Perusterveydenhuolto

Jopa 75% lääkäreistäkin on sitä mieltä, että perusterveydenhuolto on kriisissä.

Uutisissa kerrottiin aiheesta.

Kovin monet potilaat ovat havainneet tämän jo aikoja sitten.
Tämäkin on siis todistettu.
31801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nyt kaikki etsimään ratkaisuja perusterveydenhuollon kriisiin:

Rokottaminen keskeytettävä ja polio takaisin, chakranmittaukset pakollisiksi, henkiparantajat ja enkelin näkijät terveyskeskuksiin käsi kädessä lääkäreiden rinnalle, anestesia korvattava nonihörpyillä, syöpähoidot kiellettävä, paranoidien skitsofreenikkojen lääkitys lopetettava, holistiset ambulanssit kaduille, valtion subventoitava sokerirakeiden kauppaa.

Äänestä
  • keskittymällä idiomyopatiaan sairastaviin saataisiin terveydenhoitomenoista leikattua yli puolet ja näkyisihän se laajemminkin yleisen ilmapiirin ja viihtyvyyden paranemisena.

    Siis viihtykäämme yhdessä.

    Äänestä

Jo vuosi sitten:
"Tilanne on vakava kahdestakin eri syystä. Terveyspalveluiden epäoikeudenmukainen jakautuminen rikkoo paitsi perutuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia, mutta ne aiheuttavat vuosittain useita satoja kuolemantapauksia, jotka olisi voitu välttää toimivilla terveyspalveluilla."
http://yle.fi/akuutti/arkisto2007/270307_a.htm

Tänään:
"Kolme neljästä lääkäristä kokee perusterveydenhuollon olevan kriisissä."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/11/744499

Ensimmäisiä merkkejä jo 2002:
http://www.soininvaara.fi/Kansallinen_terveyshanke.pdf

Äänestä
  • Jos perusterveydenhoidossa on tehotonta organisointia, niin millähän lailla tämä asia mahtaa kuulua vaihtoehtoilupalstalle? Pitäisikö homeopaattien saada kirjoittaa todistukset käsiaseiden saamista varten?

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Jos perusterveydenhoidossa on tehotonta organisointia, niin millähän lailla tämä asia mahtaa kuulua vaihtoehtoilupalstalle? Pitäisikö homeopaattien saada kirjoittaa todistukset käsiaseiden saamista varten?

    Etkös sinä täällä palstalla riehu ja vaadi lääketieteellisiä todisteita ja sokkotutkimuksia, vaikka sellainen lääketiede ja tieteellinen tutkiminen ei edes kuulu tälle palstalle..?

    Äänestä

  • sinä myös kirjoitti:

    On todella epäreilua vedota faktoihin, kun puhutaan uskomushommeleista.

    jatkuvasti samaa ylistystä ja mainostusta kuinka hyvä ja hyvin toimiva terveydenhoito meillä on.

    Vain siitä ainaisesta RAHASTA on ainainen puute!

    Äänestä

  • ei tutkimuksia kirjoitti:

    On todella epäreilua vedota faktoihin, kun puhutaan uskomushommeleista.

    Ei ole meidän vika, jos lääketiede ei halua tai viitsi niitä tutkia. Teidän pitää mennä lääketiedepalstalle keskustelemaan siitä.

    Äänestä

  • tutki itse kirjoitti:

    Ei ole meidän vika, jos lääketiede ei halua tai viitsi niitä tutkia. Teidän pitää mennä lääketiedepalstalle keskustelemaan siitä.

    Monet vaihtoehtohoidot on tutkittu ja heppoisiksi havaittu. Uskomuslääkinnän harrastajia tosin ei kiinnosta, onko hoito oikeasti toimivaa.

    Äänestä

  • ja moneen kertaan kirjoitti:

    Moni tutkimus on tahallaan tehty väärin tai huonosti.

    Äänestä

  • ja moneen kertaan kirjoitti:

    Monet vaihtoehtohoidot on tutkittu ja heppoisiksi havaittu. Uskomuslääkinnän harrastajia tosin ei kiinnosta, onko hoito oikeasti toimivaa.

    Etpä näytä edes ymmärtävän vaihtoehtoisten hoitojen päälle mitään. Siellä on todella vahvasti tehokkaita hoitomahdollisuuksia. Mutta tuollaisella tuuliajolla oleva tietämys, mitä vaihtoehtoiset hoidot pitävät sisällään, niin mistä sitä tietoa sitten kasvaisi kun on tuollainen asenne?

    Äänestä

  • kielteinen asenne kirjoitti:

    Etpä näytä edes ymmärtävän vaihtoehtoisten hoitojen päälle mitään. Siellä on todella vahvasti tehokkaita hoitomahdollisuuksia. Mutta tuollaisella tuuliajolla oleva tietämys, mitä vaihtoehtoiset hoidot pitävät sisällään, niin mistä sitä tietoa sitten kasvaisi kun on tuollainen asenne?

    "Siellä on todella vahvasti tehokkaita hoitomahdollisuuksia."

    Eivätpä ole "hoitomahdollisuudet" vielä konkretisoituneet kertaakaan tehoaviksi hoidoiksi.

    Äänestä

  • Tyhjä väite kirjoitti:

    "Siellä on todella vahvasti tehokkaita hoitomahdollisuuksia."

    Eivätpä ole "hoitomahdollisuudet" vielä konkretisoituneet kertaakaan tehoaviksi hoidoiksi.

    Voi kuule, kyllä ovat.

    Äänestä

Minä olen aina saanut todella hyvää hoitoa ja ihan kohtuuajassa. Aina ihmetyttää tuo jatkuva valitus hoidosta. Onkohan se niin, että valittajat todellisuudessa tarvitsevat hoitoa korviensa väliin?

Äänestä
  • korvien väliin tarvitaan hoitoa kun selän nikamat on kulunu ja on kovat säryt. Lääkäriltä piti vaatia kuvauksiin pääsy ennen kuin asia selvisi, oli muuten työpaikan lääkäri. Kerron tämän siksi, että on monen tasoisia lääkäreitä, aina ei ole potilaan korvien välissä vika joskus se voi olla lääkärin korvien välissä.

    Äänestä

Lääkärit kokevat ongelmaksi sen, että he joutuvat kirjoittelemaan turhanaikaisia lupalappuja.

Varmaan he mieluummin hoitaisivat potilaita, kuin pähkäilisivät, kenelle saisi antaa pistoolin ja kenelle ei.

Äänestä

Keskustelupalstoilla jo pitemmän aikaa käyty keskustelu osoittaa aivan selvästi sen, että terveydenhoitomme ei selviä kunnialla tehtävistään. Tämän vahvistaa myöskin uutisointi perusterveydenhoidon kriisistä, joka on ollut nähtävissä jo pitemmän aikaa.

Pari vuotta olen tehnyt energiahoitoja harrastemielessä ja sitä ennen jäsenkorjauksella auttanut kanssaihmisiä heidän vaivoissaan. Tänä aikana olen tullut huomaamaan, että hyvin monella on käsilläparantajan kyky tai ominaisuus ja tällaisia ihmisiä on keskuudessamme verrattain paljon.

Koska monetkaan eivät tiedä kyvystään tai eivät uskalla käyttää parantajan lahjaansa leimautumisen pelossa. Niinpä heräsikin ajatus madaltaa kynnystä yhteisillä talkoilla terveytemme hyväksi.

Olen aivan vakuuttunut energiahoidon tehosta, niin miksemme ottaisi vastaan tätä lahjaa, joka on avuksemme annettu. Lahjaa, jolla voisimme pitää yllä terveyttämme, parantaa elämänlaatua ja auttaa merkittävästi terveydenhoitomme ahdinkoa.

Vaihtoehtoisia ideoita ja ajatuksia odottaen.

Äänestä
  • "Keskustelupalstoilla jo pitemmän aikaa käyty keskustelu osoittaa aivan selvästi sen.."

    Onpa vakuuttava perustelu.

    Lääkärit ovat sitä mieltä, että perusterveydenhoitoa kuormittavat paljon sellaiset tehtävät, joilla on hyvin vähnä tekemistä terveydenhoidon kanssa. Voisivatko vaikkapa energiahoitajat ja menneiden elämien näkijät ottaa osan työtaakasta ja alkaa kirjoittaa vaikkapa todistuksia niille, jotka haluavat ostaa ampuma-aseita. Ennaltatietäjät varmaan pystyisivät selvittämään, ketkä heistä pimahtavat tulevaisuudessa.

    Käsilläparantajat voisivat tietysti mennä talkoisiin vanhainkoteihin. Käsilläparantaja voisi osallistua vaikka vaipanvaihtoihin ja pesettämisiin. Myös syömisen avustamisessa käsiä tarvittaisiin.

    Äänestä

  • käsiä tarvitaan kirjoitti:

    "Keskustelupalstoilla jo pitemmän aikaa käyty keskustelu osoittaa aivan selvästi sen.."

    Onpa vakuuttava perustelu.

    Lääkärit ovat sitä mieltä, että perusterveydenhoitoa kuormittavat paljon sellaiset tehtävät, joilla on hyvin vähnä tekemistä terveydenhoidon kanssa. Voisivatko vaikkapa energiahoitajat ja menneiden elämien näkijät ottaa osan työtaakasta ja alkaa kirjoittaa vaikkapa todistuksia niille, jotka haluavat ostaa ampuma-aseita. Ennaltatietäjät varmaan pystyisivät selvittämään, ketkä heistä pimahtavat tulevaisuudessa.

    Käsilläparantajat voisivat tietysti mennä talkoisiin vanhainkoteihin. Käsilläparantaja voisi osallistua vaikka vaipanvaihtoihin ja pesettämisiin. Myös syömisen avustamisessa käsiä tarvittaisiin.

    Ajatuksesi on aivan loistava, siispä talkoisiin kukin kykyjensä mukaan. Voisitkin kerätä ryhmän ja auttaa vanhuksia juuri mainitsemissasi tehtävissä. Samalla hoituisi oma sairautesi ja kaiken kaikkiaan se olisi kasvunpaikka. Tosin nämä ovat sen verran vaativia töitä, ettei niitä ilman terveydenhoidonperuskoulutusta voida turvallisesti tehdä.

    Ajatukseni olikin talkootöistä, joita voisi tehdä ilman koulutusta, eikä näin ollen tulisi vääristävää kilpailua varsinaisten ammattiryhmien kanssa.

    Tarkoitinkin tällaisia energiahoidolla varsin nopeasti parannettavia elimistön häiriöitä, joita lääketiede eri sairaudeksi erittelee. TOS, tules, migreeni ym. jotka rasittavat valtaosin terveydenhoitoamme ja sitä kautta lisää potilastapahtumia jne.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Tarkoitatko todella, että energiahoito parantaa TOS, tules, migreeni- ym. tapaukset? Ja vieläpä nopeasti??

    Äänestä

  • energialla? kirjoitti:

    Tarkoitatko todella, että energiahoito parantaa TOS, tules, migreeni- ym. tapaukset? Ja vieläpä nopeasti??

    Aika on suhteellinen käsite ja kerran sormia napsauttamalla ei kummoisia saada aikaan, mutta tarttumalla häiriöön tarpeeksi aikaisessa vaiheessa voidaan elimistölle antaa energiahoidolla tarvittava ’potku’, jolloin sillä on riittävästi voimia korjata asia kuntoon.

    Monilla on päätetyöskentelystä hiirikäsivaivoja ja usein operoidaan rannekanava, joka on maailman turhin leikkaus ja nykyisin rutiinitoimenpide. Yhdistämällä jäsenkorjaus ja energiahoito voidaan ongelma poistaa muutamalla hoitokerralla. Akuutti migreenikohtaus voidaan hoitaa vajaassa ½ tunnissa ja kohtausten uusiutuminen harvenee vähitellen.

    Kaikissa pehmytkudosten aiheuttamien ongelmien hoidossa energiahoito on mielestäni erinomainen ja nopea hoitomuoto. Yhdistämällä muita käsittelyjä saadaan varsin monipuolinen ja todella vaikutta lopputulos.

    Varsinaisia sairauksiahan ei energiahoidolla voida poistaa, mutta lieventää haittoja ja nopeuttaa paranemista esim. leikkauksista.

    ...> Terveyspalvelut tuottavat korkeintaan viidenneksen terveyshyödyistä.
    Loppu tulee elintavoista, ravintotottumuksista ja ympäristöstä.

    http://www.apu.fi/hyva_olo/article144229-1.html

    Äänestä

Onko joka sairaus kirkossa kuulutettuna parantumaton?

Äänestä
  • Alzheimerin (huom. kirjoitusasu!) tautiin ei ole olemassa parantavaa lääkettä. Sen sijaan oireita lievittäviä, taudin etenemistä hidastavia ja potilaan arkipäivää helpottavia lääkkeitä on. Toki monet potilaat eivät halua niitä käyttää, vaan uskovat eräiden avuliaiden aatujen kannustamana mm. kala- ja hyljeöljyihin, taikakiviin, energiahoitoon ja hainrustokapseleihin, nonijuomaan, aloeverageeliin tai homeopatiaan ja henkiparannukseen. (Antakaa tulla vain niitä ihmepelastustarinoita!)

    Lääketiede etsii koko ajan keinoa alzheimer-taudista parantavan lääkkeen kehittämiseen. Todennäköisesti tämän palstan vaihtoehtoporukka on kuitenkin sitä mieltä, että parantavaa lääkettä ei "haluta" keksiä, vaan potilaat yritetään tarkoituksella pitää sairaina ja hädin tuskin hengissä, jotta heille voitaisiin myydä enemmän lääkkeitä ja terveyspalveluja. Kun taas vaihtoehtohoitajat itse kertovat etsivänsä ja poistavansa taudin syyn (vaikkeivät toki ilmaiseksi tai hyvää hyvyyttään, ehei).

    Äänestä

  • potilaan omainen kirjoitti:

    Alzheimerin (huom. kirjoitusasu!) tautiin ei ole olemassa parantavaa lääkettä. Sen sijaan oireita lievittäviä, taudin etenemistä hidastavia ja potilaan arkipäivää helpottavia lääkkeitä on. Toki monet potilaat eivät halua niitä käyttää, vaan uskovat eräiden avuliaiden aatujen kannustamana mm. kala- ja hyljeöljyihin, taikakiviin, energiahoitoon ja hainrustokapseleihin, nonijuomaan, aloeverageeliin tai homeopatiaan ja henkiparannukseen. (Antakaa tulla vain niitä ihmepelastustarinoita!)

    Lääketiede etsii koko ajan keinoa alzheimer-taudista parantavan lääkkeen kehittämiseen. Todennäköisesti tämän palstan vaihtoehtoporukka on kuitenkin sitä mieltä, että parantavaa lääkettä ei "haluta" keksiä, vaan potilaat yritetään tarkoituksella pitää sairaina ja hädin tuskin hengissä, jotta heille voitaisiin myydä enemmän lääkkeitä ja terveyspalveluja. Kun taas vaihtoehtohoitajat itse kertovat etsivänsä ja poistavansa taudin syyn (vaikkeivät toki ilmaiseksi tai hyvää hyvyyttään, ehei).

    "Toki monet potilaat eivät halua niitä käyttää, vaan uskovat eräiden avuliaiden aatujen kannustamana mm. kala- ja hyljeöljyihin, taikakiviin, energiahoitoon ja hainrustokapseleihin, nonijuomaan, aloeverageeliin tai homeopatiaan ja henkiparannukseen. (Antakaa tulla vain niitä ihmepelastustarinoita!)"

    No ihan tunnetusti toimivia hoitomuotoja, kuten energiahoito, tuossa luettelit. Vaihtoehtohoidolla parantuminen ei ehkä ole ihmepelastustarina, vaan osoitus hoidon toimivuudesta, mutta koululääketieteen näkökulmasta katsova voi toki niitä myös ihmeinä pitää. Tosin kun nämä "ihmeet" ovat päivittäisiä, ehkä luontevin termi olisi parantumiskertomus, kun yleisesti käytössä olevasta terveydenhoidosta kuitenkin puhutaan.

    "Kun taas vaihtoehtohoitajat itse kertovat etsivänsä ja poistavansa taudin syyn (vaikkeivät toki ilmaiseksi tai hyvää hyvyyttään, ehei)."

    Eihän toki lääketeollisuus, lääkärit tai sairaanhoitajat tee työtään ilmaiseksi, ehei.
    Yksi yhteiskuntamme taloudellisia peruspilareita on palkkatyö ja siitä saatava ostovoima ja verovarat.
    On melko harvinaista että työssä käydään ilmaiseksi, mutta tuossa kirjoittaja ikäänkuin paheksuu kun vaihtoehtohoitajat eivät näin tee. Samalla logiikalla kirjoittajan pitäisi liikennepalstalla paheksua kun veturimiehet ja bussikuskit eivät tee työtään ilmaiseksi.
    Vaihtoehtohoitopuolella on tosin sellainen erikoinen piirre, että on lukuisia ilmaiseksi toimivia energiahoitajia.

    Äänestä

  • Alkeiskurssi kirjoitti:

    Saahan sitä mainostaa ja retostella. Ei paljon kuitenkaan naurata, kun seuraa kärsivän lähimmäisensä häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja huijaamista.

    "Samalla logiikalla kirjoittajan pitäisi liikennepalstalla paheksua kun veturimiehet ja bussikuskit eivät tee työtään ilmaiseksi."

    Veturimiehet ja bussikuskit kuitenkin siirtävät ne junat ja autot, minne lupaavatkin. Energiansiirtäjät eivät vielä koskaan ole siirtäneet jouleakaan. Ajatteles, jos bussikuskikin vaan vänkäisi, että joo tämä on semmoinen näkymätön linja-auto ja laskuttaisi kuitenkin täyden liksan.

    Äänestä

  • alkeellisia kurssejasi kirjoitti:

    Saahan sitä mainostaa ja retostella. Ei paljon kuitenkaan naurata, kun seuraa kärsivän lähimmäisensä häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja huijaamista.

    "Saahan sitä mainostaa ja retostella. Ei paljon kuitenkaan naurata, kun seuraa kärsivän lähimmäisensä häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja huijaamista."

    Eipä tuossa viestissä mainostettu tai retosteltu. Asiallisesti kerrottiin vaihtoehtohoitojen tehosta yleisellä tasolla, ketään mainostamatta ja mainittiin semmoinen perusasia, kuin työtä tekevän oikeus asialliseen palkkaan.
    Huijaukset on aina ikäviä, oli niitä sitten koululääketieteen tai vaihtoehtohoitojen piirissä. Toivottavasti lähimmäisesi löytää rehellisen lääkärin tai vaihtoehtohoitajan, joita enemmistö kuitenkin on.

    Äänestä

  • energia ei kirjoitti:

    "Samalla logiikalla kirjoittajan pitäisi liikennepalstalla paheksua kun veturimiehet ja bussikuskit eivät tee työtään ilmaiseksi."

    Veturimiehet ja bussikuskit kuitenkin siirtävät ne junat ja autot, minne lupaavatkin. Energiansiirtäjät eivät vielä koskaan ole siirtäneet jouleakaan. Ajatteles, jos bussikuskikin vaan vänkäisi, että joo tämä on semmoinen näkymätön linja-auto ja laskuttaisi kuitenkin täyden liksan.

    "Veturimiehet ja bussikuskit kuitenkin siirtävät ne junat ja autot, minne lupaavatkin. Energiansiirtäjät eivät vielä koskaan ole siirtäneet jouleakaan."

    No energiahoito on lapsellisen helppo testata, asiansa osaavan energiahoitajan energiat hoidettava voi tuntea, vaikka hoitaja olisi parin metrin päässä. Myös kaukoparannuksessa välitettävä energia selvästi tunnettavissa. Energiavirran havaitseminen ei tietenkään ole se pääpointti, vaan hoidon teho, josta siitäkin positiivisia kokemuksia.
    Henkiparannusta tutkittu Suomessakin:

    "Luonnontieteellisten mittausten uranuurtaja Suomessa on ollut professori Sergei Kolmakow Kuopion yliopiston fysiologian laitokselta. Laitoksella on tutkittu mm. kirliankuvausta jo vuodesta 1979. Kolmakow tutkii laitoksella mm. henkiparannusta ja henkiparantajia uusimpien GDV- ja muiden laitteiden avulla. Hän toimii apujäsenenä kansainvälisessä informaation akatemiassa ja Venäjän tiedeakatemiassa. Kolmakow on tutkinut aiemmin Venäjällä esimerkiksi psykokinesiaa.

    Sergei Kolmakow on selvästi noussut suomalaisen parapsykologian tutkimuksen keulakuvaksi. Hänellä on meriittejä, karismaa ja tekoja näyttönään. Hän ei epäröi puolustaa tutkimuksiaan myöskään julkisuudessa."

    http://www.ultra-lehti.com/lehdet/art-0004_Parapsy.html

    "Ajatteles, jos bussikuskikin vaan vänkäisi, että joo tämä on semmoinen näkymätön linja-auto ja laskuttaisi kuitenkin täyden liksan."

    No ehkä pysyn näissä terveydenhoitoaiheissa ja annan sinun hoitaa nuo visiot näkymättömistä kulkuneuvoista.

    Äänestä

  • Mitenkä ne on tapahtuneet, kun potilaat ovat kuolleet ja kuopattu aikoja sitten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kriisissä kirjoitti:

Jopa 75% lääkäreistäkin on sitä mieltä, että perusterveydenhuolto on kriisissä.

Uutisissa kerrottiin aiheesta.

Kovin monet potilaat ovat havainneet tämän jo aikoja sitten.
Tämäkin on siis todistettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu