Korjausopas sydämen kolhuille:
1. Hymyile, hymyile, hymyile - vaikka kyynelten läpi.
2. Puhu siitä - vaikka kissallesi. Mieluummin toiselle aikuiselle.
3. Lähde ulos - asfalttiviidakko VOI olla melkein yhtä terapeuttinen kuin luontopolku. Voit bongata kauniita lintuja.
4. Liiku, urheile - itsetuntosi paranee ja saavutat positiivisia tuloksia.
5. Flirttaile ja ole hurmaava oma itsesi - kiinnität huomiota.
6. Luota ja toivo - vaikka sydämesi ja järkesi vastusteleekin.
Onko lisättävää? Kaikki keinot olen eilen joutunut ottamaan käyttöön...
1. Hymyile, hymyile, hymyile - vaikka kyynelten läpi.
2. Puhu siitä - vaikka kissallesi. Mieluummin toiselle aikuiselle.
3. Lähde ulos - asfalttiviidakko VOI olla melkein yhtä terapeuttinen kuin luontopolku. Voit bongata kauniita lintuja.
4. Liiku, urheile - itsetuntosi paranee ja saavutat positiivisia tuloksia.
5. Flirttaile ja ole hurmaava oma itsesi - kiinnität huomiota.
6. Luota ja toivo - vaikka sydämesi ja järkesi vastusteleekin.
Onko lisättävää? Kaikki keinot olen eilen joutunut ottamaan käyttöön...
Vastaukset 8
Vanhimmat
hymyile,hymyile,hymyile..
juu eipä taida tyttö ihan oikeista ongelmista tietää vielä mitään.
Mullakin on sellanen vaihe, että tekee mieli yhtyä tähän edelliseen. Ei jaksa. Siis jos on oikeesti vähän niinku enemmän ku "teinisydänsuruja", teinejä tietenkään yhtään vähättelemättä.
Siis oikeesti, mistä tuommosen asenteen vielä aikuisena sais? Oon ite oppinu niin kyyniseksi tässä viime aikoina. Just nyt ei jaksa. Ei pelleilyä, ei hymyä. Kun sitä on jo niin kauan jatkanu. Tarviis jotain, yliluonnollista voimaa. EI jaksa olla naiivi enää.
Riippuu tietysti kolhusta, mutta ehkä terve kiukku, vihakin jossain määrin voisi olla paikallaan. Ymmärsin, että ainakin toiveissa olet kokenut kolauksen..?
En koita edes verrata omia murheitani muiden murheisiin, mutta itselleni niissä on todellakin aivan kylliksi kestettävää. Voisin tehdä niinkuin ennen ja työntää sormet kurkkuun ja oksentaa, mutta koska olen syytön vallitsevaan tilanteeseeni, en siitä halua itseänikään rankaista.
Hymy, pakoettukin saattaa joskus olla helpompaa kuin kyyneliin repeäminen kadulla. Helpointa olisi tietysti aamlla jäädä sänkyyn makaamaan, mutta minulla ei ole siihen mahdollisuutta.
Kieltäydyn olemasta itsesäälini vanki ja jatkan elämääni vaikka hammasta purren. Agressioni puran nyrkkeilysäkkiin ja kirjoittamiseen - sekä tietysti täällä avautumiseen. Joku aina siitäkin pillastuu ;P
T:Positiivinen Pelle
sadie, vaikka ihmiset vähättelevät murheitasi. Minulla oli todella vaikeeta elämässä alle kolmikymppisenä ja ihmettelen miten selvisin niistä hirveistä, järkyttävistä kokemuksista yleensä. No sen jälkeen elämä on ollut melko helppoa, joten siksi on ihanaa että nuoruus on taaksejäänyttä elämää.
Tsemppiä vaan, sadie, kyllä joskus elämässä on vielä kivaakin!
kadulla olisi sittenkin helpompi vaihtoehto kuin teeskennellä positiivisuutta. Näin olemme erilaisia me ihmiset. Minulle aitojen tunteitten näyttäminen ei ole vaikeaa, joskus kyyneleitä ei vaan voi pidätellä, kadullakaan.
1. Olet ollut mykkänä ihmetyksestä kaksi viikkoa
2. Olet tuijotellut yhteisiä valokuvia ja tavaroita ja itkenyt silmät kuusinkertaisiksi
3. Kirjoittanut, tekstannut, soittanut tuhat känni/selvä viestiä kuinka maailma ei ole enään sulle hyvä paikka
4. Tolkuttanut itsellesi että ihan hyvä vaan kun erositte ja samalla miettinyt miten saisit iskettyä hänet takaisin(turvonneilla silmillä)
5. Juonut/syönyt itsellesi 5kg ja laihduttanut ne surullasi
6. Miettinyt mikä sinussa on vikana, taas kävi näinn, miksi mikään ei riitä, ikinä (saatat kirjoittaa runoja )
7. Vihaat
8. Rakastat
9. Vihaat
10. Rakastat
tässä vaihessa sitten pääsemme sun listaan, mun mielestä.
Ihana viesti tuo edellinen - ja niin paikkansa pitävä! :D