Kipeästi kaipaisin neuvoja ja vinkkejä siihen
kuinka saada 3-vuotias koira oppimaan ettei
sohvalle ole asiaa. Ongelmia on kaksi: a)
ensimmäiset kaksi vuotta elämästään se on
vapaasti saanut oleilla sohvalla b) se ei mene
sohvalle kuin yöllä ja silloin kun talossa ei ole
muita.
Koirulilla on oma paikka laitettuna sohvan
viereen, jossa se hyvin viihtyy ja asettuu
silloin kun olemme paikalla. Eli siitä ei voi
olla kyse etteikö sillä olisi paikkaa mihin
päätänsä kallistaa ;)
Ongelma on aikaisemmin koirattomalle miehelleni
valtava, kohta lähtee vaihtoon joko koira tai
mies, riippuen siitä ehdinkö ensin!
kuinka saada 3-vuotias koira oppimaan ettei
sohvalle ole asiaa. Ongelmia on kaksi: a)
ensimmäiset kaksi vuotta elämästään se on
vapaasti saanut oleilla sohvalla b) se ei mene
sohvalle kuin yöllä ja silloin kun talossa ei ole
muita.
Koirulilla on oma paikka laitettuna sohvan
viereen, jossa se hyvin viihtyy ja asettuu
silloin kun olemme paikalla. Eli siitä ei voi
olla kyse etteikö sillä olisi paikkaa mihin
päätänsä kallistaa ;)
Ongelma on aikaisemmin koirattomalle miehelleni
valtava, kohta lähtee vaihtoon joko koira tai
mies, riippuen siitä ehdinkö ensin!
Vastaukset 11
Vanhimmat
MEILLÄ ON TOIMINUT HYVIN SE ,ETTÄ SOHVALLE ON
LAITETTU ESTE YÖKSI TAI MUUKSI AJANKOHDAKSI
JOLLOIN EMME OLE VAHTIMASSA KOIRAAMME. MEILLÄ ON
DALMIS JA SE JOS JOKU ON PERSO PEHMEÄLLE
SOHVALLE . SILLÄ ON JOPA OMA JOUSTINSÄNKY OMASSA
HUONEESSAAN MUTTA EI, SOHVALLE OLISI PÄÄSTÄVÄ.
MUUTAMIA KUUKAUSIA SOHVALLA OLI ÖISIN AINA
ROMPETTA JA ROINAA ESTEENÄ JOTTA DALMIKSEMME
TAJUAISI ETTÄ OMA SÄNKYKIN ON IHAN HYVÄ PAIKKA.
NYKYÄÄN SE EI ENÄÄ EDES YRITÄ SOHVALLE. PAITSI
EHKÄ JOSKUS JA SILLOINKIN SILLÄ ILMEELLÄ ETTÄ
ENHÄN MINÄ TOSISSANI....
Eikö olisi helpompi sulkea ovi,kuin viritellä
kaikenmaailman esteet.
Mä en kyllä ymmärrä mix pitää hankkia koira jos
tulee noin mitättömistä asioista ongelmia.
Tai älkää hankkiko sohvaa,eihän siinä kukaan voi
kuitenkaan istua jos se on täynnä noita esteitä.
Jos koira tekee pahoja yksin ollessaan niin
silloin laittaa sellaseen huoneeseen missä ei
pysty tuhoamaan mitään(esim. keittiö)
Vuoraa sohva muovilla, esim. mustilla jätesäkeillä
yöksi ja kun et ole paikalla. Harvempi koira
rahisevalle ja kylmälle muoville asettuu...
Voi olla kyllä hankala homma, kun koira on saanut
alun pitäen olla sohvalla, eihän se ymmärrä miksi
moinen huvi yhtäkkiä onkin kiellettyä.
Muista kehua kun koira asettuu omalle paikalleen,
tee selvä ero oikean ja väärän toiminnan välille!
Minä vaihtaisin miestä :)
Mies vaihtoon ja anna koiran olla tasavertaisena
perheenjäsenenä myös soffalla.
Kun koirahan ei saa olla tasa-arvoinen
perheenjäsen, vaan aina alin arvoasteikolla.
Siitähän niitä ongelmia saa kun pidetään se
samanarvoisena.
Miten se arvoasteikko tähän liittyy?! Taitaa
kuulua samaan sarjaan kuin seuraava: koira istuu
sylissä, se pomottaa sinua, onhan se ylempänä
sinua!!!!!
oli meidän sohvalla, kun poika rupesi päivällä
kaivamaan sisuksia sohvasta... riippuu tietty
sohvan koosta, paljonko tavaraa siihen täytyy
kerätä, mutta meillä tämä tehosi.
Koita saada miehesi myös ymmärtämään, että sohva
on aiemmin ollut myös koiran paikka, miksi hänen
se pitäisi muuttaa...
Moi
Ehdottomasti mies vaihtoon, jos ei ymmärrä sen
vertaa koira asioita, niin kyllä siinä miehessä
on sitten jotain muutakin vikaa.
olisi tietysti hyvä ratkaisu. Jos onnistutte
yllättämään koiran sohvalta, komentakaa alas.Ja
koittakaa tehdä oma peti/nurkkaus oikein
lämpöseks/pehmoiseksi, mistä koiruus sitten
tykkääkin. Tietty tämä oli meillä helppo pennulle
aikanaan opettaa, se ei vielä sohvaa vallannut
omakseen, vaan vasta yritti.
Riippuu vähän koiran luonteesta, mitä se siihen
tuumaa, kun yhtäkkiä ruvetaankin komentamaan pois
siitä missä on ennen saanut olla. Tuostahan voisi
vaikka ruveta murjottamaan!
että mikä kerran on sallittua, on aina sallittua.
Eipä käy kateeksi, kun yrität koirallesi
selvittää, miksei joku asia enää ole sallittu,
vaikka ennen oli. Onnea kuitenkin yritykselle, ja
muista ettet suutu koiralle sohvailusta (koska se
on ennen ollut sallittua) vaan toimit
päättäväisen rauhallisesti. Vai olisiko helpompi
kouluttaa miestä...:)
Meillä toimi se, että hankimme olkkariin kalliin
hienon nahkasohvamme lisäksi halvan ja käytetyn,
mutta koiran mielestä mukavamman
kangaspäällysteisen sohvan (esim. kirpputorilta
saa, ja jos ei halua käytettyä, niin kyllähän
noita irtoaa jo vähän yli tonnilla ja saa vielä
sisustukseenkin sopivan). Siitä tulikin sitten
koiran "oma" sohva. Nykyisin ei edes pyri
kylmälle natisevalle nahkasohvalle, kun on pehmeä
kangassohva vieressä. Kun vieraita tulee, koira
kyllä luovuttaa sohvansa ihmistenkin käyttöön
ihan hyvällä ja siirtyy vaikkapa lattialle maton
päälle, se on sen verran vieraskorea.
Makuuhuoneesseen emme ole koiraa koskaan
päästäneet, koira tuli meille parivuotiaana, ja
uskoi jo ensimmäisestä kiellosta, ettei makkari
ole sen aluetta.