radiosta

onko nykyään enää ihmisiä jotka odottavat määrättyjä radio-ohjelmia. Ennen oli legendaarisia radiojuontajia. Oli monilla jo sellanen äänikin että se vei mukanaan .Nykyään kaupallisilla kanavilla ollaan helppoheikin tyyppisiä huutajia. Kaikki muuttuu. Lauantain toivotut lapsuudessa loivat tunnelmaa. Kaikkihan musiikkia kuuntelevat radiosta mutta entä oikein ohjelmia. Onko edes kiinnostavia?
22795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

etten kuuntele radioo juuri koskaan joskus autossa iskelmää mutta sitäkin harvoin.

Äänestä

kuunnellen myös, ei tausta vaikuttaja.
Päivän kohokohta on puskaradio päivittäin eri aiheineen.
Perjantaisin on kuunneltava puhelintoive-konsertti. Ennen oli lapsuudessa ne ihanat kuunnelmat ihania.

Äänestä
  • radio jyväskylä sieltä tuli lauantaisin aina puhelintoivekonsertti sillon oli lauantait vielä vapaat sitä tuli kuunneltua kai niitä tulee joltain kanavalta vieläkin mutta lauantait oon melkein aina töissä miltäs kanavalta se perjantain puh toive konsertti tulee ja mihin aikaan kuuluuks se ympäri suomen vai onks se joku paikalliskanava kysyy epätietoinen keskisuomesta.

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    radio jyväskylä sieltä tuli lauantaisin aina puhelintoivekonsertti sillon oli lauantait vielä vapaat sitä tuli kuunneltua kai niitä tulee joltain kanavalta vieläkin mutta lauantait oon melkein aina töissä miltäs kanavalta se perjantain puh toive konsertti tulee ja mihin aikaan kuuluuks se ympäri suomen vai onks se joku paikalliskanava kysyy epätietoinen keskisuomesta.

    raadio- suomi perjantaisin klo 18.00 alkaen.
    Kantsii kuunnella, tulee hyvä musiikkia.

    Äänestä

  • Täti puskasta kirjoitti:

    raadio- suomi perjantaisin klo 18.00 alkaen.
    Kantsii kuunnella, tulee hyvä musiikkia.

    töihin radio mukaan yllätys yllätys oon perjantai illatkin töissä siellä on televisio kaverina hiljaiseen aikaan mutta täytynee vaihtaa välillä radioon luulin jo että sellaiset toive ohjelmat on kokonaan loppunu niissä se paras musiikki yleensä tuleekin kun on kaikenlaisia toivojia iskelmässä soi aina samat hitit kerta toisensa jälkeen.

    Äänestä

joka kuuntelee tiettyä ohjelmaa radiosta, joku huumoripitoinen sarja, nimeä en muista.

Ennen kuunneltiin radiosta kuunnelmia, muistan lapsuudesta Musta veljeskunta-nimisen "jatkokertomuksen" vai millä nimellä niitä kutsuttiin?
Samoin Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelu oli kuunneltava joka kesä.

Nykyisin kuuntelen lähinnä autoradiosta Iskelmää, mutta sekin on alkanut tympäisemään, samoja sävelmiä soitetaan jatkuvasti.

Äänestä

minusta on mukavaa kuunella samalla kun teen töitäni keittiönpuolella. Yleensä radio on joko paikallisradion puolella tai ylellä.

Äänestä
  • Mielellään kuuntelen radiota päivällä, illalla ja yöllä. - Perjantain toivekonsertti on ehdoton ja muutenkin musiikkituokiot. Uutiset kuuntelen päivän mittaan radiosta ja joskus joitakin puhe- ja haastatteluohjelmia. - Jaa, ja pidän vielä niistä 50 v tapahtuneista ohejelmatuokioista, niitä on tosi hauska kuulla. - Yöradio on verraton, varsinkin jos on jokin teema ja ihmiset saavat soittaa tai viestittää mielipiteitään, samoin joskus päivälläkin tulee jokin yleisön mielipideohjelma, joka on korvat höröllä kuunneltava. - Kertakaikkiaan radio on tarpeellinen.

    Äänestä

löytyvät lähes kaikki minua kiinnostavat radion ohjelmat jos en niitä ehdi tai satu kuulemaan silloin kun ne lähetetään. Kuuntelen paljon asiaohjelmia, ykköseltä ja Radio Peilistä.

Äänestä

töissä aina auki. Kanava on Radio Suomi.
Nuo lauantain toivotut muistan hyvin, ja aina ne tuli kuunneltua :=))

Eipä siellä radiossa nykyisin mitään kiinnostavia ohjelmia ole... tai totta puhuakseni ei ole tullut paljon seurattua.
Yks kanava on iskelmä-radio, jota en kuuntele. Minulle tulee tunne, että sen kuuntelijaa pidetään jotenkin pilkkana, kun samat kappaleet soi 20 kertaa päivässä... huh..

Radio Aalto on ihan kuunneltava. Sieltä tulee paljon 70-80 luvun musiikkia :=))

Äänestä

...vois sanoa aina radio auki. Yleensä kuuntelen Vaasa radiota, sieltä tulee mukavaa ja vaihtelevaa musiikkia ja välillä mielenkiintoisia jutteluita.

Ennen nuorena oli pakko-pakko kuunnella lauantaisin klo 17-18 äh...mikä sen nimi nyt oli, se jossa sai lähettää terveisiä ja sit oli paremmuusjärjestyksessä musiikit. Iltatuulen viesti oli pitkään aina ykkönen ja se rupes tympimään, kun tuntui "mukamas" niin vanhanaikaiselta ja tympeeltä kappaleelta. Mut nyt rupes vaivaamaan, että mikä sen ohjelman Nimi oli???
Mäkin sain pari kertaa terkkuja siinä ohjelmas ja kerran lähetin yhdelle Jopelle terkut :)
Yhdes välis yks Seppo tapas soittaa mulle aina ton ohjelman jälkeen (kuunteli itsekin sen aina) ja pyysi illalla tanssimaan.
Voi noita muistoja :)

Äänestä
  • ollut Lauantain toivotut lista ??

    Jake Nyman sitä veti. Se iltatuulen viesti soi vieläkin mun päässä. Kuinkahan monta vuotta se lie oli listan kärjessä, mutta alkoi todella ärsyttämään :=)))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    ollut Lauantain toivotut lista ??

    Jake Nyman sitä veti. Se iltatuulen viesti soi vieläkin mun päässä. Kuinkahan monta vuotta se lie oli listan kärjessä, mutta alkoi todella ärsyttämään :=)))

    ...Lauantain toivotut ollu, mut oliko se Nuorten sävellahja??
    Niin soi munkin pääs vieläkin Iltatuulen viesti ;)
    Oli se sen verran traumaattista :D

    Ton ohjelman jälkeen sit oli kauhian kiire ruveta "tälläämään" itteään iltaa varten ja ruveta miettimään, että mitä laittais päälle. Piti kokeilla monia vaatekertoja ja soittaa kaverille, että mitä se laittaa päällensä. Sekin seikka vaikutti valintaan :)

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    muistais ohjelman oikean nimen :=))

    Meitä oli kans kolme tyttöä, ja kokoonnuimme vuoron perään toistemme kotiin saunomaan ja laittamaan itteemme tanssikuntoon.
    Siinä samalla radio oli isosti auki, ja mukana hoilattiin :=))
    Meikattiin ja arvosteltiin itteemme peilistä. Katsottiin edestä, sivusta ja takaa. Kenellä oli liian iso nenä, ja kenellä liian pysty jne.
    Voi jestas kun ovat kivoja muistoja *hymyilee itsekseen* :=))

    ...juuri noin :) *naurattaa*
    Sit piti kattoa peilistä, ettei VAAN näytä lihavalta :)) Hiuksia tällättiin ja tällättiin ja usein tuntui, että voi HIRVEETÄ, mä oon ihan kauheen näkönen, mun hiukset on ihan Pilalla.

    Yks mun kaveri oli vasta mahdoton, hän saattoi vajota hirveeseen synkkyyteen sen takia, että oli muka NIIN kauheen näkönen, ettei kehtaa lähteä minnekään. Oli täys työ piristää sitä. Piristyi yleensä ja sit lähettiin :)
    Ihan kivan näkönen tää mun kaverini oli, ei olis ollu syytä kiukutella.

    Talvella oli pikkasen vilu, kun oli lyhyt minihame ja tietenkään mitään villahousuja ei voinut kuvitellakaan.
    Mutta olihan se KIVAA aikaa :)

    että lauantaisin tuli Nuorten sävellahja, johon sai lähettää terveisiä ja toivoa musiikkia ja
    sit sunnuntaisin tuli Lista, jossa soitettiin oliko se 10 tai 20 parasta hittiä ja siellä soi
    se Iltatuulen viesti monta vuotta. Meni vissiin
    20 -25 vuotta ennenkö sitä pysty kuunteleen ilman raivaria.

    Äänestä

  • ollu niin, kirjoitti:

    ...NAURETTAVA tuo sun viimeinen lauseesi :D
    Saman verran vuosia itseltänikin kului, ennen kuin pystyin Iltatuulen viestiä kuuntelemaan ilman Rrraivaria :)

    Mua vaivas sen ohjelman nimi NIIN paljon, että ehdin jo lähettää parempimuistiselle ystävälleni sähköpostia ja kysellä tästä ohjelmasta.

    Kyllä se on se Nuorten sävellahja. Sit oli myös "normaali" Sävellahja, mut erikseen toi Nuorille tarkotettu. Mä jotenkin vaan muistan, että ei saanut toivoa mitään kappaletta, vaan sinne sai lähettää pelkästään onnitteluita tai muita "lepertelyitä" pojille/tytöolle, joista tykkäs :)

    Mut tosta jälkimmäisestä väitteestä en ole niin varma, että luopuisin päästäni. Pantille en päätäni päästä, sen oon päättänyt.

    Äänestä

teitin nostalgisia muisteloita.

Äänestä

ilman radiota.

Äänestä

uuden radion. Onkos sitten kokemusta millanen ois ns. toimiva radio. Haluis paljon kanavia.

Äänestä

Ylen Ykkönen on mielestäni paras. Avioeron jälkeen en ole tarvinnut televisiota, joten olen radion suurkuluttaja. Luulen, että löydät Ykköseltä kaipaamiasi ohjelmia. Siellä on todella paljon asiaohjelmia, sekä vähän kevyempääkin, kuten Aristoteleen kantapää, joka on pilkunviilaajan toiveuni. Kemppinen, joka on yksi Suomen älykkäimmistä miehistä,vetää hyvin kiinnostavaa, nimeään kantavaa ohjelmaa.
Käännä Ykköselle, mutta älä vaihda kanavaa kymmenen sekunnin kuluttua, "koska sieltä tulee vain viulun vingutusta".Kuuntele päivä, kaksi tai vuorokaudet ympäri. Tulet huomaamaan kuinka monipuolista ohjelma on. Ja tulee sieltä sitä kevyempää musiikkiakin mm. jazia jos siitä pidät.
Lasten toivekonsertti on aina kuuntelemisen arvoinen. Ja sitten se paras! Lauantain toivotut levyt lähetetään edelleen joka lauantai!

Äänestä
  • maanantaina on vp, silloin kuuntelen ihan urakalla ykköstä. En anna heti periksi, sitäpaitsi sekä viulun vingutukset että jazz sopii mun korville.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiedustaisin kirjoitti:

onko nykyään enää ihmisiä jotka odottavat määrättyjä radio-ohjelmia. Ennen oli legendaarisia radiojuontajia. Oli monilla jo sellanen äänikin että se vei mukanaan .Nykyään kaupallisilla kanavilla ollaan helppoheikin tyyppisiä huutajia. Kaikki muuttuu. Lauantain toivotut lapsuudessa loivat tunnelmaa. Kaikkihan musiikkia kuuntelevat radiosta mutta entä oikein ohjelmia. Onko edes kiinnostavia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu