Uni

Teknorokkari kirjoitti:

Kyseessä on kuvitteellinen tarina kuvitteellisista henkilöistä. Tavoitteena on harjoitella luomaan johdonmukaista tekstiä.

OSA 1 - YMPYRÄ SULKEUTUU

Eräs syksyinen päivä Turussa…
”Torju !”
Puinen miekka heilahti ilmassa. Jani väisti yläkautta tulevan lyönnin siirtymällä askeleen vasemmalle ja kohottamalla oman miekkansa lyönnin tielle. Samalla hän käännähti ympäri ja onnistui yllättämään harjoituskaverinsa viiltämällä tätä selkään. Yksi piste oli hallussa. Niko naurahti ja miehet ottivat valmiusasennon. Harjoitus jatkui. Niko kohotti miekkansa ja oli tekevinään ylälyönnin mutta yhtäkkiä vaihtoi lyönnin suunnan sekä löi alhaalta pysäyttäen miekkansa ennen osumaa Janin nivusiin.
”Tuo olisi tuntunut”
-”Suojat tässä tarvitsisi olla”, totesi Jani ja laski miekkansa maahan. Seuraavaksi alettiin sparrata. Hanskat ensin käsiin ja alkoi lyöntien vaihto puoliteholla. Potkut liitettiin mukaan harjoitukseen jos toinen pääsi suojauksen läpi, alettiin miettiä mikä olisi paras torjunta edelliseen. Ennalta sovittuja liikkeitä ei ollut. Tapeltiin pelkästä liikkumisen riemusta.
Hiki virtasi pitkin Janin otsaa ja tukka valahti silmille. Samalla hanska heilahti Janin otsaan ja päässä tuntui kumea olo. Pari sekuntia Jani oli aivan pihalla mutta potkaisi Nikoa vatsan seutuville. Ei kovaa mutta sen verran että Niko perääntyi. Hanskat otettiin kädestä pois. Saman tien Niko tempaisi pyörivän ukemin tempaisten miekkansa maasta. Janikaan ei aikaillut vaan polvistui tempaisten oman puukeppinsä. Niko heitti miekkansa pyörivällä liikkeellä kohti Jania, joka löi ilmassa heiluvan kepin sivulle. Naurunremakka säesti ottelua. Viimein alkoi tuntua että tässä oli tarpeeksi sille päivälle. Niko otti repusta juomapullonsa sekä joi pitkän huikan. Jani keräsi tavaransa reppuun ja istahti nurmikolle.
”Kiitos Jeesus harjoituksesta”- Jani murahti.
Välillä tuli olo, miltä tämä kaikki olisi tuntunut tositilanteessa. Ainoastaan Jumala tiesi kaiken kaikesta. ja oli ollut ihmiskunnan mukana aikojen alusta. Jani mietti, paljonko ihmisiä maailmassa oli elänytkään sekä ajatteli, että muinaisille ihmisille oli arkea kantaa oikeaa miekkaa mukanaan. Sepäntaitoja Jani ei omannut mutta ei kaikkea voi osatakaan. Tämä leikkimielinen tappelu riitti tuomaan Janille itsetuntoa tarpeeksi ja Niko oli kärsivällinen opettaja, joka omasi enemmän heistä synnynnäisiä lahjoja kaikkeen mikä liittyi kamppailuun.

Miehet lähtivät kävelemään reppujensa kanssa kohti Janin asuntoa analysoiden harjoitusta. Kun suihkussa oli käyty, keiteltiin kahvit. Niko oli heistä rotevampi. Jani oli pitkänhuiskea ja ei pärjännyt Nikolle painissa useinkaan mutta joskus onnistui viemään Nikolta tasapainon ja onnistui vanhassa judoheitossa jonka muisti kouluajoiltaan – Kummallakin oli jonkin verran kokemusta
kamppailulajeissa mutta eivät mitään mestareita olleet. Kuitenkin kumpikin pärjäsivät. Kaikki oli kiinni siitä kestääkö pää, ei niinkään teknisestä osaamisesta. Niko kävi usein salilla – Jani taas harrasti enimmäkseen lenkkeilyä. Kesäisin Janilla oli tapana pistäytyä Samppalinnassa uimassa ja vedessä oli hyvä harjoitella liikkeitä joita muisti muinaisilta karate-ajoilta. Janillä oli ollut vaikeuksia sisäistää tekniikoita ohjatussa opetuksessa mutta tuntui että kaikki oli lähtenyt itsestään alkuun, kun jokunen vuosi sitten oli ollut Nikon kanssa Ruissalossa ja oli alettu leikkimielinen tappelu rannalla ja nopeasti oli taitettu pari puurunkoa joilla alettiin huitoa toista. Lopulta oli kehitetty idea että voitaisiin tehdä omat harjoitusmiekat sekä alettaisiin alusta kehitellä lajia jossa olisi yhdistelmänä vähän kaikkea mitä oli opittu lapsena, koulussa, armeijassa sekä ohjatuissa harjoituksissa. Kahvikupit tyhjenivät ja puhe siirtyi kuin itsestään naisiin. Sekä Jani että Niko olivat olleet sinkkuja jo vuosikaudet ja kummallakin oli omat haavansa menneisyyden seurusteluista. Niko tokaisi
”Jos jonkun böönan joskus löytää sen pitää olla aika erityinen jotta tajuaa toisen sielunelämää”
Jani oli hiljaa ja mietti tyttöä jonka oli nähnyt seurakunnassa joskus mutta ei ollut rohkeutta tehdä enempää tuttavuutta.
”Kyl sen kerpun pitää uskoa samoihin juttuihin mitä mää”
Niko oli se, joka uskoi enemmän omiin nyrkkeihinsä kuin siihen että voisi olla Jumala joka opettaa ihmisen sotimaan. Jani oli kätkenyt naisenkaipuunsa rajuun liikuntaan.Viimein Niko katsahti bussiaikataulua sekä hyvästeli Janin lähtien lähimmälle pysäkille.

Jani sulki oven sekä nappasi makkarin nurkassa olleen kitaran käsiinsä. Mielessä alkoi pyöriä melodioita jotka olivat melko haikeita mutta Janin mielestä ihan kauniita. Hän taitoi tosin enemmän koskettimet kuin kitaran ja Janilla oli joskus tapana kiivetä auringon noustessa lähiönsä metsän kallioille miettimään uusia sävellyksiä. Soittaminen oli hyvä kanava purkaa tuntemuksia ja usein varsinkin elämän kriiseissä tuli hyviä melodioita. Kukaan levy-yhtiö ei ollut Janista kiinnostunut mutta hän soitti omaksi ilokseen sekä jakoi ystävilleen musiikkia jota oli tehnyt. Jani oli aikoinaan liikkunut paljon kaupungin yöelämässä ja aina kaduilla soivat samat kappaleet. Metallicaa ja Zeppeliniä. Oli siellä välillä ollut joku hemmo, joka oli soitellut gospeliakin. Hän oli yleensä kauppahallin tienoilla. Jani oli ollut uskossa jo jonkin aikaa. Jumala oli korvannut kosteat baari-illat joista oli mennyt hohto. Jani oli miettinyt baarissa kauan sitten että elämä ei voi olla tässä. Pitää olla jotain muutakin. Kapakoista ei ainakaan pysyvää naista ei ollut löytynyt eikä Jani kokemuksesta edes luottanut kännissä sekoileviin naisiin. Kukapa luottaisi. Eivätkä miehetkään jurrissa sen uskollisempia olleet. Tuntui, että maailmassa eläessään oli joutunut keskelle viidakon lakeja. Jani heitti kitaran takaisin nurkkaan ja naurahti itsekseen että eipä kukaan nainen häntä ainakaan rahan takia ottaisi. Oli yksi huoli vähemmän. Säännöllistä työtä Janilla ei ollut tässä vaiheessa elämää mutta hän teki hanttihommia mitä sattuikin löytymään. Yleensä työt eivät kovin kauan kestäneet mutta oli osa-aikatyökin tarpeeksi.Tosin Jani ei murehtinut tulevia. Joka päivälle riitti omat murheensa.

Ilta alkoi hämärtää. Jani tarkisti netistä sähköpostinsa eikä ollut uusia viestejä paitsi yksi tyyppi oli mikserissä käynyt kommentoimassa Janin uutta biisiä. Rehellisestä palautteesta Jani piti. Itse asiassa Janiin ei vaikuttanut ihmisten suhtautuminen hänen musiikkiinsa vaan Jani mietti, että luokoon jokainen sellaista musiikkia mistä itse pitää. Arvostella on helpompi kuin tehdä itse musaa. Jani avasi tv:n ja katsoi uutisia sekä pätkän jotain agenttiseikkailua. Uni alkoi vähitellen painaa ja oli aika iltatoimille sekä mennä nukkumaan. Jani oli lopettelemassa tupakanpolttoaan johon oli armeijassa jäänyt aikoinaan koukkuun. Tapa oli fyysistä tupakkariippuvuutta voimakkaampi. Joka ilta piti taistella tottumusta vastaan ja oli satunnaisia haksahduksiakin mutta
Jani mietti että ei maailma siihen kaadu. Radiosta tuli Neljän Ruusun ”Valuva taivas” – Jani oli ollut ennen melkoinen 4 Ruusua-fani. Vähitellen kuitenkin alkoi löytyä gospelbändejä jotka korvasivat maailmanmusiikin. Erityisesti HB oli lähellä Janin sydäntä. Jani kömpi petille ja sääti stereon äänet hiljaiselle. Hän nukahti vähitellen hiljaisen musiikin soidessa taustalla.

Jani alkoi nähdä unta: Tapahtuma-paikkana oli ollut Janin entisen kotikylän nuorisoseurantalo Disco jossain kaukana menneisyydessä. vanhoja koulutovereita meni siellä täällä. Musiikki oli tyypillistä kasaripoppia. Katossa oli pari pyörivää valaisinta ja savukone loi tunnelmaa limudiscoon. Jani tunsi kuristuksen kurkussaan ja hänet kaadettiin lattialle. Eräs kaljanhajuinen nuorukainen oli hetken mielijohteessa halunnut päteä. Jani oli vain luokkaa alemmalla mutta oli menestynyt koulussa eikä kalja tai tupakka kuulunut silloin hänen elämäänsä. Järkkärit tulivat paikalle ja raahasivat riehujan ulos. Jani nousi lattialta ylös, ilman pahempaa kiukkua tai tunteenpurkausta ja mietti vain yhtä asiaa. Tuo sama riitelijä oli lapsena ollut valamassa partiovalaa Janin kanssa sekä oli vakuutellut ala-asteellakin ystävyyttä. Murrosikä oli pahoin sekoittanut monen entisen hyvän kaverin sielunelämää.( Jani oli tullut murrosikään myöhemmin mutta ei pahemmin kapinoinut. Ei hänellä itse asiassa ollut mitään aihettakaan. Ainoat sanomiset vanhempien kanssa oli tullut tukan pituudesta tai musiikkimausta.) Jani näki luokkatoverinsa Saijan käsi kädessä jonkun rinnakkaisluokan pojan kanssa. Janiakin oli eräs hänen luokkalaisensa tyttö lähestynyt mutta Jani ei vain sattunut olemaan kiinnostunut hänestä. Mielessä oli käynyt usein että olisi kivaa kun olisi oma tyttöystävä, mutta Jani oli enemmän vakavissaan seurustelun suhteen kuin useat ikäisensä. Se ei ollut Janille muutaman viikon kestävää luokkasormusten vaihtoa ja hetken huumaa.


Jani heräsi unesta ja tunsi helpotusta. Kouluajoista itsetunto ja identiteetti olivat uskoontulon myötä vahvistuneet, eivätkä pikkujutut enää tuntuneet merkitykselliseltä. Jani vilkaisi kelloa ja oli aamuyö. Joskus lapsuudenmuistot toivat uniin hyvä joskus vähemmän hyviä muistoja. Mutta sellaista oli jokaisen elämä. Kun ikää tuli lisää asioiden merkittävyys ja tärkeysjärjestys muuttui. Ei kulunut aikaakaan kun Jani nukahti uudelleen. Aamulla olisi herätys töihin. Sillä hetkellä Jani oli Turun kaupungilla töissä hoitamassa viheralueita ja nyt oli syksy. Ruska oli kaunis ja ensimmäiset aamupakkaset olivat saapuneet. Puista pudonneet lehdet Lausteen lähiöissä odottelivat korjaajaansa.
Janilla riitti ulkotöitä töitä lokakuun loppuun asti. Työtehtäviin oli kuulunut nurmikonleikkuuta kesäiseen aikaan sekä puskien oksaleikkuuta. Syksy taas meni puhaltaessa lehtiä . Sitten oli taas edessä jokin aika ilman vakituista duunia. Olisipa aikaa luoviin juttuihin kuten musiikkiin, kirjoitteluun ja urheiluun.

Luku 2
Paikka: Halinen. Aika: Marraskuinen ilta. Halistenkosken siltaa lähestyi reipas neitokainen sauvakävellen ties kuinka monetta kertaa samaa lenkkiä. Reitti vei Yo-kylän vierestä Tuomaansillalle ja linja-autoaseman vierestä Virusmäentielle sekä sieltä Maarian kirkon kautta takaisin Halisiin. Nuoren naisen nimi oli Jonna. Hän luki Turun yliopistossa psykologiaa toista vuottaan ja asui soluasunnossa parin muun tytön kanssa. Toinen heistä opiskeli kääntäjäksi ja toinen luokanopettajaksi. Jonna oli melko nopeasti sopeutunut opiskelijaelämään. Hän oli paljasjalkainen turkulainen. Pienestä asti Jonna oli tottunut siihen, että hän oli enemmän hiljainen seuraaja sekä puhui vain jos oli asiaa. Jonnasta oli kehittynyt ajan kuluessa kaunis nuori nainen Tummanruskea tukka ulottui olkapäille.. Jonna oli omasta mielestään aivan tavallinen ja ehkä juuri se piirre tekikin hänestä niin viehättävän. Jonnaa oli koulussa piirittänyt moni nuorimies mutta lähelle Jonna ei ollut päästänyt ketään. Joskus hän oli kokeillut alkoholia lukioiässä mutta, sen illan muistot hän halusi unohtaa. Parikymppinen nainen oli täynnä tiedonhalua ja uteliaisuutta ihmisen käyttäytymisestä. Jonna oli lukenut, että n. 80 % ihmisen välittämästä informaatiosta on nonverbaalista, eli sanatonta. Jonna ikään kuin halusi oppia lukemaan toisia ihmisiä ja ajatuksia. Hänen mielessään kaikkien käyttäytyminen oli ennustettavaa.. Jonnalla ei ollut itsestään suuria luuloja ja hän pyrki tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ei se tarkoittanut, että kaikista tarvitsisi pitää.


Syksy eteni vauhdilla ja yliopistonkadulle alettiin jo ripustella jouluvaloja. Kauppoihin alkoi ilmestyä joulukrääsää ja tuntui että joka vuosi joulua alettiin mainostaa aikaisemmin ja aikaisemmin. Jani kierteli Anttilassa katsellen vanhoja dvd-leffoja alennushyllystä. Hän piti kaikesta missä oli räiskettä, romantiikkaa ja onnellinen loppu. Kauluhuleffat eivät uponneet Janiin, joka oli tottunut yliluonnollisiin asioihin. Tuntui välillä, että maailma kulki omaa rataansa ilman tietoa että ympärillä on näkymätön todellisuus jota ei voi nähdä mutta joka kuitenkin oli niin totta. Jani saapui julistehyllylle ja vilkaisi julisteita. Eräässä oli kiinalaisia kirjoitusmerkkejä sekä ihanteita – Tuossa olisi hyvä joululahja veljenpojalle. Pian Jani olikin kassalla maksamassa ostostaan ja julisterulla kädessään Jani lähti kaupasta talsimaan oikaisten Hansan läpi Eerikinkadulle. Jani oli päättänyt pistäytyä Cosmicissa kahvilla. Hansasta ulos tullessaan Jani kiinnitti huomionsa katusoittajaan joka lauloi yleisestä poiketen Jumalasta sekä evankeliumista. Jani ei ollut tottunut kertomaan uskostaan yleisellä paikalla ja hän päätti jäädä kuuntelemaan katusoittajaa. Kitara pärisi ja ilmoille kajahti säe
”Et linnoissa hoveissa turvassa ole mutta Pyhä Henki ainoastaan puolustaa, vahvistaa, Hän sinut opettaa taistelemaan.”
Kadullakulkijat suhtautuivat eri tavalla soittajaan. Jotkut olivat ärsyyntyneitä, jotkut teeskentelivät ärtymystä mutta halusivat kuulla kuinka laulu jatkuisi. Samalla hetkellä Jonna tuli ulos kauppahallista. Hän oli ollut ruokaostoilla ja Jonnakin huomasi katusoittajan ja alkoi kaivaa pari kolikkoa käsilaukustaan. Hän halusi kannustaa taiteilijan vapaata yritteliäisyyttä kertoi laulu mistä tahansa, tosin Jonnalle niin vieraasta hahmosta. Janin ja Jonnan katseet kohtasivat ohimennen ja Janista tuntui kuin jotain niin tuttua mutta niin uutta, jotain kaunista mutta saavuttamatonta oli noissa silmissä. Jonna heitti kolikon katusoittajan kitarareppuun ja häntä häiritsi Janin pitkään viipyvä hajamielinen katse. Hetken mielijohteesta Jonna tokaisi hieman vihaisenakin
”No, mitä tuijotat , en mää ole mikään päivänsäde !”
Jani siihen että ”Enkä mää mikään menninkäinen!!”
Katusoittajaa alkoi naurattaa tuo kohtaaminen ja kiitti kolikoista vihjaisten että
”Taitaa kumpikin tuntea sydämessään jotain kummaa leiskuntaa”.
Jonna poistui paikalta niskojaan nakellen. Katusoittaja nauroi hyväntahtoisesti ja Janikaan ei pysynyt vakavana. Hän rupatteli hetken soittajan kanssa kysellen mistä moinen inspiraatio evankelioida kadulla oli tullut. Katusoittaja siihen vastasi että halusi vain tuoda kaduille vaihtoehtomusiikkia ja tärkeämpää sanomaa kuin ”Step by step, uuu baby.” Jani totesi että on hän joskus kirkossa kuullut ”Askel askeleelta sinun kanssasi kulkemaan”- mutta erilaisessa tilanneyhteydessä. Jonkinlainen alakuloisuus sekä kaipuu häivähti hetken soittajan silmissä mutta hän pakkasi kitaran kassiin ja moikkasi Janille lähtien kohti kauppatoria. Jani jatkoi matkaansa saapui Cosmiciin. Kahvin tilattuaan Jani meni sarjishyllylle sekä valitsi luettavakseen sisällissodan korkeajännityksen. Hyvä puoli oli näissä lehdissä että yleensä punaset ja valkoiset jossain vaiheessa pelastivat toistensa hengen ja ystävystyivät. Sellaista oli tapahtunut tosielämässäkin. Janin isoisä jota hän ei ollut koskaan nähnyt oli osallistunut sisällissotaan valkoisten puolella kun sattui olemaan sodan syttyessä Jyväskylässä opiskelemassa. Janin mummon vaarin taas punaiset olivat ampuneet kotitalonsa viereen koska ei ollut liittynyt heihin. Kostotoimiakin oli ollut valkoisten puolelta. Näistä haavoista oli jo aikaa sekä toinen maailmansota oli yhdistänyt suomalaiset yhteen rintamaan ja vanhat kaunat oli jätetty syrjään. Jani luki miettien olisiko hänestä ollut olemaan 5 vuotta metsässä luotien seassa ja ilman tietoa, elääkö seuraavana päivänä. Armeijasta Jani muisti sen verran että ei sinne pahemmin kaivannut takaisin eikä suomalaiset ole toisiaan kohtaan ainakaan nuoressa iässä kovin reiluja vaan sellainen pätee eniten jolla on kokemusta naisista ja joka on syntyjään kaikentaitaja. Jani ei ollut pahemmin toisten naljailuista piitannut vaan teki hommansa vartiostossa. Ei enempää eikä vähempää. Vajaa 10 kuukautta oli kulunut kuin siivillä. Armeija-ajoista Jani muisti Terminator 2-leffan Säkylän sotilaskotiteatterissa ja itse asiassa Jani olikin 90-luvun nuori. Tukka oli leikattu kerrosmalliseksi. Sellaista tukkamallia Jani suosikin. Oli sitten muodissa tai ei. Jani oli muutenkin aina haistattanut pitkät muotijutuille. Hänellä oli yleisilmeenä farkut ja T-paita sekä koristossut vuodesta toiseen.

Jani jatkoi sarjiksen loppuun, vei kahvikuppinsa tiskille sekä lähti bussille. Kuutonen oli juuri lähdössä ja Jani joutui hieman juoksemaan jotta ehtisi bussiin. Mentyään istumaan hän äkkäsi takapenkillä äskeisen katusoittajan. Jani päätti mennä juttelemaan kun näköjään toinen uskovakin bussissa ja yleensä Jani tunsi yhteyttä uskoviin eikä hänelle tuottanut vaikeutta mennä jutteleen puolivieraalle joka kuitenkin kuului samaan Jumalan perheeseen. Soittaja moikkasi iloisesti ja laski samalla päivän saldoaan. Siinä oli juuri riittävästi ja soittaminen oli tuonut päivälle tarkoitusta sekä hyvän olon. Raha oli sivuseikka. Soittaja esittäytyi Jussiksi ja hän asui lähellä Janin kotikatua. Alettiin keskustelu seurakunnista ja mahdollisista yhteisistä tutuista. Niitä olikin muutama henkilö. Jussi kertoi eronneensa vähän aikaa sitten tyttöystävästään ja eli vielä irtaantumisvaihetta. Kuitenkaan tämä ei ollut maailmanloppu ja elämä jatkui. Ei asiat murehtimalla parantuneet. Jussilla ja Janilla oli eri kotiseurakunta mutta molemmissa oli kunnon opetusta eikä korkeakirkollisuus ollut kummallakaan erityisessä suosiossa. Jani kertoi eronneensa kirkosta ja Jussi kertoi löytäneensä tukikohdan Turun kotikirkosta alfakurssin jälkeen. Siellä oli myös solutoimintaa. Jussi hyppäsi pois bussista Lausteen Salen kohdalla ja lähti tarpomaan kohti kauppaa. Jani jatkoi matkaansa ja juoksi kotitalonsa portaat ylös. Rappusissa tuli vastaan mummeli koiriensa kanssa ja Jani piti tuosta hyväntuulisesta vanhasta naisesta joka oli kaikille kohtelias ja koirat hyppivät innoissaan kohdatessaan uusia ihmisiä. Jani oli tulossa yläkertaan asuntonsa ovelle kun hän näki kaksi nuorta naista soittamassa ovikelloa. Jani tunsi tyypit entuudestaan. He olivat jehovantodistajia jotka kiertelivät näillä nurkilla usein. Jani oli käynyt heidän kanssaan ennenkin keskustelua ja oli pureutunut varsinkin kysymykseen Pyhän Hengen olemassaolosta. Jehovat eivät näihin asioihin sanoa mitään ja Janista tuntui aina että he laskevat vain pisteitä ja käyntejä tietämättään itsekään mitä oikein julistivat. Välillä tuntui että pitäisi käydä pitkiäkin keskusteluja uskonasioista mutta tällä hetkellä Jani ei ollut puhetuulella. Hän kieltäytyi vartiotornilehdestä ja sulki kämppänsä oven. Sitten vaatteidenvaihto ja Jani hypähti vuoteelle ottaen hyllystä psykologiankirjan jonka oli lainannut kirjastosta. Siinä kuvailtiin ihmisen elämänvaiheita eri termein ja yksi asia paistoi kirjasta. Kaikenlainen uskominen on alkukantaista sekä pahasta. Ikään kuin tiede olisi keksinyt miten uskonnot kehittyvät ja miten ihminen joutuu harhaan etsiessään turvaa olemattomasta. Kirja oli Sigmund Freudin kirjoittama ja tuntui että tyypillä itsellään oli ongelmia. Janilla paloi käämit pikku hiljaa koko opukseen. Hän oli miettinyt psykologiaa käyttäytymistieteenä ja löytyi yleiskuvailevia asioita ihmisen elämänvaiheista mutta siinä sivuutettiin oleellinen. Janista tuntui, että hänellä ei ole mitään uutta saatavaa tästä maailmasta tai sen näkemyksistä. Radion avattuaan Jani kuunteli DEIN ohjelmaa mutta vaihtoi heti kanavaa kun musiikki alkoi. Harvoin Deistä tuli hyvää musiikkia. Asia harmitti Jania mutta eipä musiikkimausta voi kiistellä. Jani heitti pikaisen rukouksen ilmaan pyytäen että Herra puuttuisi Dein musiikkitarjontaan tai ainakin ohjaisi Janin kanavalle niillä hetkillä kun tulisi jotain nuoriso-ohjelmaa. Saattaisi kuulla Rainia, Dust Eateria tai Hb: tä.
Jani teki lukiessaan mielessään päätöksen että seuraavalla kertaa kirjastossa ottaisi jotain mielenkiintoisempaa luettavaa.

Tuli ilta. Jani haki kylppäristä verskat, puki päälleen heijastusliivit sekä nappasi hyllystä mp3-soittimensa. Lenkille piti päästä. Se oli olennainen osa Janin elämää ja aina jos oli muutaman päivän lenkkeilemättä Janille tuli epämiellyttävä olo. Hetken haettuaan sopivaa juoksumusaa soittimesta Jani paineli ulos sekä alkoi jolkotella tuttua reittiä Lausteelta pitkin Mustionkatua Jaanintielle, ohi Prisman ja Varissuon tietä takaisin itäkeskusta kohti. Lenkki vei aikaa yleensä n. kolme varttia. Ilma oli kylmänraikas ja Jani keskittyi tähän hetkeen ja biisiin soittimesta. HB. biisi ”Kunnia” soi korvanapeissa ja Jani pysähteli liikennevaloissa. Polvi oli aikoinaan kipeytynyt karatessa eikä aina ollut helppoa juosta. Jani oli ostanut asfalttitiehen sopivat lenkkarit kovaan hintaan ja nämä tossut auttoivatkin yleensä pitämään polvikivut kurissa. Ajatuksissaan Jani ylitti tienristeyksen eikä huomannut punaista valoa. Eräs auto oli kääntymässä kovaa vauhtia risteykseen ja tietenkin kuski painoi äänitorvea vihaisesti. Onneksi ei tullut toista autoa takana kun toinen joutui tekemään äkkipysähdyksen. Jani jatkoi matkaansa miettien aikaisemmin tapaamaansa tyttöä. Jokin hänessä oli viehättänyt. Jani ei osannut löytää sanoja. Tosin hänellä oli kokemusta, että viehätys katoaa useimmiten kun nainen avaa suunsa. Jania tytön kommentti oli huvittanut. Jani katsoi aina naista silmiin. Hän ei edes huomannut muuta. Vähitellen juostessaan Jani tuli johtopäätökseen että kaunottaret muuttuvat yleensä hirviöiksi tarkemman tutustumisen jälkeen – varsinkin jos olivat maailman naisia. Jostain syystä tämä neiti oli kuitenkin pysähtynyt kuulemaan evankeliumia. Jani viskasi ajatuksen mielestään. Koti lähestyi. Kohta olisi taas päivän urheilu-urakka takana ja saisi keskittyä vaikka lukemiseen. Voisi ehkä vuokrata jonkun dvd-leffan.







Jani käveli R-kioskille ja selaili hyllyjä. Viimein kohdalle osui dvd-elokuva nimeltä ”Jumper”
Vuokrattuaan leffan Jani istahti tietokoneelle ja selasi mailinsa ennen kuin aloitti leffan katselun. Taas oli tullut suomi24:ssä vastaan pari ulkomaalaista tyttöä jotka olivat kirjoittaneet Janille. Viestit noudattivat samaa kaavaa tyyliin
”Muista että ikä, välimatka tai ihonväri merkitse mitään. Vain rakkaus merkitsee”
– Jos kirjeisiin olisi vastannut seuraavaksi tyttö olisi valehdellut olevansa jossain timanttikaivos-perinnössä mukana ja kapinalliset olivat tappaneet hänen vanhempansa sisällissodassa. Seuraavaksi jollain verukkeella nainen pyytäisi lähettämään rahaa jotta saa osuutensa lunastettua sekä pääsisi Suomeen. Jania samaan aikaan nauratti ja suututti moiset kirjeet. Eräälle naiselle hän vastasikin ja kirjoitti:
” It’s funny that there are some people who try to cheat other humanbeings and still they wonder if they are hated”- Siihen loppui se huijausyritys.
Jani laittoi cd:n asemaan ja alkoi katsella Jumperia. Se oli scifileffa jossa henkilöt pystyivät ajatuksen voimalla siirtymään paikasta toiseen. Elokuvaa katsellessaan Jani mietti, että mitä scifi esittää, sellaista tapahtuu uskovien arjessa koko ajan. Mieleen tuli juttu eteläafrikkalaisesta saarnaajasta nimeltä Michael Howard. Hän oli ajellut viidakossa lähetysmatkalla ja tie oli sissien valvonnassa. Jumala oli temmannut Howardin autoineen päivineen tieltä - Hänet oli siirretty monta kilometriä kauemmaksi ohi väijytyksen. Näissä mietteissä Jani lopulta meni nukkumaan

Luku 3

Oli marraskuinen perjantai-ilta kaupungilla. Jussi oli soittamassa kitaraa kauppahallin edessä. Hän evankelioi lauluissaan ja jutteli paikalle pysähtyneiden ihmisten kanssa. Jotkut olivat humalassa ja heillä ei ollut enää estoja tai ujoutta. Moni tyyppi kyseli miksi Jussi soitti tällaista musiikkia vaikka muistivat Jussin entisenä himobailaajana joka oli ollut tuttu näky kapakoissa sekä viikolla että viikonloppuisin. Jussi sanoi että elämässä täytyy olla enemmän kuin pelkkä työviikko ja perjantaipullo. Hän oli kokenut kutsumuksen ja oli valintansa tehnyt. Ohikulkijat olivat yleensä asiallisia ja kannustavia. Jotkut toivat viereiseltä Heseltä syötävää ja jotkut antoivat muutaman lantin jatkaen matkaa. Paikalle horjui eräs mies jolla oli ollut erittäin huono päivä. Itse asiassa viimeiset viisi vuotta oli mennyt häneltä huonosti. Oli yhtä aikaa mennyt työpaikka, vaimo, vanhemmat olivat kuolleet ja Teemu oli alkanut sekakäyttäjäksi. Kaikki mikä kelpasi juotavaksi, meni kurkusta alas. Työttömyyspäivärahakin meni saman tien-. Ongelmistaan ja kohtalostaan Teemu ei ollut puhunut kenellekään tuntemattomalle sekä häneltä oli mennyt toivo elämästä. Teemusta oli vähitellen tullut katkera sekä myrkyllinen luonne. Hän ei enää jaksanut elämää vaan kaikki tuntui yhdentekevältä. Uskovia ihmisiä Teemu vihasi. Hän oli nähnyt pelkkiä uskonnollisia tyyppejä eikä tiennyt mitään aidoista uskovista. Teemu pysähtyi parin promillen humalassa Jussin kohdalle ja Jussi lauloi biisiä ”Nuoruuden lähde” jossa sanat menevät ”Jeesus on elävän veden lähde, joka sitä vettä juo, se elää ikuisesti” – Teemu sanoi turhautuneena Jussille
”Mitä se uskis täällä ulvoo?”
Jussi ei vastannut vaan jatkoi lauluaan. Teemua harmitti se, että Jussi ei reagoinut ja alkoi kahmia itselleen kolikoita Jussin kitaralaukusta ja mutisi Jussille että
”Mää tarvitsen nämä rahat parempaan käyttöön” – Jussi vain jatkoi laulamista. Biisissä ”Iltarukous” Jussi kajautti ilmoille
”Surut lievitä vanhemmilta, ovat joskus he murheissaan” Teemu provosoitui lisää ja alkoi uhitella ”Sulla on varmaan kivat vanhemmat. Mitä jos tappaisin ne?”
Jussi lopetti soittamisen. Hänen ilmeensä muuttui jäätäväksi ja naulitsi Teemun paikoilleen. Jussi nousi ylös ja sanoi ääni vihasta väristen
”Miten tappaisit vanhempani jos kitarakoppa on isketty pääsi lävitse”
– Teemu ihmetteli tätä muuttunutta asennetta. Eihän uskovat noin tee. Hetken hiljaisuuden jälkeen Teemu alkoi provosoida Jussia lisää.
”Haluatko sa s%¤#%tanan lammas turpiisi!!! mitä!!”
Teemu ryntäsi päin Jussia ja valmistautui lyömään. Jussi heitti nopeasti keskiaikaviittansa Teemun kasvoille sokaisten hänet. Samalla Jussi astui askeleen eteen, sekä nosti oikean kätensä sivulle Teemun kaulan kohdalle työntäen taaksepäin. Teemu kaatui maahan pehmeästi eikä hän itse asiassa edes tajunnut mitä tapahtui. Jussi polvistui maassa makaavan Teemun viereen ja tokaisi vakavalla äänellä
”Älä koskaan uhkaile mun vanhempia!” –Sitten Jussi pakkasi kamansa, lähti menemään ja jätti Teemun maahan makaamaan. Teemu nousi ylös kiroillen ja hieman pelästyneenä. Jussin äänensävy oli ollut tappava. Hetken aikaa Teemu mietti mihin seuraavaksi lähteä rahaa varastamaan jotta saisi illan tötsinsä. Teemu heippui torigrillille ja päätti että varastaisi jonkun jonottajan kännykän ja myisi sen. Hetken aikaa Teemu tarkkaili jonossa olijoita ja valitsi uhrinsa. Teemu meni erään jonottajan vierelle sanoen että tarvitsisi hieman kännykkää lainaksi jotta ilmoittaisi jollekin ystävälleen sijaintinsa. Eräs hyväsydäminen grilliasiakas kaivoi kännykän taskustaan ja antoi sen Teemulle. Samalla Teemu alkoi juosta kännykkä mukanaan ja huusi mennessään ”Syö pääs!!” Mutta ei kännykän lainaaja jäänyt ihmettelemään vaan juoksi kännisen Teemun helposti kiinni. ”Mun nimi on Niko, eikä ”syö pääs!”
– Samalla Niko otti Teemun pään kuristusotteeseen ja talutti talutti huutavan humalaisen takaisin grillin luukulle sekä työnsi Teemun pään grilliluukusta sisään. Niko sanoi myyjälle
”Yksi Syö pääs” hampurilainen, kiitos.”
Myyjä ei sen kummempia miettinyt vaan otti kaksi sämpylänpuolikasta ja lättäsi ne Teemun pään ympärille.
”Entä tuleeko sinappia?” –Myyjä kysyi. Niko siihen että
” Kaikki mausteet”. Teemu yritti huutaa ja kiroilla mutta sai naamalleen kurkkusalaattia, majoneesia ja ketsuppia.
”-Entä pistetäänkö pakettiin?”
”Kyllä”, vastasi Niko ja Teemu sai samalla paperipussin päähänsä.
Samalla grillimyyjä otti rauhallisesti puhelimen ja soitti poliisille että yksi näpistelijä oli saatu kiinni. Niko väänsi Teemun maahan ja pisti tupakaksi. Hetken kuluttua poliisimaija saapuikin torin kulmalle ja sinivuokot ihmettelivät sitä näkyä. ”Johan on jätkä mausteissa”, toinen poliiseista sanoi.
He taluttivat Teemun autoon ja Niko selitti mitä oli tapahtunut mutta sanoi samaan hengenvetoon ettei nosta näpistyssyytettä koska sai kännykkänsä takaisin. Poliisit lähtivät viemään Teemua asemalle toipumaan humalastaan, peseytymään ja kuulusteluihin. Teemusta ei irronnut sanaakaan kuulustelijoille. Hänellä oli jo entisiäkin varkauksia kontollaan..Yhden yön Teemu vietti putkassa ja seuraavana aamuna hänet vapautettiin. Välinpitämättömyys ja tuska vilahti Teemun katseessa, kun hän lähti asemalta kohti kämppäänsä jota ei oltu siivottu kuukausiin. Teemu paiskasi oven kiinni ja meni sängylle makaamaan. Teemu kirosi elämänsä, ihmiset ja Jumalan ja nukahti niihin tunnelmiin.
Pääsisi edes hetken pois todellisuudesta ja mitä jatkuva kännien ottaminen edisti.

Luku 4

Eräs viikonloppuilta Jussi, Niko ja Jani tapasivat Cosmicissa. He olivat kokoontuneet suunnittelemaan soittokeikkaa Mix-kahvilaan. (Mix oli pieni kristillinen kahvila Kauppiaskadulla ja siellä oli nuorille kokoontumispaikka viikonloppuisin ettei tarvitsisi pakkasessa palella) Niko lupasi vastata järjestysmiehen hommista, Jani soittaisi koskettimia ja Jussi laulaisi.
Mietittiin yhteisiä kappaleita jotka kumpikin osasi. Samalla kyseltiin kuulumisia. Jani totesi että päivät kulkevat vähän harmaina ohitse eikä ole vaihtelua. Niko sanoi, että hänen kännykkänsä yritettiin varastaa grillillä mutta grillitäti ratkaisi tilanteen. Jussi oli hiljaa. Hän mietti lapsuuttaan ja yläasteaikoja kun oli kuullut herjoja vanhemmistaan. Jussille oltiin kateellisia hyvästä kotitaustasta.
Hänen vanhempansa eivät olleet täydellisiä mutta Jussi rakasti heitä kaikesta sydämestään. Hän oli usein joutunut kahakoihin eikä ollut suuttunut tai pätenyt koskaan mutta hän ei sietänyt ajatustakaan että hänen isälleen tai äidilleen tehtäisiin pahaa. Sillä ajatuksella Jussi oli armeijansakin mennyt läpi välittämättä tupakavereiden kommenteista että oli huono suunnistaja eikä oppinut uusia asioista samassa tahdissa kuin toiset. Miehet jatkoivat soittoillan suunnittelua ja kahvia kului. Ilta kahvilassa oli hiljainen. Kohta ovelta kuului iloista pulinaa ja kolme naista asteli kahvilaan. He olivat olleet elokuvissa katsomassa ”Indiana Jonesia” Tytöt tilasivat juotavaa tiskiltä. Jonna, Marja ja Sari olivat siis kämppiksiä keskenään. Heillä oli kaikilla opiskelukiireensä mutta joskus oli yhteistäkin aikaa. Kääntäjä-Marja nappasi hyllystä englanninkielisen sarjakuvan ja alkoi selata lehteä. Marja oli melko likinäköinen mutta nyt käytti piilolinssejä. Marja ei koskaan ottanut alkoholia pieniäkään määriä vaan hän sai elämäniloa keskittymällä vieraskielisiin kirjoihin sekä kantoi mukanaan sanakirjaa käsilaukussaan. Sari oli rempseä opettajanalku jolla vielä gradu edessä. Hän tekisi lopputyönsä oppimisvaikeuksista ja tukiopetusmenetelmistä. Aihetta ei oltu rajattu tarkkaan. Sari seurusteli erään Heikin kanssa. Heikki oli kirvesmies ammatiltaan .Jonna muistutti heistä enemmän Jodie Foster- elokuvahahmoa ajatusmaailmaltaan. Jonnan lempielokuva olikin ”Ensimmäinen yhteys”. Naiset istahtivat pöytäänsä ja alkoivat rupatella. Cosmiciin oli tullut eloa. Ainoastaan Marja keskittyi Asterixiin. Jani keskusteli Nikon kanssa miekkaharjotuksista ja vilkaisi ohimennen läheiseen pöytään ja äkkäsi Jonnan istuvan siellä. Jani käänsi katseensa toisaalle hieman ujona eikä sanonut sanaakaan. Jussi huomasi Janin muuttuneen ilmeen ja ihmetteli hetken. ”Veikö kissa kielen?” Samassa Jussikin tunnisti lähipöydässä Jonnan. Jussi katsoi Saria. Hän muistutti kovasti Jussin entistä tyttöystävää. Jussilla oli mielessään edelleen eroprosessi eikä naiset sillä hetkellä hänen päätään sekoittaneet. Jussi tajusi Janin ujouden naisten suhteen koska tiesi Janin ihmiseksi, joka ei pahemmin löytänyt sanoja jos pitäisi tutustua uusiin kerppuihin. Jussi kuiskasi että että ”Siellä sun päivänsäteesi istuu”.
Jani totesi ironisesti Jussille
”Ei menninkäiset voi päivänsäteiden kanssa heilastella”.
Ei mutta sinä voit. Et ole menninkäinen vaan varsinainen satumies”
”Kas kun ei Taru”, Jani jatkoi pommacin juontiaan sekä mietti pitäisikö tilata siideri mutta luopui ajatuksesta. Ei ölppä tai muu ennenkään ollut auttanut yhtään mihinkään.
Ilta jatkoi kulkuaan ja vähitellen ihmiset alkoivat lähteä kotia kohti. Niko ja Jussi olivat jo lähteneet bussille ja Jani jäi hetkeksi Cosmiciin lukemaan korkeajännityksiä. Halisten tytöt olivat lähteneet kahvilasta ja vain Jonna oli päättänyt pistäytyä moikkaamaan erästä ystäväänsä joka asui keskustassa. Satoi hiljalleen ja oli melkoinen tuuli. Viimeiset lehdet putoilivat puista ja ruska-aika alkoi olla ohitse sekä odoteltiin ensilumia. Jonna tuli Linnankadulta ystävättärensä luota ja lähti kävelemään jokivartta. Jokiranta oli ihmisistä tyhjä. Yhtäkkiä Jonnan eteen hypähti rupuisen näköinen mies kulman takaa. Mies sattui olemaan epäonnen soturi Teemu. Hän vilkaisi kylmästi Jonnaan ja vaati Jonnan käsilaukkua sekä pankkikortin tunnuslukua. Jonna säpsähti. Hänelle tilanne oli uusi mutta mielessä välähti että ei tässä paniikkiin ole syytä. -Teemu hämmästeli Jonnan rauhallisuutta eikä ollutkaan enää niin varma saaliistaan. Samalla Teemu tunsi otsassaan kolauksen joka pisti hänet pariksi sekunniksi sekaisin. Jonna oli heittänyt matkapuhelimellaan Teemua päähän. Tolkku palasi kuitenkin takaisin melko nopeasti ja vihainen Teemu otti taskuveitsen alkaen lähestyä Jonnaa, joka perääntyi. Teemu päästi vihaisen huudon ja yritti tuikata veitsellään Jonnaa vatsaan, mutta samassa paikalle sattunut Jani hyökkäsi pimeydestä sekä tarrasi veitsikäteen. Jani veti Teemun ranteesta sivulle, astui taakse pari askelta ja väänsi yhtäkkiä lukon - veitsi putosi maahan Teemun lentäessä vatsalleen katuun. Jani potkaisi veitsen kauemmaksi ja Teemu nousi lähtien juoksemaan häipyen pimeille kujille.
”Kiitos”, sanoi Jonna ”Janin katse sekoittui hiekkaan ja hän sanoi hiljaa
”Eipä kestä, päivänsäde” Samalla Jonna tunnisti Janin ja yllättyi.
”Tämä taitaa olla pieni kaupunki.”
”Tarpeeksi pieni.”
”Minun pitää mennä huomenna poliisiasemalle selvittämään tätä juttua ja tarvitsisin puhelinnumerosi” Jani kertoi kännynumeronsa ja osoitteensa Jonnalle ja kysyi voiko saattaa Jonnan bussille. Jonna sanoi
”Ilman muuta”
Tultuaan nelosen pysäkille kumpikin oli hetken hiljaa ja lopulta Jonna rikkoi hiljaisuuden kysyen
mitä Jani tekee duunikseen. Jani vältteli kysymystä ja vastasi ympäripyöreästi että vähän sitä sun tätä- Osa-aikatöitä.. Samassa bussi tulikin. Jonna hyppäsi dösään hymyillen Janille. Hän heitti väkinäisen hymyn, kääntyi nopeasti pois ja lähti jatkamaan omaa matkaansa.
Jonna katsoi bussin ikkunasta poistuvaa Jania ja huomasi kiittävänsä ensimmäistä kertaa elämässään Jumalaa.-Ikään kuin vahingossa.
”On se menninkäiseksi aika komea”
mietti Jonna ja oli itse asiassa iloinen että hänellä oli nyt Janin yhteystiedot.

Uusi aamu koitti. Jonna oli soittanut Janin poliisiasemalle ja he yrittivät kuvailla ryöstäjää
kertoen pikaisesti tilanteen tapahtumat. Lähtiessään asemalta Jani yritti miettiä keskustelunavausta mutta päätti olla hiljaa. Nuoret tulivat keskustaan ja Jonna rohkaisi mielensä.
”Meillä on Halisissa kämppisten kanssa uudenvuoden vastaanottajaiset-. Laitetaan hyvää syötävää ja katellaan jotain leffaa. Sitten sulatetaan tinaa ja ammutaan muutama raketti. Tulisitko viettämään uutta vuotta. Voit ottaa ystäviäsi mukaan.”
Jani ilahtui kutsusta ja vastasi myöntävästi. Jonna kertoi osoitteen ja Jani merkkasi sen kalenteriinsa. –
”No muutaman viikon päästä nähdään”
”Jou.”
”Hyvät joulut.”
”Samoin.”
Jani lähti bussille ja mietti erittäin tarkasti. Hän oli kokemuksesta tottunut siihen että ei ollut mitään saumaa lähteä selittämään uskostaan .tieteen nimeen vannoville naisille ja aina oli tuntunut että ei osaa evankelioida Jani alkoi rukoilla
”Herra anna minulle rohkeutta ja oikaise väärät asenteeni. Ei pidä olla kuin alemmuudentuntoinen vaan kuin voittaja. Jani muisti raamatunjakeen missä Jeesus sanoi että häpeää sitä, joka häntä häpeää” Jani saikin vastauksen nopeasti. Hänen mielensä täyttyi luottamuksella. Jani kiitti Herraa rohkaisusta ja hyppäsi bussista Lausteella suunnaten asunnolleen tekemään joulusiivoa. Sitten oli viikon maalla vanhempien seurassa joulunvietossa.

Ensi hiutaleet laskeutuivat maahan. Oli jouluaaton aamu. Jani oli kotonaan maaseudulla
Tv:stä tuli nostalginen ”Lumiukko” ja ”Walking in the air” kajahti ilmoille. Jani tunsi kylmiä väreitä ja haikeutta. Joulukuusi oli kannettu sisälle ja sitä koristeltiin. Joulurauhan julistus tuli Suomen Turusta ja Jani vilkaisi tv:tä. Jonna vilahti yleisön seassa. Janin isä herätti nuorenmiehen tähän päivään ja kehotti valmistautumaan joulukirkkoon lähtöön. Lapsuudenjoulut olivat aina onnellista aikaa ja Jani piti joulusta muutenkin. Se oli aina sellaista ihmeiden aikaa. Tuttavilta tuli joulutervehdyksiä tekstiviesteinä ja Jani päätti toivottaa myös Jonnalle hyvää joulua. Viesti tuli takaisin nopeasti joulutoivotusten ja hymiön kera. Aattoilta olikin jouluaterian jouluevankeliumin sekä lahjoen jakamista. Jani sai uusia vaatteita, Mitä Missä Milloin-kirjan sekä langattomat kuulokkeet sekä muistitikun. Jani piti lahjoistaan kovasti. Joulupäivä meni levon merkeissä ja joulupäivänä tuli kaupungista sukulaisia kerääntyen mummolaan. Sukua ei yleensä nähnyt koko vuoteen ja tämä aika oli iloista näkemistä sekä kuulumisten vaihtoa.
Janin äidinäiti oli siis vielä elossa. Tämä mummola oli tulvillaan lapsuuden muistoja.

Joulupyhät olivat lopulta ohi ja oli aika lähteä takaisin Turkuun. Janin vanhemmat veivät hänet junalle ja toivottivat tervetulleeksi kotiin vähän useamminkin. Jani istahti Junan penkille kuunnellen HB:tä mp3-soittimesta ”Anna uus rohkeus Herra, vuoksi sun poikasi ylistetyn, pelastajan joka kantoi kaiken kuolemallaan”- Kuunnellessaan Jani sai uuden oivalluksen. Hänen ei tarvitsisi arkailla evankeliumia. Hän oli joulupyhinä lukenut raamattua sekä oli enemmän vakuuttuneempi että voisi evankelioida uutena vuonna. Hän mietti usein että Jussi toi katusoitollaan hyvää sanomaa eteenpäin ilman estoja. Niko ei uskossa ollut mutta se ei Janin ja Nikon ystävyyttä haitannut. Heillä oli usein ollut keskusteluja uskonasioista ja Niko oli monesti kuullut Janin rukoilevan miekkaharjoitusten alussa. Jani oli todistellut että Herra on soturi, kuten raamatussa lukee. Nikoa vain haittasi evankeliumeissa se että pitäisi kääntää toinen poski lyöjälle. Jani selitti että se on vertaus siitä että ei anna pahan voittaa toista pahalla vaan lähtee tilanteesta pois ja jättää toisen kärvistelemään. Oli raamattu täynnä sotia sekä tekoja joista maailmassa vaietaan. Välillä Jumalaa haukuttiin siitä että hän kehoitti Israelia valtaaamaan alueita vierailta kansoilta ja tappamaan – Välillä taas siitä tuli negatiivista kommenttia että ei saanut muka puolustautua. Jani mietti että uskonnollisuuden verho on monen mielen edessä ja tiellä edellään. Jani alkoikin rukoilla että uskonnollisuus väistyisi ihmisten sydämestä.

Luku 5
Samaan aikaan Teemu makasi kämpillään jossain laitakaupungilla kovassa krapulassa. Joulun hän oli viettänyt yksin ja aaton himmetessä Teemu oli haudannut päänsä käsiin ja itkenyt pahaa oloa ja tuskaa. Hän oli aukaissut radion ja kelasi asemia. Sieltä alkoi tulla laulu jossa laulettiin ”Minä tulin sinua varten jota jouluna paleltaa, minä tulin sinua varten, jonka ihmiset jättivät. Teemu löysi samalla lapun jonka Jussi oli jättänyt soittorahojensa sekaan. Teemu oli luullut sitä seteliksi ja tunkenut taskuunsa. Lapussa luki ”Joh 3:16” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Teemu mietti kuolleita vanhempiaan. Hän vain itki ja itki. Se oli paras rukous.
Siinä ei tarvittu sanoja. Jotain Teemun sydämessä liikahti. Hän tempaisi vaatteet päälleen ja lähti hautausmaalle. Siellä hän sytytti vanhemmilleen kynttilän. Pitkän aikaa Teemu oli polvillaan haudan edessä. Siinä samassa hänet täytti turvallinen olo.Tuntui ikään kuin häntä olisi halattu ja valtava rakkaus piti Teemua käsivarsillaan. Hänen ilmeensä kirkastui.Tällaista hän ei ollut tuntenut koskaan Teemu lähti takaisin kämpilleen ja avasi uudelleen radion taajuudella 107.3 – Radiossa ääni sanoi että
”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat”
Jokin uusi laulu soi jonka sanoissa oli lohtua Teemu erotti jotain sanoja
”Ja hän pyyhkivä kaikki kyyneleet pois heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä itkua, eikä parkua, sillä kaikki entinen on mennyt”- Siinä samassa Teemu lähti uudelleen kämpästään ulos ja käveli pitkän matkan laitakaupungilta suoraan poliisiasemalle ja ilmottautui neuvonnassa. Kun hänet otettiin kuulusteluhuoneeseen, Teemu myönsi kaikki rikoksensa sekä ryöstöyrityksen jonka oli tehnyt sekä sanoi ottavansa vastuun kaikesta. Poliisi oli ihmettynyt tästä tempauksesta. Hän oli nähnyt ja kuulustellut joskus ennenkin tätä miestä mutta jotain uutta paloi hänen silmissään. Sinne oli syttynyt toivo. Teemu lupasi sovittaa kaiken mitä oli tehnyt . Teemu sai luvan lähteä asemalta ja hänen ryhtinsäkin oli parantunut. Se ei ollut enää tuskansekaisen kumara olo vaan jotain uutta. Teemu saapui Eerikinkadulle ja liikennevalot olivat vaihtumassa punaiseksi kun nuori lapsi lähti ylittämään katua päin punaista. Samaan aikaan auto kiihdytti kohti risteystä kysymys oli sekunnin kymmenesosista. Teemu heittäytyi ja tönäisi lapsen täpärästi auton alta mutta Teemu otti vastaan törmäyksen sekä sai pahoja kolhuja. Teemu jäi makaamaan tajuttomana maahan ja avuntuojat olivat kohta paikalla. Ambulanssi saapui ja Teemu oli matkalla TYKSiä kohti. Hän tunsi erkaantuvansa ruumiistaan ja valo täytti mielen. Teemu kuuli lempeän äänen joka vastasi että aikasi ei ole tullut. Sinua odottaa vielä monta hyvää työtä ja tehtävää. ”Elä!” Teemu palasi tajuihinsa ja hän makasi paareilla. Tyksin pihalta hänet siirrettiin sairaalaan ja alettiin elvyttää sekä tutkia murtumia. Lähinnä päässä oli vammoja, kylkiluu oli murtunut. Jalat olivat vereslihalla mutta Teemu selvisi. Hän makasi kohta huoneessa ja nuori hoitajatar tuli paikalle kysyen kuinkas täällä voidaan. Teemu vilkaisi häntä sekä tuntui että tuhat raikasta ruusua oli tullut huoneeseen. Hoitajatar ei jättänyt Teemua hetkeksikään yksin ja tälle naiselle Teemu kertoi tarinansa. Se oli enemmän kuin tarpeeksi. Naishoitaja säteili tullessaan ja mennessään Teemun huoneeseen. Kerran hoitajatar päätti tuoda piristykseksi cd:n jonka oli saanut ystävättäreltään. Hän oli taas saanut sen joltain katukulkijalta. Hoitsu alkoi kuunnella Teemun kanssa laulua joka meni seuraavasti:





Sokeana alusta asti ja jäljessä
kaikesta olin ain.
Valheet ja kuvitelmat turhat
määräs polkuni turpiini sain mä vain.
15-kesäisenä huusin taivaalle: ”Tulkaa
hakekaa mut pois!! Koska tiesin sydämessäni
jossain parempi paikka ois.

Joka itkut huutoni kömpelöt pyyntöni
jonnekin kantautui. Mulle vastas elävä Jumala
sitoi haavani mun.
Monesti rämpinyt olen, mutta nousen aina kerta
toisensa jälkeen.
Koska Jeesus vakuutti- joka tulee luoksensa
sitä hän ei aja pois.

Joka huutoni, itkuni, kömpelöt pyyntöni
jonnekin kantautui. Mulle vastas elävä Jumala
Sitoi haavat korjasi mieleni mun.
Antoi Taivaasta lauluja soitettavaksi
vakuutti: ”Turhaa ihmistä ei oo”
Sillä uskolla huudan pitkin katuja,
yksinäisyys tarkoituksen saa



Luku 6

Uudenvuodenaatto.
Halisissa oli illanvalmistelu käynnissä. Jonna leipoi lämpimäisiä. Sari ja Marja auttoivat
ja tunnelma oli korkealla. Vieraat saapuisivat kohta. Jani, Niko ja Jussi odottivat keskustassa bussia.
Miehet olivat ostaneet uudenvuodentinat sekä muutaman raketin. Ne voisi ampua ilmaan Haliskosken rannalta. Jotkut olivat ottaneet varaslähdön sekä talojen pihalta nousi ilmaan kaikenlaisia sähikäisiä. Oli unohdettu että ei asuin-alueella saa lähettää raketteja ilmaan.
Jonna otti jääkaapista kananmunia taikinaa varten. Samassa hän huomasi, että osa kananmunista oli pilaantuneita. Jonnalta paloivat päreet. Hän meni parvekkeelle ja viskaisi kananmuman kaaressa katua kohden. Kuinka sattuikaan, Sarin poikaystävä Heikki oli juuri ajamassa kääntyäkseen soluasunnolle vievälle parkkipaikalle. Yhtäkkiä tuulilasiin lässähti kananmuna ja Heikki säpsähti. Oli liukasta ja auto heittelehti jäisellä tiellä juuri sen verran että Heikki ei kerinnyt oikaista ja ajoi ojaan. Sillä kohtaa sattui menemään kävelytiellä eräs tyttö ulkoiluttamassa koiriaan.
Tien yli oli Paavinkadulta päin rynnännyt myös samaan aikaan myös kulkukissa. Koiranulkoiluttaja pelästyi ojaan ajavaa Hondaa ja yksi koirista pääsi irti. Samassa koira äkkäsi tien yli tulleen kissan ja alkoi surkuhupaisa takaa-ajo. Heikki nousi autosta ja oli aivan äimän käkenä. Vieressä oli kissajahti ja koira perässään kissa juoksi asuinalueelle jossa oli raketinampujia pihalla. Eräässä raketissa paloi tulilanka ja itse raketti oli pullossa joka oli lähetysalustana. Ohi juossut koira tuuppasi pullon kumoon ja samalla raketti lähti väärään suuntaan kaarena kohti Jonnan kämpän parveketta sekä lensi valtavan ujelluksen saattamana parvekkeen ovesta sisään. Jonna onneksi oli keittiössä mutta kämpän ovea aukaissut Marja tullessaan kotiin sai raketin melkein silmilleen. Marja siinä hätäkässä menetti tasapainonsa sekä vyöryi rappuset alas mutta kuin ihmeen kaupalla ei kolhinut itseään pahasti. Marja läiskähti alakerran naapurin ovea vasten. Kummissaan ollut lääkäri- opiskelija Ari tuli katsomaan mikä oveen oli kolauttanut ja avattuaan oven näki mustannokisen tyttösen makaamassa ovellaan ja tukka säkkärällä. Ari yllätyksestä toivuttuaan tokaisi, että
”Oletpa aika peikko” Marja oli niin hämmästyksissään ettei kyennyt vastaamaan mitään. Siinä he olivat ja tuijottivat toisiaan. Ari viimein kysyi
”Kun kerran siihen lensit, käy sisälle-Oli tulla yksinäinen uusi vuosi.”
Kranaatin nielleeltä vaikuttanut Marja oikaisi itsensä sekä pyysi Aria odottamaan että käy siistiytymässä. Hän olikin itse asiassa aina halunnut tutustua alakerran naapuriin-. Jonna oli pelästynyt olohuoneessa sattunutta räjähdystä eikä tiennyt että kaikki oli alkanut yhdestä kananmunan heitosta. Jonna tuijotti noessa olevaa huonetta tietämättä mitä tekisi. Janikin tulisi kohta ja kämppä näytti olevan kuin sodan jäljiltä. Samaan aikaan koiran kissajahti jatkui. Siinä juostiin peräkkäin ja kissa kaarsi kauppakeskuksen pihalle rynnäten sattumalta auki olleen kapakan ovesta sisään. Paikassa sattui olemaan karaoke ja eräs nainen lauloi juuri
”Kun kuuntelen Tomppaa” ….”Tassut tiikerin raapaisee, ou jee oujeeeeAAAGFHHHHHH!!!!! kissa kiipesi pitkin naisen selkään kynsien vaatteita suhahtaen lopuksi kauluksesta sisään. Paikkaan rynnännyt koira sai kuulla hämmästyneeltä ovimieheltä :
”Turkki jätetään sitten narikkaan” Koira vipelsi ympäri karaokebaaria ja nappasi leukojensa väliin laulajalta lattialle pudonneen mikin. Kohta koko kapakka oli yhtä HAU HAU VUF VUF VUF mölyä täynnä. Vahvistettuna. Paikan baarimikko oli allerginen koirille ja suusta pääsi aivastus juuri kun kaiken muun tapahtuessa oli ojentamassa eräälle asiakkaalle oluttuoppia. Aivastus lennätti oluen vaahdot asiakkaan pärställe ja koko paikka oli hetken sekaisin. Sivupöydässä istunut vakioasiakas nosti lasin ilmaan ja tokaisi
”Sama meininki joka ilta” – Viimein koira rauhottui baarimikon otettua sen kaulapannasta kiinni. Koira talutettiin ulos paikasta ja sidottiin kaulapannastaan kiinni oven pieleen. Tosin moni asiakas kävi viemässä salaa vettä koiralle ja veden seassa taisi olla vähän muutakin. Koiran omistaja ei tiennyt minne hauveli oli hävinnyt kun oli auttamassa auton ojaan ajanutta Aria. Auto ei onneksi ollut juuttunut kuin vähän hankeen ja pienellä työntöavulla se saatiin takaisin tielle. Paikalle oli pysähtynyt myös muita ohikulkijoita auttamaan.

Jani, Niko ja Jussi nousivat bussista ja suuntasivat kohti Jonnan Sarin ja Marjan asuntoa. ”Muistakaa sitten käyttäytyä huolitellusti ja asiallisesti” –
Hermostunut Jani sanoi kavereilleen. Nuorukaiset kiipesivät rappuset ylös ja ihmettelivät käytävään tullutta savunhajua. Asunnon ovi oli selkosen selällään ja pojat astuivat kämppään. Ikkunat olivat myös auki ja katku leijaili ilmassa. Seinällä oli iso musta läiskä. Jonna tuli savun keskeltä ja ehti sanomaan
”Leivokset vain paloivat pohjaan”
Niko totesi
”Raketit yleensä ammutaan ulkona” Kaikki puhkesivat nauramaan.
Heikki saapui myös portaita ylös ja sanoi ovella
”Tuulilasiin lensi kananmuna jostain ja ajoin ojaan.” Sari ryntäsi huoneestaan Heikin kaulaan ja he syleilivät. Jonna päätti olla hiljaa.
”Mutta missä Marja on???”
Naista ei näkynyt missään. Hetken kuluttua kuitenkin Marja ilmestyi ovesta sisään ja toi vieraan tullessaan.
” Moi kaikille. Tässä on Ari, Tuleva lääkäri.”
”Miten sä häneen törmäsit? ”, kysyi Jonna.
”Kuin raketti” vastasi Marja. Ihmiset ottivat aikalisän ja miettivät mitä nyt tehtäisiin. Päätettiin varmistaa, ettei tule jälkipaloa mistään ja soitettaisiin huoltomiehille vasta arjen tullessa. Pienen neuvottelun jälkeen päätettiin että lähdettäisiin Fontana-kahvilaan ja sieltä voisi mennä katsomaan keskiyön ilotulitusta koska paikka sijaitsi aivan Aurasillan kupeessa. Päätettiin kävellä keskustaan. Siinä alkoi jo olla isompi seurue. Sari ja Heikki kävelivät käsi kädessä. Ari ja Marja kävivät keskustelua tv-sarjasta ”Kaikenkarvaiset ystäväni” Jani ja Jonna rupattelivat iloisesti elämänkatsomuksista. Jonnan psykologiateoria vastauksena ihmismielen selittäjänä alkoi viimein saada uusia kysymyksiä Janin ollessa kumman asiantuntevainen vaikka ei ollut alan opiskelija. Lisäksi Jani kertoi Jonnalle kaikesta mitä oli seurakunnassa oppinut hengen vaikutuksesta ihmisen mielialaan. Esimerkiksi epätoivon tai masennuksen henki sai uuden merkityksen puheenaiheena. Niko ja Jussi juttelivat itsepuolustuksesta ja Jussi tilitti välillä entisestä seurustelustaan. Niko oli mietteliäs. Hän kyllä uskoi vaimoon mutta miten ja milloin, siitä hän ei päättäisi itse. Niko oli periaatteellinen mies eikä hän yleensäkään mennyt halpaan jos joku hetken huuma yritti häntä vikitellä. Niko oli pohjimmiltaan vakavamietteinen ja yksinäinen kotka.

Seurue saapui keskustaan ja he menivät ohi katusoittajan joka myös sattui laulamaan gospelia.
Jussi oli hämmästyksissään. Oli näköjään alkanut tulla toisiakin uskovia soittelemaan musiikkia jossa oli sanomaa. Laulajalla oli beigenvärinen reppu vierellään ja siinä heilui kokardiheijastin.
Laulaja heitti ilmoille erään sävelen, jonka sanat menevät seuraavasti:

Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!

Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden,
tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden,
kelle nyt kertoa saa.

Laineissa Laatokan mahti,
kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti,
konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo
tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee,
vartija poissa jo on.

Ihmiset pysähtyivät tämän laulun äärelle ja kysyivät soittajalta, mistä aihe tähän iltaan. Soittaja vastasi että hän joskus mietti mitä oli olla savussa ja paukkeessa mutta ei todellakaan missään ilotulituksessa. Siinä oli jokaiselle mietittävää. Heitettyään lantin laulajalle seurue jatkoi Aurakadun varrelle ja saapui Fontanaan. Iloinen tarjoilijatar saapui tiskille. Koska ruoat olivat jääneet tekemättä Halisissa, tilattiin syötävää ja lämpimät glögit. Fontanassa oli ollut ennen piano, jota Jani oli joskus soitellut mutta nyt pianoa ei enää ollut. Kaksi pöytää liitettiin yhteen ja porukka alkoi syödä ruokiaan. Niko oli Jussin kanssa tilannut kanakorin. Toiset ottivat patongin. Jani ja Jonna kävivät ajatustenvaihtoa ihmisen kehityskausista. Jani totesi että ajallaan Jumala kutsuu jokaista ja silloin kannattaa vastata. Jonnalle kaikki tämä oli uutta. Hän alkoi todenteolla miettiä voisiko olla jokin korkeampi voima jota ei normaalisti aisti. Jani kertoi muutamista kokemuksistaan sekä ihmisten parantumisista eri sairauksista. Jani sanoi suoraan että on mahdollista psykiatriapotilaiden parissa että he voivat olla riivattuja. Psykologia oli vain keksinyt nykytieteellisen termin psykooseista tai muista harhatiloista. Jonna oli ennen nauranut kyseisille teorioille mutta Janissa oli jotain rauhallista ja vakuuttavaa ja hän perusteli kaikki väitteensä. Välillä Jani kertoi muutamia vertauksia raamatusta. Jonna kysyi lopulta, olisiko mahdollista että hänkin voisi saada rauhan uskomalla että kukaan ihminen ei täyttäisi tyhjiötä hänen elämässään. Jani vastasi siihen myöntävästi. Ari ja Marja tuntui olevan muissa maailmoissa. He edes kuulleet mitään ulkomaailmasta. Marjan luontainen ujous tuntui olevan tipotiessään. Fontana oli sinä iltana auki pidempään. Ilta kului ja kun paikka viimein oli menossa kiinni alkoi olla keskiyö lähellä. Ihmiset laittoivat vaatteet päällensä ja suuntasivat kohti Aurasiltaa sekä siitä jokirantaan. Väkeä oli koolla suuri joukko. Jotkut olivat vähän liikaakin juhlatuulella. Naperot räjäyttelivät pikkukiinalaisia ihmisten jaloissa mutta raketinjysäyksen jälkeen olohuoneeseen tämä kaikki tuntui sivuseikalta. Yhtäkkiä alkoikin Samppalinnan mäeltä nousta ilotulitteita ilmaan ja tunnelma oli huipussaan. Toinen toistaan komeampia raketteja kipusi taivaalle ja näytös jatkui minuuttikaupalla. Viimeisenä koko taivas valaistui suuresta pallomaisesta raketista ja ihmiset toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta 2009. Sitten väki hajaantui pikkuhiljaa ;jotkut kotiin, toiset ravintolaan jotkut jatkoivat ulkona oloa. Jani ja Jussi hyvästelivät muun porukan ja lähtivät taksijonoon kohti Laustetta. Sillä ilmalla ei polkupyörillä oltu lähdetty liikkeelle. Niko lupasi saattaa Halisten seuruetta kotiin päin jonkin matkaa. Heikki ja Ari jäivät lopulta tyttöjen matkaseuraksi.

Luku 7
Juhlapyhät menivät ohi. Arki alkoi. Huoltomiehet tulivat arvioimaan Jonnan Sarin ja Marjan asuntoa. Ilme ei ollut vakavana kenelläkään. Kohta alkoi korjausremontti. Ari palasi työharjoitteluun. Hänen kävellessään kadulla eräs nainen pysäytti hänet. Tyttö tiesi Arin lääkäriharjoittelijaksi ja pyysi Aria vilkaisemaan koiransa kuntoa. Ari ei ollut eläinlääkäri mutta oli tilanteesta huvittunut. Hetken tutkittuaan Ari totesi että koirahan oli krapulassa. Edellisen päivän se oli ollut aivan päissään ja kävellyt päin seiniä. Ari kyseli omistajalta, että millaista uuttavuotta oli oikein vietetty. Koiran omistaja sanoi löytäneensä lemmikkinsä ostoskeskuksen pihalta hortoilemasta. Koira oli päässyt karkuun kun taluttaja oli säpsähtänyt vieressä ojaan ajanutta autoa. Ari yritti pitää pokkaansa ja määräsi koiralle särkylääkettä. Aika auttaisi tässä asiassa.

Vuoden vaihduttua myös tyttöjen yliopisto jatkui normaalisti. Jonna alkoi lukea tenttiin ja Sari lähti opetusharjoitteluun. Marja teki käännöstyötä .Jani ja Jussi valmistautuivat sopimaansa soittokeikkaan Mix-kahvilassa. Vihdoin koittikin perjantai-ilta jolloin oli esityksen aika. Jonna tuli seuraamaan keikkaa. Jani lauloi tuttavaltaan saamaa laulua Jussin säestäessä.
”He katsoo taivaaseen, he näkee Jeesuksen, he näkee ystävät sekä esivanhemmat taivaan saleissa joissa rohkeat saavat elää ikuisesti”
Niko oli ovella ja välillä hän käännytti humalaisia seurueita pois paikalta. Täällä ei viinan kanssa läträtty. Paikka oli täynnä väkeä ja yhtyeet vaihtuivat. Jani ja Jussi lähtivät soittotauolle kahvihuoneeseen. Niko vinkkasi yhtäkkiä ovelta ja pyysivät pojat paikalle. Sisään oli pyrkimässä herttaisen naisen seurassa mies, joka oli muutamaa viikkoa aikaisemmin yrittänyt pölliä Nikon kännykän. Jani tunnisti miehen samaksi joka oli yrittänyt Jonnan kimppuun ja Jussi oli joutunut läksyttämään kyseistä miestä soittopaikallaan. Nyt olisi selitysten aika. Teemu esittäytyi asiallisesti ja hämmästyi että törmäsi näihin kaikkiin yhtä aikaa. Teemu halusi pyytää sydämestään anteeksi aiheuttamaansa sekä sanoi tulleensa uskoon joulun seutuvilla. Jani Niko ja Jussi olivat aivan pihalla sekä hieman epäuskoisia. Jonna oli myös hämmästynyt. Nyt Jonnakin tajusi että todellakin on olemassa Jumala, jonka tiet ovat tuntemattomat. Nyt oli kyllä kiitoksen aika. Miehet alkoivat kysellä Teemulta tämän uskoontulosta ja Teemu selosti heille tarinansa. Hannan Teemu oli tavannut sairaalassa ollessaan toipilaana auto-onnettomuuden jäljiltä. Loppuillasta Teemu sai luvan todistaa Mix-kahvilassa ja monen vuodet patoutumat tulivat samalla ulos. Hanna hymyili Teemun puhuessa ja mietti miten ihminen voikaan muuttua jopa pienessä hetkessä. Teemu oli vasta alkutaipaleella uskossaan mutta nyt niin miettivät olevansa myös Jani ja Jussi. Kun ilta tuli päätökseen, Teemu sai vielä esirukouksen- Hanna myös rukoili. Hän oli ollut todistamassa Teemun muuttumista ja itse nähnyt mihin Jumala pystyy epätoivoisimmassakin tapauksessa. Ympyrä oli sulkeutunut. Välillä oli olo kuin elefanttilaulussa.
”Kumman pieni kaupunki tää Turku”, mietti Jani jonka kädestä Jonna oli juuri ottanut kiinni.
Jonna hymyili Janille tuntui kuin olisi noussut ilmaan toisen katseesta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä