Valon tuoja?

Joskus palaset alkaa loksahtelemaan paikoilleen, niinkuin minulla nyt.
Silti en oikein ymmärrä, missä mennään vai mennäänkö missään.
Yliluonnolliset asiat ovat aina kuulunut elämääni ja olen kokenut vaikka mitä, mutta kaiken olen aina koittanut järjellä selittää itselleni.

kolme vuotta sitten eräs nainen kysyi, kiinnostaako minua tulemaan näkijälle hänen luokse. Oli järjestänyt sellaisen kotiinsa.
En tiennyt hänen olevan meedio, kun vasta sitten kun istuin jo häntä vastapäätä ja tajusin, että nyt ollaan henkiä kutsumassa.
Minulle puhui joku vieraalta planeetalta. sanoi tulevansa paikasta, missä on erittäin kirkasta. Hän puhui paljon sellaista, mitä olin salaa ajatellut ja toivonut... mutta tulevaisuuden näkymät hämmästytti; Hän kertoi elämäntehtäväni olevan auttaa eläimiä.
Pidän kyllä eläimistä, mutta ei minulla ole niille aikaa...
vuosi sitten eräs kädestäkatsoja halusi katsoa minulle. Hän sanoi taas elämäntyöni olevan ihmissuhteiden auttamista.
viime talvena näin näyn (jota en uskonut) Kävelin meren rannalla... viereeni tuli energiaa huokuva pitkä mies, jolla oli kullan hohdetta hiuksissa ja oli wau! Hän sanoi olevansa arkkienkeli Mikael ja käski minun aloittaa alusta.
No, en tietenkään tiennyt, mitä hän sillä olisi tarkoittanut, joten ajattelin kuvittelevani koko jutun.
Kun olin entiset elämät kurssilla, kurssin pitäjä näki minut entisessä elämässä työskentelevän valolla parantajana. Sanoi, että minussa on nytkin valtavat parantajan energiat.
-Tuonkin jätin pois mielestäni hyvin pian.
Nyt olen siskoni luona ja kaksi kertaa netistä nostanut enkelikortin ja vastaus on ollut:

Arkkienkeli Mikael

""Olen kanssasi, antaen sinulle rohkeutta tekemään elämääsi muutokset, jotka auttavat sinua työskentelemään sinulle ennustetun elämän tarkoituksen eteen.""

Viesti: ""Olen tullut luoksesi, koska pyysit Jumalalta turvallisuutta ja suojaa, ja koska kysyit elämäsi tarkoitusta. Siitä asti kun olet ollut valontyöläinen, minä olen valvonut sinulle ennustetun elämän tarkoituksesi toteutumista. Olet ollut valontyöläinen jo pitkän aikaa ja olet tuntenut itsesi erilaiseksi kuin muut, yksinäiseksikin joskus. Saat olla varma, ettet ole koskaan ollut yksin ja ettet tule koskaan olemaankaan yksin.""

""Kun sinua painostetaan tekemään muutoksia työpaikallasi tai kotona, se voi olla minun vaikutustani rohkaistakseni sinua tekemään elämän tarkoituksestasi tärkeimmän asian itsellesi. Minä pystyn järjestämään päiväjärjestyksesi uudelleen ja tukea sinua muilla tavoin tekemään polustasi tasaisen ja harmoonisen. Pyydät vain minua ja asia toteutuu. Autan sinua myös tuntemaan olosi turvalliseksi ja miellyttäväksi elämäsi muutoksissa""

Sattumaako?

Samalla muistin, että jo viiden vuoden aikana olen oikeasti tuntenut, kun laitan silmäni kiinni, että minä loistan valoa. (kuulostaa oudolta, sillä en osaa selittää asiaa oikein)

Tiedän, että monet ovat aina sanoneet minusta, että kanssani on mukava olla, sillä murheet unohtuu ja kotiin lähtiessä on kuin olisi taakka pudonnut pois harteilta.


Ehkä tässä nyt on jotain perää, että olen jonkunlainen valon tuoja... mutta, mutta, mitä tuo valo oikeasti on? -rakkauttako?
Ja miten tuota valoa kuuluisi jakaa? Ottamalla ihmiset siipiensuojaanko?

Osaako kukaan neuvoa minua?

Ps. Hassua, mieheni viimeaikaiset kommentit minusta on, että sun silmät loistaa taas.
2660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se mitä olen velhottaresta ymmärtänyt, niin hän on sellainen luonnollinen ihminen, oma itsensä joka antaa muillekin ihmisille olla oma itsensä. Tämä tilan antaminen ja läsnäolo saa ihmiset tuntemaan, että he voivat hengittää. Sinun ei tarvitse olla muuta kuin läsnä, uskon. Jakaminen läsnäolon tasolla on vain olemista sellainen kuin kulloinkin on. Istut vain tuolille ja olet sellainen niin kuin ennenkin, sitä se jakaminen on. Teet sen luonnostasi, joten turha ehkä alkaa tarkemmin analysoimaan. Voidaan vain pilata hyvä juttu jos aletaan erittelemään kovin tarkkaan. :-)

Olet alkanut viime aikoina ilmeisesti "virtaamaan", ja sen huomaavat muutkin. Sähkölampussa on nyt enemmän virtaa ja virtajohdoissa hapettumat ovat poistumassa. ;-)


" Samalla muistin, että jo viiden vuoden aikana olen oikeasti tuntenut, kun laitan silmäni kiinni, että minä loistan valoa. (kuulostaa oudolta, sillä en osaa selittää asiaa oikein) "


Ihmisethän loistavat valoa ! Toiset tiedostamattaan, toiset tietoisesti. Valo voi olla väriltään "näkymätöntä", ja sen aistii silti. Tai se on sellaista valoa, jolla on joku väri. Valo voi olla myös sellaista, että ei erota missä se alkaa ja minne se päättyy. Tällaista valoa sanon astraalivaloksi. Se on ihmisten kollektiivinen maanpäällinen kenttä erotuksena persoonalliseen kenttään.

Niistä meedioista..on haastavaa nähdä mikä jonkun elämäntehtävä on erittäin yksityiskohtaisella tasolla. Meediot ovat nähneet ehkä vain energian, auttamisen periaatteen. Toinen on kohdistanut sen eläimiin, toinen ihmisiin. Tärkeintähän tässä on kait auttaminen. Ihmisten auttaminen voi olla niinkin yksinkertaista kuin se tilaa antava läsnäolo, mikä heti tuli mieleen. Olet varmaankin hyvä kuuntelemaan.

Arkkienkeli Mikaelin valo on sininen. Hän on sellainen sinisen säteen mestari :-)

Äänestä
  • Helpotit oloani :)
    Onneksi saan vaan olla oma itseni ja olla kuitenkin jotain "suurta" (ja samalla pientä).
    - alkoi jo pelottamaan, kun vastassa on niin suuri maailmankaikkeus.

    Mutta mikä tärkeintä: RAKASTAN, RAKASTAN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


velhotar kirjoitti:

Joskus palaset alkaa loksahtelemaan paikoilleen, niinkuin minulla nyt.
Silti en oikein ymmärrä, missä mennään vai mennäänkö missään.
Yliluonnolliset asiat ovat aina kuulunut elämääni ja olen kokenut vaikka mitä, mutta kaiken olen aina koittanut järjellä selittää itselleni.

kolme vuotta sitten eräs nainen kysyi, kiinnostaako minua tulemaan näkijälle hänen luokse. Oli järjestänyt sellaisen kotiinsa.
En tiennyt hänen olevan meedio, kun vasta sitten kun istuin jo häntä vastapäätä ja tajusin, että nyt ollaan henkiä kutsumassa.
Minulle puhui joku vieraalta planeetalta. sanoi tulevansa paikasta, missä on erittäin kirkasta. Hän puhui paljon sellaista, mitä olin salaa ajatellut ja toivonut... mutta tulevaisuuden näkymät hämmästytti; Hän kertoi elämäntehtäväni olevan auttaa eläimiä.
Pidän kyllä eläimistä, mutta ei minulla ole niille aikaa...
vuosi sitten eräs kädestäkatsoja halusi katsoa minulle. Hän sanoi taas elämäntyöni olevan ihmissuhteiden auttamista.
viime talvena näin näyn (jota en uskonut) Kävelin meren rannalla... viereeni tuli energiaa huokuva pitkä mies, jolla oli kullan hohdetta hiuksissa ja oli wau! Hän sanoi olevansa arkkienkeli Mikael ja käski minun aloittaa alusta.
No, en tietenkään tiennyt, mitä hän sillä olisi tarkoittanut, joten ajattelin kuvittelevani koko jutun.
Kun olin entiset elämät kurssilla, kurssin pitäjä näki minut entisessä elämässä työskentelevän valolla parantajana. Sanoi, että minussa on nytkin valtavat parantajan energiat.
-Tuonkin jätin pois mielestäni hyvin pian.
Nyt olen siskoni luona ja kaksi kertaa netistä nostanut enkelikortin ja vastaus on ollut:

Arkkienkeli Mikael

""Olen kanssasi, antaen sinulle rohkeutta tekemään elämääsi muutokset, jotka auttavat sinua työskentelemään sinulle ennustetun elämän tarkoituksen eteen.""

Viesti: ""Olen tullut luoksesi, koska pyysit Jumalalta turvallisuutta ja suojaa, ja koska kysyit elämäsi tarkoitusta. Siitä asti kun olet ollut valontyöläinen, minä olen valvonut sinulle ennustetun elämän tarkoituksesi toteutumista. Olet ollut valontyöläinen jo pitkän aikaa ja olet tuntenut itsesi erilaiseksi kuin muut, yksinäiseksikin joskus. Saat olla varma, ettet ole koskaan ollut yksin ja ettet tule koskaan olemaankaan yksin.""

""Kun sinua painostetaan tekemään muutoksia työpaikallasi tai kotona, se voi olla minun vaikutustani rohkaistakseni sinua tekemään elämän tarkoituksestasi tärkeimmän asian itsellesi. Minä pystyn järjestämään päiväjärjestyksesi uudelleen ja tukea sinua muilla tavoin tekemään polustasi tasaisen ja harmoonisen. Pyydät vain minua ja asia toteutuu. Autan sinua myös tuntemaan olosi turvalliseksi ja miellyttäväksi elämäsi muutoksissa""

Sattumaako?

Samalla muistin, että jo viiden vuoden aikana olen oikeasti tuntenut, kun laitan silmäni kiinni, että minä loistan valoa. (kuulostaa oudolta, sillä en osaa selittää asiaa oikein)

Tiedän, että monet ovat aina sanoneet minusta, että kanssani on mukava olla, sillä murheet unohtuu ja kotiin lähtiessä on kuin olisi taakka pudonnut pois harteilta.


Ehkä tässä nyt on jotain perää, että olen jonkunlainen valon tuoja... mutta, mutta, mitä tuo valo oikeasti on? -rakkauttako?
Ja miten tuota valoa kuuluisi jakaa? Ottamalla ihmiset siipiensuojaanko?

Osaako kukaan neuvoa minua?

Ps. Hassua, mieheni viimeaikaiset kommentit minusta on, että sun silmät loistaa taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu