Näin unta teistä

Huomenta taas ystävät rakkaat, kohotan teille aamukahvikupillisen!

Näin unta tästä palstasta mikä sinänsä ei ole mitenkään kummallista - olen reipas tyttö uneksimaan kaikenlaisesta. Siis, näin unta teistä, unessani te olitte minulle läheisiä.

Unessani esiinnyitte hyvin elävinä, hengittävinä ja erilaisina persoonina ja kerroimme toisillemme tarinoita. Kypsiä ja nuorempia naisia, kasvotusten ringissä, nauraen, kiroten ja ujostellen. Ja siinä unessa ihastuin Sinuun. Tiedän että olet jossain siellä!

Mikä on hauskin tai oudoin näkemäsi uni? Miten se on ankkuroitunut todellisuuteen? Koitko sen enneuneksi, tai kertoiko se sinulle jotain itsestäsi?

Oudoin uni minulla on uni, jossa rakastuin ja rakastelin ystävääni. Uneni kertoi, että olen rakastunut häneen oikeastin. En ole milloinkaan ollut niin onnellinen kuin aamulla kun heräsin silloin. Palaset loksahtivat elämässäni, ymmärsin, että olen lesbo tuolla hetkellä. Alitajunta on kummallinen asia.
0496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sadie-77 kirjoitti:

Huomenta taas ystävät rakkaat, kohotan teille aamukahvikupillisen!

Näin unta tästä palstasta mikä sinänsä ei ole mitenkään kummallista - olen reipas tyttö uneksimaan kaikenlaisesta. Siis, näin unta teistä, unessani te olitte minulle läheisiä.

Unessani esiinnyitte hyvin elävinä, hengittävinä ja erilaisina persoonina ja kerroimme toisillemme tarinoita. Kypsiä ja nuorempia naisia, kasvotusten ringissä, nauraen, kiroten ja ujostellen. Ja siinä unessa ihastuin Sinuun. Tiedän että olet jossain siellä!

Mikä on hauskin tai oudoin näkemäsi uni? Miten se on ankkuroitunut todellisuuteen? Koitko sen enneuneksi, tai kertoiko se sinulle jotain itsestäsi?

Oudoin uni minulla on uni, jossa rakastuin ja rakastelin ystävääni. Uneni kertoi, että olen rakastunut häneen oikeastin. En ole milloinkaan ollut niin onnellinen kuin aamulla kun heräsin silloin. Palaset loksahtivat elämässäni, ymmärsin, että olen lesbo tuolla hetkellä. Alitajunta on kummallinen asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu