Blogi

Olen lukenut blogiasi yön mittaan ja itkenyt sekä sinun että itseni puolesta. Sinuun verrattuna minua kiusattiin vähän, ei sentään hypitty päällä, mutta tarpeeksi kuitenkin tuottamaan elinikäiset traumat. Olen siis jo vanhempi kaveri eli mua kiusattiin n. 30 vuotta sitten, mutta koko elämä ja työura on ollut sen huonon itsetunnon toistamista: mä en ole mitään, en ole hyvä millään alalla jne. En voi kuitenkaan sanoa, että elämäni meni täysin pilalle. Olen jotain saanut aikaan, nähnyt maailmaa, asunut ulkomailla, tehnyt rahaa. Kyllä sen tuskan ja masennuksen saa välillä hallintaan, mutta tuo kaikki paha niin helpolla aina heikkona hetkenä yrittää pulputa sisältä pintaan. Vaikka on jo hyvä työhistoria takana, silti töiden hakeminen on aina iso kynnys ja haaste. Siinä kun joutuu mieetimään, että mitä olen oikeasti, ja kiusaajien ääni pään sisällä huutaa sen vastauksen: "et mitään!", "pelkkä paska!".

Tarjosit muuten hyvän linkin Laurin tarinaan Suomen Kuvalehdessä. Lukekaa muutkin:
http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/uutiset-ja-politiikka/kotimaa/koulusurmat-lauri-on.aspx

Mullakin noita kostofantasioita oli, mutta en niitä koskaan toteuttanut. Yritin unohtaa ja sitten n. 20 vuoden kuluttua olin valmis antamaan anteeksi. Kävin luokkatapaamisessakin. Siellä ne kiusaajat pyysivätkin epäsuorasti anteeksi, tai ainakin osa niistä, ja luokan tytöt yrittivät selittää, miksei mua kukaan puolustanut. No, puolusti mua pari tyttöä, ja kiitin niitä jälkeen päin siitä.

Ihan oikealla asialla olet kun haluat tehdä jotain kiusaamisen vähentämiseksi. Menestystä siinä ja muussakin toiminnassa. Toivottavasti saat myös apua tilanteeseesi. Itse hain apua vasta vuosia myöhemmin, ja sainkin sitä jonkin verran. Mutta ehkä vauriot olisivat olleet pienemmät, jos olisin saanut ja hakenut apua jo kiusaamisen aikoihin.

molempien kertomukset. Elämä jatkuu.
Tämä uutinen kannattaa lukea:

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id107011.html