hei!
Meillä on joskus vuosia sitten ollut koiria,
mutta allergian ja astman takia olemme joutuneet
näistä ystävistämme luopumaan. Nyt olen kuullut
useammaltakin ihmiseltä, että astmainenkin voi
pitää lemmikkiä, ja koirakuume on iskenyt rajuna.
Tiedättekö moista, eli onnistuuko astma ja koira
samassa perheessä, varsinkin kun meidtä useampi
on enempi tai vähempi allerginen.
Hyvää kevättä kaikille niille onnellisille, jotka
voivat pitää ja hoitaa lemmikkiä!
Meillä on joskus vuosia sitten ollut koiria,
mutta allergian ja astman takia olemme joutuneet
näistä ystävistämme luopumaan. Nyt olen kuullut
useammaltakin ihmiseltä, että astmainenkin voi
pitää lemmikkiä, ja koirakuume on iskenyt rajuna.
Tiedättekö moista, eli onnistuuko astma ja koira
samassa perheessä, varsinkin kun meidtä useampi
on enempi tai vähempi allerginen.
Hyvää kevättä kaikille niille onnellisille, jotka
voivat pitää ja hoitaa lemmikkiä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Käy katsomassa löytyisikö kirjastosta
vuoden 1997 lokakuun Lemmikki-lehteä.
Siinä on asiaa kotieläinallergiasta ja sen
hoidosta.
Toivottavasti tästä oli apua.
meillä on sama ongelma, astamaa ja allergiaa
löytyy joka päästä. Otamme kesällä koiran, ja
meillä on nyt kala... Roduksi tulee
suomelapinkoira, koska sitä voi pitää ulkona, ja
se pitää ulkona asumisesta enemmän kuin sisällä,
mutta jos asut kerrostalossa, sinun täytyy
varmaan harkita karvotonta koiraa (esim.
perunkarvatonkoira) niistähän tietysti lähtee
hilsettä, mutta ei karvaa.
Siis ei karvatontakaan koiraa. Nimenomaan koiran
hilse aiheuttaa oireita, ei KARVA. Ja jos on jo
valmiiksi allerginen/astmaatikko ei kyllä kannata
ottaa mitään koiraa, ei koiraa voi yksinään pitää
aina jossain ulkotarhassa. Asia erikseen, jos
ottaa jotain laumassa viihtyviä, pakkasta hyvin
kestäviä koiria ja tekee niille hyvän tarhan ja
lämmitettävät kopit, silloin koirista on seuraa
toisilleen, kun allerginen ihminen ei varmaan
vietä koiran kanssa ulkona kamalan pitkiä aikoja.
Mutta ei tämmöiset ulkokoirat kyllä leimaudu
ihmiseen yhtä hyvin kuin sisällä jokapäiväisessä
elämässä touhuavat lajikumppanit.
Meillä on kaksi lapinkoiraa, uroksia, ja ne
tulevat erinomaisesti toimeen keskenään,
leikkivät ja painivat, kaikenlaista touhuavat ja
menevät kuin majakka ja perävaunu toinen sinne
minne toinenkin.. silloin kun emme ole niitten
kanssa samassa paikassa. Ehkä ei silti kannata
ottaa kahta koiraa yhtäaikaa välienselvittelyjen
takia ja siksi, ettei tiedä niitten luonteita
etukäteen. Jos ottaa ensin yhden ja tutustuu
siihen voi vähän ennakoida seuraavaa.. No, tuli
vain mieleen tällaista. Tunsin kerran perheen,
jossa oli kaksi narttukoiraa näitä lapinkoiria he
vähän katuivat sitä, että olivat ottaneet ne
yhtäaikaa, sillä ne eivät oikein helposti
päässeet selville kumpi oli 'pomo'. Lapinkoira
on seurallinen otus.. Hieno koira!
Kuka sitten harjaa niitä? Lapinkoiran turkki
vaatii säännöllistä huolenpitoa - tosin turkin
paksuudessa on eroja - ettei pääse tulemaan
huopaantumista! No, voihan niitä hoitaa
ulkonakin. Mutta ne kyllä tykkäävät
paijaamisesta, vaikka eivät kyllä sylikoiria
missään nimessä ole, vaan touhukkaita ja
itsenäisiä, aivohommia pitää olla myös.
Olen kasvattanut Perunkarvattomia koiria - joten
itselläni on todella vuosien kokemus astma - ja
koira elämästä. "Laumaani" kuuluu myös Iso
Villakoira - vaikka rakastan koiran pesua ja
föönaamista yhtään karvaturrukkaa en suosittele
allergiselle. Sillä ainostaan voi pitää
karvallista koiraa jos sen hoitaa, pesee, föönaa
ja trimmaa viimesitään 2-viikonvälein (ja se ei
ole allergisen eikä astmaattisen työtä!)
Silloin sitä helsettä ei tule niin paljon. Ja
koskaan koiraa ei saisi hoitaa samassa tilassa
missä se allerginen/astmaattinen on/asuu.
Perulaisia meillä on ollut pian 5-vuotta.
Törmäsin rotuun "vahingossa" ja Aidosti ja VAIN
AIDOSTI karvatonkoira SAATTAA SOPIA astmaatikolle
ja allergiselle. Perulaisen iho kestää toistuvaa
pesua viikottain jopa 2 -3 kertaa - kun ihon
hoitaa hyvin peseminen ei ole ongelma iholle -
eli rasvaa ja öljyää ihoa - se on paljolti
samanlainen kuin ihmisen iho. Se että, koiran
ihoa rasvataan ja ihoa on TERVE - niin siitä ei
todellakaan irtoa hilsettä niin paljoa
kuin "tavallisesta" koirasta.
Ei ole koskaan varmaa että, kaikki menee
ongelmitta - meillä on onnistut Perulaisen pito
erittäin hyvin - mutta se vaatii omistajalta
paljon viitseliäisyyttä. Itse pesen päivittäin
lattiat, siivoan pölyt kotoa ja hyvät
ilmanpudistaja auttavat asiaa. Myös sohvien
päällä on päälliset jotka pesen viikottain.
Koskaan meillä ei koirat saa olla astmaattisen
lapseni huoneessa.
Allergenejä/ valkuaista on aina KAIKKIEN KOIRIEN
virtsassa, syljessä ja ulosteissa siis
eritteissä.
Joku joskus aiemmin kirjoittanut että, juuri tämä
rasvaaminen aiheuttaa allergiaa - No, Lääketiede
on kyllä aina hoitanut allergioita "rasvaamalla"
joten sitä on vaikea uskoa. Itse uskon myös
siihen että, monet allergiset ihmiset voivat
pitää juuri sitä OMAA koiraa - johon ovat
tottuneet ja samalla "siedättynyneet" eli kun
koira on ollut allergia-perheessä pitempään -
ongelmat voi vähetä ja pystyy elämään normaalia
elämään koiransa kanssa. Tietysti on tapauksia
että, ei voi pitää mitään eläintä.
Mielestäni ei koskaan pidä tuomita sitä, että
haluaa itselleen koiran ja ystävän. Itse koen sen
erittäin tärkeäksi - varsinkin omille lapsilleni
ne ovat olleet äärettömän tärkeät.
Tietysti voi tulla tilanne että, allerginen ei
voi pitää koiraansa - se on kaikille riski - myös
harmittava, jos koirasta joutuu luopumaan - ja
harmi myös koiralle - mutta Itse olen riskin
ottanut ja päivääkään en ole katunut.
Antakaamme mahdollisuus kaikille - hyvään ja
lämpimään ystävyyteen - ilman tuomitsemista- ja
yleensä kaiken helpoiten tuomitsee se jolla ei
ole itsellään kokemusta - vain ennakkoluuloja ja
epäilyjä - mutta kokemusta harvemmin.
Eletään ja annetaan muillekin mahdollisuus elää -
ehkä myös koiran kanssa.
Jos haluat ottaa yhteyttä suoraan ja keskustella
asiasta, mielelläni kerron kokemuksistani.
Päivi Laakkoen
Puh: 09 - 777 2587
[email protected]
Varmaankin lapinkoira tottuu ja tykkää olla
ulkona, mutta ei se kyllä yksinäisyydestä pidä.
Entä jos koira sairastuu (lapinkoirat ovat kyllä
hyvin terveitä yleensä) ja se on otettava sisälle?
Näin muuten kerran Kirkkonummen
torilla 'Kiinalaisen karvattoman koiran' (kaksi
kaverusta)- en tiedä oikeaa rotunimeä. Olin
kuvitellut, että ne ovat jotenkin alastoman
näköisiä. Eivät ole oleenkaan, sieviä olivat, iho
siisti ja sileä, eikä antanut mitään alastoman
vaikutelmaa, no olihan niillä karvaa päässä ja
vähän hännässäkin, oikein olivat viehättäviä ja
viksunoloisia, rauhallisia ja kauniita, pieniä.
mulla on allergia ja oon saanu kinuu koiraa nyt
about 10 vuotta,mut 15.6.2001 tulee meille koira
ja odotus palkittiin!!!!!!!!Eka aateltiin
lapinkoiraa mut otettiin seka
rotune....toivottavasti saat koiran,etkä tukehu
tai mitään....=)Onnee.....mailaa jos
kiinnostaa....=)moikka!!!
Minulla on sekä astma että eläinallergiaa, olen
kaikille muille eläimille (ja vähän kaikelle
muullekin) allerginen ,paitsi linnuille
(ironisesti en ole niille, koska en ole koskaan
linnuista juuri välittänyt, lemmikkeinä tai
muutenkaan). Minulla on gerbiilejä ja kani, ja
saan niistä oireita vaihtelevissa määrin. Esim.
siitepölyaikaan voin reagoida eläimiin
voimakkaastikin, koska elimistö on muutenkin
ylikuormittunut, mutta muuten voin käsitellä
niitä vaihtelevalla menestyksellä. Vaikka elämä
on joskus niiden kanssa vaikeaa, en silti voi
kuvitella niistä luopumista. Koiraa en silti voi
ottaa, koska jyrsijä-pölyistä pääsee eroon, kun
ne laittaa toiseen huoneeseen ja muut niitä
hoitamaan mutta koira on ihmisten kanssa koko
ajan.
Täytyy myös ottaa huomioon, että eläimen ollessa
talossa allergikon hengityselimistö on jatkuvasti
ylikuormittuneessa tilassa ja tällöin hänellä voi
olla tuplasti hankalaa vaikeissa olosuhteissa,
esim. tunkkaisessa huoneessa tai pölyisellä
ullakolla.
Käsittääkseni, jos et ole allerginen koiralle, ei
sinulle pitäisi tulla niistä astmaoireitakaan,
koska kehosi ei reagoi niihin yliherkkyytenä,
vaan pystyy sietämään niitä. Ethän omille
hiuksillesikaan voi olla allerginen eli kaikki
karvat tai hilseet eivät välttämättä aiheuta
oireita.
Jos joku kuitenkin on sekä eläimille allerginen
että astmaatikko, on enemmän kuin todennäköistä,
että allergia ilmenee juuri astmaoireina.
Astmahan EI nimittäin ole varsinaisesti allergia
vaan hengityselinten tulehduksellinen sairaus,
joka reagoi allergian tavoin ja sellaisiin
ärsykkeisiin, joille ihminen on yliherkkä. Jos
siis et ole yliherkkä esim. siitepölyille tai
eläimille, et todennäköisesti saa niistä
astmaoireita, vaikka joku toinen astmaatikko
saakin.