Pakkasta

Niin, aamusta asti pakkasta (voi kettu) ja maa, kuin myös siis tiet umpijäässä. Pitäis päästä liikekannalle mutta tietenkin autossa on kesärenkaat. Noh, ehkä olen keittiössä aune avuton, mutta muutoin (olen ainakin kuvitellut) olen suht koht tekevä ihminen. Siispä autotalliin tiukka ilme kasvoilla. Kaikki hyvin, eli se väkkärä millä pultit renkaista irrotetaan löytyi, talvirenkaat löytyi.. ja sitten vain reippaasti kaara (ok, rottelo) tunkilla ylös ja veivaamaan pulteja auki. No niin no, niinpä niin.. Okei, en oo kaikkein heikoin naisimmeinen, mutta lopulta oli pakko nostaa kädet pystyyn kun voimat loppui ja en enää muistanut yhtään kirosanaa lisää! Perkele! Mikäs siiä muu auttoi kun perua kaikki menot joita oli täksi päiväksi suunnitellut, ja toivoa että pakastimesta löytyisi edes elukoille jotain syötävää (elääkö kissat mansikoilla?). Noh, syksyn (vai talven?) ensimmäinen pakkaspäivä. Vi..ketuttaa joo, mutta on jotain hyväkin ts. amppelivaula kuoli viimeinkin, eli saan sen lopultakin kantaa tunkiolle eikä mun tarvii sitä enää kattella eikä kastella!! Muutoin oli ihan kiva päivä juu..
14449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

rengashommaan putken pätkä, vajaan metrin mittainen metalliputki jonka sisään tungen sen pyöränpultin avaajan varren, saa tosi hyvän vipuvarren niin on vähän paremmat mahikset narskauttaa pultit auki.

Äänestä

vieläkö amppelikrassi selviää. Tulimme Mimmin uusinta rokotuksilta ja pakkasta ainakin mittarit näyttivät.
Ihana puolikuu killui taivaalla ja minä olen iloinen pakkasesta.

Äänestä
  • tuota putkijuttua täytyy ensi keväänä koettaa! Nyt onneksi ukkoni lupasi armollisesti renkaat rotteloon vaihtaa jahka kotiutuu (luuhaa kylällä).
    Oli muutten tosi ihana ilta. Kuiva keli, kauneimmista kaunein auringonlasku ja samaan aikaan puolikuu taivaalla.. Minäkin tassuttelin noin kymmenen kilometriä ihan silkasta kävelyn ilosta ja raikkaan ilman tarpeesta. Noh, ok, viimeiset kilometrit menin taas veren maku suussa, mutta pakkohan se on kotio kävellä (ei parane jäädä tien poskeen nököttämään). Mutta muutoin, olen kuitenkin enemmän syksyn kuin talven ihminen, joten en ihan intopiukeena käsiäni hakkaa yhteen kun mittari pakkaselle menee. Vaikka toisaalta, aina on toivoa kun ei vaan sada lunta.. Arvatenkin huomisaamuna herätessäni maa on valkoinen. Rakas ystäväni kun on Mr. Murphy eli jos on pieninkin mahdollisuus että jokin asia menee pieleen, se menee!

    Äänestä

  • aurinko ja voitko kuvitella, että minulla kukkii pihalla vielä hajuherneet.
    Huomenna luvattiin samanlaista ilmaa ja aion käydä vielä hakemassa suppilovahveroita.
    Juu Uma. Eilen arvuuttelit lauantaista. Kerro nyt osuinko oikeaan, että ne on ne seniori juhlat.

    Äänestä

  • Pukeli 1 kirjoitti:

    aurinko ja voitko kuvitella, että minulla kukkii pihalla vielä hajuherneet.
    Huomenna luvattiin samanlaista ilmaa ja aion käydä vielä hakemassa suppilovahveroita.
    Juu Uma. Eilen arvuuttelit lauantaista. Kerro nyt osuinko oikeaan, että ne on ne seniori juhlat.

    ihan oikeaan. Lauantaina juhlitaan, ei kotona vaan muualla. Ruoka ja muu tarjoilu tulee pitopalvelusta ja boolin ainekset sekä tervetuliaismaljat toimitamme itse.
    Kivempaa kuin täällä meillä. Muutama tunti vain ja se on siinä. Ei tiskejä, ei hellan vieressä seisomista.
    Vai hajuherneet,,uskonhan minä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Aina, kun on tilaisuus silloin pitää juhlia. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä, se on ollut aina minun mottoni heh.
    Juhlakalulle, seniorille vaan terveisiä, että varoo liukasta lattiaa, parketti nimittäin on koitunut monenkin partaveitsen kohtaloksi, kun on kompastunut daamin hameenhelmaan.

    ehdottomasti;)) Terkut sanon takuuvarmasti.
    Huomenna käyn hommaamassa isänpäivä tarjoilun. Nuorempi tulee jo huomenna ja vanhempi sunnuntaina.
    Lauantaina molemmat poikani ovat töissä,,joten vanhus ja melkein pääsevät juhlimaan ilman vastuuta kakruista.
    Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa;)
    Meillä on monta syytä juhliin. Maanantaina vietämme korallihäitä....samppanja virtaa ja on mukavaa. . .

    että meillä isänpäivän kunniaksi lämmitetään sauna. Vinniltä voi hakea vaikka vastan millä voi sitten tätä meidän isää läiskiä.
    Vanha mies, vanhat luut, joten varovasti, varovasti.

    Äänestä

kääntyi mulla kerran ihan mutkalle, kun yritin renkaitten pultteja auki. Ne oli silloin koneella pistetty uusien kesärenkaitten oston yhteydessä. Niin ja tuo avain lossas olla ihan uusi... No eipä muuta kuin vanha, edelleenkin käytössä oleva käyttöön ja vähän jalalla painamaan lisävoimaa, niin johan alkoivat aukeamaan :)).

Äänestä
  • kyllähän se vähän kävi tunnon päälle kun niitä riivatun renkaita en saanut vaihdetuksi, mutta kun ei voimat riitä, niin ei ne riitä. Allright, saattoipa olla tekniikassakin hieman heittoa.. Muutoin kyllä mieluummin teen ns. miesten töitä kun heilun soppakauha kädessä keittiössä tai kävelytän pölynimuria. Muistan aina kakaranakin kun äiti pyyteli mattopyykille laiturille, niin salamana livahdin hakkaamaan halkoja vaikka isä tuhat kertaa oli vannottanut että KIRVEESEEN ET KOSKE!

    Äänestä

  • Mayi kirjoitti:

    kyllähän se vähän kävi tunnon päälle kun niitä riivatun renkaita en saanut vaihdetuksi, mutta kun ei voimat riitä, niin ei ne riitä. Allright, saattoipa olla tekniikassakin hieman heittoa.. Muutoin kyllä mieluummin teen ns. miesten töitä kun heilun soppakauha kädessä keittiössä tai kävelytän pölynimuria. Muistan aina kakaranakin kun äiti pyyteli mattopyykille laiturille, niin salamana livahdin hakkaamaan halkoja vaikka isä tuhat kertaa oli vannottanut että KIRVEESEEN ET KOSKE!

    Niitä miestenhommia minäkin teen kaikkein mieluiten, mutta en voi välttyä seisomasta hellan ääressä, kuin en myöskään tyyräilemästä moppia tämän tästä :)).

    No...puita pistin klapeiksi viimeeksi tänään, kun kävin kotiinpäin ajaessani niitä lisää talveksi hakemaan. Joo ja huomenissa jatkuu sama homma taas...niinkuin kaikki muutkin hommat siinä sivussa :).

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    tästä huomenna kaupoille pääsee, niin aion tasan takuulla ostaa pullon punaviiniä ja jonkun lihamötkäleen jonka ukko saa sitten tuossa pihamaalla muurikalla paistaa (parempi että minä pysyn tarpeeksi kaukana). Aattelen jo mielessäni että kylvän pihamaan täyteen tervapatoja sun muita ulkolyhtjä, ja siinä sitten nokka huurussa ja perse (sori) jäässä istutaan terassin penkeillä syöpöttelemässä ja vähän juopottelemassa ;) Mutta saa ny nähdä että jääkö taas vain hyväksi suunnitelmaksi..
    Viikonloppuna ois aie lähteä viimeinkin mökille haravoimaan lehdet, mutta jos oikein hyvä onni sattuu niin lunta on silloin jo pari metriä jotta siltä inhokkihommalta säästyn. Vaikka toisaalta, kumpi inhoittavampaa lumi vai lehtien haravointi? Okei, lumi!

    Äänestä

tänäkin vuonna! :D

On kyllä ainakin koneella kiristettyjä pultteja tuskaista saada käsivoimin auki... Niillä metalliputkijatkeilla meilläkin on taisteltu niiden kanssa. Mutta viime vuonna mies meni ostamaan kompressorin ja huristelee sillä. Enpä ole tuohon nykyiseen autooni vaihtanut renkaita vielä kertaakaan itse. :D

Mukavaa viikonloppua sitten, jo näin etukäteen... Minä olen vähän telonut itseäni ja nyt on semmoiset tabut että taitaa mennä viikonloppu kuten tämäkin ilta, lähinnä nukkuessa. ;) Mies lähtee sinne Tanskaan huomenna, toivottavasti pitää minunkin puolesta hauskaa. Meillä on henkilökunnan bileet ensi viikon perjantaina. Bussilla lähdetään työpaikalta, eikä kukaan tiedä minne. Paitsi tietysti biletoimikunta. Passista piti antaa kopio pari viikkoa sitten, ja mukaan pitää kanssa ottaa passi ja muuta pientä (ollaan yötä jossakin). Vähän kyllä jännittää jo etukäteen. :) Heti ajateltiin että me lähdetään tietenkin Venäjälle, mutta kyllä se passi voi olla harhautustakin. Minä jotenkin luulen että hypätään laivaan.

Äänestä
  • mikään talvi, vielähän se on syksy kauneimmillaan :D Noh, huomisaamuna saatan olla ihan toista mieltä, valitettavasti! Katotaan ny onko maa jäässä, lumessa vai paljaana. Muusta en tiedä nyt, kuin että aika riivatunmoinen päänsärky alkaa takomaan ohimoita (aina se sama migreeni) joten minäkin tainnutan itseni särkytabulla ja köllähdän petiin ennen kuin ukko ja karvajalat sen kokonaan valtaavat.
    Hyvää illan jatkoa ja yötä teille kaikille, ja juhlakaluille ONNEA vaikken syytä kemuihin tiedäkään! :) Nyt tää akka menee maaten..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mayi kirjoitti:

Niin, aamusta asti pakkasta (voi kettu) ja maa, kuin myös siis tiet umpijäässä. Pitäis päästä liikekannalle mutta tietenkin autossa on kesärenkaat. Noh, ehkä olen keittiössä aune avuton, mutta muutoin (olen ainakin kuvitellut) olen suht koht tekevä ihminen. Siispä autotalliin tiukka ilme kasvoilla. Kaikki hyvin, eli se väkkärä millä pultit renkaista irrotetaan löytyi, talvirenkaat löytyi.. ja sitten vain reippaasti kaara (ok, rottelo) tunkilla ylös ja veivaamaan pulteja auki. No niin no, niinpä niin.. Okei, en oo kaikkein heikoin naisimmeinen, mutta lopulta oli pakko nostaa kädet pystyyn kun voimat loppui ja en enää muistanut yhtään kirosanaa lisää! Perkele! Mikäs siiä muu auttoi kun perua kaikki menot joita oli täksi päiväksi suunnitellut, ja toivoa että pakastimesta löytyisi edes elukoille jotain syötävää (elääkö kissat mansikoilla?). Noh, syksyn (vai talven?) ensimmäinen pakkaspäivä. Vi..ketuttaa joo, mutta on jotain hyväkin ts. amppelivaula kuoli viimeinkin, eli saan sen lopultakin kantaa tunkiolle eikä mun tarvii sitä enää kattella eikä kastella!! Muutoin oli ihan kiva päivä juu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu