Olin 13-15-vuotiaana nettiaddikti. Tuohon aikaan en juuri viettänyt kaverieni kanssa aikaa kuin koulussa. Ala-asteelta tuttuihin kavereihin oli kuitenkin edelleen läheiset välit. Uusia kavereita en sen sijaan oikeastaan saanut. Illat menivät netissä pelaillessa ja olin tilanteeseen tyytyväinen. Ulkonäöltäni olin ihan perus poika.
16 vuoden iässä asiat alkoivat muuttua. Tuohon aikaan vähensin radikaalisti netin käyttöä, ja koko kesä menikin ilman tietokonetta, kun suljimme nettiyhteyden. Hankin samalla mopokortin, eikä mikään tuntunut hienommalta kuin sillä ajelu. Päivät menivät usein kaverien kanssa mopoillessa ja kaupungissa hengatessa.
Lukioon mennessäni sain uusia kavereita, ja ala-astekaverini alkoivat vähitellen jäädä vähemmälle huomiolle. Aloin vähitellen muuttua entistä sosiaalisemmaksi, kun uskaltauduin entuudestaan tuntemattomienkin tyyppien juttusille. Alussa vähän ujostutti, mutta vähitellen alkoi olla kuin ei mitään. Ulkonäkööni kiinnitin entistä enemmän huomiota, ja nätit ja mukavat tytöt alkoivat pitää minusta ja viettää aikaansa seurassani.
17-vuotiaana tilanne oli entistäkin parempi. Olin sosiaalisempi kuin koskaan ja koin ensimmäiset seurustelusuhteeni. Olin mielestäni hyvin söpö, sain asiasta kuulla palautetta ja usein kadulla tyttöjen katseet kääntyivät. Olin elämäni kunnossa. Tietokoneeseen ei ollut enää minkäänlaista miellettä, ja paljon mieluummin vietin aikaani seurassa kuin yksin netissä surffaillen. Itsevarmuus ja itsetunto olivat rautaista tasoa.
Nyt 18-vuotiaana olen kuin varjo entisestäni. Alkuvuodesta kaikki oli hyvin ja olin yhä tyytyväinen ulkonäkööni saaden kuulla siitä kehuja, mutta sitten itsetuntoni romahti. Isoja, ärsyttäviä finnejä tuli säännöllisesti saaden aikaan sen, etten halunnut enää viettää aikaa ulkona ihmisten nähtävillä. Kontaktien ottaminen tuntuu vaikealta. Muuten ulkonäössäni ei ole valittamista, mutta akne on veemäisin uhri, jonka olen ikinä kohdannut. Kerran kävin kosmetologilla ja hankin häneltä kasvojenhoitoaineita, mutta nekään eivät ole tuoneet apua. En ole vielä lääkärille uskaltautunut, mutta se lienee pakko tässä vaiheessa.
En halua jatkaa näin, vaan saada nauttia elämästäni. Jos joku osaisi lohduttavia tai auttavia sanoja, olisin kiitollinen.
16 vuoden iässä asiat alkoivat muuttua. Tuohon aikaan vähensin radikaalisti netin käyttöä, ja koko kesä menikin ilman tietokonetta, kun suljimme nettiyhteyden. Hankin samalla mopokortin, eikä mikään tuntunut hienommalta kuin sillä ajelu. Päivät menivät usein kaverien kanssa mopoillessa ja kaupungissa hengatessa.
Lukioon mennessäni sain uusia kavereita, ja ala-astekaverini alkoivat vähitellen jäädä vähemmälle huomiolle. Aloin vähitellen muuttua entistä sosiaalisemmaksi, kun uskaltauduin entuudestaan tuntemattomienkin tyyppien juttusille. Alussa vähän ujostutti, mutta vähitellen alkoi olla kuin ei mitään. Ulkonäkööni kiinnitin entistä enemmän huomiota, ja nätit ja mukavat tytöt alkoivat pitää minusta ja viettää aikaansa seurassani.
17-vuotiaana tilanne oli entistäkin parempi. Olin sosiaalisempi kuin koskaan ja koin ensimmäiset seurustelusuhteeni. Olin mielestäni hyvin söpö, sain asiasta kuulla palautetta ja usein kadulla tyttöjen katseet kääntyivät. Olin elämäni kunnossa. Tietokoneeseen ei ollut enää minkäänlaista miellettä, ja paljon mieluummin vietin aikaani seurassa kuin yksin netissä surffaillen. Itsevarmuus ja itsetunto olivat rautaista tasoa.
Nyt 18-vuotiaana olen kuin varjo entisestäni. Alkuvuodesta kaikki oli hyvin ja olin yhä tyytyväinen ulkonäkööni saaden kuulla siitä kehuja, mutta sitten itsetuntoni romahti. Isoja, ärsyttäviä finnejä tuli säännöllisesti saaden aikaan sen, etten halunnut enää viettää aikaa ulkona ihmisten nähtävillä. Kontaktien ottaminen tuntuu vaikealta. Muuten ulkonäössäni ei ole valittamista, mutta akne on veemäisin uhri, jonka olen ikinä kohdannut. Kerran kävin kosmetologilla ja hankin häneltä kasvojenhoitoaineita, mutta nekään eivät ole tuoneet apua. En ole vielä lääkärille uskaltautunut, mutta se lienee pakko tässä vaiheessa.
En halua jatkaa näin, vaan saada nauttia elämästäni. Jos joku osaisi lohduttavia tai auttavia sanoja, olisin kiitollinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mulla on sama ongelma ollut. tai on vielläkin.
mutta olen saanut sen sivuutettua.
ei ihmiset oikeasti katso niitä finnejä sillee
"yök pysy kaukana" jos ihminen pukeutuu muuten
hyvin, siisteisiin vaatteisiin ja huolehtii hygieniasta. ja on oikeasti mukava.
toiset ihmiset ei edes välttäämättä näe niitä,
itse näet ne paljon pahempina.
semmoinen finni minkä itse näet peukalon pään kokoisena muut ei edes huomaa.
kun olet itsevarma etkä anna näppyjen häiritä
niin tunnet itsesi kauniiksi/komeeksi.
ja semmoisena muut sut näkee.
En tosin ole varma, onko minulla kovin kummoista elämäniloa koskaan ollutkaan.
...finneillä, jos muutoin kaveri on ok. Kyllä se luonne lopulta enemmän merkkaa, kuin pärstäkerroin. Komealla naamalla voi saada katseita, mutta äkkiä se maine menee jos muutoin on kuspää. Keskittykää kundit siis olemaan omia itsejänne, niin kyllä se sisäinen komeus sieltä paistaa. :O))
Minua tuollainen kummastuttaa, että jotkut eivät oikein hyväksy finnejä. Finnithän kuuluvat maailman normaaleihinpiin asioihin. Minusta ihminen näyttää todella luonnolliselta vaikka ei naamaa finnien takaa erottaisi.