samojedinkoira

käyn ulkoiluttamassa yhtä samojedii mut kuinka
pitkä lenkki olis hyvä tehdä päivässä?
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä on lappalasia ja ulkoilutamme niitä
aamuisin n 45 min ja iltaisin pidempään, mutta ei
jota ilta. Milloin ei mennä pariksi tunniksi
metsään, köpötellään kakkikävelyllä illalla
suunnilleen tunti. Samojedi ei tietenkään ole
samanlainen kuin lapinkoira (paimensukuinen,
tuuhea ja pitkähköturkkisia), vaikka samojedia
hieman muistuttaakin. Muuten meillä koirat ovat
aidatulla pihalla ulkona päivät - paitsi sateessa
ja kovassa pakkasessa.) On kai koiran
omistajalla toivomuksia. Ehdota 45 - 60
minuuttia, kyllä se siinä jo aika paljon ehtii
haistella ja muuta..? Kunhan jotakin
vastasin..Kyllä nämä meidän koirat jatsaisivat
juosta varmaan koko päivän.. mutta me ei jakseta.

Äänestä
  • Riippuu siitä, onko koira koko ajan kytketty
    vai myös vapaana. Noin kaksi tuntia liikuntaa
    päivässä (ei välttämättä yhteen menoon) olisi
    ihanteellista samojedin kaltaiselle ja kokoiselle
    terveelle aikuiselle koiralle. Mutta liikunnan
    lisäksi myös samojedin olisi hyvä saada
    aivojumppaa - yksilöstä vähän riippuen ne
    tykkäävät opetella temppuja, kuka
    minkäkinlaisia. Kätkettyjen namien etsiminen on
    myös kivaa puuhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dog kirjoitti:

käyn ulkoiluttamassa yhtä samojedii mut kuinka
pitkä lenkki olis hyvä tehdä päivässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu