Punta cana/Riu Taino

Olemme suuntaamassa matkamme ko resorttiin 19.2.09 2 viikoksi. Olisimme kovin kiitollisia kaikesta tiedosta, kokemuksista ja mielipiteistä koskien Tainoa, Punta canaa, retkiä ym. Mitä kannattaa nähdä ja tehdä. Syvänmerenkalastusretkelle olisi halu lähteä, onko kenelläkään kokemusta mikä firma on luotettavin? Olen lueskellut amerikkalaisia matkailusivustoja, mutta tuntuu siltä, että osa on kovin nirppanokkaista porukkaa ja jos vaikka äärimmäisen pienetkin asiat ovat erilailla kuin kotona, on koko matka pielessä.
72238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuo kalareissu kannattaa ainakin unohtaa ja lähteä Samanaan jollain konstilla!
Samanan ohjattuja retkiä tekee mm. Aurinkomatkat ja muutkin matkatoimistot. En suosittele pikkuporukalla omatoimisuutta tuossa asiassa tuossa maassa.
Ei noilta kalareissuilta tule, kuin pää kipiäksi venemoottoreiden diesel-katkuista, kun pyöritään pikkuhiljaa ns. kalaparven ympärillä.(kippari kuluttaa aikaa ja polttoainetta kuluu mahd. vähän.)
Suosittelisin alkeis.- sukelluskurssia, joka pidetään ensin hotellin uima-altaalla ja myöhemmin matalassa kirkkaassa merivedessä korallien ja kalojen joukossa vaikka harppuunoiden, tai kuvaten.
Ps. Samalla koneella tulen myös 19.02.09 Punta-Canaan.

Äänestä
  • matkustellen saa pikkurahalla paikallisbusseilla ja ilmastoiduilla pitkänmatkan busseilla tehtyä samat Samanan reissut ihan yhtä hyvin ja saa oikean kosketuksen paikalliseen elämään. Ja voi 300-800 pesolla yöpyä ihan turvallisesti jos haluaa olla vaikkapa vuorokauden poissa omasta hotellista. Noilla hinnoilla olemme olleet kaksi henkeä, eli koko huone, ja taso sanelee hinnan. Joku on kyllä saanut kalaakin, mutta se riippuu niin paljon mainituista seikoista ja tuurista. Samanasta on tarjolla runsaasti kalastusmatkoja.

    Äänestä

  • Punta Canaan 19.02.2009.Hotelli Carabela.

    Äänestä

Onneksi olkoon, se on aivan ihana hotelli ja se ranta...ihana, lievästi ilmaistuna. Kovin aktiiviselle hotelli on vähän syrjässä kaikesta, taksilla pitää liikkua. Itse löhölomailin ja paikka on paratiisi. Samanan reissulle tosiaan kannattaa mennä!

Äänestä
  • kys. hotellista! Ensi talveksi haaveillaan matkasta sinne, ja kaipailisin lisätietoja. Riun vastaavassa hotellissa olen ollut, eli ketjun tason tiedän. Onko ranta siisti? Millainen matka on kuljettava hotellilta jos haluaa nähdä paikallista vilinää? Onko paljon rasittavia kaupustelijoita/näkyykö seksibisnes katukuvassa? Onko hotellilla pelkästään iäkkäämpää porukkaa vai löytyykö nuorempaakin väkeä?

    Eksoottista ja hemmottelevaa lepolomaa kaipailen, en siis välttämättä mitään aktiivilomaa kiertelyineen vaan sellaista fiilistelyä...

    Äänestä

  • keiu kirjoitti:

    kys. hotellista! Ensi talveksi haaveillaan matkasta sinne, ja kaipailisin lisätietoja. Riun vastaavassa hotellissa olen ollut, eli ketjun tason tiedän. Onko ranta siisti? Millainen matka on kuljettava hotellilta jos haluaa nähdä paikallista vilinää? Onko paljon rasittavia kaupustelijoita/näkyykö seksibisnes katukuvassa? Onko hotellilla pelkästään iäkkäämpää porukkaa vai löytyykö nuorempaakin väkeä?

    Eksoottista ja hemmottelevaa lepolomaa kaipailen, en siis välttämättä mitään aktiivilomaa kiertelyineen vaan sellaista fiilistelyä...

    Ensinnäkin Samana ja Saona ovat eri paikkoja, tuo paratiisisaari on Saonan saari, mikä vahingossa usein sekoitetaan Samanaan.
    Tuossa hyvä linkki.
    http://www.appelsiinit.net/pd_dom_rep/dom_rep.html

    Äänestä

19.2 Olis meidänkin perhe matkalla riu tainoon. Onkohan sinne lähdössä paljon lapsiperheitä kun meilläkin on nuorisoa lähdössä mukaan. Pojat on kyselleet onko rannalla kunnon aaltoja missä leikkiä. Jos joku on käynyt niin voisi kertoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odotusta vielä... kirjoitti:

Olemme suuntaamassa matkamme ko resorttiin 19.2.09 2 viikoksi. Olisimme kovin kiitollisia kaikesta tiedosta, kokemuksista ja mielipiteistä koskien Tainoa, Punta canaa, retkiä ym. Mitä kannattaa nähdä ja tehdä. Syvänmerenkalastusretkelle olisi halu lähteä, onko kenelläkään kokemusta mikä firma on luotettavin? Olen lueskellut amerikkalaisia matkailusivustoja, mutta tuntuu siltä, että osa on kovin nirppanokkaista porukkaa ja jos vaikka äärimmäisen pienetkin asiat ovat erilailla kuin kotona, on koko matka pielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu