Heips!!!
Ei varmaankaan ole oikea palsta. Mutta uskon, että tätäkin palstaa lukee ihmiset, joilla on käytännön kokemusta asumisesta marmariksella.
Eli nyt voisi olla mahdollisuus lähteä marmarikseen ainakin vuodeksi ellei pidemmäksikin aikaa.
Asunto olisi järjestettävissä. Töitä ei vielä ole, mutta sekin on etsinnän alla.
Mutta miten koulut? Onko Marmariksessa kansainvälistä koulua?
Koska mukanani lähtisi tottakai lapseni, jotka ovat myös rakastuneet Marmarikseen ja ovat aivan innoissaan asiasta jos sinne pääsisi pidemmäksi aikaa.
Toinen lapsista on ala-luokkalainen ja toinen aloittaisi ylä-asteen ensi vuonna Suomalaisen mittapuun mukaan.
Mikään ei tosiaankaan vielä ole varmaa. Tätä asiaa haudutellaan rauhassa, ja jos päätös olisi myönteinen niin ainakin ensi kevääseen menisi. Koska haluan, että lapset saavat lukuvuoden täällä suomessa kunnialla loppuun.
Tätä asiaa jo hiukan kypytellessäni olen ajatellut, että myös tämä kotikin pitäisi saada vuokralle ennen lähtöä, koska olisi järkyttävää ajatella, ettei olisi kotia Suomessa ellei viihdykkään.
Olen myös kaupungin virassa ja virkavapaata ajattelin pyytää, jos muutto tulisi Turkkiin.
Kaiken päälle ajattelin pelata varman päälle.
Jos elämä siellä ei mielytäkkään niin kotia pääsee ja on se katto pään päällä ja työt turvatu.
Eniten minua mietityttää tuo lasten koulu.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan ensin sanon, että työluvan saaminen on hankalaa / mahdotonta. Ilman työlupaa työskentely on riskihommaa, jos jäät kiinni, saattavat karkottaa ja sitten tulee maahansaapumiskielto useiksi vuosiksi.
Kansainvälistä koulua ei tietääkseni ole, mutta tähän saavat tarkemmin vastata ne, jotka tietävät.
Elämä siellä ei varmasti ole samanlaista, kuin lomailu kesällä. Asunnot ovat viileitä ja kosteita. Suomessa on talvisin miellyttävämpää kuin siellä, ellei asumuksesi ole todella tasokas. Lastesi elämä muuttuisi täysin, nuoret ja lapset eivät siellä puhu englantia ja ystävyssuhteet jäävät siten aika puutteellisiksi. Lapset toki oppivat uuden kielen nopeasti, mutta aikaa siihenkin menee.
Ja vielä yksi juttu, jos olet menossa miehen takia, älä mene! Noin promille niistä on luottamuksen arvoisia.
Tiedän joittenkin ulkomailla pidempään asuneiden lasten käyneen koulua Suomeen netin välityksellä. Tarkemmin en osaa sano, kannattaa kysyä koulusta.
Lasten elämä ei muuttuisi ainoastaan koulun suhteen. Siellä lasten elämä on kontrolloidumpaa sekä koulussa että vapaa-ajalla. Samanlaisia vapauksia ei voi antaa.
Työluvat ovat tosiaankin kiven alla ja asuminen talviaikaan kylmää ja kosteaa. Olen samaa mieltä siitä, että sellaista miestä ei olekaan jonka takia kannattaa noin isoon juttuun lähteä, mutta onnea matkaan olipa lähdön syy mikä tahansa.
Meidän perhe (äiti,isä, 3 lasta olemme myös kaikki suomalaisia) on myös suunnitellut tuota muuttoa n. puolen toista vuoden verran. Vielä emme ole uskaltaneet tehdä sitä suurta päätöstä ja se on pitkälti koulun vuoksi. Sen verran tiedämme (olemme ottaneet selvää)että Marmariksessa on englannin kielinen koulu. Me olemme käsittäneet asian niin että tämä englantilainen koulu on maksullinen joten jonkunlaiset tulot täytyy olla ennekuin sinne menette. Joku täällä sanoi että lapset siellä ei puhu englantia, mutta meidän tuttujemme joukossa on hyvin paljon englannin kielen taitoisia lapsia.(siellä Turkissa) Lapsillamme on myös turkkilaisía kavereita(lapsemme 6-14) Jos sinulla on tuttuja siellä päin kysele heiltä asumisesta ja elämisestä siellä. Näin me olemme tehneet. Netistä löydät myös aika paljon tietoa asiasta ja vastauksia kysymyksiisi. Suosittelen kuitenkin ettet suinpäin ryntää sinne vaan mieti tarkkaan mihin olet ryhtymässä juuri sen vuoksi että sinulla on lapsia. Kuten aiemmin mainitsin me olemme miettineet tätä jo pidemman aikaa mutta ratkaisu ei ole helppo vaikka olisi jopa työpaikka tiedossa, koska on niin paljon muuta mitä pitää ajatella. Yksinhän olisi tosi helpppoa lähteä ei siinä mitään.
eikö enää olekaan,että kolme kuukautta saa olla ja sitten passi leimaamaan ulos maasta?
kyllä näin on ja siksi ihmettelen,kuinka koulu ikäisiä viedään Rodokselle ja takaisin vähän väliä.Olen itse asunut Marmariksessa ja Kemerissä,joten tiedän mitä tuo rumba on,sain sentään työluvan kuntoon kuudeksi vuodeksi.Toki jos vanhemmat ovat esim.jonkun kansainvälisen firman palveluksessa,on kaikki paljon helpompaaa,mutta luulen että he eivät pahemmin kirjoittele suuomi24 sivustoille,jos näin on.
Itse asiassa tämän perheen äiti sekä isä on kansainvälisen firman palveluksessa ( maailman laajuisesti tunnettu) ja todellakin kirjoittelee tänne. Tämähän on minun tietääkseni keskustelupalsta, vai olenko aivan väärässä?
Aloittelija kysyi kouluista ja kerroin meidän suunnitelmista ja mistä voisi etsiä tietoa jotta ei suinpäin lähde ryntäämään Turkkiin. Todellakin tiedämme että sinne ei noin vain mennä, ja että kannattaa ottaa selvää asioista. Meilläkin tämä muhinut jo pidemmän aikaa ja vieläkään emme siis todellakaan ole uskaltaneet tehdä sitä suurta ratkaisua.
Kylläpä sitten ollaankin oikein ollakseen kun ollaan maailman laajuisen firman palveluksessa. Mitähän maailman laajuisen firman työntekijät ihan oikeasti Marmariksesta hakevat?
Voisiko nämä keskenkasvuiset idiootit poistaa näiltä palstoilta? Jos teillä jonkinlaisia viha suhteita tiettyyn aiheeseen niin suosittelen älkää menkö niille palstoille.(kuten esim. turkki)Osa meistä kirjoittajista todellakin haluaa vaihdella mielipiteitä eri asioista ilman että jotku pikku pimut tai pojut tulee heittelemään v.... kommenteja, ja joo edellen ollaan todellakin kansainvälisessä yrityksessä töissä, (ikää 39-51 välillä)joten revippä siitä pentu!!!!
Tämä lista löytyy kaupunginhallituksen sivulta.
http://marmaris.bel.tr/rehber/index.php?kat_id=6