Useammat tuntuvat olevan sitä mieltä ettei koira osaa kostaa tai osoittaa mieltään. Miten selitätte sitten sen että koira käy aina kakkaamassa toisessa huoneessa silloin kun me syömme. Varsinkin niissä tapauksissa kun koira komennetaan pois pöydän vierestä kerjäämästä.
Muissa tilanteissa näitä nk. "vahinkoja" ei tule.
Selitykseksi tähän en usko sitä että sillä vaan sattui tulemaan hätä.
Muissa tilanteissa näitä nk. "vahinkoja" ei tule.
Selitykseksi tähän en usko sitä että sillä vaan sattui tulemaan hätä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Teidän ruokailulla on mitä ilmeisimmin yhteys tuohon tapaan. Mutta jos olet havainnut, että komentamalla saat sen paskomaan, niin miksi jatkat sitä!? Kumpi on tyhmempi jälleen kerran - koira vai sen omistaja? On aina helppo syyttää koiraa, että se kostaa tai pomottaa ym. Se muuttaa kyllä käytöstään jos sinä teet sen ensin. Opeta sille missä on kannattavaa olla teidän ruokailun ajan epämääräisen kielto/komentamisen sijasta. Tavan keksinet itse.
Ehkä alottaja vois miettiä vähän.
Aloittaisi vaikka niin, että käyttäisi koiran pihalla ennen ruokailua.
Tai sulkisi sen huoneen oven, minne koira ryntää paskomaan.
Koira on jostakin vain oppinut sen (paha sanoa mistä, kun en tunne ko. tapausta) yhdistelmän, että kun omistajat syö, se paskoo.
Tuskimpa se koiruus nyt mielessään pohtii, ja tarpeitaan pidättelee kelloon vilkuillen, että kohta ne jämähtää tuohon ruokapöydän ääreen, kipaisempas tuonne, ja murjaisen paskat ihan vaan piruuttani!
Huh hellettä sano sika pakkasella...
Siis, tekee sen yleensä joka tapauksessa, komennettiin tahi ei. Jos se saa kerjätä koko ruokailun ajan niin ei malta livistää tarpeilleen.
Koiranhan ei pitäisi antaa kerjätä ruokapöydän tuntumassa.
Meillä koiralla ei ole mitään asiaa keittiöön, kun me ruokaillaan.
Keittiöstä näkee olohuoneeseen, missä koira makoilee ja järsii luutaan tai leikkii, kun me syödään.
Ei se mihinkään rymistele paskalle.
Jotain ongelmaa teillä nyt on.
Koira ei kato teitä ylöspäin, vaan alaspäin... Samalla kun vääntää torttua...
Hah. On teillä kiero koira ku korkkiruuvi. Varmaan mennyt hermot jo tohon :D Meillä ainakin meni siihen, että koira paskansi AINA yöllä, jos se ei päässyt sänkyyn nukkumaan. Ongelmia ei ollut, kun se pääsi sänkyyn nukkumaan.
Pistettiin sille pariksi yöksi housut jalkaan, kun ei nukkunut sängyssä ja siihen loppu se.
Ennen kun alatte syömään, laita koiralle housut jalkaan ja käske se pois, jos se tulee kerjäämään. Miten opetat koiralle tollasessa tilanteessa, että kannattaa olla pois kyttäämästä, kun ihmiset syö? Saat olla niitä nameja antamassa koko ajan sille ja ruokas jäähtyy. Jos mä olisin koira, niin mieluummin kyllä olisin kerjäämässä ruokapöydän ääressä ja kävisin välillä kiellon jälkeen paskalla jossain protestiksi, että saan ruokaa pöydästä, kun istusin kun tatti jossain muualla ja odotan pientä makupalaa :'D
Kokeile niitä housuja. Varmasti on hauska nähä koiran ilme, kun se häädetään pois kyttäämästä ja haluaa mennä paskalle protestiksi, ja huomaa housut eikä paskalle meno niin vaan onnistu :D Ilme on tyyliin: "Perkele ämmä minkä teit!"
Ei koirat toki kykene ajattelemaan kostoa, mutta kyllähän ne mieltä osaa osoittaa. Esim pissaa sängylle kun omistaja on poissa jne. Ei tuo teidän koiran käytös ole sitä että ups, tulipas hätä, kuten jo itsekin epäilit.
Onko teillä häkkiä? Yksi vaihtoehto on opettaa koiralle että se menee häkkiin aina kun te syötte. Sitä kautta sitten purkaa tuon tilanteen ja koira unohtaa sen käytöksen.Harva koira nimittäin häkkiään sotkee, on sen verran pieni tila.
Toinen vaihtoehto on antaa koiralle aina teidän ruokailun ajaksi jotain puuhaa, luu tai kongi on tosi kätevä. Jos ei ole tuttu lelu niin sinne laitetaan esim maksalaatikkoa sisään ja koira saa sitten kaluta sen sieltä pois. eli hyvä ajanviete lelu. Extrana sen voi laittaa yöksi pakkaseen ja koira saa kaluta sen jäisen sisuksen. Saa eläinkaupasta ja kannattaa ostaa laadukas. Omani maksoi varmaan 16 e mutta se on kestänyt viisi vuotta menemättä miksikään.
Jos koira on kovin koulutettu niin sittenhän sen voi jättää paikalleen ruokailun ajaksi. Minun koirillani on "oma paikka" jonne ne menevät käskystä. Eli patjat lattialla ja siinä on sitten oltava kunnes vapautetaan. Erittäin kätevä kun esim on vieraita tms kylässä. (ei niitä siis tuntitolkulla siinä makuuteta mutta just esim kun vieraat ottavat ulkovaatteet pois, kahvitellaan jne)
Jotain teidän pitäisi keksiä millä saatte sen koiran harhautettua tuosta toiminnasta mutta että se ei silti istu ja kerjää ruokaa.
Ehkä se pelkää teitä niin, että suoli tyhjenee. Ja piiloonhan on yritettävä tehdä, ettei tule tukkapöllyä.
Katso peiliin.
Miks ihmeess pelkäisi?? Ootko ihan normaali?
Koira ei saa tukkapöllyä eikä muutenkaan luiki minnekään piiloon. Tyhjentää suolensa vaikka siinä ihan silmien alla.
Ja huom. Koira säntää tarpeilleen komennettiin se pois tai ei!
Etkö itse komenna koiraasi?
ahdistuu kun hylkäätte sen lauman ulkopuolelle.. samaa paskomista ilmenee eroahdistukseen taipuvaisilla koirilla kun ne jätetään yksin.
eli suoli vaa tyhjenee