Hei,
Nyt on Hesarissa käyty keskustelua Annantalon taidekasvatuskurssista, jossa käsiteltiin kauhua. Itse olin juuri ennen tätä julkisuusjupakkaa pohtinut, että miten pitäisi suhtautua oppilaiden väkivaltakirjoitteluihin erityisesti äidinkielen tarinoissa ja sitten myös ihan näihin perinteisiin leikkiaseleikkeihin välitunneilla.
Olen itse tosi paljon väkivaltaa vastaan ja nainen kun olen, niin en myöskään osaa oikein samaistua näihin poikien sotaleikkeihin ja aseinnostuksiin. Olen kuullut, että lasten olisi tärkeää antaa lapsena leikkiä aseleikkejä, jos haluavat. Itsestä se vaan tuntuu jotenkin tosi vastenmieliseltä, enkä halua oppilaideni aseilla (tarkoitan siis ihan vain sormilla leikkimistä) leikkivän. Tarinoissakaan en halua olevan väkivallalla mässäilyä. Miten te muut opettajat suhtaudutte näihin ihan tavallisten lasten kirjoitteluihin. Itse muistan omasta lapsuudesta, että pojat leikkivät ja näyttelivät usein väkivaltajuttuja. Eihän niistä mitään traumoja ole jäänyt, mutta silti en halua oppilaiden kirjoittavan väkivallasta. Patoutanko heidän sisäänsä jotain, jos sen kiellän vai teenkö juuri oikein? Mitä mieltä olette?
Nyt on Hesarissa käyty keskustelua Annantalon taidekasvatuskurssista, jossa käsiteltiin kauhua. Itse olin juuri ennen tätä julkisuusjupakkaa pohtinut, että miten pitäisi suhtautua oppilaiden väkivaltakirjoitteluihin erityisesti äidinkielen tarinoissa ja sitten myös ihan näihin perinteisiin leikkiaseleikkeihin välitunneilla.
Olen itse tosi paljon väkivaltaa vastaan ja nainen kun olen, niin en myöskään osaa oikein samaistua näihin poikien sotaleikkeihin ja aseinnostuksiin. Olen kuullut, että lasten olisi tärkeää antaa lapsena leikkiä aseleikkejä, jos haluavat. Itsestä se vaan tuntuu jotenkin tosi vastenmieliseltä, enkä halua oppilaideni aseilla (tarkoitan siis ihan vain sormilla leikkimistä) leikkivän. Tarinoissakaan en halua olevan väkivallalla mässäilyä. Miten te muut opettajat suhtaudutte näihin ihan tavallisten lasten kirjoitteluihin. Itse muistan omasta lapsuudesta, että pojat leikkivät ja näyttelivät usein väkivaltajuttuja. Eihän niistä mitään traumoja ole jäänyt, mutta silti en halua oppilaiden kirjoittavan väkivallasta. Patoutanko heidän sisäänsä jotain, jos sen kiellän vai teenkö juuri oikein? Mitä mieltä olette?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaisi kyllä perustella huolellisesti itselleen aineiden tai aihepiirien sensurointi ja käsittelytapojen rajaaminen vain siksi ettei "itse oikein osaa samaistua tai aihe tuntuu vastenmieliseltä".
Monilla kirjoittaminen on tapa purkaa patoutumia, kuvata kielteisiä tunteitaan tai kokemuksiaan antamalla niille esimerkiksi symbolisen rajunkin muodon. Elämme maailmassa, jossa joka tuutista kaatuu oppilaan niskaan väkivaltaa ja sen kuvauksia, miksi sitä ei saisi purkaa ulos kirjallisesti ja puhein -- mieluummin kuin teoin, jos aihetta pidetään tabuna koska ope ei kestä sen aiheuttamaa vastenmielisyyden tunnetta.
Itselläni oli aikoinaan myönteinen, kypsä ja hyvin kannustava opettaja, joka ei säikkynyt juuri mitään (kirjallisia) tuotoksia. Ei myöskään sensuroinut tai mollanut vaikkei "osannut samaistua tai koki vastenmielisenä".
Rakkaat terveiset vain kyseiselle opelle,
toivoo nykyinen käsikirjoittaja, entinen hurjien aineiden laatija.
p.s Tietenkin asiallista kielenkäyttöä tunneilla on oppilailta vaadittava.
Harmi, ettei tämä aihe herättänyt tämän enempää keskustelua, ainakaan vielä. Kirjoituksesi herätti minut miettimään omaa suhtautumistapaani. Mietin kuitenkin yhä, että koska "Elämme maailmassa, jossa joka tuutista kaatuu oppilaan niskaan väkivaltaa ja sen kuvauksia...", johtuuko lasten kiinnostus kirjoittaa väkivallasta juuri tuosta. Mielestäni osa oppilaista nimenomaan "mässäilee" väkivallalla. Kirjoittaa siitä, koska se on hauskaa. Siinä ei tunnu olevan mitään pahan olon tunteen purkamista. Tai mistä sen toki voi tietää kuitenkaan.
Ehkä minun pitäisi kuitenkin antaa hieman enemmän vapauksia tarinoissa. Toisaalta vaikka väkivallan kieltää, niin ei sen kyllä pitäisi ihan valtava rajaus olla. Mielikuvitus on kuitenkin vain rajana sille, mistä kaikesta muusta voi kirjoittaa. Ja annan yleensä hyvin erilaisia otsikoita ja kirjoitamme hyvin erityyppisiä tekstejä myös, joten en nyt niin kauhean rajoittunut ole. Mutta kiitos tuosta näkökulmastasi. Oli tosi tärkeä saada palautetta. Jään pohtimaan asiaa.
Se, että tarinoista olen väkivallan kieltänyt, ei tarkoita, että aihe olisi jotenkin tabu ja siitä ei koskaan puhuttaisi. LÄhinnä kielto johtuu juuri siitä, että suurimmalle osalle väkivalta on ollut huumoria ja se on se vaikea asia minulle ymmärtää. Mutta kuten sanoin, jään miettimään asiaa.