painajainen

Nimeltä, johtaja!! Tässäpä tapaukseni kaikessa karmeudessaan ja naurettavuudessaan.
Lapseni hoitaja soitti minulle töihin, että lapsi loukannut varpaansa jumpassa siten, että kynsi retkottaa ja vuotaa kovasti verta ja on kipeä (tottakai). (varpaassa oli vanhan kynsivallintulehduksen vuoksi jo muutenkin kynsi huonossa kunnossa ja alle kasvamassa uusi.) Tarjosivat mahdollisuutta käyttää tk:ssa, johon kuitenkin totesin, että lapsen äitinä mielummin käytän itse lapseni lri:llä jos tarve sen vaatii, mutta kokeilkaa alkuun puhdistaa varvas ja sitokaa se kiinni. Mikäli ei apua tästä, niin palatkaa asiaan, niin lähden töistä tulemaan. Kului 4 tuntia ja hoitaja soitti uudestaan, että edelleen kipuilee varvas ja vuotaa verta jnkv. No sovin että tulen ja katson varvasta ja tarvittaessa vien lääkäriin jos katson, etten kykene sitä itse hoitamaan, kun lähihoitajana sairaalassa olen kuitenkin useita haavoja sun muita joutunut hoiteleen. Noh, päässessäni pk:hon, pyytää johtaja juttusilleen ja kertoo että asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus!! TÄÄÄHHH!!!! Meinasin kuolla siihen paikkaan ja olin aivan ihmeissäni, että mitä siis.
Johtaja totesi, että koska olen kuulemma kieltäytynyt hoitoon viemästä lasta, ja hänen mielestään varvas vaati ehdottomasti lekurin arviota niin hänen velvollisuutensa on ilmoittaa lastensuojeluun.
Mä repesin aivan totaalisesti ja kiikutin lapsen tk:hon itku kurkussa ja siinäkin vastaanottovirkailija (lähihoitaja) varvasta katsottuaan totesi, että ei tarvi lekurille näyttää, että puhdistus ja sidos riittää. Sanoin hoitsulle, että pakko lekurin kuitenkin vilkasta nyt kun kerran asia paisunut valtavaksi.
Lääkäri totes myös saman että mitään ei asialle voida muuta tehdä. No daa-a!!!!!!

Marssin sen jälkeen lääkärintodistuksen kanssa pk:lle takasin ja suosittelin johtajalle ensiapukoulutusta ja maalaisjärjenkäyttöä.

Soitin vielä lastensuojelun henkilölle jolle ilmoitus tehty että mitä ilmoitettu. Kuulemma pojallani varpaat olleet mustana kesästä asti ja nyt tämä onnettomuus ja pk:lla huoli ettei lapseni saa asianmukaista hoitoa. Varpaissa ollut aikaisemmin se kynsivallin tulehdus, jonka vuoksi ärtyneet, eivät mustat ja tulehduskin hoidettu jo alta pois.

Seuraavana pv:nä juttelin omahoitajan kanssa joka oli kovin pahoillaan tapauksesta ja myönsi, että asiassa toimittu todella vääriin jne. Totesi myös, että johtaja ollut lyhykäisyydessä sitä mieltä, että lähihoitajana ja äitinä mulla ei taitoa tehdä arviota varpaan tapauksesta.

Annoin koko laidalta johtajalle asiasta ja kysyin että viekö hän lapsensa tk:hon heti jos tikku tmv sormessa. Mä en todellakaan joka vaivaa näytä lääkärille, jos kykenen itse sen hoitamaan.

Näin meillä Tuusulassa!!!
182309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jos päiväkodista soitetaan ja sanotaan, että heidän arvionsa mukaan lasta tulisi käyttää terveyskeskuksessa, vanhemman velvollisuus on tulla hakemaan lapsensa mahdollisimman pian jollei kerran halua, että pk:sta käytetään lasta lääkärillä. Päiväkoti teki arvion lapsen terveydentilasta ja siitä, ettei heidän resurssinsa riitä hoitamaan lasta siinä tilanteessa, ja mielestäni sinun olisi pitänyt luottaa tähän arvioon, eikä tehdä omia näkemättä lasta itse.

Lasuilmoitus oli kaiketi hieman ylitseampuva, mutta kyllä sinäkin väärin toimit. Sinun olisi pitänyt tulla itse hakeman lapsesi pois ja tehdä sitten se arvio lääkärin tarpeesta. Päiväkodin arvion mukaan lapsi olisi tarvinnut lääkärissä käyntiä, ja tämän luulisi olevan selvä merkki siitä, ettei lapsen paikka ainakaan päiväkodissa ole sillä hetkellä. Pidän erittäin välinpitämättömänä käytöksenä sitä, että sinä et tullut lastasi hakemaan heti pois, vaan oletit päivähoidon hoitavan sinun loukkaantunutta lastasi, vaikka et itse ollut lasta nähnyt ja päiväkoti katsoi tk-käynnin tarpeelliseksi. Ymmärtänet sen kuitenkin, että voidaksesi tehdä pätevän arvion lääkärihoidon tarpeellisuudesta, sinun tulee ensin todeta vamman vakavuus ihan omin silmin. Päiväkoti ei ole velvollinen luottamaan jokaisen vanhemman puhelindiagnooseihin ja hoitamaan lapsia, jotka heidän mielestään tarvitsevat lääkärihoitoa. Tällaisessa tapauksessa päiväkoti tekee arvion lääkärihoidon tarpeellisuudesta, ei vanhempi puhelimitse.

Sinulta on nyt päivähoidon puolelta pyydetty anteeksi. Olisiko kaiketi aiheellista, että itse nyt pyytäisit heiltä anteeksi omaa osuuttasi. Mitään lasuilmoitustahan ei oltaisi edes tehty, jos sinä olisit joko sallinut päivähoidon viedä lapsesi terveyskeskukseen tai olisit tullut hakemaan lapsesi itse pois.

Äänestä
  • Nimenomaan arvioni aiheesta perustui ensimmäiseen puh.keskusteluun. On sitä aikaisemminkin pk:sta soitettu turhanpäiväisiä asioita, vain siksi, että oma tietämättömyys on vähemmän kuin 0. Eikä silloin ole johtaja mennyt ja soittanut lasu:lle. Johtuen ehkä siitä, että muilla pk:lla enemmän viisautta ja näkemystä asiaan kuin tällä nykyisellä, jossa alle vuosi ollaan oltu. Ja johtaja puuttui asiaan tietämättä mitä äidin kanssa asiasta sovittu.

    Mutta eipä tässä mitään. Mulla onneksi omahoitajan puoltava lausunto tapahtuneesta näyttää sossulle, koska tosiaan omahoitaja ja useat muut hoitajat puolellani asiassa, että on toimittu väärin.

    Toki, taidampa huomisesta lähtien alkaa tehtailla lasu-ilmoituksia pihan lapsista ja toki voishan siitä muutaman myös pk:n lapsista. Mistäs noista tietää, millaisesta perheestä ja mitä hoitoa saavat pk:ssa tai ulkopuolen. Onneksi on tämä uusi lasu-laki!

    Äänestä

ei viety lääkäriin, jos se vamma sitä kerran vaati. Ei meillä ainakaan aina odoteta vanhemman mielipidettä siitä tarvitseeko lääkäriä vai ei. Jos meidän mielestä lapsen vamma vaatii lääkärihoitoa, niin kyllä me ensin lähdemme taksilla lääkäriin ja sillä aikaa joku toinen työntekijä soittaa vanhemmille, näin siis yleensä. Joskus toki soitetaan (varsinkin jos tiedetään vanhemman olevan kotona), että on nyt sattunut jotakin, ja haluatko että käytetään lääkärissä tai haluaako itse käyttää.

Äänestä
  • lapsi käytetään päiväkodin puolesta terveyskeskuksessa, mikäli vanhempi ei itse pääse käyttämään lastaan tai jos tilanne on niin kiireellistä hoitoa vaativa, ettei vanhempaa ole aikaa jäädä yhtään odottelemaan. Luulen, että tällaisessa tapauksessa olisin itsekin soittanut vanhemmalle ja jäänyt odottamaan häntä, jos hän haluaa itse käyttää lastaan lääkärissä.

    En tosin olisi neljää tuntia odotellut, vaan olisin ilmoittanut vanhemmalle, että me viemme lapsen lääkäriin hänen toiveestaan riippumatta, jollei kerran itsekään ole tulossa lasta hakemaan. Ja kyllä todellakin ihmettelisin vanhempaa, joka kieltää päiväkotia käyttämästä lasta lääkärissä, muttei itsekään aijo tulla sitä tekemään, taikka edes lastaan hakemaan. Kyllä minä ymmärrän pk:n johtajan syyt lasuilmoituksen tekemiseen, vaikkakin pidän sitä hieman yliampuvana toimenpiteenä tällaisessa tapauksessa.

    Äänestä

  • ph93 kirjoitti:

    lapsi käytetään päiväkodin puolesta terveyskeskuksessa, mikäli vanhempi ei itse pääse käyttämään lastaan tai jos tilanne on niin kiireellistä hoitoa vaativa, ettei vanhempaa ole aikaa jäädä yhtään odottelemaan. Luulen, että tällaisessa tapauksessa olisin itsekin soittanut vanhemmalle ja jäänyt odottamaan häntä, jos hän haluaa itse käyttää lastaan lääkärissä.

    En tosin olisi neljää tuntia odotellut, vaan olisin ilmoittanut vanhemmalle, että me viemme lapsen lääkäriin hänen toiveestaan riippumatta, jollei kerran itsekään ole tulossa lasta hakemaan. Ja kyllä todellakin ihmettelisin vanhempaa, joka kieltää päiväkotia käyttämästä lasta lääkärissä, muttei itsekään aijo tulla sitä tekemään, taikka edes lastaan hakemaan. Kyllä minä ymmärrän pk:n johtajan syyt lasuilmoituksen tekemiseen, vaikkakin pidän sitä hieman yliampuvana toimenpiteenä tällaisessa tapauksessa.

    Ja toisekseen vamma ei ollut kiireellistä hoitoa vaativa. Keskusteltuani ensimmäisessä puhelussa hoitajan kanssa kysyin vielä, että mitä mieltä hän on vammasta. Ja tultiin tulokseen että se voi odottaa myöhempään ajankohtaan ja nimenomaan sovittiin että soittaa uudestaan. Ja kun soitti hän 4 tunnin päästä uudestaan lähdinkin hakemaan lasta. Tämän 4 tunnin aikana oletin kun mitään ei kuulunut, että kaikki on reilassa. Ja totesin tässä viimeisessä puhelussa hoitajalle että tultuani tarkistan jalan ja arvioin kykenenkö itse sitä hoitamaan vai en. Tämä oli ollut johtajan korvissa se, miksi ilmoituksen tehnyt, koska hän oli ehdottomasti mieltä, että tarvii lääkäriä ja hän oletti että lapseni jää ilman pätevää hoitoa asiassa. Luulo ei ole tiedon väärti. Eikä tuollaisia vakavia ilmoituksia voi tehdä vain siksi, että itse omaa tietämättömyyttään on jotain mieltä. Herranjestas sentään jos aina kun vanhempi eri mieltä johtajan kanssa vastaavista asioista, tekee hän ilmoituksia, niin se jos mikä on sairasta. Ja lopulta minä olin aivan oikeassa vamman laadusta eikä se olisi tarvinnut lääkärin arviota. Tämä asia ei tule tähän jäämään ja kyllähän ne sossutkin täytyy ymmärtää asia. Lisäksi johtajalle aion tehdä asiasta muistutuksen.

    Äänestä

no itsekin sain lapsestani lastensuojeluilmoituksen. neuvolantäti oli laittanut sellasen menemään,kun oli huolissaan minun ja lapsen terveydestä.muuten ihan hyvä mutta tämä täti ei ollu ikinä ennen nähnyt minua ja teki sen 15min sisällä olon aikana oman arvioinsa.

luuli kans et lapseni ei saa tarpeeksi ruokaa,ku itki 2tunnin päästä ruokailusta.ja silloin lapsellani oli juuri tätä koliikin tapaista itkua.ja ehkä itsekin näytin väsyneeltä,mutta silti minun mielestä hän teki väärin ja valehteli vielä kun soitin ja kysyin että mitä tää ilmotus tarkottaa.hän väitti ettei se mikään lastensuojeluilmotus ollut. no ne tantat tuli ja huomasivat heti että ihan turha ilmoitus se oli. mutta edelleen olen pahoillani siitä turhasta ilmoituksesta..

Äänestä

lähtenyt hakemaan lasta tai antanut luvan käyttää tk:ssa,en vaan ymmärrä miksi kielsit heitä käyttämästa lasta tk:ssa. On varmasti ollut kivulias lapselle. Mutta ainahan sitä saa selitellä ja osoittaa oman pätevyytensä ja syyttää muita väärin toimimisesta.

Äänestä
  • En suoranaisesti kieltänyt, vaan hoitajan kanssa keskustellessa, ymmärsin ettei se ole välitöntä hoitoa tarviva, vaan riittää myöhemmin, siksi sovimme että hän palaa asiaan mikäli akuutti tarve koittaa. Ja sattuuhan se toki ja paljon kun varpaansa kopauttaa, mutta ei se lääkärikään sille ihmeitä olisi voinut tehdä.
    Tämän itse tiedostin jo heti ja annoin ohjeita kuinka sitä hoitaa, koska ymmärsin välittömästi kuinka se on loukkaantunut ja kokemusteni perusteella ei sille kukaan olisi mahtanut mitään. Kyllä mielestäni johtaja toimi väärin tilanteessa. Ja edelleenkään en olisi lasta lääkäriin vienyt vaikka olisin hänet heti hakenut, koska se ei sitä todellakaan tarvinnut. Vein vain johtajan mieliksi kun asia paisui valtaviin mittasuhteisiin. Kerroin kyllä johtajalle kuinka lääkärikin melkein nauroi päin naamaa moisesta asiasta.

    Päiväkodit kun tuppaavat reagoimaan asiaan kuin asiaan yliampuvasti ja ei se aina tarkoita oikeassa olemista vaikka olisi korkeastikoulutettu.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    En suoranaisesti kieltänyt, vaan hoitajan kanssa keskustellessa, ymmärsin ettei se ole välitöntä hoitoa tarviva, vaan riittää myöhemmin, siksi sovimme että hän palaa asiaan mikäli akuutti tarve koittaa. Ja sattuuhan se toki ja paljon kun varpaansa kopauttaa, mutta ei se lääkärikään sille ihmeitä olisi voinut tehdä.

    Itse olen hakenut lapsen pois tarhasta ns. pienen loukkaamisen jälkeen. Loukkaamisen (ja verenvuodon!) jälkeen lapsi on ymmärrettävästi hätääntynyt, pelokas ja stressaantunut. Paras lohtu, silloinkin vaikka lääkäriä ei tarvittaisi, on oman vanhemman syli.

    Lapsen loukkaaminen, pienikin, on ihan riittävä syy lähteä töistä kesken päivän.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    En suoranaisesti kieltänyt, vaan hoitajan kanssa keskustellessa, ymmärsin ettei se ole välitöntä hoitoa tarviva, vaan riittää myöhemmin, siksi sovimme että hän palaa asiaan mikäli akuutti tarve koittaa. Ja sattuuhan se toki ja paljon kun varpaansa kopauttaa, mutta ei se lääkärikään sille ihmeitä olisi voinut tehdä.
    Tämän itse tiedostin jo heti ja annoin ohjeita kuinka sitä hoitaa, koska ymmärsin välittömästi kuinka se on loukkaantunut ja kokemusteni perusteella ei sille kukaan olisi mahtanut mitään. Kyllä mielestäni johtaja toimi väärin tilanteessa. Ja edelleenkään en olisi lasta lääkäriin vienyt vaikka olisin hänet heti hakenut, koska se ei sitä todellakaan tarvinnut. Vein vain johtajan mieliksi kun asia paisui valtaviin mittasuhteisiin. Kerroin kyllä johtajalle kuinka lääkärikin melkein nauroi päin naamaa moisesta asiasta.

    Päiväkodit kun tuppaavat reagoimaan asiaan kuin asiaan yliampuvasti ja ei se aina tarkoita oikeassa olemista vaikka olisi korkeastikoulutettu.

    että miksi johtajalle oli ilmoitettu asiasta, jos ei ollut vakava. Meillä ei ainakaan juosta heti johtajalle kertomaan, kun sattuuu joku pieni tapaturma. Myöhemmin täytetään tapaturmailmoitus, joka annetaan johtajalle. Tämän ilmoituksen pohjalta käydään tapaturmia läpi vastuutiimissä, olisiko voitu estää jotenkin, miten toimitiin ym. Ihan kaikista kolhuista tätä ei tietenkään tehdä, koska muuten ei muuta ehdittäisi tehdäkään.
    Eli jokaista kolhua ja naarmua ei edes saateta johtajan tietoon. Isommat tietenkin, mutta ei välttämättä edes samana päivänä.

    Äänestä

  • kysyä kirjoitti:

    Käsittääkseni johtaja oli tullut töihin vasta myöhemmin ja lapseni hoitaja oli maininnut asiasta johtajalle ja loppu onkin historiaa. Mä ymmärtäisin jos varvas olisi murtunut tai itse varvas revennyt, mutta kun alla oli jo vanha vaiva minkä vuoksi koko kynsi oli irtoamaisillaan jo muutenkin ja olin lapsellenikin siitä maininnut että piakkoin tuo vanha kynsi tuosta irtoaa, niin se oli sitten sopivassa kulmassa osunut johonkin ja revennyt enemmän, irtoamatta kuitenkaan vieläkään, niin vuotaahan se verta ja voi näyttää pahemmalta kuin onkaan. Lopulta kun lapseni hain niin ihan reippaasti tuo söi välipalaa ja olivat varpaan "teipanneet". Siksi tuntui niin kovin oudolta, että miksi asiasta tehtiin niin suuri haloo, kun ei lapsikaan siitä tehnyt. Ei huutanut kurkkusuorana tmv. Loukkaahan nuo lapset itseään milloin mitenkin, mutta mielestäni on eri asia tuollainen kolhaisu. Ja kyllä mielestäni pk:ssa pitää ea-taidot olla sen verran kohillaan, että ei pienimmistä vaivoista kiikuteta lääkärille ja kaikista tarvi soittaa heti vanhemmille. Mielestäni tässä tapaturmassa oli vain kyse omasta taidottomuudesta, siksi reagointi noin voimakas. Taatusti jos olisin ollut ammatiltani lääkäri ja samat ohjeet antanut, niin mitään ilmoitusta ei olisi koskaan tehty...

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Sen verran tuosta ea-koulutuksesta ha siitä pitääkö se olla ph-henkilökunnalla.

    Meillä Nurmijärvellä käydään vuoittain omassa yksikössä läpi kenellä on koulutus,kenellä se on vanhentumassa ja kenellä sitä ei ole lainkaan.

    Vuoden mittaan tulee ea-koulutuksia sekä uusintakoulutuksia ja aina sinne lähtee joku jolla tarvetta on. Tavoitteena että jokaisella on voimassa oleva ensiaputietous. Valitettavan vähän kysyntään nähden näitä koulutuksia on,omalla rahalla pitäisi varmaan lähteä kansalaiopiston kursseille jos ei mahdu mukaan työn puolesta järjestettäviin.

    Muuten tuo kertomasi juttu tuntuu hätiköinniltä päiväkodin suunnalta,varsinkin tuo lastensuojeluilmoitus. Mutta toisaalta on hyvä että kynnys tehdä ilmoitus on matala eikä toisinpäin. Ehkä joskus jonkun kohdalla osuu oikeaankin...

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Käsittääkseni johtaja oli tullut töihin vasta myöhemmin ja lapseni hoitaja oli maininnut asiasta johtajalle ja loppu onkin historiaa. Mä ymmärtäisin jos varvas olisi murtunut tai itse varvas revennyt, mutta kun alla oli jo vanha vaiva minkä vuoksi koko kynsi oli irtoamaisillaan jo muutenkin ja olin lapsellenikin siitä maininnut että piakkoin tuo vanha kynsi tuosta irtoaa, niin se oli sitten sopivassa kulmassa osunut johonkin ja revennyt enemmän, irtoamatta kuitenkaan vieläkään, niin vuotaahan se verta ja voi näyttää pahemmalta kuin onkaan. Lopulta kun lapseni hain niin ihan reippaasti tuo söi välipalaa ja olivat varpaan "teipanneet". Siksi tuntui niin kovin oudolta, että miksi asiasta tehtiin niin suuri haloo, kun ei lapsikaan siitä tehnyt. Ei huutanut kurkkusuorana tmv. Loukkaahan nuo lapset itseään milloin mitenkin, mutta mielestäni on eri asia tuollainen kolhaisu. Ja kyllä mielestäni pk:ssa pitää ea-taidot olla sen verran kohillaan, että ei pienimmistä vaivoista kiikuteta lääkärille ja kaikista tarvi soittaa heti vanhemmille. Mielestäni tässä tapaturmassa oli vain kyse omasta taidottomuudesta, siksi reagointi noin voimakas. Taatusti jos olisin ollut ammatiltani lääkäri ja samat ohjeet antanut, niin mitään ilmoitusta ei olisi koskaan tehty...

    kyllä paistaa läpi tässä asiassa. Ovat niin ammattitaidotonta porukkaa jne.Mutta kyllä tälläiset kolhut kuuluu ilmoittaa vanhemmille, joku vanhempi vois vetää herneen nenäänsä siitäkin ettei ole ilmoitettu.
    Itselläni kävi kerran tälläinen tilanne että poika juostessaan kolhaisi otsansa pöydän kulmaan, johon nousi heti iso patti. Soitin äidille, mutta sanoin että mielestäni ei tarvi lääkäriä koska jatkoi välittömästi leikkiä ja sanoi ettei koske. Äiti kuitenkin halusi tulla pojan hakemaan ja käytti lääkärissä, joka sanoikin et ei ole vaarallista,näitähän sattuu.
    Meitä on joka junaan, mut kyllä hoitajat tekivät oikein sinulle soittaessaan.
    Lastensuojelu ilmoituksesta vaikea mennä sanomaan koska asiasta on vain sinun kertomasi, en oikein usko että noin pienestä sitä tehtäisiin, monesti siellä on taustalla jotain pitempiaikaista laiminlyöntiä jotka ehkä jätit kertomatta?

    Äänestä

  • asenteesi kirjoitti:

    minäkin, kun kyse ei ole omasta lapsesta, niin herkemmin lähdetään viemään lääkäriin, kun vanhempia on monenlaisia. Toinen haluaa viedä lääkäriin, kun tulee mustelma päiväkodissa ja toinen ei vie vaikka tikkejäkin tarvittaisiin. Kyse voi olla myös noista vastuu ja vakuutusasioitakin.
    Ea-koulutuksesta sen verran, että meillä ei kunta kustanna enää kuin suojelu- ja varasuojeluvastaavalle koulutuksen työajalla ja ilmaiseksi. Muut joutuvat omalla ajalla ja kustannuksella käymään koulutuksen, jos haluavat.
    Mutta ei se ea-koulutuskaan aina auta, kun emme lääkäreitä ole eikä meillä päiväkodissa välttämättä ole tarvittavia välineitä vammojen hoitoon. Tikattavaksi arvellut haavat, silmävammat meillä viedään aina tervariin ja ea-koulutuksessa tuli ilmi myös se, että ihmisen puremasta pitäisi aina käydä lääkärissä tai ainakin, jos iho on selvästi rikki puremakohdasta.

    Äänestä

  • asenteesi kirjoitti:

    kyllä paistaa läpi tässä asiassa. Ovat niin ammattitaidotonta porukkaa jne.Mutta kyllä tälläiset kolhut kuuluu ilmoittaa vanhemmille, joku vanhempi vois vetää herneen nenäänsä siitäkin ettei ole ilmoitettu.
    Itselläni kävi kerran tälläinen tilanne että poika juostessaan kolhaisi otsansa pöydän kulmaan, johon nousi heti iso patti. Soitin äidille, mutta sanoin että mielestäni ei tarvi lääkäriä koska jatkoi välittömästi leikkiä ja sanoi ettei koske. Äiti kuitenkin halusi tulla pojan hakemaan ja käytti lääkärissä, joka sanoikin et ei ole vaarallista,näitähän sattuu.
    Meitä on joka junaan, mut kyllä hoitajat tekivät oikein sinulle soittaessaan.
    Lastensuojelu ilmoituksesta vaikea mennä sanomaan koska asiasta on vain sinun kertomasi, en oikein usko että noin pienestä sitä tehtäisiin, monesti siellä on taustalla jotain pitempiaikaista laiminlyöntiä jotka ehkä jätit kertomatta?

    eihän kyse ollut siitä, etteikö kuuluisi ilmoittaa mulle vanhempana asiasta. Ja oikein tekivät sinänsä siinä että ilmoittivat. Minäkin pk:n työntekijänä varmasti olisin saman tehnyt, juuri siksi, ettei voi tietää miten vanhempi reagoi. Mutta se, että jos jotain sovittu yhden hoitajan kanssa, niin johtaja olisi voinut edes ilmoittaa minulle ennen lasu-ilmoitusta, että aikoo hän tehdä moisen ja olisimme voineet keskustella asiasta, että miltä näkökantilta hän asiaa katsoo. Koska selkeästi meillä eri näkemys asiasta.

    Ja juuri siinähän tämä jutun juuri onkin, että laiminlyöntiä ei ole aikaisemmin ja siksi nimenomaan omahoitaja pahoittelikin tapausta, koska totesi, että hienosti olen lapseni hoitanut. Hänellä muita erityistarpeita, joiden vuoksi olen ollut yhteistyössä nimenomaan ammattilaisten kanssa , yhdessä pk:n kanssa.

    Minulla myös toinen nuorempi lapsi, jonka hoitajat myös pahoittelivavt tapahtunutta ja sanoivat, että ei heille kyllä ole mitään sanottavaa nuoremman hoidosta.

    En kait mä tänne kirjoittelisi, jos oikeasti, mulla jotain salattavaa. Ja ihan samoja asioita kuin tässä olen käynyt läpi, aioin käydä myös niiden sossujen kanssa mitä mahdollisesti tapaan. Ja mä olen kiitollinen jokaisesta vastauksesta jota tähän aiheeseen tullut, koska aina eri näkökulmat on paikallaan. Kuitenkin eriävistäkin mielipiteistä täällä, olen kannassanni pysynyt, että kohtuuton on ilmoitus mielestäni ollut.
    Johtajallekin sanoin, että ymmärtäisin, jos oikeasti lapseni olisi mustelmilla tmv. Ja olisi oikea, realistinen syy ilmoittaa, niin en vastaanlaittaisi, koska kaiketi olisin jo aiemmin ollut "uhan alaisena" ja tuskin kapinoisin asiassa, koska silloin en oikeasti lapsistani välittäisi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Hoitajat ovat suuressa viisuadessaan päättäneet, että jokin täytyy olla pahasti vialla, kun lapsi noin käyttäytyy. Nyt saivat sitten hyvän "tekosyyn" ilmoitukselle. Koska vaikka ne vanhemmat mitä mutisevat neurologisista ongelmista, niin ainahan se vika on vanhempien laiminlyönneissä. "Lääkäreiltäkin saa nykyään vaikka mitä diagnooseja ihan vaan pyytämällä"-asenne on tullut tutuksi. Meilläkin jeesustelivat, miten lapsen kanssa on hankala toimia, on se kumma, kun ei se meinaa saada vaatteita päälleen, mikähän siinä on, kun karkaa silmän välttäessä. Samaan aikaa eivät noudattaneet yhtäkään terapeuttien ohjetta, tekivät lapselle suoranaista kiusaa pikkumaisuudessaan (siis eivät halunneet ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyi niin). Kovasti muka kuntouttivat, mutta tilanne korjaantui vasta, kun lapsi pääsi päiväkotiin, jossa oikeasti käärittiin hihat, ja alettiin tehdä myöskin yhteistyötä. Tuo päiväkodin vaihdos näkyi todella nopeasti, ja lapsen käytös muuttui selvästi.

    Äänestä

johonki ylemmälle tasolle johtajasta , jos meillä jotain tälläistä sattuis veisin homman käräjille. Kenkää tollasille pk johtajille

Äänestä

Älkää antako aloittajan provosoida itseänne. Totta ehkä toinen puoli mutta muuten provoa ja ylireagointia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pk:ssa kirjoitti:

Nimeltä, johtaja!! Tässäpä tapaukseni kaikessa karmeudessaan ja naurettavuudessaan.
Lapseni hoitaja soitti minulle töihin, että lapsi loukannut varpaansa jumpassa siten, että kynsi retkottaa ja vuotaa kovasti verta ja on kipeä (tottakai). (varpaassa oli vanhan kynsivallintulehduksen vuoksi jo muutenkin kynsi huonossa kunnossa ja alle kasvamassa uusi.) Tarjosivat mahdollisuutta käyttää tk:ssa, johon kuitenkin totesin, että lapsen äitinä mielummin käytän itse lapseni lri:llä jos tarve sen vaatii, mutta kokeilkaa alkuun puhdistaa varvas ja sitokaa se kiinni. Mikäli ei apua tästä, niin palatkaa asiaan, niin lähden töistä tulemaan. Kului 4 tuntia ja hoitaja soitti uudestaan, että edelleen kipuilee varvas ja vuotaa verta jnkv. No sovin että tulen ja katson varvasta ja tarvittaessa vien lääkäriin jos katson, etten kykene sitä itse hoitamaan, kun lähihoitajana sairaalassa olen kuitenkin useita haavoja sun muita joutunut hoiteleen. Noh, päässessäni pk:hon, pyytää johtaja juttusilleen ja kertoo että asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus!! TÄÄÄHHH!!!! Meinasin kuolla siihen paikkaan ja olin aivan ihmeissäni, että mitä siis.
Johtaja totesi, että koska olen kuulemma kieltäytynyt hoitoon viemästä lasta, ja hänen mielestään varvas vaati ehdottomasti lekurin arviota niin hänen velvollisuutensa on ilmoittaa lastensuojeluun.
Mä repesin aivan totaalisesti ja kiikutin lapsen tk:hon itku kurkussa ja siinäkin vastaanottovirkailija (lähihoitaja) varvasta katsottuaan totesi, että ei tarvi lekurille näyttää, että puhdistus ja sidos riittää. Sanoin hoitsulle, että pakko lekurin kuitenkin vilkasta nyt kun kerran asia paisunut valtavaksi.
Lääkäri totes myös saman että mitään ei asialle voida muuta tehdä. No daa-a!!!!!!

Marssin sen jälkeen lääkärintodistuksen kanssa pk:lle takasin ja suosittelin johtajalle ensiapukoulutusta ja maalaisjärjenkäyttöä.

Soitin vielä lastensuojelun henkilölle jolle ilmoitus tehty että mitä ilmoitettu. Kuulemma pojallani varpaat olleet mustana kesästä asti ja nyt tämä onnettomuus ja pk:lla huoli ettei lapseni saa asianmukaista hoitoa. Varpaissa ollut aikaisemmin se kynsivallin tulehdus, jonka vuoksi ärtyneet, eivät mustat ja tulehduskin hoidettu jo alta pois.

Seuraavana pv:nä juttelin omahoitajan kanssa joka oli kovin pahoillaan tapauksesta ja myönsi, että asiassa toimittu todella vääriin jne. Totesi myös, että johtaja ollut lyhykäisyydessä sitä mieltä, että lähihoitajana ja äitinä mulla ei taitoa tehdä arviota varpaan tapauksesta.

Annoin koko laidalta johtajalle asiasta ja kysyin että viekö hän lapsensa tk:hon heti jos tikku tmv sormessa. Mä en todellakaan joka vaivaa näytä lääkärille, jos kykenen itse sen hoitamaan.

Näin meillä Tuusulassa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu