Olemme mieheni kanssa harkinneet sijaisperheeksi alkamista. Paikkakunnallamme olisi haussa sijaisperhe, josta ainakin toisen haluttaisiin jäävän kotiin. TIEDÄN, että tätä hommaa ei tehdä rahasta, mutta onko kokemusta millaista palkkiota tällaisessa tapauksessa maksetaan? Kyllähän se hieman mietityttää jäädä palkkatyöstä pois, jos tulot romahtavat....Kertokaa kokemuksia!
Toinen vanhemmista kotiin
Tulevaisuus?
4588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse jätin virkani ja jäin kotiin sijoituksen jälkeen.
Mieheni on hyvin ansaitseva,taloutemme vakaalla pohjalla mutta tämän työn myötä on säästömme huvenneet.Kulukorvaukset ei riitä edes välttävän tasoiseen ylläpitoon.
ja mieti mihin olet ryhtymässä.Me ollaan vuosia oltu sijaria ja sellaisessa loukussa ettet arvaa.Nyt jos harkittais sijaisvanhemmuutta en alkais mutta tukiperhe-ja lomaperhetoimintaan ryhtyisin.Mieti tarkkaan haluatko yksityiselämäsi loppuvan,haluatko lapsen jota rakastaa muttei hänen tarvitse sua rakastaa tai edes välittää susta,haluatko kuunnella kuinka olet varastanut jonkun lapsen,haluatko kateelliset naapurit jotka luulee sun kylpevän rahassa,lista olis tolkuton....Mieti kaksi kertaa.
Luin kaksi edellistä viestiä vielä uudelleen.
Juu, jos raha on tärkeää, niin sijaisvanhemmaksi ei kannata ryhtyä, varsinkin jos kunta maksaa niin pienimpiä palkkioita.
Muista summista minä en tiedä mitään, yhdestä lapsesta saa siis kuutisen sataa euroa kuussa ja sen summan maksavat kyllä useimmat kunnat. Isommat palkkiot tarkoittavat erityislapsia erityisine tarpeineen, joista en osaa sanoa mitään. Terapiassa ja tihennetyissä neuvolatarkistuksissa olen sijaislapsia käyttänyt, mutta eivät nämä ole silti korvaussummia nostaneet.
Jos naapureiden utelut haittaavat niin toki silloinkaan ei sijariksi pidä ryhtyä. Minua ei ole koskaan kiinnostanut mitä muut minusta ajattelevat, jos nämä ihmiset eivät mitenkään kuulu lähipiiriini. Kateelliset naapurit eivät todellakaan ole tällaisia ihmisiä, netissä pyörivät provoilijat vielä vähemmän.
Jos et ole valmis yrittämään ymmärtää biovanhempaa, joka ei juuri sillä hetkellä pysty hoitamaan lastaan, vaan on sen takia surusta/vihasta suunniltaan, tai joskus vain humalassa ja haukkuu sinut suuna päänä, niin silloin ei todellakaan kannata ryhtyä sijariksi. Mutta sen vuoksi kannattaa olla sijari, kun biovanhempi tulee selvin päin ja hoitaa asiansa kuntoon niin, että lapsi pääseekin kotiin.
Haluatko yksityiselämäsi loppuvan? Tätä en ymmärrä. Miksi yksityiselämäsi loppui, kun ryhdyit sijariksi? Rajat täytyy asettaa, jos tällä tarkoitat sitä, että sossut käyvät kotonasi tai että lapsen mukana saat toisen tai kolmannenkin suvun. Oliko tämä sitten suuri yllätys?
Sinä et sitten näköjään miettinyt kahta kertaa?
Kyllä minä aikoinani mietin perusteellisesti. Puhuin perheen kanssa, miltä elämä tulisi näyttämään perheeseemme sijoitettujen lasten kanssa. Laskin tuloja ja menoja, joista menot olivat ne, joita pystyi kaventamaan jo ennen kuin sijoitettuja lapsia edes tuli. Mietittiin mitä pahimmillaan voisi tapahtua. Kyllähän tällaisia asioita ihmisen pitäisi elämänsä aikana pohtia muutenkin. Omia lapsia hankittaessa, lainaa otettaessa, sairastaessa tai kun elämä tulee tienhaaraan ja täytyy miettiä miten tästä eteenpäin. Ei kai se nyt niin yllättävää ole, että asioita joutuu pohtimaan, eikä yllättävää voi olla sekään, että kaikkea ei ole huomannut ja tajunnut ottaa huomioon. Elämä yllättää. Niin sinisilmäinen ei saa olla, että kuvittelee, että kaikki sujuu kuin sadussa ja kaikki on helppoa.
Eli minä jäin kodin ulkopuolisesta työstäni kotiin. Silloin kun aika salli, tein kotona duunitöitä. Nyt kun on taas kiireitä perheen sisällä, teen vain kotitöitä, olen siis kokopäiväinen äiti.
Minusta on naiivia kuvitella, että sijaislasten hoidolla rikastuu. Kun perhekoko kasvaa, menot kasvavat. Jos sijoitettu lapsi on "erityislapsi", josta ehkä saa enemmän korvauksia, on hänen hoitonsa myös kalliimpaa ja vie enemmän aikaa.
Jos jäät palkkatyöstä kotiin, tulosi saattavat romahtaa, mutta niin myös menot pienenevät. Kulkeminen työpaikalle jää pois, työvaatteita ei ehkä samalla tavalla tarvitse ostaa, lapsia ei tarvitse viedä tarhaan, jos olet kotona ja todennäköisesti säästät tekemällä ruuan itse. Ja niin edelleen. Jos vaikka tulotkin pienenivät, kun jäin kotiin, niin kyllä meillä menotkin pienenivät. Mutta tykkään myös viherpiperryksestä: sienestän, marjastan, kasvimaata viljelen, suosin kirppareita ja itse ommeltua. Kaikki kotiinpäin.
Elämä on valintoja. Minä olen valinnastani ollut onnellinen, koska olen pitänyt kotona työskentelystä, siis kotiäitinä olemisesta. Välillä olen voinut tehdä duunia, johon olen kouluttautunut, ja nyt taas on kotiäidin homman aika.
Jos kysymykselläsi 'millaista palkkiota tällaisessa tapauksessa maksetaan' tarkoitat sitä, että maksaako kunta jotenkin enemmän siitä, että jäisit kotiin hoitamaan sijoitettuja lapsia, niin ei ainakaan meidän sijoitettujen kunnissa. Jos lapsi on niin pieni, että hänestä voi saada jotain kuntalisää tai kotihoidontukea niin silloin ne kuuluvat myös sinulle, mutta muuten ei, ei ainakaan meidän kunnassa siis.
Kuten kyllästymiseen asti on todettu, rankkaa hommaahan tämä joskus on, mutta ikinä, ikinä en ole katunut. Kun jossain toisessa ketjussa väsynyt ja katkerakin sijaisäiti vuodatti sitä, miten katui koko hommaan ryhtymistään, minusta vaikutti siltä, että asiassa tökkivät ulkopuoliset tekijät, ei niinkään lapsen kanssa. Eli sossuista ei ollut apua ja sijareille periaatteessa kuuluvat tuet jäivät saamatta. Olen minäkin joutunut tappelemaan lapselle kuuluvien hoitojen ja oikeusten puolesta, mutta kyseessä oli oma lapseni. Samalla tavalla olen marssinut kunnan sossujohtajan huoneeseen, kun lupaukset ovat haihtuneet ilmaan, eikä kukaan ollut valmis tekemään mitään sijoitettujenkaan puolesta. Eli siis eihän elämä aina ole helppoa lasten kanssa ylipäänsä, oli kyse sitten omista tai sijoitetuista.
Alistuja ei pidä olla vaan lapsen oikeuksien puolesta pitää olla valmis olemaan hmm... suorapuheinen (näin kauniisti sanottuna). Samalla tavalla sitä pitää pitää myös itsestään huolta ja pitää omista oikeuksistaan kiinni. Sijaisperheitä on vaikea saada, mutta sitä on joskus vaikea uskoa sen perusteella miten sossut sijaisperheitäkin kohtelevat. Kauniit lupaukset katoavat siinä vaiheessa, kun sossun auton perävalot katoavat ja lapsi on jo kotonasi.
No mut, tulipas palopuhe. Johtunee siitä, että tuli taas keskusteltua sossujen kanssa.