Kotona, 25.10.2003
Istun mietteissäni tietokoneen ääressä, talven ensilumi on satanut maahan ja ilma on kylmä kuin jäätynyt sydämeni. Joka ainoa ilta istuudun tähän ja odotan, odotan mailiini viestiä, ICQ:n iloista uh-oh ääntä, mitä tahansa viestiä. Aivan mitä tahansa viestiä, kunhan se tulee rakkaaltani. Naiselta jonka olen tavannut kerran, mutta jonka kanssa niin monet yöt vuosien varrella olen valvonut tällä samalla tuolilla istuen. Kirjoitellen pikaviestejä tai meiliä, tai pitkiä kirjeitä. Naiselta joka muutaman lyhyen päivän oli minun, ja joka epäröintini takia palasi kotiinsa jättäen minut iäksi taakseen. Naiselta, jonka kuitenkin uskon istuvan yhtä usein koneensa ääreen ja ajattelevan minua. Miestä, surkimusta jota kerran rakasti, mutta joka ei voinut yhtä askelta ottaa. Tai oikeasti ei uskaltanut, peläten askelta tuntemattomaan tulevaisuuteen, tulevaisuuteen jota näin jälkeenpäin katsoen ei enää ole.
Pariisi, 23.04.2003
Nojaan aivan liian kalliin hotellin vastaanottotiskiin ja kirjouttaudun sisään aivan liian kalliseen sviittiin. Kaunis vastaanottovirkailija hymyilee ystävällisesti ojentaessaan avaimeni ja kutsuessaan pikkolon kantamaan tavarani huoneeseeni. Ojennan miehelle laukkuni ja setelin sanoen löytäväni tieni perille itse myöhemmin. Naurahdan itsekseni hermostuneesti. Mitä minä, aviomies ja kolmen lapsen kohta 35-vuotias isä, teen täällä tänään? Perheelleni olen kertonut lähteneeni työmatkalle, mutta todellisuudessa tulin tänne tapaamaan naista, naista joka on vain nettituttavuus. Katson kelloa, hänen koneensa pitäisi laskeutua juuri näihin aikoihin. Kestää vielä tunnin ennen kuin hän on täällä. Tunti aikaa nauttia rohkaisua hotellin baarissa estämään haluni juosta ovista ulos ja paeta takaisin kotiin. Tilaan tarjoilijalta kuitenkin lasillisen valkoviiniä ja mietin miten ihmeessä tähän oikein jouduin.
Se oli perjantai-ilta joskus neljä vuotta sitten. Istuin kotona pyörien ympäri maailman eri chateissa ja juoden olutta. Olin työskennellyt saman projektin kanssa vuoden ja saanut sen vihdoin päätökseen. Tunsin olevani helpottunut, iloinen ja onnellinen! Poimin ICQ:n random chatista naisia ja lähetin heille kaikille saman viestin, ”Seksiä tänään tässä ja nyt”. Harva viitsi edes vastata, suurin osa kehotti masturboimaan tai painumaan paikkaan jonka nimeä en sano, kunnes yksi vastasi: ”OK! Your place or mine?” Jahas, tyttö näytti olevan nimeltään Monica ja asuu Mexicossa. Ei paha, mutta pakko vastata etten millään ehdi sinne tänään. ”Sinä lupasit tänään!”, hän vastasi, ”Joten pysy hiljaa sitten!”. Kahta tuntia myöhemmin tiesin kuitenkin hänestä kaiken oleellisen, joten mennessäni nukkumaan lupasin ottaa yhteyttä vielä uudelleen. Seuraavana iltana keskustelimme jälleen ICQ:ssa, kaikkiaan kuusi tuntia. Jos vain silloin olisin tiennyt mihin kaikki vielä johtaa.
Siemailen viiniäni ja uppoudun mietteisiini. Kaksi kuukautta ensitapaamisen jälkeen olimme yhteydessä toisiimme jo lähes päivittäin. Kirjoittelimme pitkiä maileja kertoillen niitä näitä. Kuusi kuukautta ensikohtaamisesta soittelimme jo toisillemme, aluksi harvemmin mutta ajan kuluessa yhä useammin ja pidempään. Halusin kuulla hänen ääntään ja puhetulvaa josta ei meinannut tulla koskaan loppua. Toisinaan hänen latinalaisamerikkalainen temperamenttinsä kuohahti minulle jurolle suomalaiselle tuppisuulle lyöden luurin korvaani, mutta soittaen takaisin vain kymmenen minuutin kuluttua pyytääkseen anteeksi. Tätä jatkui siis yli kolme vuotta! Toisinaan työmme vei meitä paikkoihin ja kiireisiin jolloin yhteydenpito oli mahdotonta, mutta aina kun oli tilaisuus annoin kuulua itsestäni kuten hänkin.
Kaksi kuukautta sitten hän lähetti lyhyen sähköpostiviestin: ”Tulen työmatkalle Eurooppaan, Pariisiin, huhtikuussa. Tavataanko?” Vastasin siltä istumalta: ”Tottakai! Kerro vain aika ja paikka niin olen siellä!” Ja nyt siis istun tässä aulabaarissa odottamassa häntä. Olen edelleen hermostunut, onhan kuitenkin ensitapaamisemme, ja olen jo pitkään halunnut kovasti nähdä hänet. Aikeeni ovat täysin kunnialliset, olenhan itse perheenisä ja hän juuri avioitunut, joten odotan vain keskustelua ja mukavaa yhdessäoloa tältä illalta. Itseasiassa olen aivan varma että suhteemme jää sille tasolle, niin rakastuneesti hän on kertonut minulle puolisostaan!
Vilkuilen jatkuvasti oville päin, ja tunnistan hänet välittömästi hänen astuessaan ovesta sisään. Luoja, mikään niistä valokuvista joita olin saanut ei voinut varoittaa noin kauniista olennosta. Nousen typertyneenä seisomaan ja hän havaitsee minut suunnaten kohti pöytääni. Hovimestari ottaa hänen takkinsa ja minä osaan vain seistä typertynyt ilme kasvoillani ja ojennan käteni kätelläkseni. Se kädenpuristus kestää muutaman sekunnin jolloin vain mittailemme toisiamme päästä jalkoihin, huomaan hänen olevan yhtä hämmentynyt kuin minäkin. Irroitan otteeni ja saan viimein sanotuksi ”Hi”, ja yhtäkkiä halaamme toisiamme tiukasti yrittäen puhua päällekkäin minkä kerkeämme. Saamme viimein istuuduttua ja tilaan pullon kuohuviiniä pöytään. Olen aivan tyrmistynyt, siitä huolimatta keskustelumme ja naurumme pian häritsevät naapuripöytien asiakkaita. Tuo jumalattarien jälkeläinen on todellakin ollut ihastuttava nettiystävättäreni muutaman vuoden ajan, ja vaikka olemme jo kaiken kertoneet elämästämme toisillemme, niin teemme sen nyt uudelleen kasvotusten. Juomme koko pullon kuohuvaa ja päätämme lähteä päivälliselle johonkin, hitto, olemmehan Pariisissa! Poistun huoneeseeni siistiytymään ja jätän Monican kirjautumaan itsekseen hotelliin.
Tuntia myöhemmin odotan häntä taas aulabaarissa. Katson hissin ovien avautuvan ja vihellän hiljaa mielessäni nähdessäni hänen saapuvan. Tuo nainenhan vain kaunistuu joka näkemällä. Juomme pikaiset drinkit, ja poistumme taksilla aivan liian kalliiseen ravintolaan johon varasin meille pöydän. Jo taksissa keskustelumme alkaa sujua kuin vanhoilla tutuilla, tai sitähän olemmekin itseasiassa, jatkuen koko illan päivällisravintolassamme. Ateria on loistava, taustalla soittava bändi aivan upea, ja kuitenkaan en ajattele mitään muuta kuin tuota naista seurassani. Puhumme niitä näitä, perheestäni, hänen tuoreesta avioliitostaan, maailmantaloudesta ja politiikasta, niin pitkään että meidät lopulta ajetaan ulos ravintolasta. Ehdotan kävelyä hotellille, matkaa on vain pari kilometriä, ja hän suostuu. Sen ensihalauksen jälkeen kumpikin on vältellyt selkeästi kosketusta, joten kävelemme vain rinnakkain kohti hotellia, minä pääasiassa kuunnellen hänen tarinointiaan. Päästyämme hotellille ehdotan pientä iltapalaa huoneessani, en tahdo erota vielä. ”Ilman mitään taka-ajatuksia” sanon, ”Minusta vain tuntuu että juttumme jää muuten kesken”
”Ok” hän vastaa ilkikurisesti hymyillen. ”Ja ilman mitään taka-ajatuksia!”
Poistumme sviittiini ja tilaan huonepalvelusta jotakin purtavaa ja pullollisen kuohuviiniä. Tarjoilijan poistuttua tartumme vähäiseen ateriaamme ja varsinkin siihen kuohuviinipulloon. Jatkamme jutusteluamme, nyt enemmänkin siitä miten tähän tilanteeseen on päädytty. Kello on jo todella paljon ja se yhdessä runsaan kuohuviinin kanssa saa kumpaisenkin olon uniseksi. Monica ilmoittaa lähtevänsä nukkumaan, olevansa jo riittävästi haukotellut tälle yölle. Nousen saattamaan häntä ovelle ja äkkiä tiedän haluavani suudella tätä ihanaa naista. Tartun häntä olkapäistä katsoen syvälle noihin kauniisiin ruskeisiin silmiin kuin kiittääkseni ihanasta illasta, samalla kuitenkin ottaen hänet tiukkaan syleilyyn ja suudellen häntä suoraan huulille. Se suudelma kestää pitkään, niin pitkään että hivuttaudumme kuin yhtenä ihmisenä kohti sänkyä. Vuoteelle kaaduttuamme hän irtautuu hetkeksi vain sanoakseen: ”Luulin jo ettet ikinä suutelisi minua” ja jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. Jotenkin huomaamatta kiihkossamme kuoriudumme vaatteistamme ja tunnen tuon ihanan naisen alastoman vartalon omaani vasten. Haluan sen lähemmäksi, vielä lähemmäksi, kuin se olisi osa minua. Ilman enempiä esileikkejä työnnyn häneen helposti sisään, niin valmis hänkin on. Ehkäisy ei tässä vaiheessa tullut mieleenkään, halusin vain olla lähellä häntä, osa häntä. En koskaan aiemmin ollut rakastellut ketään niin, siinä ei ollut minkäänlaista seksiä tai eläimellistä himoa, vain halua ja rakkautta. Halua olla hänen lähellään ja hellästi sisällään. Monica tuntui tuntevan samoin, hän kietoi reitensä ja käsivartensa ympärille ja tuntui koko ajan vain vetävän minua syvemmälle sisäänsä. Huulemme ja kielemme leikkkivät koko ajan keskenään ja vain tihentyvän hengityksemme ääni täytti huoneen. Tunsin hänen vartalonsa alkavan värähdellä ja liikehtiä rajummin orgasmin lähestyessä ja tiesin itsekin pian tulevani. Kaluni tuntui paisuvan entisestäänkin ja työntyvän koko ajan pidemmälle tuohon ihanaan naiseen. Äkkiä Monica irroitti huulensa omistani ja puri rajusti olkapäätäni. Hänen vartalonsa kouristeli rajusti orgasmin kourissa ja hänen pillunsa puristeli kaluani kestämättömästi. Tuntiessani hänen pillunsa kastuvan rajusti en enää pystynyt pidättelemään, yritin vetäytyä pois hänestä muistaen ettei kumia ole, mutta hän veti minua vain tiukemmin itseään vasten. Laukesin rajusti häneen, silmissäni musteni ja kaluni tuntui ruiskuttavan spermaa ikuisesti tuohon lypsävään ihanaan pilluun, sain elämäni orgasmin joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Niin hyvältä se tuntui että nukahdin siihen hänen päälleen poski poskea vasten sanomatta sanaakaan.
Herään johonkin outoon tunteeseen. Avaan silmäni ja katson kuinka Monica istuu alasti hajareisin päälläni ja hieroo suihkusta märillä pitkillä mustilla hiuksillaan kasvojani. ”Huomenta. Luulin että ajoin sinut kerralla loppuun ja aiot nukkua ikuisesti. On jo puolipäivä.” hän nauroi ilkikurisesti. Tunsin veitikkani heräävän yhtaikaa minun kanssa ja vastasin: ”Istu siinä vielä hetki niin näet kuinka loppu olen!” Hänen pillunsa täytyi tuntea minun kaikkien osieni herääminen, koska näin hänen nänniensä paisuvan hänen ihanilla rinnoillaan. Ojensin käteni hänen rinnoilleen ja rupesin tunnustelemaan niitä hellästi. Hän piti käsiään rinnallani ja rupesi liikuttelemaan itseään jo vahvassa kasvussa olevaa veitikkaani vasten, koko ajan kasvoillaan vakava tutkiskeleva ilme. Ilme josta suorastaan pursui niin himoa kuin rakkauttakin. Nostin päätäni ylös juuri sen verran että sain huuleni hänen rinnoilleen, suutelin hänen rintojaan, kiusasin kielelläni varovasti hänen nännejään ja samalla kun otin molemmat nännit yhtaikaa suuhuni, imien ja puraisten niitä hellästi hän antoi minun liukua sisäänsä. Tällä kertaa rakastelussamme ei ollut mitään hitautta, vaan nyt hän otti minut rajusti. Hän piti minua käsillään aloillaan ja liikkui päälläni koko kyrpäni mitalta edestakaisin yhä kiihtyvässä tahdissa. Tuntiessani huippuni lähestyvän puristin hänen persettään molemmin käsin ja imin hänen toista nänniään niin kovaa kuin pystyin. Laukesin hänen sykkivään pilluunsa hänen kiljuessa jotain minulle käsittämätöntä espanjaksi tai portugaliksi ja kaatuen päälleni pehmenevä kullini yhä hänen pillussaan. Pidin taas tuota naista sylissäni, poski poskea vasten, silittäen hellästi hänen yhä märkiä hiuksiaan. Hän kietoi kätensä ympärilleni, pitäen kasvonsa vuodetta vasten ja me vain makasimme siinä hiljaa, sanomatta sanaakaan.
Katkaisin hiljaisuuden tuntiessa pehmenneen elimeni viimein luiskahtaessa pois hänen spermaa ja eritteitään valuvasta pillusta: ”Tarvitsen aamiaista.” Hän nosti päätään katsoen minua silmiin ja naurahti: ”Joudumme kyllä menemään jo lounaalle.” Nousin ylös, läimäytin häntä hellästi takapuolelle ja poistuin nopeasti suihkuun lukiten oven takanani. En ottanut riskiä siirtää ateriaani vielä myöhemmäksi. Tullessani suihkusta Monica seisoi oven takana alasti uhmakkaana kutsuen minua siaksi joka ei kestä katsoa naista päivänvalossa. Poistui kuitenkin äänekkäästi nauraen suihkuun. Hetkeä myöhemmin kävelimme taas hotellin aulassa kohti ravintolaa, mutta nyt kaikki oli muuttunut. Kuljimme käsikkäin hymyillen tarvitsematta hermostunutta keskustelua. Aterioidessammekin jätimme typerän etiketin ja istuimme rinnakkain samalla puolen pöytää, nauttien ruuastamme hellien kosketusten ja suudelmien kera. Tottakai kerrottavaa ja puhuttavaa riitti, kumpikin tosin ilman eri sopimusta jätti perheensä ja puolisonsa pois niistä. He olivat kaukana, merkityksettömiä, ja me olimme tässä ja nyt.
Seuraavat kolme päivää opettivat minulle todella miksi Pariisi on rakastavaisten kaupunki. Kävelimme tunteja ympäri kesään heräävää kaupunkia, nauttien yhtäpaljon niin näkemästämme kuin toisistammekin. Ja aina palatessamme sviittiini, jonne Monicakin oli muuttanut, rakastelimme. En ole rakastellut näin usein kenenkään kanssa vuosiin kuin nyt Monican kanssa, ja nyt halusimme kokea toisemme kaikin tavoin. Ja koimme myöskin. Lähtöpäivän aamuna herätessämme Monica katsoi minua silmiin ja sanoi minun olleen ensimmäinen mies kenen kanssa hän on saanut orgasmin vain yhdynnässä ja ensimmäinen jonka kanssa hän on suostunut anaaliyhdyntään. Naurahdin hämmästyneenä, etten huomannut lupaa siihen pyytääkään, etkä sinäkään vastustellut vaan olit täysillä mukana. ”Niin, se tuntui niin hyvältä kanssasi” hän vastasi. Sen päivän vietimme kokonaan sängyssä siihen asti kunnes oli aika lähteä kentälle. Kuntoni ei kestänyt rakastella koko aikaa, mutta oli mukavaa maata siinä alasti lähekkäin, jutellen, suukotellen ja ihan vaan hellien. Tuntien elämäni nainen lähelläni ja ihastellen hänen kaunista vartaloaan.
Matkalla lentokentälle istuimme hiljaa, vierekkäin taksin takapenkillä, vain katsellen ikkunasta ohilipuvaa Pariisia. Kuljettajakin luopui pian toivosta herätellä keskustelua ja vihelteli typerästi nuotin vierestä marseljeesiä, kuin protestiksi tyhmille turisteille. Minun koneeni lähti ensiksi, joten kävelimme yhä hiljaa käsi kädessä kohti lähtöporttiani ja äänettömyyden vallitessa istuimme penkille odottamaan. Tiesimme että tiemme eroavat nyt, ainakin toistaiseksi, joten avasin keskustelun: ”Haluaisitko tulla tuohon koneeseen kanssani?”
”Haluaisin. Mutta tiedät etten voi sitä tehdä tässä nyt” hän vastasi.
”Niin, meidän kummankin on mentävä suuntaamme, kotiimme. Ja katsottava sieltä käsin kaikkea tapahtunutta. Ja sitten vasta keskusteltava kaikesta, eikö niin?” kysyin.
Hän oli hetken hiljaa ja vastasi: ”Totta, mutta tiedätkö? Olen onnellinen näistä päivistä ja tulen varmasti kaipaamaan niitä aina. Enkä tiedä mitä välillämme tulee jatkossa olemaan, mutta…”
Keskeytin lauseen ennen kuin hän ehti jatkaa: ”Mutta ne huolettomat päivät chatissa ja puhelimessa viestien on ohi. Enää emme voi olla vain kuin hyvät ystävät eri puolella maapalloa, vaan se kaikki on muuttunut iäksi odottaen vain loppulausumaa.”
”Niin” hän sanoi. ”Emme ikinä voi enää flirttailla vain ystävinä.”
Vielä lähtöportilla halauksemme ja suudelmamme jatkui niin pitkään että virkailijan täytyi käytännössä repiä minut koneeseeni. Käytävää pitkin kävellessäni vilkutin ja katsoin taakseni kunnes Monica jäi kulman taakse, ennen sitä huusin hänelle vielä ”Minä rakastan sinua!”
Kotona, kesäkuu 2003
Viimeiset kaksi kuukautta olen ollut kuin eksyksissä. Itselleni se on ollut aikaa Pariisin jälkeen. Samaan aikaan sekä rakastunut että jatkanut elämääni työssä ja kotona. Välini Monican kanssa ovat muuttuneet. Pidämme yhteyttä harvemmin mutta lähes aina puhelimitse. Pariisista ei olla keskusteltu kuin kerran, jolloin molemmat lausuivat kiitoksensa. Juttelemme edelleen niitä näitä puhumatta perheistämme mitään. Kumpikin vain tuntuu odottavan että teemme ratkaisumme. Ja lähes jokainen puhelu päättyy helliin rakkaudenosoituksiin.
Juhannusaatonaattona istun taas humalassa kotikoneeni ääressä. Aattona pitäisi lähteä perheen ja ystäviemme kanssa viettämään jussia mökille. Pitkästä aikaa ICQ ilmoittaa Monican olevan linjoilla ja kutsuvan minua chattiin. Vastaan tietysti myöntyvästi ja uppoudumme keskusteluun aivan kuin joskus ennen. Parin tunnin jälkeen hän sitten tekee siirtonsa: ”Markku. Haluaisitko sinä jatkaa elämääsi kanssani?”
”Kyllä!” vastaan. ”Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta elämältäni.”
”Täällä etelä-amerikassa vaiko siellä euroopassa? Olisitko valmis muuttamaan luokseni?” Monica kysyy.
”Tiedät etten voi lähteä niin kauas lapsistani” vastaan. ”Joten eurooppa on minulle ainoa vaihtoehto.”
Hetken hiljaisuuden jälkeen näytölleni vierii sanat: ”Arvasin sen, joten olen ottanut selvää asioista, ja pystyisin saamaan työtä sieltä euroopasta, jopa Suomestakin. Voisin lähteä sinne hyvinkin pian, mutta Markku…”
”Niin?” kysyin.
”Haluan vastauksen nyt, sinullakin on ollut aikaa miettiä tätä yhtä pitkään kuin minulla, joten älä sano että tämä tuli äkkiä” hän vastaa.
Katson typeränä monitoriini varmaan usean minuutin ajan, ja ajattelen elämääni… Luoja, rakastan Monicaa enemmän kuin ketään naista ikinä, mutta kunnioitan ja rakastan myös vaimoani ja lapsiani joilla ei ole aavistustakaan mistään tällaisesta. Haluan sanoa Kyllä Kyllä, mutta jokin sisälläni kieltää ja voin kirjoittaa vain: ”Sinun täytyy antaa minulle enemmän aikaa! En pysty vastaamaan nyt”
Vastaus on tyly: ”Kerroit jo minulle mitä haluat, mutta vastaat nyt mitä teet!”
Hetken miettimisen jälkeen kirjoitan: ”Ei, en voi tehdä sitä tältä istumalta. Nyt voin vastata vain ei, mutta anna minulle muutama päivä aikaa…!”
Kestää muutaman minuutin taas kun kirjaimet alkavat vieriä ruutuuni: ”Ok, minulle vastauksesi oli tällä erää lopullinen. Toivotan kaikkea hyvää ja annan kuulua kyllä itsestäni. Näkemiin Rakas!”
Ja yhteys oli poikki ennen kuin ehdin huutaa mitään perään.
Juhannuksen vietin sitten perheeni ja ystävieni kanssa, koko ajan änkyräkännissä ja aivan omissa maailmoissani. Tiesin että minun olisi pitänyt sanoa kyllä, ja lähteä hänen mukaansa, en vain uskaltanut ottaa sitä askelta, en vaikka minulla oli kaksi kuukautta aikaa sitä miettiä.
Kotona 23.06.2003
Juhannuksen juhlista palattuani kesälomani alkoi tänään. Olen krapulaisena lasten kanssa kotona, vaimoni ollessa vielä viikon työssä ennen lomaansa. Avaan tietokoneeni lukeakseni sähköpostini. Jokin saa sydämeni melkein pysähtymään nähdessäni että Monicalta on tullut postia. Luin viestin moneen kertaan, aivan kuin en äkkiä olisi ymmärtänyt hänen englantiaan, mutta sanoma oli aivan selkeä:
”Rakas Markku
Tiedän että olet poissa kotoa nyt kun kirjoitan tätä, kerroithan sen minulle. Lukiessasi tämän viestin olen jo lähtenyt pois. Niin, itkin yhden päivän senjälkeen kun viimeisen kerran keskustelimme täällä, ja kerroin miehelleni kaiken. Kaiken meistä, näistä vuosista, sinusta ja Pariisista. Annoin hänen lukea kaiken mitä olimme toisillemme kirjoittaneet ja kerroin kaiken mitä olimme puhuneet. Tiedän että se särki hänen sydämensä, mutta hän kuitenkin on halukas jatkamaan kanssani. Joudumme vain aloittamaan kaiken aivan yhtä alusta kuin olisin aloittanut sinun kanssasi. Ja vuoksesi olin valmis jättämään kaiken taaksesi. Ymmärtänet varmaan että tarkoitin totta kun vaadin sinua kertomaan päätöksesi siinä sillä istumalla, sinullakin oli aivan yhtäpaljon aikaa tehdä se ja särjit sydämeni niillä muutamilla sanoilla. Mieheni ja lapseni eivät ansaitse sellaista tulevaisuutta. Niin, olen raskaana, isästä en voi olla varma, mutta toivon että hänellä olisi sinun vaaleat hiukset ja siniset silmät. Mieheni tietää tämän mahdollisuuden, mutta lupaa olla lapselle rakastava isä joka tapauksessa. Aika näyttää, mutta uskon häntä.
Älä yritä etsiä minua. Aloitan elämäni toisaalla keräämällä ensiksi sen sirpaleet talteen, ja toistaiseksi sinä et kuulu niihin rakennusaineisiin. Otan sinuun yhteyttä sitten joskus jotenkin mikäli lapseni on sinun. Hänen kuuluu saada kuulla isästään kuten isän hänestä. Muuten olen nyt mennyt, iäksi. Itken lohduttomasti koska annoit minulle jotain niin kaunista etten ikinä kuvitellut sellaista olevankaan. Annoit minulle rakkauden, muttet kuitenkaan voinut jakaa sitä kanssani. Ymmärrän sinua ja hyväksyn päätöksesi.
Jää hyvästi.
Ikuisesti sinun, rakas Monicasi”
Kotona 26.10.2003
Istun edelleen tässä tietokoneeni äärellä, tunteja odottaneena ja jälleen turhaan. Vaimoni on lasten kanssa vanhempiensa luona, minä en taaskaan jaksanut lähteä. Jaksan vieläkin uskoa että Hän kirjoittaisi minulle, antaisi sittenkin uuden mahdollisuuden. Olen kertonut kaiken tämän mitä nyt kirjoitan vaimolleni, ja mekin aloittelemme elämäämme alusta. No, meillä on lapset ja useampi vuosi avioliittoa takana ja hän uskoo että valitsin hänet ja perheeni toisen sijaan joten jaksaa yrittää uudelleen. Enkä voi kertoa hänelle että jos juuri nyt jostain päin maailmaa tulee pyyntö rakkaaltani lähteä minne tahansa, niin teen sen ajattelematta hetkeäkään. En edes aio sanoa niin. Koska sisimmässäni tiedän että Monica on päätöksensä tehnyt. Vaikka sydän jaksaa uskoa, niin järki sen kieltää.
Jotain kuitenkin on muuttunut lopullisesti. En koskaan enää käy chateissa, ICQ on aina auki mutta näkymättömänä enkä ikinä enää lähetä siitä viestejä kenellekään. Olen jopa hylännyt kaikki saapuvat viestit yhtä numeroa lukuunottamatta, numeroa joka vain on aina hiljaa. Enkä koskaan aiemmin enkä varmasti ikinä tämän jälkeen kirjoita tuntojani julkisesti mihinkään, enhän edes osaa kirjoittaa! Tämän tarinani vain halusin tuoda julki, edes tällä tavoin, ettei sitä tarvitse huutaa tuolla kaduilla… kuulijat eivät sitä ole ansainneet. Aika parantaa haavat, sanotaan, mutta arvet varmasti jää. Nyt hyvästi lukijat. Ette koskaan minusta kuule enää, kuten en minäkään teistä. Kaikkea hyvää kuitenkin teille, mutta ajatelkaa tarinaani seuraavan kerran kun tapaatte mielenkiintoiselta tuntuvan ihmisen, joko täällä cyberavaruudessa tai ihan irl.
Markku
Istun mietteissäni tietokoneen ääressä, talven ensilumi on satanut maahan ja ilma on kylmä kuin jäätynyt sydämeni. Joka ainoa ilta istuudun tähän ja odotan, odotan mailiini viestiä, ICQ:n iloista uh-oh ääntä, mitä tahansa viestiä. Aivan mitä tahansa viestiä, kunhan se tulee rakkaaltani. Naiselta jonka olen tavannut kerran, mutta jonka kanssa niin monet yöt vuosien varrella olen valvonut tällä samalla tuolilla istuen. Kirjoitellen pikaviestejä tai meiliä, tai pitkiä kirjeitä. Naiselta joka muutaman lyhyen päivän oli minun, ja joka epäröintini takia palasi kotiinsa jättäen minut iäksi taakseen. Naiselta, jonka kuitenkin uskon istuvan yhtä usein koneensa ääreen ja ajattelevan minua. Miestä, surkimusta jota kerran rakasti, mutta joka ei voinut yhtä askelta ottaa. Tai oikeasti ei uskaltanut, peläten askelta tuntemattomaan tulevaisuuteen, tulevaisuuteen jota näin jälkeenpäin katsoen ei enää ole.
Pariisi, 23.04.2003
Nojaan aivan liian kalliin hotellin vastaanottotiskiin ja kirjouttaudun sisään aivan liian kalliseen sviittiin. Kaunis vastaanottovirkailija hymyilee ystävällisesti ojentaessaan avaimeni ja kutsuessaan pikkolon kantamaan tavarani huoneeseeni. Ojennan miehelle laukkuni ja setelin sanoen löytäväni tieni perille itse myöhemmin. Naurahdan itsekseni hermostuneesti. Mitä minä, aviomies ja kolmen lapsen kohta 35-vuotias isä, teen täällä tänään? Perheelleni olen kertonut lähteneeni työmatkalle, mutta todellisuudessa tulin tänne tapaamaan naista, naista joka on vain nettituttavuus. Katson kelloa, hänen koneensa pitäisi laskeutua juuri näihin aikoihin. Kestää vielä tunnin ennen kuin hän on täällä. Tunti aikaa nauttia rohkaisua hotellin baarissa estämään haluni juosta ovista ulos ja paeta takaisin kotiin. Tilaan tarjoilijalta kuitenkin lasillisen valkoviiniä ja mietin miten ihmeessä tähän oikein jouduin.
Se oli perjantai-ilta joskus neljä vuotta sitten. Istuin kotona pyörien ympäri maailman eri chateissa ja juoden olutta. Olin työskennellyt saman projektin kanssa vuoden ja saanut sen vihdoin päätökseen. Tunsin olevani helpottunut, iloinen ja onnellinen! Poimin ICQ:n random chatista naisia ja lähetin heille kaikille saman viestin, ”Seksiä tänään tässä ja nyt”. Harva viitsi edes vastata, suurin osa kehotti masturboimaan tai painumaan paikkaan jonka nimeä en sano, kunnes yksi vastasi: ”OK! Your place or mine?” Jahas, tyttö näytti olevan nimeltään Monica ja asuu Mexicossa. Ei paha, mutta pakko vastata etten millään ehdi sinne tänään. ”Sinä lupasit tänään!”, hän vastasi, ”Joten pysy hiljaa sitten!”. Kahta tuntia myöhemmin tiesin kuitenkin hänestä kaiken oleellisen, joten mennessäni nukkumaan lupasin ottaa yhteyttä vielä uudelleen. Seuraavana iltana keskustelimme jälleen ICQ:ssa, kaikkiaan kuusi tuntia. Jos vain silloin olisin tiennyt mihin kaikki vielä johtaa.
Siemailen viiniäni ja uppoudun mietteisiini. Kaksi kuukautta ensitapaamisen jälkeen olimme yhteydessä toisiimme jo lähes päivittäin. Kirjoittelimme pitkiä maileja kertoillen niitä näitä. Kuusi kuukautta ensikohtaamisesta soittelimme jo toisillemme, aluksi harvemmin mutta ajan kuluessa yhä useammin ja pidempään. Halusin kuulla hänen ääntään ja puhetulvaa josta ei meinannut tulla koskaan loppua. Toisinaan hänen latinalaisamerikkalainen temperamenttinsä kuohahti minulle jurolle suomalaiselle tuppisuulle lyöden luurin korvaani, mutta soittaen takaisin vain kymmenen minuutin kuluttua pyytääkseen anteeksi. Tätä jatkui siis yli kolme vuotta! Toisinaan työmme vei meitä paikkoihin ja kiireisiin jolloin yhteydenpito oli mahdotonta, mutta aina kun oli tilaisuus annoin kuulua itsestäni kuten hänkin.
Kaksi kuukautta sitten hän lähetti lyhyen sähköpostiviestin: ”Tulen työmatkalle Eurooppaan, Pariisiin, huhtikuussa. Tavataanko?” Vastasin siltä istumalta: ”Tottakai! Kerro vain aika ja paikka niin olen siellä!” Ja nyt siis istun tässä aulabaarissa odottamassa häntä. Olen edelleen hermostunut, onhan kuitenkin ensitapaamisemme, ja olen jo pitkään halunnut kovasti nähdä hänet. Aikeeni ovat täysin kunnialliset, olenhan itse perheenisä ja hän juuri avioitunut, joten odotan vain keskustelua ja mukavaa yhdessäoloa tältä illalta. Itseasiassa olen aivan varma että suhteemme jää sille tasolle, niin rakastuneesti hän on kertonut minulle puolisostaan!
Vilkuilen jatkuvasti oville päin, ja tunnistan hänet välittömästi hänen astuessaan ovesta sisään. Luoja, mikään niistä valokuvista joita olin saanut ei voinut varoittaa noin kauniista olennosta. Nousen typertyneenä seisomaan ja hän havaitsee minut suunnaten kohti pöytääni. Hovimestari ottaa hänen takkinsa ja minä osaan vain seistä typertynyt ilme kasvoillani ja ojennan käteni kätelläkseni. Se kädenpuristus kestää muutaman sekunnin jolloin vain mittailemme toisiamme päästä jalkoihin, huomaan hänen olevan yhtä hämmentynyt kuin minäkin. Irroitan otteeni ja saan viimein sanotuksi ”Hi”, ja yhtäkkiä halaamme toisiamme tiukasti yrittäen puhua päällekkäin minkä kerkeämme. Saamme viimein istuuduttua ja tilaan pullon kuohuviiniä pöytään. Olen aivan tyrmistynyt, siitä huolimatta keskustelumme ja naurumme pian häritsevät naapuripöytien asiakkaita. Tuo jumalattarien jälkeläinen on todellakin ollut ihastuttava nettiystävättäreni muutaman vuoden ajan, ja vaikka olemme jo kaiken kertoneet elämästämme toisillemme, niin teemme sen nyt uudelleen kasvotusten. Juomme koko pullon kuohuvaa ja päätämme lähteä päivälliselle johonkin, hitto, olemmehan Pariisissa! Poistun huoneeseeni siistiytymään ja jätän Monican kirjautumaan itsekseen hotelliin.
Tuntia myöhemmin odotan häntä taas aulabaarissa. Katson hissin ovien avautuvan ja vihellän hiljaa mielessäni nähdessäni hänen saapuvan. Tuo nainenhan vain kaunistuu joka näkemällä. Juomme pikaiset drinkit, ja poistumme taksilla aivan liian kalliiseen ravintolaan johon varasin meille pöydän. Jo taksissa keskustelumme alkaa sujua kuin vanhoilla tutuilla, tai sitähän olemmekin itseasiassa, jatkuen koko illan päivällisravintolassamme. Ateria on loistava, taustalla soittava bändi aivan upea, ja kuitenkaan en ajattele mitään muuta kuin tuota naista seurassani. Puhumme niitä näitä, perheestäni, hänen tuoreesta avioliitostaan, maailmantaloudesta ja politiikasta, niin pitkään että meidät lopulta ajetaan ulos ravintolasta. Ehdotan kävelyä hotellille, matkaa on vain pari kilometriä, ja hän suostuu. Sen ensihalauksen jälkeen kumpikin on vältellyt selkeästi kosketusta, joten kävelemme vain rinnakkain kohti hotellia, minä pääasiassa kuunnellen hänen tarinointiaan. Päästyämme hotellille ehdotan pientä iltapalaa huoneessani, en tahdo erota vielä. ”Ilman mitään taka-ajatuksia” sanon, ”Minusta vain tuntuu että juttumme jää muuten kesken”
”Ok” hän vastaa ilkikurisesti hymyillen. ”Ja ilman mitään taka-ajatuksia!”
Poistumme sviittiini ja tilaan huonepalvelusta jotakin purtavaa ja pullollisen kuohuviiniä. Tarjoilijan poistuttua tartumme vähäiseen ateriaamme ja varsinkin siihen kuohuviinipulloon. Jatkamme jutusteluamme, nyt enemmänkin siitä miten tähän tilanteeseen on päädytty. Kello on jo todella paljon ja se yhdessä runsaan kuohuviinin kanssa saa kumpaisenkin olon uniseksi. Monica ilmoittaa lähtevänsä nukkumaan, olevansa jo riittävästi haukotellut tälle yölle. Nousen saattamaan häntä ovelle ja äkkiä tiedän haluavani suudella tätä ihanaa naista. Tartun häntä olkapäistä katsoen syvälle noihin kauniisiin ruskeisiin silmiin kuin kiittääkseni ihanasta illasta, samalla kuitenkin ottaen hänet tiukkaan syleilyyn ja suudellen häntä suoraan huulille. Se suudelma kestää pitkään, niin pitkään että hivuttaudumme kuin yhtenä ihmisenä kohti sänkyä. Vuoteelle kaaduttuamme hän irtautuu hetkeksi vain sanoakseen: ”Luulin jo ettet ikinä suutelisi minua” ja jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. Jotenkin huomaamatta kiihkossamme kuoriudumme vaatteistamme ja tunnen tuon ihanan naisen alastoman vartalon omaani vasten. Haluan sen lähemmäksi, vielä lähemmäksi, kuin se olisi osa minua. Ilman enempiä esileikkejä työnnyn häneen helposti sisään, niin valmis hänkin on. Ehkäisy ei tässä vaiheessa tullut mieleenkään, halusin vain olla lähellä häntä, osa häntä. En koskaan aiemmin ollut rakastellut ketään niin, siinä ei ollut minkäänlaista seksiä tai eläimellistä himoa, vain halua ja rakkautta. Halua olla hänen lähellään ja hellästi sisällään. Monica tuntui tuntevan samoin, hän kietoi reitensä ja käsivartensa ympärille ja tuntui koko ajan vain vetävän minua syvemmälle sisäänsä. Huulemme ja kielemme leikkkivät koko ajan keskenään ja vain tihentyvän hengityksemme ääni täytti huoneen. Tunsin hänen vartalonsa alkavan värähdellä ja liikehtiä rajummin orgasmin lähestyessä ja tiesin itsekin pian tulevani. Kaluni tuntui paisuvan entisestäänkin ja työntyvän koko ajan pidemmälle tuohon ihanaan naiseen. Äkkiä Monica irroitti huulensa omistani ja puri rajusti olkapäätäni. Hänen vartalonsa kouristeli rajusti orgasmin kourissa ja hänen pillunsa puristeli kaluani kestämättömästi. Tuntiessani hänen pillunsa kastuvan rajusti en enää pystynyt pidättelemään, yritin vetäytyä pois hänestä muistaen ettei kumia ole, mutta hän veti minua vain tiukemmin itseään vasten. Laukesin rajusti häneen, silmissäni musteni ja kaluni tuntui ruiskuttavan spermaa ikuisesti tuohon lypsävään ihanaan pilluun, sain elämäni orgasmin joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Niin hyvältä se tuntui että nukahdin siihen hänen päälleen poski poskea vasten sanomatta sanaakaan.
Herään johonkin outoon tunteeseen. Avaan silmäni ja katson kuinka Monica istuu alasti hajareisin päälläni ja hieroo suihkusta märillä pitkillä mustilla hiuksillaan kasvojani. ”Huomenta. Luulin että ajoin sinut kerralla loppuun ja aiot nukkua ikuisesti. On jo puolipäivä.” hän nauroi ilkikurisesti. Tunsin veitikkani heräävän yhtaikaa minun kanssa ja vastasin: ”Istu siinä vielä hetki niin näet kuinka loppu olen!” Hänen pillunsa täytyi tuntea minun kaikkien osieni herääminen, koska näin hänen nänniensä paisuvan hänen ihanilla rinnoillaan. Ojensin käteni hänen rinnoilleen ja rupesin tunnustelemaan niitä hellästi. Hän piti käsiään rinnallani ja rupesi liikuttelemaan itseään jo vahvassa kasvussa olevaa veitikkaani vasten, koko ajan kasvoillaan vakava tutkiskeleva ilme. Ilme josta suorastaan pursui niin himoa kuin rakkauttakin. Nostin päätäni ylös juuri sen verran että sain huuleni hänen rinnoilleen, suutelin hänen rintojaan, kiusasin kielelläni varovasti hänen nännejään ja samalla kun otin molemmat nännit yhtaikaa suuhuni, imien ja puraisten niitä hellästi hän antoi minun liukua sisäänsä. Tällä kertaa rakastelussamme ei ollut mitään hitautta, vaan nyt hän otti minut rajusti. Hän piti minua käsillään aloillaan ja liikkui päälläni koko kyrpäni mitalta edestakaisin yhä kiihtyvässä tahdissa. Tuntiessani huippuni lähestyvän puristin hänen persettään molemmin käsin ja imin hänen toista nänniään niin kovaa kuin pystyin. Laukesin hänen sykkivään pilluunsa hänen kiljuessa jotain minulle käsittämätöntä espanjaksi tai portugaliksi ja kaatuen päälleni pehmenevä kullini yhä hänen pillussaan. Pidin taas tuota naista sylissäni, poski poskea vasten, silittäen hellästi hänen yhä märkiä hiuksiaan. Hän kietoi kätensä ympärilleni, pitäen kasvonsa vuodetta vasten ja me vain makasimme siinä hiljaa, sanomatta sanaakaan.
Katkaisin hiljaisuuden tuntiessa pehmenneen elimeni viimein luiskahtaessa pois hänen spermaa ja eritteitään valuvasta pillusta: ”Tarvitsen aamiaista.” Hän nosti päätään katsoen minua silmiin ja naurahti: ”Joudumme kyllä menemään jo lounaalle.” Nousin ylös, läimäytin häntä hellästi takapuolelle ja poistuin nopeasti suihkuun lukiten oven takanani. En ottanut riskiä siirtää ateriaani vielä myöhemmäksi. Tullessani suihkusta Monica seisoi oven takana alasti uhmakkaana kutsuen minua siaksi joka ei kestä katsoa naista päivänvalossa. Poistui kuitenkin äänekkäästi nauraen suihkuun. Hetkeä myöhemmin kävelimme taas hotellin aulassa kohti ravintolaa, mutta nyt kaikki oli muuttunut. Kuljimme käsikkäin hymyillen tarvitsematta hermostunutta keskustelua. Aterioidessammekin jätimme typerän etiketin ja istuimme rinnakkain samalla puolen pöytää, nauttien ruuastamme hellien kosketusten ja suudelmien kera. Tottakai kerrottavaa ja puhuttavaa riitti, kumpikin tosin ilman eri sopimusta jätti perheensä ja puolisonsa pois niistä. He olivat kaukana, merkityksettömiä, ja me olimme tässä ja nyt.
Seuraavat kolme päivää opettivat minulle todella miksi Pariisi on rakastavaisten kaupunki. Kävelimme tunteja ympäri kesään heräävää kaupunkia, nauttien yhtäpaljon niin näkemästämme kuin toisistammekin. Ja aina palatessamme sviittiini, jonne Monicakin oli muuttanut, rakastelimme. En ole rakastellut näin usein kenenkään kanssa vuosiin kuin nyt Monican kanssa, ja nyt halusimme kokea toisemme kaikin tavoin. Ja koimme myöskin. Lähtöpäivän aamuna herätessämme Monica katsoi minua silmiin ja sanoi minun olleen ensimmäinen mies kenen kanssa hän on saanut orgasmin vain yhdynnässä ja ensimmäinen jonka kanssa hän on suostunut anaaliyhdyntään. Naurahdin hämmästyneenä, etten huomannut lupaa siihen pyytääkään, etkä sinäkään vastustellut vaan olit täysillä mukana. ”Niin, se tuntui niin hyvältä kanssasi” hän vastasi. Sen päivän vietimme kokonaan sängyssä siihen asti kunnes oli aika lähteä kentälle. Kuntoni ei kestänyt rakastella koko aikaa, mutta oli mukavaa maata siinä alasti lähekkäin, jutellen, suukotellen ja ihan vaan hellien. Tuntien elämäni nainen lähelläni ja ihastellen hänen kaunista vartaloaan.
Matkalla lentokentälle istuimme hiljaa, vierekkäin taksin takapenkillä, vain katsellen ikkunasta ohilipuvaa Pariisia. Kuljettajakin luopui pian toivosta herätellä keskustelua ja vihelteli typerästi nuotin vierestä marseljeesiä, kuin protestiksi tyhmille turisteille. Minun koneeni lähti ensiksi, joten kävelimme yhä hiljaa käsi kädessä kohti lähtöporttiani ja äänettömyyden vallitessa istuimme penkille odottamaan. Tiesimme että tiemme eroavat nyt, ainakin toistaiseksi, joten avasin keskustelun: ”Haluaisitko tulla tuohon koneeseen kanssani?”
”Haluaisin. Mutta tiedät etten voi sitä tehdä tässä nyt” hän vastasi.
”Niin, meidän kummankin on mentävä suuntaamme, kotiimme. Ja katsottava sieltä käsin kaikkea tapahtunutta. Ja sitten vasta keskusteltava kaikesta, eikö niin?” kysyin.
Hän oli hetken hiljaa ja vastasi: ”Totta, mutta tiedätkö? Olen onnellinen näistä päivistä ja tulen varmasti kaipaamaan niitä aina. Enkä tiedä mitä välillämme tulee jatkossa olemaan, mutta…”
Keskeytin lauseen ennen kuin hän ehti jatkaa: ”Mutta ne huolettomat päivät chatissa ja puhelimessa viestien on ohi. Enää emme voi olla vain kuin hyvät ystävät eri puolella maapalloa, vaan se kaikki on muuttunut iäksi odottaen vain loppulausumaa.”
”Niin” hän sanoi. ”Emme ikinä voi enää flirttailla vain ystävinä.”
Vielä lähtöportilla halauksemme ja suudelmamme jatkui niin pitkään että virkailijan täytyi käytännössä repiä minut koneeseeni. Käytävää pitkin kävellessäni vilkutin ja katsoin taakseni kunnes Monica jäi kulman taakse, ennen sitä huusin hänelle vielä ”Minä rakastan sinua!”
Kotona, kesäkuu 2003
Viimeiset kaksi kuukautta olen ollut kuin eksyksissä. Itselleni se on ollut aikaa Pariisin jälkeen. Samaan aikaan sekä rakastunut että jatkanut elämääni työssä ja kotona. Välini Monican kanssa ovat muuttuneet. Pidämme yhteyttä harvemmin mutta lähes aina puhelimitse. Pariisista ei olla keskusteltu kuin kerran, jolloin molemmat lausuivat kiitoksensa. Juttelemme edelleen niitä näitä puhumatta perheistämme mitään. Kumpikin vain tuntuu odottavan että teemme ratkaisumme. Ja lähes jokainen puhelu päättyy helliin rakkaudenosoituksiin.
Juhannusaatonaattona istun taas humalassa kotikoneeni ääressä. Aattona pitäisi lähteä perheen ja ystäviemme kanssa viettämään jussia mökille. Pitkästä aikaa ICQ ilmoittaa Monican olevan linjoilla ja kutsuvan minua chattiin. Vastaan tietysti myöntyvästi ja uppoudumme keskusteluun aivan kuin joskus ennen. Parin tunnin jälkeen hän sitten tekee siirtonsa: ”Markku. Haluaisitko sinä jatkaa elämääsi kanssani?”
”Kyllä!” vastaan. ”Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta elämältäni.”
”Täällä etelä-amerikassa vaiko siellä euroopassa? Olisitko valmis muuttamaan luokseni?” Monica kysyy.
”Tiedät etten voi lähteä niin kauas lapsistani” vastaan. ”Joten eurooppa on minulle ainoa vaihtoehto.”
Hetken hiljaisuuden jälkeen näytölleni vierii sanat: ”Arvasin sen, joten olen ottanut selvää asioista, ja pystyisin saamaan työtä sieltä euroopasta, jopa Suomestakin. Voisin lähteä sinne hyvinkin pian, mutta Markku…”
”Niin?” kysyin.
”Haluan vastauksen nyt, sinullakin on ollut aikaa miettiä tätä yhtä pitkään kuin minulla, joten älä sano että tämä tuli äkkiä” hän vastaa.
Katson typeränä monitoriini varmaan usean minuutin ajan, ja ajattelen elämääni… Luoja, rakastan Monicaa enemmän kuin ketään naista ikinä, mutta kunnioitan ja rakastan myös vaimoani ja lapsiani joilla ei ole aavistustakaan mistään tällaisesta. Haluan sanoa Kyllä Kyllä, mutta jokin sisälläni kieltää ja voin kirjoittaa vain: ”Sinun täytyy antaa minulle enemmän aikaa! En pysty vastaamaan nyt”
Vastaus on tyly: ”Kerroit jo minulle mitä haluat, mutta vastaat nyt mitä teet!”
Hetken miettimisen jälkeen kirjoitan: ”Ei, en voi tehdä sitä tältä istumalta. Nyt voin vastata vain ei, mutta anna minulle muutama päivä aikaa…!”
Kestää muutaman minuutin taas kun kirjaimet alkavat vieriä ruutuuni: ”Ok, minulle vastauksesi oli tällä erää lopullinen. Toivotan kaikkea hyvää ja annan kuulua kyllä itsestäni. Näkemiin Rakas!”
Ja yhteys oli poikki ennen kuin ehdin huutaa mitään perään.
Juhannuksen vietin sitten perheeni ja ystävieni kanssa, koko ajan änkyräkännissä ja aivan omissa maailmoissani. Tiesin että minun olisi pitänyt sanoa kyllä, ja lähteä hänen mukaansa, en vain uskaltanut ottaa sitä askelta, en vaikka minulla oli kaksi kuukautta aikaa sitä miettiä.
Kotona 23.06.2003
Juhannuksen juhlista palattuani kesälomani alkoi tänään. Olen krapulaisena lasten kanssa kotona, vaimoni ollessa vielä viikon työssä ennen lomaansa. Avaan tietokoneeni lukeakseni sähköpostini. Jokin saa sydämeni melkein pysähtymään nähdessäni että Monicalta on tullut postia. Luin viestin moneen kertaan, aivan kuin en äkkiä olisi ymmärtänyt hänen englantiaan, mutta sanoma oli aivan selkeä:
”Rakas Markku
Tiedän että olet poissa kotoa nyt kun kirjoitan tätä, kerroithan sen minulle. Lukiessasi tämän viestin olen jo lähtenyt pois. Niin, itkin yhden päivän senjälkeen kun viimeisen kerran keskustelimme täällä, ja kerroin miehelleni kaiken. Kaiken meistä, näistä vuosista, sinusta ja Pariisista. Annoin hänen lukea kaiken mitä olimme toisillemme kirjoittaneet ja kerroin kaiken mitä olimme puhuneet. Tiedän että se särki hänen sydämensä, mutta hän kuitenkin on halukas jatkamaan kanssani. Joudumme vain aloittamaan kaiken aivan yhtä alusta kuin olisin aloittanut sinun kanssasi. Ja vuoksesi olin valmis jättämään kaiken taaksesi. Ymmärtänet varmaan että tarkoitin totta kun vaadin sinua kertomaan päätöksesi siinä sillä istumalla, sinullakin oli aivan yhtäpaljon aikaa tehdä se ja särjit sydämeni niillä muutamilla sanoilla. Mieheni ja lapseni eivät ansaitse sellaista tulevaisuutta. Niin, olen raskaana, isästä en voi olla varma, mutta toivon että hänellä olisi sinun vaaleat hiukset ja siniset silmät. Mieheni tietää tämän mahdollisuuden, mutta lupaa olla lapselle rakastava isä joka tapauksessa. Aika näyttää, mutta uskon häntä.
Älä yritä etsiä minua. Aloitan elämäni toisaalla keräämällä ensiksi sen sirpaleet talteen, ja toistaiseksi sinä et kuulu niihin rakennusaineisiin. Otan sinuun yhteyttä sitten joskus jotenkin mikäli lapseni on sinun. Hänen kuuluu saada kuulla isästään kuten isän hänestä. Muuten olen nyt mennyt, iäksi. Itken lohduttomasti koska annoit minulle jotain niin kaunista etten ikinä kuvitellut sellaista olevankaan. Annoit minulle rakkauden, muttet kuitenkaan voinut jakaa sitä kanssani. Ymmärrän sinua ja hyväksyn päätöksesi.
Jää hyvästi.
Ikuisesti sinun, rakas Monicasi”
Kotona 26.10.2003
Istun edelleen tässä tietokoneeni äärellä, tunteja odottaneena ja jälleen turhaan. Vaimoni on lasten kanssa vanhempiensa luona, minä en taaskaan jaksanut lähteä. Jaksan vieläkin uskoa että Hän kirjoittaisi minulle, antaisi sittenkin uuden mahdollisuuden. Olen kertonut kaiken tämän mitä nyt kirjoitan vaimolleni, ja mekin aloittelemme elämäämme alusta. No, meillä on lapset ja useampi vuosi avioliittoa takana ja hän uskoo että valitsin hänet ja perheeni toisen sijaan joten jaksaa yrittää uudelleen. Enkä voi kertoa hänelle että jos juuri nyt jostain päin maailmaa tulee pyyntö rakkaaltani lähteä minne tahansa, niin teen sen ajattelematta hetkeäkään. En edes aio sanoa niin. Koska sisimmässäni tiedän että Monica on päätöksensä tehnyt. Vaikka sydän jaksaa uskoa, niin järki sen kieltää.
Jotain kuitenkin on muuttunut lopullisesti. En koskaan enää käy chateissa, ICQ on aina auki mutta näkymättömänä enkä ikinä enää lähetä siitä viestejä kenellekään. Olen jopa hylännyt kaikki saapuvat viestit yhtä numeroa lukuunottamatta, numeroa joka vain on aina hiljaa. Enkä koskaan aiemmin enkä varmasti ikinä tämän jälkeen kirjoita tuntojani julkisesti mihinkään, enhän edes osaa kirjoittaa! Tämän tarinani vain halusin tuoda julki, edes tällä tavoin, ettei sitä tarvitse huutaa tuolla kaduilla… kuulijat eivät sitä ole ansainneet. Aika parantaa haavat, sanotaan, mutta arvet varmasti jää. Nyt hyvästi lukijat. Ette koskaan minusta kuule enää, kuten en minäkään teistä. Kaikkea hyvää kuitenkin teille, mutta ajatelkaa tarinaani seuraavan kerran kun tapaatte mielenkiintoiselta tuntuvan ihmisen, joko täällä cyberavaruudessa tai ihan irl.
Markku
Vastaukset 5
Vanhimmat
koskettava tarina ,toivottavasti kuulet hänestä vielä, jos et niin meksikossa on kuitenkin nainen joka ajattelee sinua.
Tunteet voi olla ihan yhtä aitoja parin päivän suhteessa kuin pitkässä avioliitossakin. Vähän vastaavaa olen itsekin kokenut in real life (Kaukoidässä) mutta en sittenkään tunnetasolla läheskään tuollaista.
Ehkäpä ihminen katuu kuitenkin enenmmän sitä mitä on jättänyt tekemättä, kuin sitä mitä on tehnyt.
En tiedä mitä sanoa. Kerro tarinasi minulle, niin kirjoitan siitä kirjan.
Kirjoittaa todellakin osaat, vaikka toisin sanot. Tarinasi oli vaikuttava jos se todellakin on tosi. Kuvaamasi intohimo ja huuma myllertävät sielun aivan sekaisin – tiedän sen, koska olen itsekin ollut hiukan saman kaltaisessa tilanteessa vuosia sitten. Jouduin myös pikapäätöksellä jättämään naisen, joskin eri syistä kuin sinä. Edelleenkin, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen asia tulee joskus elävästi mieleeni ja en usko, että pääsen siitä koskaan irti – enkä usko että sinäkään. Vaikea sanoa teitkö itseäsi kohtaan oikein vain väärin, koska tulevaisuutta ei voi ennustaa missään parisuhteessa – intohimo useimmiten laantuu ajan myötä ja muut asiat alkavat tulla tärkeämmiksi. Yhtäkaikki kokemuksesi on varmasti sinänsä arvokas ja näyttää miten valtava positiivinen tunnelataus kahden ihmisen välille voi syntyä. Toivon, että voit joskus kokea omassa avioliitossasi jotakin samaa – sehän on kuitenkin sinussa oleva mahdollisuus.
Kiitos siitä. Elämä on joskus niin ahdistavaa...