Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa kohta vuoden. Tiivis vuosi kohta takana, varsinkin alkuajat oli huumaavaa rakastumisen aikaa, puolin ja toisin. Sit tietenkin arkeen astu riitoja sellasta, mitkä kuuluu joka suhteeseen. Tyttöystäväni on pari kertaa riidan yhteydessä jättänyt mut, tosta vaan. On vaan todennut riidan päätteeksi et tää oli tässä, eikä hänellä oo asiaan enää mitään lisättävää.
Sit ollaan saatu asiat sovittua ja päätetty jatkaa suhdetta ts minä olen soitellut peräänsä, itkenyt, vaatinut selitystä ja sen sellasta.
Tyttöystäväni ei oo ikinä riitojen, erojen eikä sovintojen yhteydessä vuodattanut yhen yhtä kyyneltä.
En tiedä miks asia vaivaa mua, jokainenhan näyttää ja kokee tunteensa omalla tavallaan.
Itse oon aika itkuherkkä vaikken miltään itkupilliltä vaikuta muuten. Mun mielestä itku vaan kuuluu elämään, iloihin ja suruihin.
Olen pohtinut et onko hän erityisen "kylmä" ihminen kun pystyy jättämään kumppaninsa yhtäkkiä selittelemättä ja taas palaamaan yhteen, eikä ilmekään värähdä. Tuntuu ettei tunteen tasolla nämä asiat hetkauta häntä. Vai enkö vain olekaan niin tärkeä ihminen hänen elämässään kuin olen kuvitellut olevani?
Sit ollaan saatu asiat sovittua ja päätetty jatkaa suhdetta ts minä olen soitellut peräänsä, itkenyt, vaatinut selitystä ja sen sellasta.
Tyttöystäväni ei oo ikinä riitojen, erojen eikä sovintojen yhteydessä vuodattanut yhen yhtä kyyneltä.
En tiedä miks asia vaivaa mua, jokainenhan näyttää ja kokee tunteensa omalla tavallaan.
Itse oon aika itkuherkkä vaikken miltään itkupilliltä vaikuta muuten. Mun mielestä itku vaan kuuluu elämään, iloihin ja suruihin.
Olen pohtinut et onko hän erityisen "kylmä" ihminen kun pystyy jättämään kumppaninsa yhtäkkiä selittelemättä ja taas palaamaan yhteen, eikä ilmekään värähdä. Tuntuu ettei tunteen tasolla nämä asiat hetkauta häntä. Vai enkö vain olekaan niin tärkeä ihminen hänen elämässään kuin olen kuvitellut olevani?
Vastaukset 28
Vanhimmat
niin, että hän ei siinä tilanteessa näytä tai tunne juuri niin kuin sinä. Esimerkiksi jossain riitatilanteessa voi olla suuttumus, mustasukkaisuus tai jokin muu tunne päällimmäisenä ja sitten se suru saattaa tulla vasta myöhemmin. Voi olla, että hän suree sitä asiaa tai tilannetta jossain, missä kukaan muu ei voi nähdä tai hiljakseen mielessään. Voi olla myös, että järki voittaa ajoittain tunteet ja hän toimii järjen mukaan, vaikka tunteita olisikin.
kuinka kauan tuollaista jaksaa
sinut itkemään kerta toisensa jälkeen. Itsekin ihmettelen ihmisiä joilla ei tunnu olevan tunteita ollenkaan, ei näy suru sen paremmin kuin ilokaan olemuksesta.Tasaista on,kun itse taas olen vuoristorata.
tarkennusta. millaisia riitoja/ kenen aloitteesta/ mistä aiheesta?
Erosin suhteesta, jossa oma tyttöystäväni käyttäytyi noin... En suosittele jatkamista! EI ole normaalia käyttäytyä noin, vaikka miten olisi eri tapoja surra/näyttää tunteet. Hän ei siis oikeasti välitä susta tai on muuten vaan "tunnevammainen"
Minä tapailin kerran yhtä miestä. Minua aina häiritsi se, miten mies harvoin nauroi ääneen. Nauru kuulosti aina ihan teko-naurulta ja ilmaantui tilanteissa, missä kaikki muut nauroivat ensin. Muuten ei siis nauranut oikein ollenkaan. Sitten kävi selväksi, ettei uskonut semmoisiin voimakkaisiin tunteisiin kuin rakkaus. Useita kuukausia säännöllistä tapailua, ja sitten ilman mitään yhtäkään varoitus-merkkiä hän katosi. Ei viestin viestiä, ei mitään. Lopetti yhteydenpidon tuosta vaan eikä vastannut viesteihini. Mieleeni tuli kans, että onko hän jotenkin kylmä ihminen. Kysyisin myös, että käyttääkö tyttöystäväsi esim. psyyke-lääkkeitä?
Ne latistavat tunne-elämää ja luovuutta. Mikään ei tunnu miltään, ja tämäkin tapaus niitä oli syönyt pidemmän aikaa.
Kuulostaa narsistilta. Onneksi pääsit siitä eroon.
onko sinun arvoinen ihminen ja kuinka kauan jaksat kissa hiiri leikkiä.
Tyttöystäväsi kuulostaa kylmältä ja tunteettomalta ja ehkä hän on enempi järki, kuin tunne ihminen.
Tyttöystäväsi ennen pitkään kylmettää myös sinun tunteesi...
Eli joudut kovettamaan itsesi ja peittämään todelliset tunteesi.
Ja sitten alat kärsiin.
Ja siitä ei hyvää seuraa...alat voimaan huonosti.
tunne ja järki ihminen eivät sovi yhteen.
Ehkä tyttöystävältäsi puuttu myös myötätunto ja omatunto.
Kannattaa miettiä...voitko hyvin teidän suhteessa.
Käyttääkös tyttis mielialalääkkeitä? Niillä nimittäin on tuollainen vaikutus... Tunne-elämä katoaa täysin ja kaikki muuttuu sellaiseks tasaiseksi, "järjellä ajateltavaksi" mössöksi.
miettinyt sitä että entäs jos sä oletkin sille toiselle ilmaa eli jos ihminen oikeesti rakastaa niin on toinenkin valmis itkemää toisen perään jos toisesta oikeesti pitää sun pitää olla vahva eikä lankee aina itkemään toisen perään eikä aina sitä että sä itket sen perään elämä on joskus kovaa se ei ole sillon rakkauta jos toinen ei kaipaa toista jotenkin mulle tuli sellanen mieli että teidän rakkaus on vain yksi-puolinen pidä varas että et tule pettymään sen ihmisen suhteen
ei itkeminen ja tunteenpurkaukset ole ainoa tunteiden kokemisen mittari. joskus toinen rakentaa dramaattisen riidan tyhjästä. pyytää sitten itkien anteeksi. ja sama toistuu ja toistuu. ei sitä kaikki kestä. eikä jaksa.
liika pillitäminen voi myös tuhoo sen suhteen ties vaikka toiselta on loppunut mielen kiinto toiseen ihmiseen ...
ei voi koskaan tietää.....
se voi ahdistaa toista se että joku on liian yli riippuvainen toisesta että ei osaa elää yksin sillon ollaan aika huolestuttavassa suhteessa
niiin kuka siinä sit eniten kärsii jos ei osaa kohdata totuuta
joskus ihmisen tuntemukset voi olla julmia jos toinen vaan nalkkutaa ja sit pyytelee jatkuvasti anteeksi ja sama toistuu voi olla että jos se löytää toisen johon täysin rakastuu niin se suhde on siinä.....
elämä ei oo aina reiluu ...
ota se huomioon ennen kun alat moralisoimaan
sä eikä kukaan muukaan voi tietää täysin niiden suhdetta ja mitä se toinen osapuoli ajattelee jos ei tunne ihmistä
mut ihminen haluu uskotella itseleen että suhde on hyvä eikä nää sitä todellista karua totuutta niitä käytetään hyväksi
ei aina pidä olla liian sinisilmäinen
siinä voi käydä niin että putoot sieltä pilvi linnoista ylhäältä ja kovaa ...
jos oma vaistokin sanoo sen
että toinen ei jaksa enään
välittää
niin miksi pitää väkisin
roikuu ihmisessä voi tulla
hetki että se
rakastuu tulisesti toiseen
koskaan sä et voi tietää
Joku jo arvelikin, että kylmän käyttäytymisen takana on vallankäyttö ja alistaminen. Alistaminen omalle oudolle tunne-elämälleen ja sen ylläpitämiseksi. Kuulostaa siltä, että tyttöytäväysi pelottelee sinut ruotuun. Uskallatko ilmaista pahoja tunteitasi hänelle neutraalisti(kaan)?
Minua ihmetyttää nuo jättämiset, etkö ole pohjattoman loukkaantunut niistä? Onko toinen pyytänyt anteeksi ja sinua jatkamaan jälkeenpäin?
Oma kokemukseni on, että ihmiset muuttuvat henksesti hyvin hitaasti, jos ollenkaan, eikä muutoksen varaan voi ainakaan rakentaa. Vaikka itse ajattelisikin näkevänsä toisen ongelmien syyt, ei ole ollenkaan sanottua, että hän itse niitä tiedostaisi. Torjunnalla on ihmismielessä joskus suuri, joskus jopa koossapitävä valta. Tai niin sitä voisi joskus luulla.
Jättämiset ovat loukanneet todella syvästi ja olen ehtinyt päättääkin etten enää suostu sietämään tuollaista kohtelua. Eikä niitä enää ole ollutkaan, ja toivon ettei tule.
Mutta joku häiritsee hänen tunne-elämässään. Nämä jättämisasiat kaihertavat mieltä vaikka niistä onkin aikaa. Kyllähän hän pyysi jälkikäteen anteeksi, mutta aina minulle jäi sellanen olo ettei ollut aidosti pahoillaan. Yleensä kun selviteltiin välejä, niin minä itkin kun tilanne sattui niin paljon sydämeen. Joskus hän oli jopa huvittuneen oloinen tilanteesta ja asia käsiteltiin nopeasti ja hän vaihtoi puheenaiheen johonkin todella arkipäiväseen.
En tajua, tuntuu välillä ettei hän ole kykeneväinen empatiaan, eikä itsekään koe sen suurempia tunteita. Tuntuu etten saa tunnetasolla mitään syvempää yhteyttä häneen. Outo tunne.
takana, sanoisin että lakkaa olemasta helppo pompoteltava ja uhri. ota elämäsi omiin käsiisi. mieti mitä todella haluat. jos olet alistuva ja tyttöystäväsi päällepäsmäri, on tilanne todella vaikea, ellet sitten alitajuisesti nauti alistettavana ( lue = hyväksikäytettävänä ) olemisesta. ihmismieli on ihmeellinen, ja se miten ihmiset jäävät jumiin epäterveisiin ihmissuhteisiin ja vieläpä nauttivat siitä että toiset määräävät mitä teet, milloin, miksi ja kuinka kauan. uhrin osa on kaikkein helpoin, usein tällainen ihminen todellisuudessa vain välttelee vastuuta omasta elämästään eikä uskalla tehdä päätöksiä koska odottaa toisten päättävän puolestaan.
sekä alistajat että alistuvat menkää itseenne ja kasvakaa aikuisiksi.
olin (huonossa) suhteessa, jossa käyttäydyin itse näin, jättämällä toisen. tilanteessa jossa joku raja oli ylitetty ja kun tuli tunne, ettei toinen välitä yhtään. suhde tietenkin päättyi juuri tähän jättämis-dynamiikkaan.
enkä ilmaissut suruani (huonon) suhteen tilasta toisen nähden itkemällä vaan toimimalla, aika usein vain lähtemällä pois, ohittamalla, tukeutumalla kavereihin. jotkut tilanteet olivat vaan niin äärimmäisen loukkaavia... miksikö? koska alunperinkin suhde perustui vapauteen ja toisen toiveeseen, ettei asioita liikaa jauhettaisi. ei kauheen toimivaa, mutta joillakin voi olla tällaisiakin ehtoja tai toimintatapoja. itse olisin kyllä voinut jauhaa asioita tuntikausia, jotta asiat olisi saatu sujumaan.
ja sanottakoon, että en ole aiemmissa suhteissani joutunut toimimaan näin, vaan tosiaan puhunut asioista.
en tiedä, voiko ketään nimittää tunnevammaiseksi sen perusteella, ettei hän ilmaise tunteitaan niinkuin yleensä tai samalla tavalla kuin kukin meistä itse. itse olen niin tempperamenttinen, että mieluummin tosiaan poistun tilanteesta kuin sysään tempperamenttini toisen niskaan ihan sellaisenaan, vaikkakaan aina en sitä pysty kontrolloimaan.
kylmyys on yleensä merkki loukkaantumisesta. ja saattaa olla merkki myös siitä, että joku peruuttamaton loukkaantuminen on jo ehtinyt tapahtua...
kaikki eivät vain ilmaise suruaan muille, ehkäpä tottumuksesta, ettei lohduttajaa ole ollut aiemminkaan. mun ymmärtääkseni kaikilla on kuitenkin tunteita, saattaa olla hyvin paljonkin ja siksi niitä voi olla parempi yrittää hieman kontrolloida. se voi näyttää ulospäin kylmältä, mutta kyllä silloin on enemmän kysymys suojautumisesta kuin siitä, ettei välittäisi... mutta paha tietty mennä yleistämään.
Kirjoituksesi toi mieleen entisen suhteeni.
Olen melko tunneihminen, ja yritin aikaisemmin seurustella ns. järki-ihmisen kanssa. Siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Itselläni teoissa ja toiminnassa on aina vahvasti mukana molemmat puolet, järki ja tunne, mutta lopulta tunteet määrittävät pitkälle tekojani. Kumppanini oli puolestaan rauhallisen rationaalinen nainen, joka ei koskaan kokenut suuria tunteita ja teki kaikki päätöksensä viileällä järkiharkinnalla.
Mietin aluksi, että voisimme kenties tasapainottaa toisiamme ja kumpikin oppia toisiltamme jotain uutta. Alusta asti suhde kuintenkin "tökki", kunnes lopulta erosimme sinniteltyämme ensin yhdessä vuoden ajan. Emme tasapainottaneetkaan toisiamme, vaan etäännyimme koko ajan toisistamme. Kumpikaan ei saanut vastakaikua toiselta, ja niin minun tunteeni ottivat minusta suuren vallan, ja hän puolestaan muuttui entistä viileämmäksi.
Sen suhteen jälkeen ymmärsin, että toinen tunneihminen kykenee tasapainottamaan minua parhaiten: tunneihmisen kanssa oma rationaalisuuteni pääsee pintaan, kun keskityn välillä myös toisen tunteisiin, eivätkä omat tunteeni näyttele aina pääroolia. Tämän naisen äärirationaalisuus ajoi minut solmuun omien tunteideni kanssa.
Emme onnistuneet saavuttamaan minkäänlaista balanssia emmekä kohtaamaan toisiamme samalla aaltopituudella. Ikään kuin olisimme aina kävelleet toistemme ohi. Hänen oli vaikea ymmärtää minun reaktioitani ja herkkyyttäni, ja minun hänen rationaalisuuttaan, joka oli mielestäni käsittämättömän loppuunvietyä. Aikaisemmissa suhteissani naiseni olivat olleet melko herkkiä, ja olin tottunut näkemään myös heidän tunnereaktionsa: esimerkiksi anteeksipyytämiseen liittyi usein itkeminen. Tämän naisen kohdalla aloin lopulta epäillä myös hänen tunteitaan, koska en yleensäkään nähnyt minkäänlaisia tunnereaktioita.
Itse olen myös rakkaudenosoituksissani todella spontaani, mutta hän oli täysin päinvastainen. Spontaanit rakkaudenosoitukseni tapahtuivat hänen mielestään väärillä hetkillä, halasin esimerkiksi silloin kun oli vieraita kylässä tai olisin halunnut istua hetken sylissä, kun oli jo kiire lapioimaan lunta pihalta (viikonloppuna). Myös rakastelun suhteen olen tottunut spontaaniuteen, mutta tämän naisen kanssa järjen ääni voitti seksinkin suhteen: seksiä harrastettiin ainoastaan nukkumaanmennessä, jos siihen oli aikaa.
Kun tuli riitaa, tunnereaktioni, kuten itkeminen, ahdistivat häntä. Jos pahoitin mieleni ja aloin itkemään, hän alkoi yleensä huutamaan. Riitoja ei koskaan sovittu, vaan ne unohdettiin. Hän kävi hyvillä mielin nukkumaan, ja minä valvoin koko yön riitaa miettien, kun en saanut unta.
Suhteen aikana kävi selväksi, että hän oli toiminnan nainen, ja suhteessa tärkeintä oli saumaton yhteistyö ja eräänlainen kumppanuus, joka tuli esille toiminnan kautta. Töiden hoituminen ajallaan ja arkirutiinien pyörittäminen tuntuivat olevan elämässä kaikkein tärkeintä. Minulle tällainen puoli on toki tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpää on saavuttaa henkinen yhteys. Ilman toimivaa keskusteluyhteyttä suhde ei voi mielestäni toimia. Minulle myös tietynasteinen hetkessä eläminen ja spontaanius ovat tärkeitä asioita elämässä. Mikään ei ole minulle niin tärkeää, ettenkö ehtisi huomioita naistani hetkisen, aina vähän joka välissä.
Tämä oli ehkä hieman turhaa selitystä, mutta vanhat muistot nousivat pintaan. Pääajatukseni oli, että meidän tilanteemme muistutti teidän tilannettanne. Aluksi olin kaiken aikaa hämmentynyt toisen tavasta kommunikoida, olla ja elää. Ajan myötä tulin kaiken aikaa epävarmemmaksi suhteesta ja naisen tunteista. Lopulta kovastakaan yrittämisestä huolimatta emme saaneet suhdetta toimimaan.
paitsi, että edelleen sinnittelen suhteessa. Olemme toistemme vastakohtia monessakin asiassa. Joskus olen kironnut itseni, joskus kumppanini. Toistaiseksi kuitenkin yhdessäolo on onnistunut paria läheltä piti -tilannetta lukuunottamatta, jolloin hän osoitti (aika alkeellisia) tunnereaktioita kun ymmärsi että lähden kävelemään lopullisesti jos asioita ei puida juurta jaksain. En edelleenkään ole täysin onnellinen, muta kuka on?
Toisen voimakkaasti tunteella käyvän kanssa olisi vastassa varmasti päinvastaisia ongelmia.
Tosi kiva kuulla, etten ole ihan kummajainen.. :S Olen todella vahvasti tunteella elävä ihminen ja joskus tulee tilanne että temperamenttisuuteni menee niin vahvaksi että en pysty sitä kontrolloimaan, ellen lähde tilanteesta ja anna itseni rauhoittua. Joissain tapauksissa tätä ei sitten ymmärretä vaan syytetään milloin mistäkin. Toki asiat haluan aina selvittää, mutta joskus tilanne vain kärjistyy siihen pisteeseen että tiedän että on parempi lähteä ja rauhoittua.
hei vaan olen testiviesti
Joku nostanut tän ikivanhan ketjun..pitääpä päivitellä tilannetta. Eroonhana se päättyi, ja naisen tunnelylmyyden mysteeri ei ikinä auennut mulle. Ei ollut mikään nätti ero ja sen aikana tuli kaikenlaista häikäilemättömyyttä vastaan.
Joku tunnelukko ihmisellä jota mä en pystynyt avaamaan
Harmillista... :(
jos ei tyttiksesi koskaan itke......Mun rakastamani nainen, nyttemmin ex, vuodatti kyyneleitä ihan liikaa.Hän oli todella itkuherkkä!Hän on muutenkin todella romanttinen ihmiinen ja tunne herkkä.
Mua suorastaan vitutti että hän niin helposti itki esim.. riidan yhteydessä...Alkuaikoinahan riita katkesi aina hänen kyytneliin.Mutta loppuaikoina en enää reagoinut hänen kyyneliin niin hyvässä kuin pahassakaan.
Itse itken harvoin, tuskin koskaan.Ja silti olen herkkä ihminen.Mielestäni se johtuu lapsuudestani, etten itke aikuisena muiden nähden.Ns.itkemin on heikkouden merkki, enkä siksi itke muiden nähden.En ole sitä miletä, mutta se on niin alitajuntaan iskostunut, ettei kyyneleitä vain tule muiden läsnäollessa.
Huomatkaa ajankohta milloin juttu on laitettu... Mutta eihän se mitään.
Aika huolestuttavaa minusta. Häneltä ei voi jäädä huomaamatta miten sinuun sattuu, mutta sekään ei häntä liikuta. Erittäin huono merkki tuo, että hän ei pyydä anteeksi, hän ei yritä selvittää asioita, hän ei tule tilanteessa sinua vastaan. Ei riitatilanne tyhjästä synny ja yksin ei voi riidellä. Kyllä hänelläkin on siinä tilanteessa vastuunsa, mutta selkeästikään ei halua sitä myöntää.
Tuosta tulee mieleen, että hän on kylmä ja haluaa asioiden menevän omaan tyyliinsä tai muutoin ei tule mitään ja hän siirtyy seuraavaan (ja aina vain seuraavaan). Toisena vaihtoehtona tuli mieleen pelaaminen, henkinen kiristys: koska hän tietää, että voi käsitellä sinua toimimalla ko. kaavan mukaan niin miksi hän muuttaisi käytöstään kun ei joudu siitä vastuuseen? Sinä aina tulet pyytelemään häneltä anteeksi ja hän voi sitten paistatella omalla erinomaisuudessaan kun hän sai sinut taas hyppimään mielensä mukaan kuin apina narun päässä.
Täällä myös yksi "kylmä" järki-ihminen. En tiedä mitään niin raivostuttavaa, kuin riidan aloittaminen turhasta ja sitten sen asian takia itkeminen. Puhumalla olen yrittänyt selvittää asioita. Välitän ja rakastan, kyllä, mutta jos toinen ei sitä usko, ilman että itken silmät päästäni, olkoon uskomatta.
Sisälläni riehuu myrsky aina kun riitelemme, minusta tuntuu todella pahalta, on kuin sydänjuuria revittäisiin irti. Mutta ei, minua ei vain itketä.
Ketju on melko vanha, mutta vastaan nyt kuitenkin. Mun tyttöystäväni on melko kylmä, ei itke, ei pahemmin koskettele tai halaile. Seksistä nyt on turha puhuakaan. Olemme olleet yhdessä nyt puolisen vuotta ja huonolta näyttää. Hän selvästi voi pahoin, mutta ei pysty sanomaan miksi. Jollain tasolla hän syyllistää minua huonosta olostaan, en kuulemma osaa piristää häntä enkä tee oikeita asioita. Jos kysyn mitä hän haluaisi minun tekevän, hän vastaa että mun pitää tietää kysymättäkin. Ehdotin eroa ja että hän kokeilisi jotakin muuta, mutta ilmeisesti hän ei sitäkään halua. En kyllä käsitä miksi, koska selvästi en ole sitä mitä hän tarvitsee.
Itse en suhteesta ole juurikaan saanut sitä mitä tarvitsen. Mä toivoisin, että oltaisiiin toisillemme se eka vaihtoehto, jolle kertoa jos jotain kivaa tai ikävää tapahtuu. Toivoisin, että yhdessäolo olis molemmille tärkeintä ja yhdessä olis mielellään, se tulis automaattisesti eikä tarvitsis aikatauluttaa. Itselleni kävisi näkeminen milloin tahansa, jos vaan ei ole töitä, mutta tyttöystäväni on yllättäen nihkeämpi ja haluaa sopia tapaamisajat, joita on nyt sitten viime aikoina myös perunut. Ylipäätään kaipaan läheisyyttä paljon enemmän kuin tyttöystäväni.
Kyllä mä tiedän, että tilanne on huono ja olis syytä lopettaa. Ihmistä ei voi muuttaa eikä ketään saa välittämään pyytämällä. Mä olen liian kiltti, mua pystyy käyttämään hyväksi antamatta mitään. Me ollaan erottu aiemmin, mutta palattiin yhteen. Ja hetken tuntui siltä, että asiat todella on paremmin. Ei tunnu enää, tilanne on yhtä paha kuin sillon eroa ennen. Toivo alkaa hiipua siitä, että tätä suhdetta vois pelastaa. Ja yksin se onkin mahdotonta.
Mä myönnän olevani kylmä tunneihminen.
Olen monta kertaa eronnut tyttiksestäni, mutta palattu kuitenkin yhteen.
Eron tullessa en puhu, en ota kontaktia ja olen mahdollisimman kylmä. Mutta se on mun keino selviytyä tilanteesta. Kyllä muhunki sattuu, mut en mä sitä näytä enkä halua näyttää säälittävältä. Tyttikseni on monta kertaa syyllistänyt mua siitä ettenkö tunne mitään, että onko kaikki yhdentekevää. Mutta ei se ole.
Mulla se on suojamuuri, jonka taakse vetäydyn ettei tarvitsisi kärsiä.