Hatsinaan

Onko Hatsinassa käyneitä ? Kokemuksia mestasta ? Mitä kautta kannattaa ajaa ? Tiet hyvässä kunnossa ?
3914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paljon vanhoja rakennuksia ja kaupasta saa savustettuja ankeriaita (tai ainakin keväällä sai).

Tie sinne on ihan ok, Pietarin kehäteitä pitkin kaupungin ohi ja sitten kohti Kieviä Pulkovan lentokentän luota. Ruuhkaa odotettavissa aina paitsi aamuyöllä.

Äänestä
  • Hei, kannattaa käydä, varsinkin kesällä. Hyviä ruokapaikkojakin löytyy ja hintatasokin on kohdallaan. Hatsinan palatsi ei muistaakseni ole auki maanantaisin. Puistoa ja lampia saisivat siistiä ja itse palatsiakin kohentaa. Myös inkeriläiskyliä kannattaa käydä katsastamassa.

    Äänestä

Hatsinaan pääsee myös paikallisjunalla (elektritshka) Baltijskin asemalta. Pääteasema Hatsina-Balt tai Hatsina-Vars. Edellinen on lähempänä palatsia.

Hatsinaan johtava tie on varsinkin ruuhka-aikaan tukkoinen. Kaupunkiin pääsee myös bussilla. Esim. T-100 Moskovskajan metroaseman luota, mäkkärin edestä.

Hatsinan palatsi on hyvä käyntikohde, koska vierailu palatsissa ei ole niin ohjelmoitua kuin esim. Pushkinin kaupungin kuuluisammassa Katariinan palatsissa, jossa rahastuksen maku lyö silmille.

Hatsinan keskusta (varsinkin kävelykadun seutu)on tyylikkäästi resturoitu ja maalattu pastellivärein(tai ainakin julkisivut on maalattu). Hyvätasoisia ruokapaikkoja on yllättävän monta, toisin kuin vaikka Pushkinissa tai Kronstadtissa. Hatsinassa on pari komeaa kirkkoa, myös suomalainen kirkko (ellei kaksikin?).

Hatsinassa käynti on todella mainio päiväretki Pietarissa, varsinkin kesäaikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autolla kirjoitti:

Onko Hatsinassa käyneitä ? Kokemuksia mestasta ? Mitä kautta kannattaa ajaa ? Tiet hyvässä kunnossa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu