19-vuotias ujolainen

-toni89-

Tervehdys!

Mun on pakko avautua jonnekkin. Olen 19-vuotias mies. Neitsyt jolla ei ole ollut minkäänlaisia suhteita. En ole ikinä juonut tai polttanut tupakkaa. Tuntuu niin ahdistavalta, koska olen menettänyt nuoruuteni. En ole tehnyt mitään semmoista, jota olisin halunnut tehdä. Tuntuu, että on liian myöhäistä korjata tilanteeni. Uskon että kun vanhenen, niin nuoruuteni vaivaa minua aina. Auttakaa mua mua ahdistaa

7

1434

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---------

      Surullista kun olet mennyt tuohon aivopesuun mukaan, että nuoruus on jäänyt muka elämättä jos ei ryyppää jne. Se on vain näiden ryyppääjien puolustelua typerille teoilleen. Itse olen sinua hieman vanhempi ja olen ylpeä, etten ole jäänyt koukkuun kaiken maailman terveyttä tuhoaviin päihteisiin. Olen ensimmäisessä suhteessanikin vasta nyt, ja voin olla tyytyväinen etten menettänyt neitsyyttäni jollekin bimbolle.

      Jos kaipaat noita asioita niin elämäähän sulla on vielä paljon jäljellä. Senkus alat polttamaan röökiä ja mietit parinkymmenen vuoden päästä, että paransiko se elämänlaatuasi.

    • m-19v

      Minulla on ihan sama tilanne, mutta sillä erolla, että ei ole edes mitään kiinnostusta lähteä mukaan tuohon pelleilyyn. Jos nuoruus tarkoittaa vain bilettämistä, ryyppäämistä ja (puoli-)/vieraiden ihmisten nussimista, se saakin minun puolestani jäädä väliin. Tarkoitukseni ei ole mitenkään moralisoida tai sanoa, että vain yksi tapa olisi oikea tapa elää. Tehköön siis jokainen omalla kohdallaan miten parhaakseen kokee.

      Ainoa asia mikä harmittaa ja pelottaakin on, että tällä menolla kumppanin löytäminen jää kohta pelkäksi haaveeksi. En ensinnäkään oikein edes tiedä, miten onnistuisin koskaan tutustumaan kehenkään tyttöön/naiseen. Toisekseen pidän suhteen toimimisen kannalta hyvin tärkeänä, että kumppani olisi luonteeltaan ja arvoiltaan edes jokseenkin samankaltainen. Tarkoitan siis, että aika harvassa taitavat olla tällaiset henkilöt.

      • Samoin...
        Ei se rööki tai alkoholi innosta. Ihmissuhteiden puuttuminen vaan stressaa välillä.
        Onneks on sentään muutama hyvä ystävä.

        Kyllä meitä tuntuu löytyvän, vaikka piilossa ollaanki (valitettavasti).


      • TMK6

        Kannattaa kerralla olla kunnon ihminen, eikä lähteä tähän massateinikulttuuriin. Nämä ihmiset kun yleensäkin ovat sitä tulevaisuuden paskaporukkaa, jotka eivät mene töihin ja elävät sossun rahoillla päivästä toiseen. Ja kunnolliset meidänlaiset miehethän yleensä löytävätkin naisensa vähän kypsempinä, mikä on ihan hyvä juttu, koska on henkisesti kehittyneempi ja osaa ottaa toisen tarpeet ja mielipiteet huomioon paremmin joka todennäköisesti tekee parisuhteesta kestävämmmän. Itse vähän huolehdin että löydänkö tyttöystävää koskaan, mutta ei siitä mitään stressiä ole kuitenkaan tullut onneksi. Suhtkoht samoja arvoja odotan kumppanilta itsekin ja eräänlaista "kunnollisuutta". Itse ainakin uskon mahdollisuuksiini, miksette tekin?


    • Uskopois

      Kunnon naiset (joihin olen tutustunut) arvostavat kunnollisia miehiä. Yhden yön suhteet eivät todellakaan ole naisten mieleen, joten ihan hyvä, ettei niitä ole. Seurustelu taas on toinen asia, toisaalta on hyvä, että on siitä kokemusta (itse kusin yhden täydellisen suhteen kokemattomuudellani), mutta taas jos ajattelee, että eipä ainakaan ole yhtään epäonnistunutta suhdetta. ;)
      Alkoholia käytän ja tupakkaa olen kokeillut (en polta), kummastakaan ei ole hyötyä. Alkoholi nyt tuottaa hetkeksi hupia, mutta siinä se on. elä suotta ahdistu, kunnolliset naiset osaavat arvostaa kunnollisia miehiä. Usko pois. Nykyajan trendi on juoda ja polttaa, mutta jälkeen päin ajatellen kummastakaan ei ole MITÄÄN hyötyä. Rahan tuhlausta kumpikin.

      • Mimmi ;)

        Mie en ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja tai irtosuhteita. En polta ja harvoin juon, baarissa käyn lähinnä merkkipäivinä.
        En pidä miehistä jotka pettää naisia tai kusettaa, painostaisivat.

        Haluan että tuleva poikaystäväni kohtelee minua kunnolla ja pitää minusta juuri tällaisena ja kuvioissa ei ole mainitsemani asiat.

        Kahdesti olen seurustellut, yhden amispohjaisen kanssa ja yhden lukiolaisen kanssa.

        Ehkäpä se unelmien prinssi jostain vielä eteen tulee :)

        Ja vaikka olen kahdesti seurustellutkin, en ole sänkyyn asti mennyt, ja ikää 19.

        Eli samassa pisteessä suunnilleen kuin tänne kirjoittaneet. Mutta jaksan hymyillä :)


    • redddd

      Sua taitaa oikeasti ahdistaa, kun oot tajunnut, että oot "menettänyt" nuoruutesi, mutta mun mielestä sen voi korjata ainakin jotenkin... Ehdotan, että tutustut johonkin mukavaan tyttöön ja kerrot tilanteestasi... Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia, miksi nuorena olisi mukamas pitänyt juoda ja polttaa..? Sinä olet hyvä tuollaisena ja ole ylpeä siitä!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe