Lapsista..

Psykoterapeutin mukaan kärsii eroahdistuksesta.Isää saa tavata niin paljon kuin isälle sopii,mutta lähinnä se on joka toinen vkl,jos sitäkään.
Kävelee unissaan ja näkee pahoja painajaisia.Viimeeksi itki,kun uskonnon tehtävävihkoon piti piirtää perhe,"onko isä vielä perhettä?"
Ripustautuu minuun,jopa niin,että ahdistaa,esim.vessaan meno ilmoittamatta saattaa aiheuttaa paniikin missä olen.
Erosta puoli vuotta,joten eiköhän se tästä kohta ala helpottamaan..

Kun mietin lasten kasvua ja kehitystä en ole huolissani "isättömyydestä", koska he ovat tavallisia, hyvätapaisia, mukavia ja älykkäitä nuoria. Tunsin vuosia syyllisyyttä ja ahdistusta tapaamisista, jotka eivät koskaan onnistuneet, olin surullinen lasten puolesta, kunnes luovutin ja ajattelin, että ehkä he aikuisina osaavat kohdata isänsä kun ovat vahvoja ja ymmärtävät isänsä erilaisuuden. Olemme puhuneet ison pöydän ympärillä isästä, perheestämme ja lasten tahdosta, ja uskon antaneeni lapsille helpotuksen, etteivät he tuntisi syyllisyyttä siitä etteivät halua tavata isäänsä.

Olen ollut vuoroin lingossa ja mankelissa tapaamisten vuoksi, koska isä ei ymmärrä, että hän on omilla toimillaan ajanut tilanteen siihen mikä se nyt on. On niin helppo syyttää lähiä kaikesta.

Lapsilla ei ole ollut pysyvää miehenmallia koskaan. Isoisätkin nukkuivat pois turhan aikaisin. Miesystäviä minulle ei liiemmälti ole ollut, ja ne muutamatkin suhteet ovat kariutuneet lasten olemassa oloon. Miehen mallin puuttumisesta huolimatta lapset vaikuttavat iloisilta ja toimeliailta nuorilta, joilla kaikilla on omat vahvuutensa ja mielenkiinnonkohteensa, harrastuksensa ja persoonallisuutensa. Poika- ja tyttöystävät ovat samanlaisia sympaattisia ja luotettavia nuoria kuin omanikin. Vaikken saanutkaan hyvää ja tasapainoista parisuhdetta ja ydinperhettä, voin kuitenkin sanoa olevani onnellinen, ja odotan innolla hännänhuippujen kasvamista aikuiseksi. Sen jälkeen on minun vuoroni nostaa jalat pöydälle ja huokaista urakan päättymisen johdosta ja nauttia työni hedelmistä.

Isättömänäkin kasvaa normaaliksi aikuiseksi - minäkin kasvoin.

isänsä ei ole tavannut muutamaan kuukauteen ja ei ole mitään tietoa siitä aikooko edes tavata enään, uusi perhe kun on hänelle tärkeämpi... Lapsi 2.5v tunnistaa isänsä kuvasta ym mutta ainakin toistaiseksi on ihana,iloinen,naurava pieni aurinko

Kuka tosiaan aidosti välittäisi/lohduttaisi lasta. Sinnittelemme yksilöä suosivassa yhteiskunnassa, jossa on kovat arvot. Olen ihan avoimesti huolissani vanhempien henkisestä tasosta, joka ei tälläkään palstalla ole ihan valioluokkaa. Näinkö kelvottomia huoltajia, asuinkumppaneita tai kasvattajia vanhemmat ovat lapsilleen?

Paljon asioista, joista tulisi voida keskustella ja sietää tulla opetetuksi. Eräs niistä aihe, joka puhuttaa paljon ja on jonkun suuntainen uhka tämän päivän äitiydelle on, että on isejä, jotka on hoivaavia ja osallistuvia ja tahtoisivat elää lastensa kanssa päivittäistä arkea, mutta joille se on heistä riippumattomista syistä, useinmiten lasten äidin toimesta mahdotonta. Isät, olkaa rohkeampia vaatimaan sitkeämmin lastenne oikeuksia molempiin vanhempiinsa.

Samankaltaisen kappaleen voisin laatia toisinkin päin, äidit olkaa rohkeampia. Mutta jätetään se toiseen kertaan, kirjoitetaan siitä myytistä, joka on ehdottomasti kumottava, kaikenkestävästä ja kaikkeen sopeutuvasta lapsesta. Jos lapset sopeutuisivat kaikkeen, miksi lapset/nuoret sitten voivat huonommin, kuin koskaan. En voi hyväksyä, että lapselta odotetaan sopeutuvuutta. Joustoa ja mukautumista voidaan odottaan aikuiselta, mutta ei lapselta.

Isättömyys(äidittömyys) ei ole katastrofi. Terveitä aikuisia on kautta aikojen kasvanut yhden vanhemman perheissä, mutta entä sitten, kun ei ole edes sitä yhtä. En valitettavasti usko, että kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen parasta. Meidän, jotka elämme suht tavallista lapsiperheen arkea, emme osaa kuvitella, mitä kaikkea lapsi joutuu kokemaan oman kodin seinien sisäpuolella, sen vanhemmat toimesta, jonka pitäsi olla vastuussa, antamassa rakkautta, rajoja ja hoivaa, läheskään kaikille lapsille ole suotu tunne-elämää ymmärtävää vanhempaa.