Saton palatsi

Sato - yhtiöllä näyttää olevan mahtava palatsi aivan Käpylän juna-aseman liepeillä. Arvioisin että tuo talo on maksanut kymmeniä, ellei yli sata miljoonaa €.

Näin asovuokrien korotuksien aikoihin ajattelen ohi ajaessani että kukahan tuonkin maksaa sekä kaikkin siellä työskentelevien ihmisten hyvät palkat.
5734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sato ei omista yhtään asumisoikeusasuntoa. Sillä on omistusosuus Suomen Asumisoikeus Oy:ssä mutta siihen se sitten jääkin.

Äänestä
  • Kylläpäs Sato on omistajan roolissa Asokodissa. Ei ihme jos vuokrat ovat korkeita kun näitä yhtiöitä pitää ruokkia VVO:n lisäksi.

    Äänestä

..sitten esimerkiksi Fortumin tai Nokia pääkonttorit?

Äänestä

SATOn toimitalo sijaitsee tosiaan siinä Helsingin Käpylän asemaa vastapäätä. Tulipahan oltua ko. palatsin tekniikkaa suunnittelemassa ja vielä mukana rakennusaikanakin, itse asiassa pari vuotta valmistumisen jälkeenkin eli normaalit takuuajan velvoitteet.

Kyseessä on ihan normaali toimistorakennus nykyaikaisella tekniikalla varustettuna. Mitään kallista luksusta siinä ei ole. Kun on kyse ammattirakennuttajasta, niin suunnitteluun ja rakentamisen laatuun tietysti kiinnitettiin runsaasti huomiota,joka on ihan oikein. Päinvastaisiakin tapauksia on eteen tullut pitkän suunnittelijauran aikana.

Talon rakennuskustannuksetkin ovat tiedossani, ja voin sanoa, että ne olivat varsin kohtuulliset. Silloin elettiin vielä kustannustason puolesta normaaliaikoja. Nuo nimimerkin esittämät luvut ovat huuhaata yläkanttiin. Ilmeisesti kirjoittajalla ei ole käsitystä toimistorakentamisen kustannuksista.

Kiinteistö ei ole enää vuosiin ollut SATOn omistuksessa, vaan satolaiset ovat siinä vuokralla. Tiettävästi omistaja on eräs supisuomalainen perinteinen vakuutusyhtiö.

Jokaisen yrityksen, oli toimiala mikä tahansa, henkilökunta tarvitsee asialliset työtilat. Muuten, Satotalo ei ole yksistään satolaisten käytössä, siellä majailee muitakin firmoja.

Siinä nimimerkki on tietysti oikeassa, että jokaisen firman kulut ja työntekijöiden palkat maksaa asiakkaat eli tässä tapauksessa SATOn vuokralaiset. Miten muuten asiat voisivat olla. No, saattaahan joku onnellinen saada tukea esim yhteiskunnalta eli veronmaksajilta.

Äänestä

Asumisoikeus asunnon omistajat ovatvelvollisia tekemään kaikki remontit, omistamiinsa asuntoihin mitkä johutvat kulumisesta tai muista ikääntymisestä johtuvista syistä. Asiasta on oikeudenpäätös. ÄLKÄÄ SUOSTUKO MAKSAMAAN TOISTEN OMISTAMIEN ASUNTOJEN REMONTTEJA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käpylässä kirjoitti:

Sato - yhtiöllä näyttää olevan mahtava palatsi aivan Käpylän juna-aseman liepeillä. Arvioisin että tuo talo on maksanut kymmeniä, ellei yli sata miljoonaa €.

Näin asovuokrien korotuksien aikoihin ajattelen ohi ajaessani että kukahan tuonkin maksaa sekä kaikkin siellä työskentelevien ihmisten hyvät palkat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu