monesko

"Kadulla aamuyöllä harhailleen 3-vuotiaan äiti kateissa
03.11.2008 11:13   

Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt äitiä, jonka kolmivuotias pikkupoika löydettiin maanantaina aamuyöllä harhailemasta Helsingin Oulunkylässä. Poika oli päässyt itse ulos tyhjästä kodista.

Lastensuojeluviranomaiset ottivat huostaansa kolmivuotiaan pikkupojan, joka aamuyöllä harhaili yksin noin klo 4 Mäkitorpantiellä.

Poliisit eivät nopeasti pystyneet selvittämään, mistä lapsi oli lähtöisin ja hälyttivät paikalle sosiaalipäivystyksen edustajat. Nämä veivät lapsen mukanaan. Lapsi on edelleen sosiaaliviranomaisten huostassa.

Hänen suomalaista äitiään etsitään. Asuntoon on jätetty viranomaistiedote.

Poliisi ja sosiaaliviranomaiset tutkivat nyt yhdessä, miksi lapsi oli hylätty ja kuinka kauan hän oli yksin ennen kuin pääsi ulos.

Lapsi oli kevyesti pukeutunut. Ulkona oli nollakeli.

Ellei naapuri olisi saanut häntä kiinni, poikanen olisi voinut ajautua vilkasliikenteiselle Tuusula-väylälle.

Juttua tutkitaan mm. heitteillepanona."
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jo.... kirjoitti:

"Kadulla aamuyöllä harhailleen 3-vuotiaan äiti kateissa
03.11.2008 11:13   

Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt äitiä, jonka kolmivuotias pikkupoika löydettiin maanantaina aamuyöllä harhailemasta Helsingin Oulunkylässä. Poika oli päässyt itse ulos tyhjästä kodista.

Lastensuojeluviranomaiset ottivat huostaansa kolmivuotiaan pikkupojan, joka aamuyöllä harhaili yksin noin klo 4 Mäkitorpantiellä.

Poliisit eivät nopeasti pystyneet selvittämään, mistä lapsi oli lähtöisin ja hälyttivät paikalle sosiaalipäivystyksen edustajat. Nämä veivät lapsen mukanaan. Lapsi on edelleen sosiaaliviranomaisten huostassa.

Hänen suomalaista äitiään etsitään. Asuntoon on jätetty viranomaistiedote.

Poliisi ja sosiaaliviranomaiset tutkivat nyt yhdessä, miksi lapsi oli hylätty ja kuinka kauan hän oli yksin ennen kuin pääsi ulos.

Lapsi oli kevyesti pukeutunut. Ulkona oli nollakeli.

Ellei naapuri olisi saanut häntä kiinni, poikanen olisi voinut ajautua vilkasliikenteiselle Tuusula-väylälle.

Juttua tutkitaan mm. heitteillepanona."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu