Miten taloon?

Tuli tässä vaan mieleen, että viimeksi talosta häädetty Jari-Matti sanoi Vapun haastattelussa olevansa pettynyt siitä, ettei hänelle ollutkaan tarjolla Etelän-matkaa, koska ei ollut kuulemma "ohjelmaan edes hakenutkaan."

Pääseekö taloon siis myös suhteilla tai muilla keinolla ns. normaalin hakuprosessin ulkopuolelta? Muistaakseni myös Risto "lipsautti" jossain tämänvuotisen BB:n alkupuolella päässeensä taloon Facebookissa kerätyn vetoomuksen avulla.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuotanto on etsinyt asukkaita facebookista. Sehän on ollut ihan tiedossa kaikelle kansallekin. Sitä tuotanto ei kertonut, ketä sitä kautta on taloon valittu/pyydetty.

Samaisena iltana, kun Risto kertoi tulleensa taloon facebookin kautta, kertoi Cheryll myös tulleensa sen kautta. (taisi bb siinä yhteydessä huomauttaa, että rikotte sääntöjä; mikäli oikein muistan).

Eli ei siellä mitään vetoomuksia ole ollut, vaan tuotanto on selaillut, löytänyt naamoja, löytänyt jollakin tavalla toisensa tuntevia ja valinnut...Hyvin monethan ovat olleet tuttuja jo entuudestaan.

Äänestä

Miksi ihmeessä Jari-Matti oli sitten tehnyt itsestään esittelyvideon,
jos ei edes hakenut taloon?

Onko sinulla valikoiva muisti, vai etkö muka kuullut kun Vappu sanoi,
että esittelyvideon perusteella J-M:sta sai hauskuuttajan kuvan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Just wondering kirjoitti:

Tuli tässä vaan mieleen, että viimeksi talosta häädetty Jari-Matti sanoi Vapun haastattelussa olevansa pettynyt siitä, ettei hänelle ollutkaan tarjolla Etelän-matkaa, koska ei ollut kuulemma "ohjelmaan edes hakenutkaan."

Pääseekö taloon siis myös suhteilla tai muilla keinolla ns. normaalin hakuprosessin ulkopuolelta? Muistaakseni myös Risto "lipsautti" jossain tämänvuotisen BB:n alkupuolella päässeensä taloon Facebookissa kerätyn vetoomuksen avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu