tämän palstan keskustelun taso ja kerro taas jotain järkevää!
Ekonomisti 2
Pelasta...
13721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
arvio ei mennytkään kohdilleen.
Vai tyytyvätkö sijoittajat ja pankit hyvää hyvyyttään,pieneen tuottoon?
Kun tämä globaali talous teki mahdolliseksi,
sijottajien sotketua asuntolaina systeemiin.
Ja esimerkkinä toimikoon,Amerikka josta kaikki
lähtikin yllättävästi purkautumaan.
täman kuplan mikä jenkeistä sai alkunsa.Roubini on juuri maininnut,että Fred piti korkoja liian alhaalla ja pitkään,loi asuntokuplan,ja lainoja myönnettiin kontrolloimatta.
Aivan kuten täälläkin,aiemmin jo olen kirjoitellut Suomenkin korkotasosta,alhainen korkotaso siirtyi asuntojen hintoihin,eli korkotaso oli harhaa,otettiin älyttömästi lainaa kun raha oli""halpaa"",Näin hyväuskoisia,on "höynäytetty",pankkien / Valtion taholta,kun ei ole luotettavaa valvontaa varain hoidosta,eli lainakorot 7-8 % paikkeilla,ei tällaista olisi tullut. Laina / talletuskorot alhaalla alkaa talletukset häipymään pankeista= omavaraisuus alenee = huudetaan valtiota ( kansalaisia ) apuun rahoitukseen,kuten juuri Saksassa on käynyt viidelle pankille ja (( lisää )), tulee. Spuli.
rahaa kalliilla, koska saavat sitä keskuspankilta ilmaiseksi?
Tähän jos annat loogisen selityksen niin saatan jopa uskoa spekulatiivistä paskanheittoasi.
miten markkinakorko määräytyy.
Siis se korko mihin tavallisen pulliaisen asuntolaina on sidottu.
kun on jo housussa.Tarkoitin jo vuosia sitten niiden ,jotka näitä talousasiota maailmassa hoitelee, ettei eletä kun siat karsinassa,kuten kirjoituksessani mainitsin, mm,Roubinin maininnan, ko,asiasta,(luetun ymmärtäminen)Spuli.
Tullut edes Roubinille mieleen että keskuspankit saattaisivat tehdä yhteistyötä ihan ennennäkemättömällä tavalla kuten ovat nyt tehneet. Siksi me elämme tällä hetkellä hyvinkin mielenkiintoista aikaa talouden vinkkelisstä katsottuna. Sillä yksikään talousmalli tähän asti ei ole ottanut tätä huomioon.
...taisi tulla jo tuola,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000039110829
ekonomistin puhetta, sen tunnistaa.
minä kun tykkään puhua myös politiikkaa, niin siinä on historiallinen selitys sille, miksi Neuvostoliitto kaatui (ei riittävästi tal.tukijoita).
Amerikkalainen kapitalismi riutuu henkitoreissaan, koska sen tekohengittäjäksi on valjastettu jokaisen kapitalistisen järjestelmän VERONMAKSAJAT, sinäkin...
t. se luotettava ja varma, ei...
Että miksi pankit eivät toisilleen lainaisi koska saavat rahaa lähes ilmaisella keskuspankilta.
taan sanua. ekonomikielellä: konkurssissa
Juuri tuon laskeneen tason takia täällä harvemmin piipahdan. Reaalitalouden dippi on vasta aluillaan. Lama / vakava taantuma tästä tulee EU:hun, Suomeenkin. Mitä tulee korkoihin...niin suunta on ennusteideni osalta tällä hetkellä väärä...sen myönnän. Mutta toisaalta olen kaiken muunkin ennustanut viime aikoina tapahtumaan noin vuoden aikaisemmin kuin se sitten on todella tapahtunut. Eli eli...katotaan vielä.
"yllätyksenä", saatikka että täytenä.
T. erkki Eddie-Edwards liikanen.
ps, vasta vuotta "1990" eletään. 91 alkaa olla käsillä vasta, siis kärsivällisyyttä.
Vai jumaloit sinä täällä palstalla jotain kirjoittajaa noin paljon! En usko, että Ekonomisti2 pystyy ennustamaan asioita sen paremmin, kuin kukaan muukaan. Kaikkien kirjoittajien esittämät kommentit on enempi ja vähempi arvauksia tulevasta.