Yöllä harhailleen kolmivuotiaan äiti oli "viettämässä iltaa"
Julkaistu: 6:41
Päivitetty: 16:23
Markus Myllyoja
Markku Karumo
helsingin sanomat
Kolmevuotias poika harhaili yksin pihalla varhain maanantaiaamuna Mäkitorpantiellä Helsingin Oulunkylässä. Naapuri ilmoitti asiasta poliisille nähtyään ikkunasta tutun pojan liikkuvan yksin pihalla aamuneljän aikaan.
Päivystävän komisarion mukaan poika oli liikkeellä sisävaatteissa ja kylmissään, mutta reipas ja omatoiminen. Ulkona oli pakkasta yksi aste. Poliisi kertoi, että silminnäkijä oli nähnyt pojan poistuvan kerrostalon rapusta kadulle Mäkitorpantiellä.
Poliisi etsi lapsen huoltajaa ja tavoitti äidin vasta puolenpäivän aikoihin.
”Äiti oli ollut viettämässä iltaa”, kertoi tutkinnanjohtaja komisario Pekka Seppälä.
Pikkupojan koti oli ollut yöllä tyhjä ja hän oli Seppälän mukaan etsinyt äitiään.
Poika otettiin poliisin huostaan ja luovutettiin sitten lastensuojeluviranomaisen hoiviin. Poliisi tutkii tapausta heitteillepanona.
Helsingin sosiaalipäivystyksestä kerrottiin, että tämänkaltaisia tapauksia sattuu pari kertaa vuodessa. Määrä on pysynyt jokseenkin samanlaisena vuodesta toiseen. Viime helmikuussa kolmivuotias tyttö harhaili Malmilla löytääkseen äitinsä.
Vuosittain sosiaalipäivystys törmää lisäksi muutamiin tapauksiin, joissa yksinjätetty pikkulapsi tavoitetaan yöllä kotoaan esimerkiksi itkun perusteella. Kouluikäisiä lapsia on sosiaalipäivystyksen mukaan yötä yksin kotonaan enemmänkin. Kaikki ongelmatilanteet eivät tule päivystyksen tietoon.
”Päihteiden käyttö liittyy hyvin usein näihin tapahtumiin”, totesi vt. johtava sosiaalityöntekijä Osmo Jurvanen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä on tulosta siitä että ei panna narkkareita ja juoppoja kuriin.
Niiltä pitää estää lasten teko.
Se on vain niin yksinkertaista - eikö.?
Tuollaisia vanhempia varten pitäisi olla vanhempien vankila, missä saisivat hulttiovanhemmat lapsen laiminlyönnistä aina vaikka viikon eristystä, niin eiköhän menisi takaraivoon kuinka törkeästä rikoksesta on kyse kun lapsia laiminlyödään. Lapsi sijoitettaisi vaikka sukulaisilleen rangaistusviikon ajaksi jos mahdollista, sillä ei lasta pidä rangaista huoltajan laiminlyönnistä.
Eristysselliä sattaisi autta joitakin vanhempia paremmin hahmottamaankin sen mitä tekevät lapselle, jättäessään hänet yksin.
tai heitteillepanosta.
Syyttäjä tutkii aikanaan asian ja asetaa vanhemman syytteeseen, mikäli on aihetta.
Voihan olla kyseessä tapaus, että äiti on saanut sairauskohtauksen tai muuta vastaavaa.
Vanhempi tuntee varmaan tällä hetkellä kovaa syyllisyyttä, jos on tämän tahallisesti aiheuttanut.
Meillä on kuitenkin tuomioistuinlaitos, joka hoitaa nämä asiat ja syytetty on aina epäilty ennenkuin häntä voi tuomita.
"Piuhat poikki juoppo-huorilta" tms. kirjoittelu on erittäin epäasiallista käytöstä vakavan asian käsittelyssä.
Tarkoitin kyllä yleensä lapsen laiminlyömistä rangaistavaksi.
lapsihan on poliittisessa pelissä se turvaton pelinappula jota heitellään kuin heittopussia.
Jos ajattelet esimerkiksi kesätyöntekijän työsopimusta ja avioliittoa, jonka pitäisi olla lapsen turvaksi solmittu pitävä sopimus, niin kumpaa sopimusta on helpompi rikkoa?
Kukaan ei vihaa niin paljoa vierasta lasta kuin sosialistinen yhteiskunta.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kolmevuotias harhaili pihalla aamuyöllä Oulunkylässä/1135240749597?ref=rss
heti aloituksesta näkee sivistystason,
vai olenko väärässä ?
minusta aina kun tuollaisia kopioituja laittaa,
pitäisi laittaa myös linkki, tai jos sitä ei ole niin lähde selvästi ja erikseen.
Mutta taas vois aloittaa minun moittimisen.
(en tiedä oliko tuo se aloituksen lähdelinkki, mutta lähellä on)
Jos lastensuojelu olisi poliisin harteilla, niin lastensuojelulliset ongelmat putoisivat murto-osaan siitä mitä ne tänäpäivänä ovat, mikä johtuu siitä että ongelmat ovat työllistämistarkoituksessa poliittisella päätöksenteolla synnytettyjä.
Riittäisi yhteiskunnan varat kouluihin, vanhusten hoitamiseen ja eläkeläisiin, jos ei harrastettaisi tekotyöllistämistä.
"Jos lastensuojelu olisi poliisin harteilla, niin lastensuojelulliset ongelmat putoisivat murto-osaan"
olen täysin samaa mieltä.
poliiseihin on luottoa, ovat saaneet kovan koulutuksen, ovat kuin eri tasolla kuin "naapurin mamma ja pappa"
mutta kyllä minä poliiseja tunnen, jo 75v ovat, jotka potkivat ja löivät usein asiakkaita, aivan tuli normaaliasiakkaitakin lyömään, minuakin,
kun avaimia kyselin.
siitä silloin sovittiin, hän maksoi 8000 mk, heti kun sattumalta oli pari kaverini eteisestä ja näkivät kaiken.
joo hieman kylä ärsytin, kun tiesin hänet, sai varoituksia kerran vuodessa.