Illalla mentiin nollakelin sateella Herran Kukkaroon, jossa yöpymisen hinta on noussut ja on nyt 25 egeä/lurkki. Kuulemma kaikki majoitusliikkeet on nostaneet hintojaan marraskuun alusta. Kummaa sinänsä, kun sesonki justiin loppui. No, sitten keväällä sesongin alkaessa voi kai nostaa uudelleen.
Mennessä oli Venäjän puolella itkupitkä jono, sekä suomalaisia että venäläisiä yhtä paljon. Ja yes, myös tänään palatessa sama juttu, paitsi että venäänmaalta oli enemmän. Tuli teki töitä pää märkänä, ei pärjännyt passintarkastaja niille, matkustajat seisoi sisällä jonossa kun autot ruuhkautui odottamaan matkustajiaan. Mutta kaiken kaikkiaan, ottaen huomioon Suomen tulliinkin syntynyt jono, se oli 1.30 h kun oltiin läpi molemmista rajoista.
Hyvä yllätys.
Sortavalassa vietetään jotain kaksipäiväisiä juhlia, osa kaupoista on kiinni mutta me vähistä ostoksistamme hyvin kyllä selvittiin.
Mennessä oli Venäjän puolella itkupitkä jono, sekä suomalaisia että venäläisiä yhtä paljon. Ja yes, myös tänään palatessa sama juttu, paitsi että venäänmaalta oli enemmän. Tuli teki töitä pää märkänä, ei pärjännyt passintarkastaja niille, matkustajat seisoi sisällä jonossa kun autot ruuhkautui odottamaan matkustajiaan. Mutta kaiken kaikkiaan, ottaen huomioon Suomen tulliinkin syntynyt jono, se oli 1.30 h kun oltiin läpi molemmista rajoista.
Hyvä yllätys.
Sortavalassa vietetään jotain kaksipäiväisiä juhlia, osa kaupoista on kiinni mutta me vähistä ostoksistamme hyvin kyllä selvittiin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oliko se homma edennyt mihinkään? Vieläkö majoituitte kivijalassa?
Näkyikö, että rakennustöitä edelleen tehtäisiin?
Miten Sortavalassa oli matkailijoita?
Kyllä se hinnan nousu oli odotettavissa. Mutta ei kait tuo 25 egeäkään niin kohtuuton ole yöstä.
Joko olivat saaneet peltikaton laitettua,kaksi viikkoa sitten kävimme ja silloin oli katon laitto alkutekijöissään. Jos,ja kun Herran kukkaro aikanaan valmistuu kokonaisuudessaan, varmasti hinta nousee vieläkin. Aika näyttää. Mutta kaikki kunnia Keinoselle, sitkeä on mies.
Peltikaton asentamiseen on toiveita. Pellit ovat paikalla. Työmiehet ovat tottakai neljän päivän vapaalla viettämässä työväen vallankumouksen jäännösten muistojuhlaa, jota varten saapuivat Suomeen, muodostaen nelivetomaastureillaan kaameita jonoja meidän hienon väen Samaroiden ja riisikuppien rinnalle rajan jonoissa. Onneksi, kiittävät meitin lamaa pelkäävät kauppiaamme. Menee nakkipakettia ja mandariinia, tee kelpaa tukkupakkauksineen, bensa jää meille ihelle. Ei ole kuulleet Sortavalassa europulasta, me jelpattiin vähäiseltä osaltamme. Suolakurkkuja ostin ja sinkkufilettä evääksi jonoon. Kivampaa on kerta kerralta Sortavalassa kun on aina jotain maalattu, rempattu tai katua päällystetty. Relaksikin on laitettu uusiksi; ja mun ystävä seisoi rappukäytävässään tupakalla kun uutta ulko-ovea hänelle asennettiin (vaikka olisi pitänyt olla kaverilla vapaapäivä, töitä ruatoi poika). Aika tyhjää oli kaupungissa, kaikki oli lähteneet Suomeen. Tienvarrella näkyi lammaskatras niityllä paimenineen, ja vuohia mummo vartijanaan, töissään hänkin. Venäjällä kaikilla on vuohensa...
No kirkko kohoaa. Tuleva kirkkosali on pienempi kuin voisi olettaa, onhan seurakuntakin toistaiseksi vähäisempi. Hallintoon paikalla osallistuu (ja työhön) Ruskealan seurakunnan johtohenkilöitä. Kahvila on alakerrassa, ruokalasali keittiöineen yläkerrassa. Kyllä se siitä. Paljon ovat pelastaneet Moskovasta ja Pietarista tulleet sukelluksen harrastajat, jotka sukeltavat avantoihinkin Marmorijärvellä ja illalla paistavat sashlikia Kukkaron pihalla. Me suomalaiset pidämme kodikkuudesta. Hakaset ovat ovissa edelleen, vesi suoraan joesta ja lukulamput surkeita. Kuivaa on ja lämmintä, tuli takassa ja saunan jälkeen paistettiin makkarat makeisiin suihimme.
Jäi vielä vähän epäselväksi.
Onko Keinosten paikassa jo edetty vaiheeseen, jossa välipohjalaatta on jo valettu, ja seinät pystytetty? Onko rakennus jo edennyt maanpäälliseen toiseen kerrokseen?
"Kahvila on alakerrassa, ruokalasali keittiöineen yläkerrassa." Ilmeisesti rakentaminen on edennyt. Aiemmin kaikki oli "kivijalassa".
Muistan myös sen Keinosten aiemman paikan. Se paikka on suunnilleen kilometri eteenpäin nykyisestä paikasta. Oikealla puolella tietä. Kävimme joskus siellä kahveella ja syömässä. Olimme joskus siellä myös yötä. Paikka on vähän kartanomainen. Kalevi Keinosella loppui vuokrasuhde siihen aiempaan paikkaan.
Hän halusi siirtyä lähemmäksi vanhaa entistä kirkkoa ja hautausmaata. Entistä kirkkoa ei enää ole, on muistissa vain kirkon paikka. Nyt uusi rakennettava kirkko on kukkulalla, lähempänä hautausmaata.
Läheiseen kirkkomaahan on haudattu Keinosten vanhemmat. Kalevin veli on kenraali Matti Keinonen. Muistelen, että Matti Keinonen teki suomalaista historiaa rauhanturvajoukkojen komentajana Siinaissa.
Meillä taitaa olla melkoisen samat matkailupaikat. Käyn Viipurissa, Svetogorskissa, Kamennogorskissa, Sortavalassa ja Petroskoissa.
Sopiiko, että olemme yhteyksissä? [email protected]
Kenraali Keinonen, Yrjö; Puolustusvoimien komentajana oli tässä takavuosina.
Joo kävin miekin tyttäreni perheen kanssa aikoinaan Keinosten asiakkaana vanhassa kappalaisen pappilassa
yöpymässä ja syömässä. Se Ruskealan vanha hautausmaahan on siinä lähes vieressä. Kalevi ja Iris siellä teettäneet jonkinverran töitä "suomalaisten osastolla", ja rakennuttaeet pikku kappelin siihen alueelle. Kalevin toimesta on Ruskealassa maalattu vanhoja suomalaisten aikaisia rakennuksia punamaaalilla, jotta on siistimmän näköistä.
Iris kertoi, että se entinen kappalaisen pappila on Kirkkolammen rannalla, ja näyttää todennäköiseltä, että niillä main onkin ollut joskus kirkko. Mutta tämän sodassa tuhoutuneen kirkon rauniot ovat siinä mäellä Herran Kukkaron vieressä aivan. Samalla pohjakaavalla se uusi kirkko nousee. Ns. keskilaiven toinen kerros on jo vesikatossa, välipohjineen. Sivulaivoihin on ilmeisesti tulossa myös majoitustiloja. Sivulaivoja ei ole alettu vielä nostaa.
Ruskealan kirkkoherran pappila on ehyenä ja asuinkäytössä n 400 m päässä kirkosta, lasikuisteineen päivineen.
Kappalisen pappilan luona lähellä Kirkkolampea on vanhoja koulurakennuksia. Toisessa niistä on opettanut muuan opettaja Algoth Tietäväinen, tunnetaan peremmin nimellä Maiju Lassila; suomalainen kirjailija.
Kiitos ositteestasi, koetan muistaa lähettää jonkin kuvan Herran Kukkaron uudemmista vaiheista.
Ruoka kohtuullisen hyvää. Sänky huono. Huoneessa ei ikkunaa eikä tuuletusta. Haisi kellarille. Henkilökunta mukavaa.