Kotiruoka-ohjeita!!

plaaplaaplaa

Eli tiedän mitä koiralle saa antaa ja mitä ei, mutta olisi kiva saada valmistusohjeita ja muutenkin erilaisia ruokaohjeita koiran kotiruokaan. Sekoitan lihan yleensä raakana johkin riisiin tms. lisänä saattaa olla kasviksia ym. erunaa vältän, mutta sitäkin tulee joskus annettua muusin muodossa, ihan hyvin on maha kestänyt. Olisi kiva tehdä isompi satsi kerralla ja kiireellisempänä päivänä ei tarttis miettiä "pikaruokaa" koiralle kun olis mistä ottaa. Eli siis ruokareseptejä kehiin, kiitos!!
Niin ja onkos sellaista kirjaa esim. olemassa, missä on reseptejä koiralle?

8

5475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YLE 2:lla

      sellainen ohjelma kuin "Hienosti hihnassa" 20.50 siinä annettiin ohjeita koiran ruokinnasta. 14v kokemuksella itse allekirjoitan ne ohjeet. En tiedä tuleeko se uusintana. Vai näkyykö se jostakin YLE Areenasta tai sitten ei.

      • alkup.

        Katsoin sen jakson, ja olen samaa mieltä koirien ruokinnan kanssa, se vain, että Tommin ruokaohje ei jäänyt mieleeni niin hyvin, että uskaltaisin sen toteuttaa.. =)
        Olisi kiva löytää ihan reseptillä ohjeita, ettei se ruoka olisi aina niin ykstoikkosta.. (Kuten tuo liha-riisi-seos) Vähän hei tylsä ruoka. Jotakin muutakin välillä.

        Eli kertokaahan hyviä reseptejänne!!


      • tällä nimellä
        alkup. kirjoitti:

        Katsoin sen jakson, ja olen samaa mieltä koirien ruokinnan kanssa, se vain, että Tommin ruokaohje ei jäänyt mieleeni niin hyvin, että uskaltaisin sen toteuttaa.. =)
        Olisi kiva löytää ihan reseptillä ohjeita, ettei se ruoka olisi aina niin ykstoikkosta.. (Kuten tuo liha-riisi-seos) Vähän hei tylsä ruoka. Jotakin muutakin välillä.

        Eli kertokaahan hyviä reseptejänne!!

        kuin Yrjölän puuro, siinä oiva ohje ruuan pohjaksi, helppo tehdä isompikin määrä valmiiksi. Vaihtelua saat kun sekoittelet joukkoon eri raakatuotteita eri päivinä.


      • koirilleni
        alkup. kirjoitti:

        Katsoin sen jakson, ja olen samaa mieltä koirien ruokinnan kanssa, se vain, että Tommin ruokaohje ei jäänyt mieleeni niin hyvin, että uskaltaisin sen toteuttaa.. =)
        Olisi kiva löytää ihan reseptillä ohjeita, ettei se ruoka olisi aina niin ykstoikkosta.. (Kuten tuo liha-riisi-seos) Vähän hei tylsä ruoka. Jotakin muutakin välillä.

        Eli kertokaahan hyviä reseptejänne!!

        jatkuvasti jotain pientä lisuketta.moni on sanonukkin et mun koirat syö monipuolisemmin kun minä... vaikka perus ruoka on ihan siis papuja, riisii,raakaa lihaa.. mutta riisin seas keittelen porkkanaa,ja aina ripaus valkosip.jauhetta. toisinaan laitan lihaliemikuutiosta 1/5 osaa tms. ja joskus riisin sekaan pakkasen sulatuksennyhteyes mm.he-ma-pa... myös perunoita,aina heitän kuoret mukaan kiehumaan. ihan kaiken mitä meilt jää,laitan yhteen isoon kattilaan.ja kiehautan kerralla. ja tietty kananmunan joukkoon hurjaan. kesällä kun saa haukia paljon,pilkon ja vuioden aikana heittelen paloja sekaan kiehumaan. avot että kelepoo. ei paljo vaihtas koirat tätä coctailia raejuustoon ynnä muuhun tarpeettomaan moskaan. muista että kaikkea voi käyttää. maalaisjärkee etenkin. :)


      • Janitus

        Näkyy viikon netissä, ja uusintana tulee kakkoselta sunnuntaina aamupäivällä.


      • kirjoittaa,
        Janitus kirjoitti:

        Näkyy viikon netissä, ja uusintana tulee kakkoselta sunnuntaina aamupäivällä.

        kun noilla ohjeilla isokokoinen koirani eli terveenä ja rippaana 14 vuotiseksi.


    • resepti

      ootko ikinä kokeillut hyvää reseptiä koiran puurosta, tää on eräältä kasvattajalta peräisin ja hyväksi havaittu..

      1 litra maitoa tai vettä
      1 dl puuroriisiä
      200 g jauhelihaa, kanaa tai kalaa (mitä vain haluat)
      0,5 dl ohrasuurimoita
      0,5 dl kuorettomia hirssisuurimoita
      1 tl suolaa
      1 kananmuna
      *sekaan voi pilkkoa vaikkapa pari porkkanaa

      1. Laita uuni lämpenemään 200´C ja paista liha.
      2. Sekoita uunivuokaan paistettu liha, kananmuna, riisi, ohra, hirssi, suola ja neste.
      3. Laita uuniin paistumaan noin 50-60min.

    • rimpsukka26

      Jos sulla on tuttua kalastajaa niin kannattaa kysyä perkuujätteitä. Kuulostaa hurjalta, mutta hyvää on kun vain kypsentää kunnolla. Elikkä Ruodot ja nahat kattilaan ja tilkka vettä päälle ja leivinuuniin yöksi. Ruodot pehmenee täysin. Meillä ainakin herkkua ja kissalle maistuu myös. Ainiin ja terävät selkäevät kannattaa poistaa ennen kypsennystä, ne ei aina pehmene uunissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe