Moi!
Olen toooosi ihastunut yhteen leirillä tapaamaani poikaan. Hän oli siellä niiiin hauska ja suloinen! Tutustuin myös moniin muihin ja olemme tavanneet porukalla pari kertaa.
Yksi kavereistani oli kertonut pojalle, että tykkään hänestä, mutta hän ei ole oikein mitenkään siihen reagoinut.
Tässä kuitenkin olen saanut kuulla pojan olevan ihastunut toiseen tyttöön. Olin niin masentunut ja surullinen.
Olen kuitenkin toipunut tilanteesta ja pidän pojasta hänen ihastumisestaan riippumatta.
Lisäksi sain ihan juuri kuulla, että yksi parhaista kavereistanikin on ihastunt samaan poikaan! Tuntuu NIIN epäreilulta! Ja tämä kyseinen tyttö oli juuri se joka oli mennyt lipsauttamaan ihastuksestani...
Tämä on ihan sekavaa! Auttakaa! Poika on tosi ihana, mutta en tiedä mitä teen. Hän on ensimmäinen poika johon olen kunnolla saanut tutustua ja ihastua. Olemme vielä niin samanlaisia. Surettaa kauheasti kun hän pitää toisesta. Sitten vielä tämä kaverini!
Tarvitsisin kauheasti jonkinlaista apua:(!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Elämä voi välillä tuntua todella epäreilulta kun mikään ei suju omien suunnitelmien mukaan.
Mukavaa kuitenkin että toivuit surustasi. Sellainen jäytää ja musertaa pidemmän päälle sisintä.
Se, että pidät pojasta edelleen siitä huolimatta, että hän on ihastuneena johonkin toiseen, osoittaa että välität hänestä kovasti. On hienoa, että olet kuitenkin löytänyt ensimmäisen kunnollisen ihastuksesi.
Siltä varalta että tästä olisi apua niin sanon tämän.. Voi olla että tyttö, johon poika on ihastunut, on ihastunut johonkin toiseen, jolloin sinulla voisi olla mahdollisuuksia tuohon kyseiseen poikaan. Aina kannattaa elätellä pientä toivoa, liian suuri toivo vain aiheuttaa entistä suuremman surun jos se murtuu.
Kaverit välillä möläyttelevät kaikenlaista.. Jälkikäteen sille ei mahda tietenkään mitään, mutta kannattaa ajatella onko kaveri silti vielä ystävyytesi arvoinen. Aivan pienistä asioista nimittäin ei kannatta menettää hyvää ystävää, johon voi turvata hädän hetkellä.
Kaverillasi on täysin yhtä suuri oikeus olla ihastuneena samaan poikaan kuin sinullakin. Voihan olla että kaveristasi tämä tilanne tuntuu yhtä epäreilulta kuin sinustakin, kun itsekin olet ihastunut samaan poikaan kuin hänkin. Se ei tietenkään oikeuta häntä lipsauttelemaan sinun asioistasi muille.
Varmasti löydät jonkun ihanan pojan, joka ihastuu sinuun ja pitää sinusta.
Mutta kuten mainitsin, niin mikään ei tietenkään estä sinua elättelemästä toivoa tätä ensimmäistä ihastustasi kohtaan. Tosin takertua ei kannata, jos pojalla selvästi on muita suunnitelmia..
Et varmasti ole ainoa, jolla on elämässä ollut hankalia tilanteita ja sekavaa tuollaisten asioiden takia. Elämässä pitää vain jotenkin yrittää jaksaa vaikka asiat kuinka masentaisivat.
Toivottavasti kaikki järjestyy. ^^
hmm tiiän miltä tuntuu epätoivone tilanne: tänä kesänä kun olin riparilla siellä oli AIVAN ihana poika joka oli isonen. Sain kumminki tietää että pojalla oli joku muu tyttökaveri jtn minäkää en aatellu että olis minkäälaisia mahiksia. No syksy tuli ja uskalsin lähettää pojalle s-postia, poika vastasi ja näin se jatkui kunnes sitte oli iha pakko kirjottaa että tykkään hänestä todella paljon. Nyt ollaan yhessä oltu jo 2kk mutta pointti on se että kun mä lähettelin niitä minun viestejä ja kerroin tunteistani nii pojalla ja sen tyttökaverilla oli menny tilanne siihen että he erosivat ja minulle tuli tilaisuus. Että näin älä heitä toivoos saattaa olla että sullekkin voi käydä jollain tavalla samallalailla..;)