Olen menossa Lontoossa asuvan ystäväni luo ensimmäistä kertaa vierailulle. Olen jo saanut hyviä vinkkejä mitä sieltä kannattaa katsella tuomisiksi kotiin, mutta mitä kannattaa viedä brittiläiselle isännälle? Mihin suomalaiseen juttuun saa britannialaisen ihastumaan?
Mitä viemisiksi
isäntäporukalle
4462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jaa, kun itse lähdin Au Pairiksi kahdesti Lontooseen, tämähän oli 80-luvun loppupuolella, muistaakseni toin isäntäperheeseen suomalaista lasia ja toiseen perheeseen jotain puutavaraa. Muistaakseni oli lasivaasia ja puusta tehty voiveitsi tai jotain. Kyllähän niistä sisustusliikkeistä löytyy vaikka mitä tänään. Marimekon mariskooli olisi mielestäni hyvä lahja, ja muutahan löytyy.
Yllättävää kyllä muumit ovat jonkintason POP joillekin brittiläisille. Suomessa muumeista saa kuulla kyllästymiseen asti, mutta ainakin joissakin piireissä se on siellä hyvinkin suosittu. Esim. viime kesänä tulleessa brittiläisessä dekkarisarjassa "rikostutkijoilla" oli jokaisessa omat muumimukit...no, veinpä sitten myös mukit ja ovat kuulemma olleet joka päivä käytössä. Jos haluaa säväyttää makuelämyksellä, niin kaikki salmiakkisuklaat ovat kuulemma erikoisia...ei tosin ole takuita, että niistä pidettäisiin!
Englantilaiset vieraani kauhistelivat, kun annoin heidän pikkulapsilleen Marimekkolasit heidän täällä kyläillessä..ovat liian kalliita lapsille rikottavaksi !! Joten Marimekko tunnetaan ja sen arvo tiedetään. Mutta nämä ovat tyypillisiä, ei niin erikoisia tuliaisia,tosin joillekin takuu varmoja!Niin ja ruisleipää toki veimme kun sitä oli jopa toivottu!
Joo muumit on kova juttu. Tatun ja Patun Suomi kirja in english, salmiakki ja poronliha.
Fazerin sininen. Toimi ainakin ennen.