JA TAAS PENA

Rekkaa ohittanut henkilöauto romuttui Turussa
Henkilöauto romuttui pahoin rekan törmättyä siihen Turun Ohitustiellä lähellä Kärsämäen liittymää torstaiaamuna. Sekä rekka että henkilöauto olivat menossa Raision suuntaan, kun rekan kuljettaja ryhtyi antamaan tietä Ohitustien rampilta tuleville autoille. Rekan kuljettaja ohjasi täysperävaunuyhdistelmänsä vasemmalle kaistalle, mutta samaan aikaan rekkaa oli ohittamassa henkilöauto, jota kuljettaja ei huomannut.

Rekan perävaunun vasen kylki osui henkilöautoon, ja törmäyksen voimasta auto sinkoutui päin keskikaidetta. Henkilöauton kuljettaja selvisi kolarista vammoitta, mutta auton keula romuttui.

Poliisin mukaan aamun liukas keli ei vaikuttanut kolariin. Ohitustie oli ruuhkaunut vajaan tunnin ajan raivaustöiden vuoksi.
3634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

.. on se kamalaa, on se kamalaa! Kyllä maailma on mallissaan. Naapurin koirallakin taitaa olla matoja perseessä, kun laahaa maata pitkin. Miten tästä eteenpäin? Tuleeko enään huomista?

Äänestä

Kyllä täytyy olla ihmisen elämä aika köyhää, jos elämänsisältöä antaa vain bongailla netistä tietoja alan kolareista ja kopioida niitä tänne. Kannattaisiko ennemmin hankkia vaikka ystäviä, tai jokin harrastus? Niinkuin sellainen terve oma elämä? Ninkuin normaleilla ihmisillä! Kyl mää hämmstelen kauhiast tollasta!

Äänestä
  • voi voi mene jo hoitoon tai vaikka amekseen,sitä ennen käy vetää kunnon lihapiirakka kebapilla......ja sit kipinkapin amikseen tai äiti antaa piiskaa............

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei voi olla totta kirjoitti:

Rekkaa ohittanut henkilöauto romuttui Turussa
Henkilöauto romuttui pahoin rekan törmättyä siihen Turun Ohitustiellä lähellä Kärsämäen liittymää torstaiaamuna. Sekä rekka että henkilöauto olivat menossa Raision suuntaan, kun rekan kuljettaja ryhtyi antamaan tietä Ohitustien rampilta tuleville autoille. Rekan kuljettaja ohjasi täysperävaunuyhdistelmänsä vasemmalle kaistalle, mutta samaan aikaan rekkaa oli ohittamassa henkilöauto, jota kuljettaja ei huomannut.

Rekan perävaunun vasen kylki osui henkilöautoon, ja törmäyksen voimasta auto sinkoutui päin keskikaidetta. Henkilöauton kuljettaja selvisi kolarista vammoitta, mutta auton keula romuttui.

Poliisin mukaan aamun liukas keli ei vaikuttanut kolariin. Ohitustie oli ruuhkaunut vajaan tunnin ajan raivaustöiden vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu