marsun ripulista

noniin ihmiset, toivottavasti jaksatte lukea juttuni loppuun saakka. :)

N. 2 kk sitten havaitsimme marsullamme ripulin, tai siis ainakin luulimme että sitä se on. No ei kun marsu lääkärille. Lääkärikin totesi että ripulia on juu ja antoi lääkkeitä siihen, C-Vitamiinijauhetta, jota annoimme pienellä "ruuttanalla" veteen sekoitettuna ja maitohappobakteerivalmistetta (vastaa marsun omia papanoita) samalla menetelmällä myöskin. Ruuaksi sai antaa vain kuivaa heinää. Lääkäri määräsi näitä siis muutamaksi päiväksi, eli muutaman päivän jälkeen ripulin pitäisi mennä ohi.

Muutama päivä meni ja marsun ulosteessa ei muutoksia. Samaa ripulia kuin ennen lääkkeitäkin. Lopulta otimme yhteyttä lääkäriin, joka 2 vkon vitkuttelun jälkeen sanoi: "Voimme tietysti kokeilla koirille ja kissoille tarkoitettua matokuuria, että jos marsullanne olisi vaikka niitä matoja.?" no näin teimme ja matokuuri sitten lopulta auttoikin. Nyt ainakin vielä tässä vaiheessa näyttää siltä että marsun uloste on OK.

Mutta siis, onko kenellä marsun omistajalla ollut samanlaista tilannetta tai tiedättekö onko jollain tutullanne ollut tälläistä? Kommentteja kaivataaan!
4342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En nyt tiedä onko ihan asiallista kertoa tämä, mutta ensimmäinen (minulle tietysti rakkain) marsuni sairasti ensin ripulia, sitten tuli syömättömyys, eläinlääkärit antoivat pieneläinklinikalla väärää lääkettä, ja lopulta kultani kuoli keuhkokuumeeseen. Ripulihan on marsulle hengenvaarallinen tauti.
Annathan c-vitamiinia muulloinkin kuin vain taudin aikana? Valmistajasta riippuen n. 1mm/päivä?

Äänestä

minun marsuni kuoli siihen,eräs päivä löysin sen makaamasta häkissään,se oli kamalaa.itken sitä vieläkin vaikka siitä on jo yli vuosi..:( ole varovainen,toivotan sinulle onnea!

Äänestä

Meillä toisella tyttömarsulla todettiin hengitystietulehdus johon määrättiin antibioottikuuri. Vähän myöhemmin kuuri piti vielä uusia josta johtuen marsun vatsa meni sekaisin. Ei ihan vesiripulia mutta kuitenkin löysää, välillä vähän kiinteämpää. Hoitona heinäkuuri ja maitohappobakteereita, c-vitamiinia.
Marsu laihtui paljon ja tilanne näytti jo todella huonolta ... sitkeästi jatkoin c-vitamiini ja maitohappobakteerikuuria jotka annettiin ruiskulla. Ruokana heinää, pellettejä ja TOSI harvoin kurkkua (marsun ruokahalu herkkuihin säilyi). Välillä kun pelletit ei maistuneet, sekoitin niitä veteen ja annoin lusikalla, että edes saisi vähän ravintoa (heinä maistui kuitenkin). Uloste oli edelleen vaihtelevaa (tätä jatkui viikkoja, kunnes ... yhtäkkiä marsu alkoi lihoa, ruokahalu palasi ja virkistyi tosi nopeasti.

Tällä hetkellä meillä on aika pulska tyttö joka voi HYVIN. En tiedä mikä lopulta lopetti jatkuvan löysän vatsan, oliko se maitohappobakteerit, ruokavalio vai hellä hoito. Pääsia kuitenkin että nyt vatsa toimii normaalisti ja marsu voi hyvin. Tosin edelleen pitää olla tarkkana tuoreruoan kanssa, liikaa ei saa antaa, muuten ulosteen koostumus muuttuu.

Viime kesänä marsut eivät päässeet uloskaan koska toisen vatsa ei kestä enää tuoretta ruohoa isoja määriä. Edellisenä kesänä ei vielä näitä ongelmia ollut.

Ei muuta kuin tsemppiä, hoida marsuasi hyvin, helli, pidä ruokavaliosta huolto, tarkkaile että juo vettä, anna maitohappobakteereita ja c-vitamiiniä. Hyvä olisi myös antaa terveen marsun papanoita. Jos sinulla ei ole omaa toista marsua, eläinkaupasta saa papanoita. Toivottavasti marsusi tulee kuntoon !!!

PS. Muista kääntyä KUNNON eläinlääkärin puoleen jos tilanne ei parane. Eläinlääkäreisssä on eroja, jotkut eivät tiedä melkein mitään pikkujyrsijöistä, toiset taas ovat todella ammattitaitoisia.

Äänestä

mun marsuni sairastivat ripulia....kunnes luin jostain sivulta että kamomilla tee auttaa ripuliin...joten päätin kokeilla annoin parin päivän ajan sitä...ja kummasti ripuli hävisi eikä ole tullut takas :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marsun omistaja. kirjoitti:

noniin ihmiset, toivottavasti jaksatte lukea juttuni loppuun saakka. :)

N. 2 kk sitten havaitsimme marsullamme ripulin, tai siis ainakin luulimme että sitä se on. No ei kun marsu lääkärille. Lääkärikin totesi että ripulia on juu ja antoi lääkkeitä siihen, C-Vitamiinijauhetta, jota annoimme pienellä "ruuttanalla" veteen sekoitettuna ja maitohappobakteerivalmistetta (vastaa marsun omia papanoita) samalla menetelmällä myöskin. Ruuaksi sai antaa vain kuivaa heinää. Lääkäri määräsi näitä siis muutamaksi päiväksi, eli muutaman päivän jälkeen ripulin pitäisi mennä ohi.

Muutama päivä meni ja marsun ulosteessa ei muutoksia. Samaa ripulia kuin ennen lääkkeitäkin. Lopulta otimme yhteyttä lääkäriin, joka 2 vkon vitkuttelun jälkeen sanoi: "Voimme tietysti kokeilla koirille ja kissoille tarkoitettua matokuuria, että jos marsullanne olisi vaikka niitä matoja.?" no näin teimme ja matokuuri sitten lopulta auttoikin. Nyt ainakin vielä tässä vaiheessa näyttää siltä että marsun uloste on OK.

Mutta siis, onko kenellä marsun omistajalla ollut samanlaista tilannetta tai tiedättekö onko jollain tutullanne ollut tälläistä? Kommentteja kaivataaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu