Onko kellään tietoa, että onko isällä mahdollisuus saada yhteishuolto lapseen joka on syntynyt avoliiton aikana,nyttemmin asutaan erillään ja äiti ollut koko ajan yksinhuoltaja,ei siis kirjoitettu mitään papereita yhteishuoltajuudesta.Nyt isä haluaa yhteishuoltajuutta kunei halua maksaa lapsesta elatusmaksua. Äidillä ja lapsella on oma koti ja talous on kaikin puolin kunnossa. aiti ei halua antaa yhteishuoltajuutta mutta isä uhoaa ja painostaa.
YH-ÄITI
APUA :/
10672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tottakai on, ja monesti niin tapahtuukin. Siis siten, että yksinhuoltosopimus muutetaan yhteishuolloksi. Ja voihan perusteena myös olla se, että hän haluaa myös päättää lapsen asioista niinkuin sinä.
Kyllä on mahdollista, mutta se ei vaikuta mitenkään elatusapuun, sen etävanhempi joutuu maksamaan huoltomuodosta riippumatta. Jos lapsi asuu viikko-viikko molempien vanhempien luona, elatusapua ei yleensä makseta, jos mutta jos tapaamiset säilyvät kysyjän kohdalla entisellään, ei elatusapu mihinkään muutu.
yhteishuoltajuus. Huoltajuusmuotoa harvemmin muutetaaan.
Jos siis äiti ei halua yksinhuoltajuutta muuttaa, niin ei ole mikään pakko. Isä voi käräjäoikeuden kautta yrittää saada muutosta huoltajuuteen, mutta ei se sielläkään välttämättä yhteishuoltajuudeksi muutu.
Elatuksella ja tapaamisilla ei ole mitään vaikutusta huoltajuusmuotoon.
Onko nyt käsitteet sekaisin. Harvemmin yhteishuoltajuuden saaminen on hankalaa ja miksi pitäisikään. Ei äidille saisi antaa yksinmääräämisoikeutta ja oikeutta omia lasta automaattisesti itselleen, jos isällä on tahtoa ja tunteita olla mukana lapsen arjessa.
Yksinhuolajuuden tai sen, että isä saisi lapset luokseen asumaan, onkin sitten asia ihan erikseen.
Olen ollut avioliitossa, hain avioeroa ja lastemme yksinhuoltajuutta, sain yksinhuoltajuuden. Muutama vuosi tästä isä lähti käräjöimään yhteishuoltajuuden puolesta, mutta niinpä vain se yksinhuoltajuus pysyi minulla (=lasten etu).
Tapaamiset ja elatus ovat eri asioita kuin huoltajuusmuoto. Yksinhuoltajuudesta huolimatta lapset voivat tavata etävanhempaansa, isäänsä, todella paljon, kuten meilläkin.
Joutuu silti maksamaan elareita. Ja älä dinäkään ole tyhmä, vaan anna isän tavata lastaan, lapsi on yhtälailla hänen kuin sinunkin jälkeläinen, lapsella on todellakin oikeus tavata isäänsä!
Lasta ja isää en missään muodossa erota, he saavat tavata toisiaan niin paljon kun vaan isä haluaa. Mutta nyt onkin siitä kysymys että isä haluaa yhteishuoltajuutta siitä syystä että ei tarvitsisi maksaa elatusta.
että elatus ei ole mitenkään riippuvainen huoltajuusmuodosta ja käske hänen vaikka tarkistamaan asia myös lastenvalvojalta.
Isä joutuu maksamaan oli huoltajuus miten vain, laki on tämän asian määrännyt. Älä anna hänelle yhteishuoltajuutta, jos hän ei kerta halua sitä lapsen vaan itsensä takia.
Kiitos sinulle.Tämä lohdutti.Totta tämän hän haluaa pelkästään itsensä vuoksi.Tämän hän on jopa paperilla ilmoittanut että ei aio mitään maksella, että ei tienaa niinpaljoa että riittäisi.