koulutukseen,ruumiinavauksen katsominen ja katetrointi toinen toisiltaan?näin mulle kertoi eräs opiskelija:)ja vaikuttavatko arvosanat työn saantiin,vai riittääkö et läpi pääsee?ja saako lähihoitaja jakaa lääkkeet yksin?
lähihoitajat..
kuuluuko 2 vuoden
51479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ruumiinavauksen katsominen on vapaaehtoista ainakin meillä ollut,ketään ei siihen velvoitettu. Kaikki eivät edes ruumiinavaukseen osallistu tai sitä ei ole ollenkaan opiskelujen aikana. Katetrointia ei tehdä toisille vaan harjoitusnukella opetellaan, ja työssäoppimisessa sitten käytännössä. Eihän katetrointia edes saa suorittaa kuin terveydellisistä syistä. Työtä varmasti saa vaikka olisi hieman heikommat arvosanat. Saa lääkket jakaa yksin ja joutuukin, koulussa on jo tenttejä lääkehoitoon liittyen sekä niiden jakoon.
valmistunut,kuinka se voi olla mahdollista?kyseessä ei työharjoittelu...jouluna valmistuminen..pelottaa potilaiden puolesta.
Riippuu paljolti koulusta, että missä tehdään mitenkin. Meidän koululla hoidon käytännön juttuja harjoiteltiin nukeilla. Ainoastaan verensokeria otettiin toisiltamme.
Kummityttö kertoi, että heidän koulussaan harj. vuodepesuja pareittain. Siis niin että alushousut ja rintsikat sai olla päällä. Olivat myös opetelleet pistämistä ja siinä pisteltiin keittosuolaliuosta pareittain. Meidän luokalle tuli toisesta koulusta kesken vuoden opiskelija. Hän kertoi, että aiemmassa koulussa oli käynyt jo hoidon harj. eikä kuulemma uudestaan aio käydä. Tunneille osallistuminen oli pakko, muuten ei kurssista selviä. Siellä olivat laittaneet nenämahaletkua ja katetria parille.
Arvosanoilla ei niin väliä, pääasia et saa hoitajan paperit. Mutta kukapa haluis mennä aineissa rimaa hipoen läpi? : ) Kun lääkelaskut ja lääkehoidon on suorittanut, niin lääkkeitä pääsee jakamaan yksin. Työpaikkakohtaisia näyttöjä toki on, esim. näytät jakamisen, ihsuliinin piston yms. vastaavalle sairaanhoitajalle ja sen jälkeen saat luvan toimia yksin.
katetrointi harjoiteltiin nukeilla, mutta pistettiin keittosuolaliuosta parettain ja verensokerit mitattiin toisiltamme.
Ruumiinavaukseen ei ole mahdollista päästä, ainakaan perusopinnoissa.
Olen nyt puoli vuotta työskennellyt eräässä vanhainkodissa, jossa lääkkeiden jakoon tarvitaan erillinen lupa, jonka kaikki työntekijät, jotka jakavat lääkkeitä, suorittavat. Opiskelijoilla pitää olla lääkelaskut ja muut lääkeopit suoritettuna.
Töihin pääsin työharjoittelun kautta, eivät edes mitään todistuksia kaivanneet.
Oikeastiko teidät on pakotettu riisuuntumaan ja levittelemään jalkojanne, että teille on toinen voinut laittaa katetrin!? SAIRASTA! Olisiko vielä ollut laitaa oikeasti paskoa vaikka housuihin ja pari olisi sitten ne siivonnut? Harjotteleeko ne lääkäritkään tuolla tavalla? Ei todellakaan. Huh, kunnioittakaa itseänne, vai eikö tuossa ole teidän mielestä mitään ihmeellistä?