Suomiselle ei

Onko nyt niin, ettei Suomisen Seppo osaa luopua vallasta, vaikka pääsi vain nipin napin valtuustoon.

Valtuusto- ja hallitusyhteistyö ei onnistu jatkossa, ellei demokratia, eli äänestäjien toive toteudu. Suomisella ei ole äänestäjien tukea puheenjohtajaksi.

Jämsänkosken demareilla on yksi valtti. Heidän pitää irtaantua omaksi valtuustoryhmäksi ellei Suominen muuten tajua väistyä.

Äänestäjät äänestivät uudistumisen puolesta, mutta vanhat jäärät pitävät kynsin ja hampain edelleen kiinni valtikastaan. Oliko äänestäminen turhaa? se nähdään lähipäivinä.

Jos Suominen valitaan se on pettymys monille muillekin ryhmille ja niiden uudistusmielisille valtuutetuille!!!

Itse olen muutosta ja rakentavaa yhteistyön kautta uudelle valtuustolle toivova jämsäläinen demari.
442238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Jorma Potille kiitokset hyvästä kirjoituksesta lehdessä. Onpa tosiaan aikoihin eletty jos Suominen saa jatkaa nuijan heilutusta uusessa Jämsässä.

Reiluus on heitetty kankkulan kaivoon ja äänestäjien äänivalta mitätöity.

Äänestä
  • Peltonen ja Poti kelpaavat, mutta kovimpiin liitosjääriin kuulunutta Lampista ei pidä puheenjohtajistoon valita. Ei missään nimessä!

    Äänestä

  • puheenjohtajiksi kirjoitti:

    Peltonen ja Poti kelpaavat, mutta kovimpiin liitosjääriin kuulunutta Lampista ei pidä puheenjohtajistoon valita. Ei missään nimessä!

    Ei Lampisen äänimäärää voi millään kommenteilla mitätöidä. Pesee Suomisen mennen tullen. Lampisesta löytyy myös vastinetta virkamiehille. Suominen on jees-tyyppiä.

    Äänestä

  • äänestäjien kannatus kirjoitti:

    Ei Lampisen äänimäärää voi millään kommenteilla mitätöidä. Pesee Suomisen mennen tullen. Lampisesta löytyy myös vastinetta virkamiehille. Suominen on jees-tyyppiä.

    Jos siltä pohjalta ryhdytään puheenjohtajia valitsemaan, että kenestä löytyy kovin vastine virkamiehille, niin eipä tosiaan tämä yhteistyökykyisen uuden Jämsän tulevaisuus hyvältä näytä.

    Äänestä

  • puheenjohtajiksi kirjoitti:

    Peltonen ja Poti kelpaavat, mutta kovimpiin liitosjääriin kuulunutta Lampista ei pidä puheenjohtajistoon valita. Ei missään nimessä!

    Lampisella on ihan asiallisia mielipiteitä tulevien "päällikkö" valintojen suhteen ja hänellä ei tunnu olevan pyrkyä niihin. Kannattaa seurata tilannetta...

    Äänestä

  • se on nähty mitä seuraa liitoksista! ei mitään hyvää. koskelaiset on röyhkeita, ahneita ryöstäjiä kaikki.Kyllä tästä soppa syntyy, tarvii varmaan muuttaa kaupunkia ei tätä koskelaisten kiristystaktiikkaa jaksa kun just kuorevetiset tehny samaa. RIITTÄÄ JO

    Äänestä

  • ei valtaa kirjoitti:

    se on nähty mitä seuraa liitoksista! ei mitään hyvää. koskelaiset on röyhkeita, ahneita ryöstäjiä kaikki.Kyllä tästä soppa syntyy, tarvii varmaan muuttaa kaupunkia ei tätä koskelaisten kiristystaktiikkaa jaksa kun just kuorevetiset tehny samaa. RIITTÄÄ JO

    Eiköhän nämä kirjoitukset osoita sen että koskelaiset demarit on pelaamassa itteään vallan kahvasta pois.

    Vaikka koskelainen olen niin tämä peli hirvittää - lehdissä kirjotellaan (ja palstalla) ja nostetaan itseä ja mollataan muita.

    Nyt pitäis kyllä lopettaa hyvä sään aikaan. Ei Jämsäläinen, Hallilainen tai Länkipohjalainenkaan luonto ihan mitä vaan siedä. miten koskelaiset voisi sanella kaikesta kun täällä asuu kuitenkin valtuutettujen vähemmistö?

    Äänestä

  • kärpänen katossa kirjoitti:

    Oikeasti hirvittää tuo koskelaisten ahneus ja asioiden repiminen julkisuudessa. Miten jatkossa valtuustoryhmissä tulevat muut sietämään moista kukkoilua? Alkaa kaduttaa koko liitos.

    Äänestä

"Jämsänkosken demareilla on yksi valtti. Heidän pitää irtaantua omaksi valtuustoryhmäksi ellei Suominen muuten tajua väistyä."

Hyvältä näyttää tämä uuden Jämsän sopuisa yhteen hiileen puhaltaminen ja puoluerajat ylittävä yhteistyö, josta vaalien alla sai tältäkin palstalta lukea. Uusia ryhmiä suunnitellaan jo ennen ensimmäistäkään valtuuston kokousta.

Äänestä
  • Suomise joholla ei yhteistyötä pystytä rakentamaa. Jos Suomisesta tulis pj niin suuri osa myös demareista jäis paitsioo.

    Suomisen olis kannattanu jäädä vapaaehtosesti rannalle vaaleista. Kyllä työväenyhdistyksen toiminnassa löytyy muitakin hommia kohta seitenkymppiselle papalle.

    Äänestä

  • voittaa kirjoitti:

    Suomise joholla ei yhteistyötä pystytä rakentamaa. Jos Suomisesta tulis pj niin suuri osa myös demareista jäis paitsioo.

    Suomisen olis kannattanu jäädä vapaaehtosesti rannalle vaaleista. Kyllä työväenyhdistyksen toiminnassa löytyy muitakin hommia kohta seitenkymppiselle papalle.

    Puheenjohtajuuksia ei ratkaista netin huutoäänestyksessä eikä henkilökohtaisilla äänimäärillä. Ongelma näyttää olevan demarien jäsentenvälinen, toivottavasti sieltä löytyy myös kypsyyttä kompromissiin, vaikkapa jakamalla puheenjohtajuus kahteen kauteen kuten Jyväskylässä.
    Valtuustoryhmän jakamisella pelottelu on täysin älytöntä, se johtaa pahimmillaan siihen, että jokainen äänestys käydään suhteellisella vaalilla. Ja se muistetaan 1980-luvulta eikä ollut kunniaksi kenellekään.

    Äänestä

  • olis muuten jämsäläisille ehdottomasti paras kyllä jämpti on niin

    Äänestä

Onko tullut mieleen millainen kausi on edessä tulevilla päättäjillä? Herkkua se ei tule olemaan, joten kyllä kokemustakin ja rakentavaa yhteistyötä pitää käyttää nyt hyväksi.
"uudet tuulet" voivat viedä meidät ojasta allikkoonkin.
Jos tärkeät luottamustehtävät jaetaan vain henkilökohtaisen äänimäärän mukaan, on riski että koko johto olisi keltanokkia.
Entä jos äänikuningas tai -kuningatar olisi eduskuntavaalien tapaan vaikkapa joku laulaja, entinen missi tai evp.urheilija. Edelleenkö tulisi antaa johtotehtävät eniten ääniä saaneille?
Kaupungin tulevaisuuden etu ennen kaikkea, eikä palkintotehtäviä.
Suominen joutuu tekemään rajusti töitä jos tulee valituksi, samoin tekee sekin, kuka nyt tuleekin valtuuston puheenjohtajaksi.
Ei käyp katteeks...

Äänestä
  • Kiiti riittää! Suomisen tekemiset on nyt näkyvissä.

    Äänestä

  • tarpeeksi kirjoitti:

    Kiiti riittää! Suomisen tekemiset on nyt näkyvissä.

    ihan yssikseen asioita hoidellut tälläkään kaudella? Kyllä sieltä löytyy nykytilanteen valajia muitakin. Ihan esmerkkinä voitas mainita Jämsän puolelta Ekman, Kaislo, Patronen, Paakkanen, Virkkunen, Ruusu ja Aaltonen. Osa ymmärsi luopua, mutta osa hakee jatkoa. Koskelaisten ahdinko on sitten ihan oma juttunsa, mutta ei Lampisen rooli mikään mitätön ole ollut. Keltaisessa nesteessä ollaan ja vielä ruskeassa massassakin, jos nyt ei ala järki voitaa ja paikat löytyä sopimalla. Suhteellinen vaali on pahin mahdollinen vaihtoehto. Sitäkö te vallanhimoiset jäärät haluatte? Ei tule olemaan helppoa ei.

    Tästähän saa nyt sen käsityksen että tämä edellinen valtuusto on ollut koko ajan ihan pihalla asioista, jos kerran Suominen on yksin kaikesta vastuussa.

    Äänestä

  • Putte kirjoitti:

    Mutta kyllä Suominen on ollut porukoineen kovin jäärä aiemmin asioista päätettäessä. Kukahan sen yli olisi uskaltanut aiemmin kävellä, kysyn vaan?

    Nyt äänestäjät ovat ilmaisseet, ettei enää ole syytä jatkaa puheenjohtajana, valtuustopaikkakin oli nipin napin saavutettu.

    Vieläkö joku väittää, että puheenjohtaja-ainesta miehessä on?

    Vanhat konkarit eivät näe tekemiään virheitä, eivät ainakaan tunnusta, miten siltä perustalta muutos syntyisi?

    Äänestä

  • tiedetään kirjoitti:

    Virheistä puhutaan, mutta kukaan ei kerro mitä ne virheet ovat olleet. Ainakin minua kiinnostaisi tietää mitä isoja virheitä Suominen on tehnyt. Kun kerran tiedät, niin kerro.

    Äänestä

  • Putte kirjoitti:

    Virheistä puhutaan, mutta kukaan ei kerro mitä ne virheet ovat olleet. Ainakin minua kiinnostaisi tietää mitä isoja virheitä Suominen on tehnyt. Kun kerran tiedät, niin kerro.

    Kaupungin taloudellinen tilanne on huono. Talous kuralla. Himoksen kanavahanke yksi liejuläjä. Hiihtokeskuksen kanssa käräjöidään. Veroja nostetaan ensivuoonna, eikä sekään auta.

    Kenen syytä luulisit olevan, ellei edellisen kauden vahvimpien vaikuttajien? Jämsää on johdettu pienellä poliitisen eliitin porukalla. Luulisitko ettei Suominen ole ollut mukana?

    Vastuu pitää ottaa myös mokauksista poistumalla taakse vasemmalle, silloin kun homma ei ole hanskassa. Tilaa pitää antaa ja valtaa pitää siirtää uusille, politiikkaan uusia tuulia tuoville valtuutetuille.

    Äänestä

  • Putte kirjoitti:

    Virheistä puhutaan, mutta kukaan ei kerro mitä ne virheet ovat olleet. Ainakin minua kiinnostaisi tietää mitä isoja virheitä Suominen on tehnyt. Kun kerran tiedät, niin kerro.

    Aivan kun ei tietäisi!! Jokainen valtuutettu tietää sen mikä on mennyt vikaan, mutta vain harvalla on valtaa puuttua puolueen sisällä asioihin. Ei demareiden porukassa saa sooloilla.

    Jämsää om johdettu vuosia Ahjonsalilta.

    ex demari

    Äänestä

  • virheitä kirjoitti:

    En minä vaan tiedä, mitä isoja virheitä joku yksittäinen poliitikko on tehnyt. Enkä tiedä virheistä muutenkaan. Jämsän taloudellinen tilanne johtuu isoista investoinneista, jotka oli pakko tehdä ja erikoissairaanhoidon ja sosiaalisektorin menojen odotettua suuremmasta kasvusta. Ei siinä laskussa joku Patajoen kanava tunnu yhtään missään, vaikka niin tietysti yritetään vaittää.

    En ole demari, enkä minkään muunkaan puolueen kannattaja, mutta mielestäni valtuuston vastuupaikoilla tulisi säilyttää asiantuntijuus. Ei missään nimessä mitään untuvikkoja johtoon nykyisessä tilanteessa.

    Mutta seitenkymppiset papat joutavat pois puheenjohtajan paikalta.

    Äänestä

  • edes tarjolla kirjoitti:

    Mutta seitenkymppiset papat joutavat pois puheenjohtajan paikalta.

    Vaikuttaa vähän siltä että sinun kohdallasi jotkin henkilökohtaiset kaunat ajavat todellisten faktojen ohi.

    Äänestä

  • Putte kirjoitti:

    Vaikuttaa vähän siltä että sinun kohdallasi jotkin henkilökohtaiset kaunat ajavat todellisten faktojen ohi.

    Ihmettelen suuresti jos juuri ja juuri valtuustoon pienellä äänimäärällä päässyt papparainen nimitetään paikalle, joka kuuluu eniten ääniä saaneille.

    Kun Suomista oikeutetumpia osaavia löytyy kymmeniä huomattavasti suuremmilla äänimäärillä valituista valtuutetuista, niin mistähän on kysymys muusta kuin vallasta luopumisen vaikeudesta?

    Tässä on montaa miestä ja mieltä. Joku tais jo vastata mulle osotettuun repliikkiin. En usko muunlaista kaunaa tässä ketjussa olevan kun siitä et edellisen hallitukse ja valtuusto toimintaan ei olla alkuunkoa tyytyväisiä.

    Mite ihmeessä sillo vois valita vielä entise puheenjohtaja?

    Äänestä

  • mutta ihmettelen kirjoitti:

    Kyllähän se kuitenkin sillä tavalla on, että Suominen kuuluu Jämsän kokeneimpiin kunnallispoliitikkoihin. Ei siihen asiaan äänimäärät mitään vaikuta. Eikä hän vielä mikään ikäloppukaan ole. Vaikka joku saisi 1000 ääntä, niin ei se hänen kokemustaan ja viisauttaan lisää yhtään.

    Äänestä

  • ketä tarkoitit? kirjoitti:

    Tässä on montaa miestä ja mieltä. Joku tais jo vastata mulle osotettuun repliikkiin. En usko muunlaista kaunaa tässä ketjussa olevan kun siitä et edellisen hallitukse ja valtuusto toimintaan ei olla alkuunkoa tyytyväisiä.

    Mite ihmeessä sillo vois valita vielä entise puheenjohtaja?

    mutta koskaan en ole nähnyt, että puheenjohtaja määräisi miten valtuusto päättää. Kuinka se puheenjohtaja voisi olla vastuussa valtuuston tai hallituksenkaan toiminnasta?

    Äänestä

  • valtuustosalissa kirjoitti:

    mutta koskaan en ole nähnyt, että puheenjohtaja määräisi miten valtuusto päättää. Kuinka se puheenjohtaja voisi olla vastuussa valtuuston tai hallituksenkaan toiminnasta?

    ratkaisee puheenjohtajan ääni, mutta sitäkään en tarkoota, vaan sitä, että liian monet asiat sovitaan siellä ahjonsalilla.

    Äänestä

  • tulee riita kirjoitti:

    Monesti olen käynyt Ahjonsalillakin, mutta koskaan en ole nähnyt siellä yhtään kokoomukselaista tai keskustalaista. Eiköhän niitäkin ole tarvittu päätösten tekoon?

    Erittäin harvoin ne äänet niin tasan menevät, että asioita puheenjohtajan äänellä ratkaistaan.

    Että olet käynyt usein Ahjonsalilla.

    Äänestä

  • arvata kirjoitti:

    Että olet käynyt usein Ahjonsalilla.

    Olen käynyt, mutta kokonaan eri syistä kuin sinä kuvittelet. :-)

    Äänestä

  • tulee riita kirjoitti:

    ratkaisee puheenjohtajan ääni, mutta sitäkään en tarkoota, vaan sitä, että liian monet asiat sovitaan siellä ahjonsalilla.

    Puheenjohtajan ääni ratkaisee äänestyksessä äänten mennessä esim 4-4, joilloin se esitys jota pj. kannattaa voittaa. Ei se riitaa tarkoita vaan kahta eri esitystä...

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    Puheenjohtajan ääni ratkaisee äänestyksessä äänten mennessä esim 4-4, joilloin se esitys jota pj. kannattaa voittaa. Ei se riitaa tarkoita vaan kahta eri esitystä...

    Erimielisyys, riita, kaksi erävää mielipidettä, taistelu, rähinä, kähinä. Sellaista on valtuustoelämäkin.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    Erimielisyys, riita, kaksi erävää mielipidettä, taistelu, rähinä, kähinä. Sellaista on valtuustoelämäkin.

    Jos ei löydä muita kuin pappasarjan puheenjohtajia nuijan varteen.

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Jos ei löydä muita kuin pappasarjan puheenjohtajia nuijan varteen.

    Ei minun tarvitse sinne ketään löytää. Mielestäni Suomisen kykyjen aliarvioiminen vaan sen takia, ettei satu miehestä tykkäämään on matalaotsaista meininkiä. Mainittakoon, ettei Suominen kuulu mitenkään tuttavapiiriini, mutta valtuustoa olen nähnyt hänen johtavan.

    mutta kun ei ole paras pj

    Äänestä

  • Putte kirjoitti:

    Kyllähän se kuitenkin sillä tavalla on, että Suominen kuuluu Jämsän kokeneimpiin kunnallispoliitikkoihin. Ei siihen asiaan äänimäärät mitään vaikuta. Eikä hän vielä mikään ikäloppukaan ole. Vaikka joku saisi 1000 ääntä, niin ei se hänen kokemustaan ja viisauttaan lisää yhtään.

    Mitäs helvetin viisautta luulet Suomisella olevan! Kyllä te demarit ootte pellejä. ei ihme että häviätte kookomukselle valtakunnassa, terv. porvari

    Äänestä

  • tuo Seppo nyt kirjoitti:

    ihan yssikseen asioita hoidellut tälläkään kaudella? Kyllä sieltä löytyy nykytilanteen valajia muitakin. Ihan esmerkkinä voitas mainita Jämsän puolelta Ekman, Kaislo, Patronen, Paakkanen, Virkkunen, Ruusu ja Aaltonen. Osa ymmärsi luopua, mutta osa hakee jatkoa. Koskelaisten ahdinko on sitten ihan oma juttunsa, mutta ei Lampisen rooli mikään mitätön ole ollut. Keltaisessa nesteessä ollaan ja vielä ruskeassa massassakin, jos nyt ei ala järki voitaa ja paikat löytyä sopimalla. Suhteellinen vaali on pahin mahdollinen vaihtoehto. Sitäkö te vallanhimoiset jäärät haluatte? Ei tule olemaan helppoa ei.

    ellei pahin kp jäärä

    Äänestä

  • yksi pahimmista kirjoitti:

    ellei pahin kp jäärä

    Olisipa mielenkiintoista revitellä auki myös koskelaisten valtaapitäjien lehmänkaupat kun näissä viestiketjuissa lyödään pääasiassa yhtä ihmistä kuin vierasta sikaa.

    Kestävätkö kaikki Lampisen, Peltosen ja Potin kannattamat investointipäätökset ja polittiset kepposet päivänvalon kuluvalla valtuustokaudella?

    Kertokaapa, kuinka paljon ylimääräistä velkaa olette Jämsänkosken kaupungille kuluneen valtuustokauden aikana tehneet ihan vaan sen vuoksi että kuntaliitoksen tullessa vanha Jämsä maksaa?

    periaatteella kosto on suloista kun ei omaa valtaa saa tuplata

    Äänestä

Päteviä löytyy, vaan se vallasta luopumisen kipeys taitaa nyt olla pahimmassa tulehdusvaiheessa.

Äänestä

Muutosta kaivataan jotta ei koko puolue kutistuisi oppositioon. Nyt eletään jo vuotta 2008!

Äänestä
  • on aika vaikea yhdistelmä.

    Äänestä

Puheenjohtajat ja hallitusherrat on ainoita joiden mielipiteet tulee julki jo ennen päätöksiä ja päätösten jälkeen lehdissä. Puheenjohtajat on arvostettuja herroja (valitettavasti herroja) ja niijen kanta tulii varmasti huomioijuksi. Ei puhennjohtajat kuulu koskaan oppositioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

puheenjohtajuutta! kirjoitti:

Onko nyt niin, ettei Suomisen Seppo osaa luopua vallasta, vaikka pääsi vain nipin napin valtuustoon.

Valtuusto- ja hallitusyhteistyö ei onnistu jatkossa, ellei demokratia, eli äänestäjien toive toteudu. Suomisella ei ole äänestäjien tukea puheenjohtajaksi.

Jämsänkosken demareilla on yksi valtti. Heidän pitää irtaantua omaksi valtuustoryhmäksi ellei Suominen muuten tajua väistyä.

Äänestäjät äänestivät uudistumisen puolesta, mutta vanhat jäärät pitävät kynsin ja hampain edelleen kiinni valtikastaan. Oliko äänestäminen turhaa? se nähdään lähipäivinä.

Jos Suominen valitaan se on pettymys monille muillekin ryhmille ja niiden uudistusmielisille valtuutetuille!!!

Itse olen muutosta ja rakentavaa yhteistyön kautta uudelle valtuustolle toivova jämsäläinen demari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu