Sattuukohan kukaan tietämään että minkä ikäiselle
pennulle voi tehdä steriloinnin? Minulla on 4 kk
ikäinen narttupentu ja ajattelin sen jossain
vaiheessa leikkauttaa.
pennulle voi tehdä steriloinnin? Minulla on 4 kk
ikäinen narttupentu ja ajattelin sen jossain
vaiheessa leikkauttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta jostain olen kuullut että olisi hyvä antaa
nartun ekan juoksun tulla. pentukoiria ei
steriloida/kastroida. kysy eläinlääkäriltä jolla
käytät koiraa.
Ainakin ennen, kun oma narttuni steriloitiin,
suositeltiin vuoden ikää. Eli tuo eka juoksu
pitäisi antaa tulla ja sen jälkeen.
Narttuni steriloitiin yksivuotiaana, luonteessa
ja käytöksessä emme havainneet mitään muutosta ja
narttu eli hyvän elämän liki 15 -vuotiaaksi.
pilkkuneitini steriloitiin 2 vuoden iässä todella
rankkojen valeraskausoireiden vuoksi. Juoksuja
oli ollut 3 kpl ja jokaisen jälkeen 2-3 kk:n
valeraskaus, joten rankkaa oli koiralle
henkisestikin.
Minä pitkitin tuota leikkausta, jotta neiti
varmasti on täysikasvuinen ja massa hyvin
muodostunut. Jälkikäteen olen tyytyväinen tähän,
sillä selvästi neiti sai kunnon massansa vasta
siinä noin 1 v 10 kk iässä ja siten oli 2
vuotiaana valmis leikkaukseen. Yleensäkin
sanotaan, että leikkaus pitäisi ajoittaa kahden
juoksun puoliväliin ajallisesti, jotta koira
olisi mahdollisimman "normaalissa" olotilassa
hormoonitoiminnallisesti.
Jouduimme steriloimaan oman narttumme vuoden
iässä lääketieteellisten syiden takia
(maitorauhaspatti pitkä valeraskaus).
Jälkeenpäin ajatellen, olisi ollut parempi
odottaa pidempään, jos olisi ollut siihen
mahdollisuus. Koira nimittäin tuppasi lihomaan
leikkauksen jälkeen. Syynä oli epäilemättä se,
että 1 1/2 vuoden ikään asti syötimme koiralle
penturuokaa (ohjeiden mukaan) ja penturuoka
steriloidulle koiralle ei ole välttämättä painon
kannalta paras mahdollinen vaihtoehto.
Muuten kaikki meni oikein hyvin ja suosittelenkin
ehdottomasti sterilointia. Eläinlääkäreiltä
kannattaa kysellä mielipiteitä, vaikkakin heillä
on useita eri ajatuksia. Jotkut ovat valmiita
steriloimaan koiran jopa jo ennen ensimmäistä
juoksua.