viikosta ja silti lapsi ei kiintynytkään sinuun, vaan sijaisperheeseensä. En ymmärrä!?
Minulle kerrottiin, että lapsen tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, miten hyvin vanhempien ja lapsen suhdetta on pystytty ylläpitämään ja rakentamaan huostaanoton aikana. Eli jos näemme lastamme usein ja kiinnymme kovasti toisiimme voisi hyvinkin olla mahdollista, että tyttäremme palaisi vielä kotiin. Mutta tällainen ratkaisu olisi kuitenkin monimutkainen prosessi.
Ja kuten luin tältä palstalta erään äidin kirjoituksen. Niin hän oli saanut poikansa takaisin pikkuhiljaa totutellen ja vähitellen poika oli yhä enemmän hänen kanssaan, kuin sijaisperheessä. Samanlainen kuvio sopisi hyvin myös meidän tilanteeseemme. Voisin rauhassa kerätä lisää voimia, mutta kuitenkin nähdä tytärtämme enemmän ja taas enemmän. Tytöllä olisi sitten tavallaan kaksi kotia ja paljon rakastavia ihmisiä ympärillään. Enkä todellakaan haluaisi, että nämä tytölleni nyt niin tärkeät ihmiset, eli sijaisperhe häviäisi missään vaiheessa tyttöni elämästä. En tosin tiedä mikä on yleinen käytäntö tämmöisessä tilanteessa? Mutta luulen, että yhteydenpitoa voidaan jatkaa senkin jälkeen kun/jos tyttäremme muuttaa takaisin meidän luoksemme.
Jotain on jo nähty, mutta ilmeisen paljon on vielä edessäpäin. Toivon todella, että me emme joutuisi kokemaan samanlaista vääryyttä kuin sinä olet joutunut kärsimään. Ehkä minun ei kuitenkaan kannata murehtia näitä asioita etukäteen. Aika näyttää ja tyttömmehän kasvaa kokoajan. Kaikeksi onneksi saamme kuitenkin olla näkemässä, kun pikkuisemme kasvaa ja oppii koko ajan enemmän.
törkeä petos! Olen miettinyt, jaksaisinko aloittaa uuden oikeudekäynnin juuri tuolla petoksen perusteella? Sillä siitähän mun kohdalla oli kyse.
Kysyin asianajajalta palkkion suuruutta ja mietin yhdessä jo aikuisiän kynnyksellä olevan nuoren kanssa, ryhdymmekö prosessiin? Jaksammeko?
Kärsin suunnattomasti menetetystä ajasta, ja sen korvaaminen edes "rahalla" lievittäisi. Nuori voisi käyttää rahaa opiskeluun.
Siihen kysymykseen pidetäänkö sijareihin yhteyttä sijoituksen päätyttyä, on varmaan monia käytäntöjä.
Minun lapseni ei halunnut pitää yhteyttä ja se oli ainakin minun kannaltani tosi hyvä.
En sitä sakkia IKINÄ halua missään nähdä. Niin suuri on katkeruuteni kokemastani epäoikeudenmukaisuudesta!
jos lapsi todella saa sijaisperheessä enempi rakkautta kuin kotonaan, äidiltään, niin miks ei kiintyisi heihin, sehän on totuus ja sallittua lapselta!
Elämä antaa ja ottaa!
Ihan mahtavaa jos lapsi kiintyy ns. uuteen kotiinsa kaikessa hyvyydessä, jos siellä olisi paha ollut, olisi tietenkin halunnut äidin luo takaisin, mutta rakkaus voittaa, ehkä joskus muualla!
Ehkä aikuisena kiittää äitiään joka synnytti hänet, mutta se on ikävää äidille, joka ei voinut huolehtia hänestä aikoinaan!
Noin kävi ennenvanhaankin, lapsraukoille! Mutta kiittivät hoitokotiaan.
Eihän se sijareiden syy ole jos lapsi kiintyy heihin, enempi kuin vanhempiinsa, muualta se syy sitten löytyy, ja takuuvarmasti!
Turhaa sijareita aina syyttää jos laps viihtyy paremmin meillä kuin kotonaan!
Eikä se suinkaan ole sijaisvanhempien syy, jos omat vanhemmat eivät saa lastaan takaisin. Miksi edellinen kirjoittaja on heille vihainen? Hehän ovat tehneet varmasti kaikkensa lapsen hyvinvoinnin suhteen ja ovat kyenneet rakastamaan ihan vieraan ihmisen lasta. Eikä oikeusprosessi varmasti ole ollut heillekkään helppoa. Tietenkin he olisivat halunneet pitää rakastamansa lapsen vielä luonaan. Eikös se ole ihan normaalia?
Jos minun lapseni saa parempaa hoitoa sijaisperheessä, kuin mitä minä pystyn tarjoamaan, niin tietenkin haluan tyttöni pysyvän heidän luonaan. Sillä tyttäreni ansaitseen vain kaikkein parasta hoitoa ja huolenpitoa. Niin paljon minä tytärtäni rakastan!
kun lapsi ei ollut oikeasti kiintynyt sijareihin, vaan sitä käytettiin sosiaalitoimessa tekosyynä. Siksi huostan purkua pitkitettiin, että saadaan lausunto "muka" kiintymisestä. Menikö kaaliisi?
Lapsi oli alusta asti kotilomalla to - ma, joka kuukausi, eli suuren osan ajasta.
Lähtöpäivänä hän huusi ja kiukkusi ettei lähde, ei halua.
Kysyi "miksi mun täytyy lähteä sinne XXXXX oksen.... paikkaan"?
Siinä vain halittiin ja itkettiin molemmat ja lupasin että haen hänet heti kun sosiaalitoimisto antaa luvan.
Kas, kun sitä lupaa ei herunut?? Menikö jakeluun?
No sain oikeusteitse hänet takaisin, mutta oli rahallisesti ja henkisesti vaativa prosessi.
Luitko lainkaan aloitustani? "Ehkä sitten aikuisena kiittää, hän on ollut vuosia kotona ja kiittänyt, suuttunut, itkenyt, nauranut, ihastunut, opiskellut, menikö jakeluun??
Lapseni meni tilapäiseen sijoitukseen jonka minä hyväksyin.
Perhe ei ollut hyvä, koska siellä tuli avioerokin. Lastani ei vain luovutettu, kun hän ehkä "paikkasi" eron aiheuttamaa tuskaa?
Lapsi sai minun rakkauteni sadalla prosentilla. Hän oli/on parasta mitä elämässäni on koskaan ollut!
En juonut, en jättänyt yksin, en kohdellut kaltoin, olin vain TILAPÄISESTI liian väsynyt ja lopussa.
Eli ymmärsitkö nyt? Tarkoitus oli sijoittaa hänet siksi aikaa, että saan itse levätä. Sen vuoksi tapaamisiakin oli niin tiuhaan. Sen vuoksi hain itse lapseni, koska ei ollut mitään pelättävää.
Kun lapsen kotiin paluu viivästyi, selvisi että mulle oli törkeästi valehdeltu.
Vt. sosiaalityöntekijä sanoi ettei lasta voi sijoittaa edes lyhyeksi aikaa perheeseen, jos häntä ei muodollisesti oteta huostaan!
Tämän "muodollisen" huostan mä uskoin sinisilmäisenä ja allekirjoitin sopimuksen. Eikö tässä tule petos selvästi esiin?
Nyt viisaana aikuisena ymmärrän, että lapsi olisi voinut asua avohuollon tukitoimena missä tahansa turvallisessa paikassa sen ajan jolloin tilapäistä apua tarvittiin.
Pidä kiinni omasta lapsestasi! Älä anna sijareiden ja sossujen valheiden vaikuttaa omaan harkintaasi.
Pidä se yötä päivää mielessäsi.
Hyvää vointia Sinulle ja lapsellesi!
Täällä me nyt sitten tapellaan, että miten kullekkin on käynyt ja ketkä ovat kokeneet suurta vääryyttä. Soskua ja sijaisvanhempia syytellään... Voi olla hyvinkin mahdollista, että jotkut ovat joutuneet hirmuisen vääryyden ja petoksen uhreiksi. Kun taas toisia ovat soskun ihmiset ymmärtäneet ja he ovat saaneet lapsensa mukisematta takaisin. Sitten kun tilanne on korjaantunut, eikä huostaanotolle ole enää laillisia perusteita. Toivon todella, että meille kehittyy tyttäremme kanssa vielä tiivis ja läheinen suhde. Sellainen, että joskus olisi vielä edellytyksiä tytön kotiin saamiseksi. Mutta nyt en ala enää toistamaan itseäni, kuten täällä ilmeisen monessa viestissä olen jaaritellut samoja asioita. Ehkä minä jätän nyt tämän "leikin" sikseen ja jätän teidät keskenänne pohtimaan näitä asioita. Minä olen jo sanottavani moneen kertaan sanonut. Toivotan onnea elämään kaikille sijoitetuille lapsille, heidän vanhemmilleen ja myös sijaisvanhemmille. Yrittäkää elää sovussa ja yhteisymmärryksessä, jos vaan pystytte. Lapsi on kuitenkin se kaikkein tärkein!