Alex kertoi, että haluaisi oman joonas hytönen-tyyppisen talk shown telkkariin. On hankkinut itselleen kannuksia esiintymällä ravintolan lavalla boxerit jalassa mister-kilpailuissa. Lisää tv-kokemusta tulee nyt bb:stä. Sillä lailla!
Kun katselee ja kuuntelee näitä tämän päivän nuoria, niin ei näytä koulutuksella olevan mitään merkitystä ja tulos on näkyvillä. No onneksi kaikki eivät ole tuollaisia, mutta aika itseriittoista porukkaa. Julkkikseksi vaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
on,,halutaan telkkariin keinolla millä hyvänsä.
kuin jenkit,,ollaan valmiita nolaamaan itsensä pelkästä julkisuudesta.
näkee henkilöistä,että eivät ymmärrä elämästä hevon paskaa ja eivät ymmärrä,että kaikki se mitä nyt tulee menee tulevaisuudessa korkojen kanssa.ikuinen tollon leima on otsassa.
voi juma nuoret ihmiset kuinka ajattelemattomia te olette.
tästäkään talossa olevasta porukasta ei suurinosa edes ymmärrä peliä mihin ovat lähteneet,saati sitten,että osaisivat pelata pois pahimmat vastustajat,,,mennään viettämään hauskaa 3-kuukaudeksi,,voi vit,,