keskustelupalstalla; onko se totta vai tarua???
Tälläkin palstalla on monen sorttista väkeä; on evankelisluterilaisia, on jehovia, on helluntailaisia ja monen monta muuta eri uskonnon edustajaa.
Mutta haittaako tuo uskontojen erilaisuus jo kirjoittamistakin, kun riidat täällä jatkuu aivan kuin oltaisiin jossakin lähi-idässä, jossa uskonnolla on merkittävä vaikutus yhdessäoloon ja taistelumielialaan.
Onko uskonto kenties syy tähän hirveeseen eripuraan ja ihmisten vainoamiseen, sillä sitä vainoahan täällä joidenkin osalta tapahtuu??? Voiko uskonto tehdä palstalaisistakin niin kahjoja, että kukaan ei pysty enää kirjoittamaan omaksi ilokseen tai toisten iloksi, joka sentään oli päällimmäisenä silloin vuosia sitten, kun itse ensimmäisen kerran vatasin umalehtisen aloitukseen.
Tälläkin palstalla on monen sorttista väkeä; on evankelisluterilaisia, on jehovia, on helluntailaisia ja monen monta muuta eri uskonnon edustajaa.
Mutta haittaako tuo uskontojen erilaisuus jo kirjoittamistakin, kun riidat täällä jatkuu aivan kuin oltaisiin jossakin lähi-idässä, jossa uskonnolla on merkittävä vaikutus yhdessäoloon ja taistelumielialaan.
Onko uskonto kenties syy tähän hirveeseen eripuraan ja ihmisten vainoamiseen, sillä sitä vainoahan täällä joidenkin osalta tapahtuu??? Voiko uskonto tehdä palstalaisistakin niin kahjoja, että kukaan ei pysty enää kirjoittamaan omaksi ilokseen tai toisten iloksi, joka sentään oli päällimmäisenä silloin vuosia sitten, kun itse ensimmäisen kerran vatasin umalehtisen aloitukseen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Eikä sinulla ole mitään muuta aihetta mielessä kuin pulinapalsta ja sen kirjoittajat?
Miten sinä sitten koet keskustelun avauksen täällä??? Oletko sitä mieltä, että tämä aloitukseni ei ollut taas kerran sopivaa tai että minun olisi pitänyt tehdä aloitus vaikkapa nyt niin harvinaisen kauniista pakkasilmasta suomenssa???
yrityksenä synnyttää eripuraa palstalle.
Onko sinun aivan pakko lähes jokaisessa viestissäsi kohdistaa ivaa tai asiattomuuksia muihin kirjoittajiin?
Kehenkä nyt kohdistin vihani, kun kysyin ihmisten uskonnon asioista???
Älä nyt vaan väitä, että sekin aihe on kiellettyjen listalla tällä palstalla???
Minä kuulun kirkkoon ja tunnustan Jumalan sekä Hänen poikansa Jeesuksen, joka ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin ja joka nousi kolmantena päivänä kuolleista.
Voinko siis aiheuttaa eripuraa palstalla, jossa juuri joku kysyi, että eikö täällä voisi tehdä aloituksia vakavista ja kaikkia koskevista asioista.
loukkaavaan sävyyn muita palstalaisia niin kuka tekstin sitten kirjoitti?
"Voiko uskonto tehdä palstalaisistakin niin kahjoja"
ei loukkaus.
jo heti näistä vastauksista. Kysyin siis Jumalista; eikö teillä kenelläkään ole sellaista, ja jos ei, niin miksi ette myönnä sitä???
Tunnen monta ihmistä, jotka ovat eronneet kirkosta tai ovat peräti ateisteja.
Mitä te olette???
ja uskon jossakin olevan korkeamman voiman. Mitenkään uskonnollinen en ole ja kirkossa käynnit yleensä ovat, häät, hautajaiset, ripiltä pääsyt jne.
sinulle, Suomessa on uskonnonvapaus eikä mitään pakkoa kenellekään kertoa mitä uskontoa tunnustaa.
pakkoa, ei, et tietenkään nähnyt, mutta pakko ei olisi ollut ollenkaan kommentoida, vai?
se ei kuulu minulle, mutta se toisaalta selittää tämän hitonmoisen, jatkuvan riidan palstalla, johon yksi jos toinenkin päivittäin osallistuu.
Kuulun kirkkoon, sen herätysliikkeistä läheisimpiä ovat kansanlähetys ja vanhoillislestadiolaisuus. On minulla Jumala, en minä muuten jaksaisi.
kirkkoon, ja olen täysin ateisti.
Enkä klikkaa kenenkään kirjoituksia, nyt vaikuttaa siltä että sinä Arkipiru olet "totuudentorvi" ja viestintuoja joka ammutaan joka kerta.
Palstalla riidellään, sitä tosiasiaa ei kuitenkaan saisi täällä kertoa.
Ei tällä palstalla suvaita ketään, joka asiaa puhuu eikä tulla koskaan suvaitsemaankaan.
Uskontokin rassaa jotakin henkilöä, jos kysytään suoraan hänen sielunelämäänsä. Mutta niin se vain on, että totuus tulee joskus selville, kaikille.
Uskoa johonkin ja luottaa, että elämä sujuisi hyvin ja että joskus kohtaisimme rakkaat sukulaisemme.
Siihen minä ainakin luotan ja toivon sen myöskin tapahtuvan.
että ylösnousemusasioissa on usko koetuksella. Haudastako noustaan ja kun sitä viimeistä päivää on niin kauan odotettu. Uskon varassa on mielestäni eron ikävä helpompi kestää.
Huh huh meneekö tämä jo liian vakavaksi, lähden tästä kahville.
mutta minun Jumala-käsitys ei kyllä ole mistään kirjasta. :) Eikä sillä ole kirkon kanssa juuri tekemistä, vaikka kyllä minusta kirkko on hyvä paikka. Täällä sillä ei ole minulla minkäänlaista merkitystä, mutta varmaan jos asuisi jossain miljoonakaupungin keskustassa ja eläisi jatkuvan kiireen ja hälyn keskellä, niin sinne voisi mennä joskus hiljentymään.
Minä kuulun edelleenkin Suomen ev.lut. seurakuntaan, mutta ei silläkään ole minun uskon kanssa mitään tekemistä... No, oli siitä silloin hyötyä kun minusta tuli kummi. :)
Ei ole tullut luettua muuta kuin luterilaisten raamattua ja siinä kyllä kehotetaan keskinäiseen rakkauteen, jopa kääntämään toinen poski lyötäväksi.
Olisi helppo kuvitella, että muutkin pyhät kirjat on samoilla linjoilla, silloinhan toimitaankin kirjan opetuksia vastaan.
Ihmiset tekee uskonnon kirjan pohjalta ja vääristelee opetuksia omien tarpeidensa mukaan. Soppa on valmis kiehumaan.
Yhden palstalaisen uskonnollisuus on tullut selväksi ja hän ei riitele. Jospa onkin uskonnon puute, ei sentään, kunhan veistelen.
Olen monesti miettinyt, miksi ihminen on ylipäätään niin katkera tai vihainen, kun täälläkin jotkut ovat, itseni mukaanlukien.
Usko saa aikaan monenlaisia päähänpiintymiä. Joskus ollaan niin herännäisiä, että mennään sankoin joukoin johonkin kesätapahtumaan ja vuokrataan jopa asuntovaunuja/autoja majoitukseen pohjanmaan laajoille pelloille. Joskus taas niin unisia, ettei mikään kirkossa kiinnosta, ei edes häät tai vihkimiset.
Mutta se, että toimitaan keskustelupalstoillakin jonkin uskonlahkon mukaan, ei enää tunnu terveeltä. Vielä sairaammalta kuullosta, jos tämän uskonnon vaikutuksen vuoksi ollaan täällä vain purkamassa paineita, niin kuin monen naisen kohdalla varmaankin on asianlaita.
Minun teoriani siis on se, että kun kotona on kiivas uskonnollinen elämäntapa, on se ahdistuneisuus purettava tällä palstalla.
taitaa olla "Pyhä Yhtenäisyys";)) Itse kyllä katsoisin tuon olevan enemmän politiikkaa kuin uskontoa.
Nyt rupian pikkuhiljaa lähtemään tuhlailemaan rahaa viikonloppua varten.
sopii hyvin niille, jotka yrittävät meitä hiillostaa täältä pihalle.
Tervemenoa tuhlailemaan; itse sain juuri kuulla kunniani kun menin ostamaan itselleni isänpäivälahjan.
paremmin osaisi valita luin lahjan saaja;)) Kerro multa terveisinä tuo edellinen:)
Aiheesi on erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainenkin, lähestymmehän taas tuota kristittyjen suurta juhlaa.
Mutta, miten tuo jumala vaikuttaa esim. palstakäyttäytymiseen. Uskoo ihminen mihin tahansa, eikö se jumala mielletä hyväksi seuralaiseksi, joka ei lietso eripuraa ihmisten välille.
Mutta näinhän ei ole, eikä tule olemaan, oletpa minkä uskontokunnan edustaja, tai ns. pakana, riidat eivät maailmasta lopu, tuskin tältä palstaltakaan, uskotaan jumalaan, tai ei.
Jokaisen kuitenkin tulee kunnioittaa toisten vakaumusta, uskonto on yksityisasia.
Mainitset tuolla, että tekeekö uskonto meistä kahjoja, jaa-a, vaikea sanoa, kukaties.
Kyllä kai se eripura johtuu ihmisen sisimmästä pahastaolosta, mutta, mikä sen aiheuttaa, onko sitten uskonto, vai se toinen äärilaita?
näyttää olevan aika turha yrittää keskustella asioista koska joillakin ei useinkaan ole sanomista itse asiasta vaan se yleensä menee ihan toisiin asioihin ja kekustelun aloittajan "haukkumiseen".
mutta en oikein ymmärrä miten tarkoitat että uskonnolla olisi asian kanssa tekemistä?
lukee mitä uskontoa tahansa tai uskoo, niin missään ei kehoiteta vainoamaan toisia ihmisiä.
jokaisessa uskossa puhutaan toisten ihmisten kunnioittamisesta.
itse kuulun kirkkoon (evlut) ja lapseni on kastettu ja ripitetty. minulle Jumala kuitenkin tarkoittaa tavallaan luontoa ja maailmaa. meillä on yksi maailma ja näinikään yksi "Jumala".
kuka se Jumala kenellekkin sitten on se on ihan eri asia.
minä luen Buddhaa ja hänen oppejaan. olen myös kiinnostunut muista opeista. toinen oppi ei välttämättä hylkää toista vaan kulkevat aika lailla "käsi kädessä".
en ole varma, mutta minä ymmärsin tuon hänen ajatuksensa näin, että nuo joukolla toisen kimppuun hyökijät ovat ikään kuin perustaneet oman lahkonsa täällä. Lahko määrittelee kenelle voi vastata kelle ei ja ketä haukutaan ja irvitään.
Tasapuolisuuden vuoksi myös arkipirun kimppuun on jatkuvasti käyty erittäin asiattomilla kommenteilla, kirjoittaa hän sitten mitä tahansa, mistä aiheesta vain.
Jos hän on sanonut pahasti ikääntyvistä naisista, eivät hänenkään miehisyyttään koskevat kommentit niin kauniita ole. Turhaa silloin on ihmetellä ja syytellä yhtä.
juuri mainitsemasi kaltaista postia, ohjeita joissa sanelit kenelle en saa kirjoittaa ja kenen kimppuun yhdessä käymme.
Sitä jatkui niin pitkään että poistin viimein nickini.
minulla on niin monimutkainen ajatuksenjuoksu että en tajua noin yksinkertaisia juttuja ;-)))
minä aina hyppään jollekkin muulle juoksuradalle.
onhan totta arkipirun kimppuun käyty ihan asiattomasti ymmärtämättä hänen pointtiaan asioissa. en kuitenkaan usko hänen olevan mikään "piru" vaan ihan mukava ihminen joka pohtii asioita.
myös hän saa paskaa niskan kun yrittää herättää keskustelua ihan vakavista, kaikkia koskettavista asioista.
valitset väärän radan ja minä vääriä hevosia.
Arkipiru tuo esille vain palstalla vallitsevan tilanteen, eli riidat, sehän on täyttä totta mutta siitä ei vain joidenkin mielestä saa puhua.
Ihan kaikkien historiallisten riitojen ulkopuolisena näkee että nimimerkki arkipiru, umalehtinen ja sinä saatte täysin asiatonta nälvimistä, piruilua ja vääntelemistä osaksenne, enkä millään usko että yksikään aito puskis olisi kyseessä.
Nuo riidat, perässä natkuttaminen, vääntely ja kääntely sekä henkilöön menevät "keskustelut" myrkyttävät palstaa se on aivan selvä.
eli tuo nykyinen arkipiru oli ennen todella mukava ja leppoisa mies, mutta nykyisin on ihan jotain muuta jostain syystä. Eikä sitä syytä ole kovinkaan vaikea arvata ikävä kyllä!
Kyllä se niin vaan on että;
"Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan"
Jos itse jatkuvasti arvostelee muita milloin uskon, milloin keski-ikäisyyden, milloin sukupuolen, milloin ammatin milloin minkäkin perusteella muka "asiallisesti" (ja pyh ja paskat sanon minä siitä asiallisuudesta)saa samaa roinaa niskaansa jota muille viskoo!
Ja ihan ketjun aloituksen mukaisesti AAMEN sille ja Herran haltuun!
ajoissa jokaisen.
Kirjoittaa arki-piru ihan mitä tahansa kirjoitus väännellään ja käännellään ja hän saa inhaa tekstiä vastaansa joiltakin.
Jos naisellisuus on jotakin jota pitää vaalia noin jumalattomasti ymmärtämättä välillä "raakaakin" leikkiä ihmettelen. Sitten vastavuoroisesti loukatut naiset puskista hyökkäävät arki-pirun kimppuun yrittäen epätoivoisesti alentaa hänen miehisyyttään.
Mielenkiintoinen tapa oli eilenkin suoraan nähtävissä. kerroin majoricalle miten ymmärsin arki-pirun viestin ( se oli minun ajatukseni),,,niin sieltähän hyökkäsi issu kuin tankkeri kimppuuni vanhalla tutulla henkilökohtaisuuksiin menevällä mantrallaan.
Samoin issun teksteistä sai taas sen käsityksen, että arki-piru ei pysty yksin muodostamaan mielipidettään,,,,,mukava mies, josta yh'äkkisesti on jonkun toisen vaikutuksesta tullutkin vähemmän mukava.
Suuressa viisaudessaan täällä palstalla jotkut ajattelevat että ne jotka ovat eri mieltä vaikkapa arvon issun ja kumppaneiden kanssa,,on ilman muuta aivopesty!!!!!!!! Eivät omaa aivoja ajatteluun eivätkä pysty teksteistä lukemaan mitä palstalle viestitetään ja muodostamaan niistä itse omat mielipiteensä.
ja olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mutta se tietenkin on taas joidenkin mielestä vain aivopesun tulosta.
Vaikka eihän meillä toisaalta mitään hätää ole; ei niin suurta hyökyaaltoa eteeni tulekaan, etten siitä tällä palstalla selviäisi pelkällä tahdonvoimalla ja huumorilla. Eikä siihen tarvitse käyttää aivoja ollenkaan, kun vastakommentitkin ovat tulleet ajattelemattomilta ihmisiltä.
Mutta tämä tästä. Taistelu palstatilasta on älytöntä ja sen kaikki tietävät. Kuka osaa todellakin lopettaa, siinä on korkea kynnys vähän jokaiselle.
sinun viestisi.
Ensin "tiedät" joidenkin kirjoittajien henkilöllisyyden vaikka viestut ovat rekkaamattomien tekstejä.
Sitten omaan hyvin tuttuun tyyliisi et kommentoi asiaa vaan käyt yksittäöisten kirjoittajien nimittelyyn.
Olet mustini mukaan itse loukkaantunut kovin kun palstalla on puitu sinun ja miehesi nukkumajärjestelyitä.
Onko ymmärrettävä niin että mielestäsi sinun seksielämäsi tai sen puuttuminen on tabu aihe mutta Exsakulin ei, siitä saa vääntää herjaa!
pahoistakin paikoista kyllä. Itselleen pitää osata nauraa aina välillä eikä ottaa kaikkea haudanvakavasti.
Täällä suututaan itsekukin,,,mutta pitää myös osata leppyä,,vaikka ei jostakin kirjoittajasta pitäisi pätkääkään.
Tämä halveksunta ja aliarvioiminen joita ikävä kyllä määrätty porukka harjoittaa,,on se joka myrkyttää hitaasti mutta varmasti palstan ilmapiirin.
Niin uma omia sanojasi lainaten minusta kun olin samaa mieltä jostain issun /kin kanssa!
"Etkö näe että sinua viedään kuin pässiä narussa ja MIKSI?.."
Vielä epäilit minun rytyvän johonkin ihmeen mustamaalaus kampaanjaan sinua vastaan ???
Kaiki eivät toimi niin raukkamaisesti tiesitkös sen?
eikä siitä miten tällä palstalla arki-piruun suhtaudutaan. Ei myöskään henkilökohtaisuuksiin menevää arvostelua kanssakirjoittelijoista.
Tuo josta mainitsit oli henkilökohtaista viestintäämme ohi palstan yksityisissä sähköposteissa,,vai olenko väärässä?
Onko sinusta henkilökohtaisuuksiin meno oikeutettua julkisilla palstoilla????? Asiansa ja oman ajatuksensa kulloinkin yleisen keskustelun aiheena olevasta yleisestä asiasta voi kertoa fiksustikin, , , lähtemättä erimieltä olevan ihmisen kimppuun henkilökohtaisuuksilla ja loukkaamisella. Myös vanhojen yksityisten keskustelujen laittaminen esiin julkisella palstalla on minusta erittäin kyseenalaista ja kertoo niitä laittaneista ihmisistä aika paljon.
Tuollaiset asiat n o r m a a l i s t i selvitetään ja tapellaan yksityisesti ilman julkista keskustelupalstaa.
sinä mielestäni olet asiantuntija.
Näppäimistöltäsi on lähtenyt melkoisen henkilökohtaisia loukkauksia palstalle vuosien ajan.
Olet pilkannut ihmisten koiratietämystä, koulutustapoja, ammattitaitoa, koulutusta jne.
Mielestäni aiempi galleriasikin oli yhdeltä osalta melko selvästi suunniteltu loukkaamaan määrättyä osaa kirjoittajista.
Exsakulillekin parjannut Issua sähkärissä.
Olisi mielenkintoista tietää miten monia herjaat eri ihmisille selän takana.
Sanot "Tuollaiset asiat n o r m a a l i s t i selvitetään ja tapellaan yksityisesti ilman julkista keskustelupalstaa. "
MIKSI sitten et taistele sen samassa lähiössä asuvan ´naapurisi´kanssa sähkäreissänne ? - vaan tuot ne julkiselle keskustelupalstalle?
Tiedetään, juu - ei sinulta vastausta saa.
Ovatko oppisi " tee niinkuin minä sanon, älä tee kuten minä teen ".
Naurettavaa !
ihmetellyt joidenkin koiratietämystä ja koulutustapoja,,mutta en tehnyt sitä yksin, vaan lähdin joukon mukaan.
Näppäimistöltäni on lähtenyt hyvinkin loukkaavaa tekstiä,,totta ja mikäli viittaat galleriaani, niin edelleenkään en arvosta ihmisiä jotka vieroksuvat työtä tavalla tai toisella ja vaativat yhteiskunnalta lisää aina vain itselleen,antamatta mitään vastineeksi, ja maksumiehinä ovat veronmaksajat. Kuitenkin on olemassa valtaosa työttömistä sellaisia jotka todella yrittävät ja joutuvat pettymään kerta toisensa jälkeen. Heitä ei palkita yrittämisestä.
Sinähän olet vuosia kertonut palstoilla olevasi työtön, kohdistuuko väheksymisesi myös itseesi?
ja on se kummaa että sinusta on OK se että minua, seksielämääni, naiseuttani ja työni osaamistani sai ruotia PALSTALLA ihan vapaasti mutta jos annan takaisin se olikin sitten sitä ei sallittua toimintaa???
Ja kyllä se oli sähköpostista mutta sama se pointti oli se kuinka luulet minua vietävän kuin pässiä narussa ja epäilet minun aloittavan herjauskampanjan sinusta.
No tuo todistaa kuinka et tunne minua ollenkaan, sinä olet minua kohtaan sen herjakampanjan aloittanut useastikkin eri variaatioin eli pitääkö nyt odottaa että se alkaa taas???
saman kaltaista sähköpostia ennen, siinä on arveltu milloin ketäkin umalehtisen kuvitteleman herjauskampanjan vetäjäksi.
Jos kirjoitin "väärälle" ihmiselle tuli hyvin kipakka ohjeistus postissa.
kyllä minua ja asioitani on täällä riepoteltu paljon pahemmin. Silti en ole antanut niiden vaikuttaa juuri minkään vertaa itseeni. Suutun OK mutta en jää jauhamaan julkisesti julkisella foorumilla kokemiani vääryyksiä.
Tasapuolisuuden nimissä on arki-pirukin saanut aika paljon kuulla niin seksielämästään kuin muustakin.
Ihminen kimpaantuu ja se on normaalia, silloin tulee päästettyä ulos paljonkin sammakoita,,mutta asia pitäisi myös kiukun laannuttua pystyä ohittamaan.
Ei sinua saa loukata henkilökohtaisesti kuten ei ketään meistä. Nuo ilkeät kommentit satuttavat aina saajaansa. Fiksuna naisena sinäkin pystyt ne ohittamaan,,koska tiedät itse miten hyvä olet naisena ja miten hyvin työsi hoidat.
Samoin se on meistä jokaisen kohdalla arki-pirunkin.
eniten loukataan olet sinäsinäsinä.
Ehkä sen pitäisi saada sinut miettimään että mitä käytöksessäsi on pielessä jos se herättää niin monissa pitkäaikaista agressiota.
Onko noin sietämätöntä, että Uma on vahva persoona, joka pystyy elämään yli kaikki ilkeilyt, joita häneen kohdistetaan. Tuohon ei ole joka likasta, eikä pojusta.
Tiedossani ei ole muita, hänen lisäkseen, joka on saanut paniikkihäiriön palstalta. Omien kertomustensa mukaan.
onhan näitä juttuja, kuka viitsii kuunnella?
Tuo oli hyvä viesti, varsinkin alku. Nyt on niin että tietysti jokainen ihminen ja jokainen kirjoittaja ottaa itseensä kohdistuneet kirjoitukset vastaan tavallaan, joku loukkaantuu aika pienestä, toinen ei. Mutta minusta se pitäisi silloin näkyä omissa teksteissä, ei pidä lähteä sillä raivolla toista takaisin loukkaamaan jos ei sitä kerran itse kestä! Kyllähän meistä jokaista on oikeassa elämässäkin joskus loukattu, sanottu jotain ikävää aiheesta joka on tuntunut henkilökohtaisesti loukkaavalta. Jos silloin antaa takaisin samalla mitalla, niin sehän on uuden loukkaamismahdollisuuden avaaminen toiselle. Aikuisen kai ei pitäisi olla tällä tasolla, vaan osata TOISTA LOUKKAAMATTA sanoa, missä omat rajat menevät.
Tasapuolisuuden nimissä on arki-pirukin saanut aika paljon kuulla niin seksielämästään kuin muustakin.
- Ei ainakaan minulta hänen hyökkäyksensä alkoivat ihan yhtäkkisesti ja tiedät sen itsekkin että niin kävi.
Vielä päivää ennen hyökkäyksiä hän kyseli minulta sähköpostissa koiransa karvanlähdöstä kohtu leikkauksen jälkeen ja vastasin ...ja sitten...PAM alkoi kammottava solvaaminen ja paskan heitto!
jo tuossa aikaisemmin laitoin sinulle viestiä majorican viestin yhteyteen mutta sanotaan nyt uudestaan;
Minä puhun itsestäni koska niin jokaisen tulisi tehdä.Puhua vain omista tunteistaan ja kokemuksistaan ei muiden puolesta eikä toisten tuntemuksista:
Jos aina vetoaa kaikkeen tekemäänsä sillä että minä teen kun muutkin tekevät menee metsään!
Ja vaikka se sinua niin kauheasti häiritsee jatkossakin puhun vain itseeni kohdistuneesta ja omista tuntemuksistani kiitos vaan!
ihan vakavasti puhuen tosi ymmälläni ollut siitä mistä ihmeestä yhtäkkinen räyhäpääksi muuttumisensa johtuu.
Täysin käsittämättömästi alkoi ensin käymään mun kimppuuni, sitten kävi koiriani haukkumaan, sen jälkeen otti lisää kohteita vihalleen mutta alkoi mielistelemään turun suuntaan.
Kun näytit että sua ei ohjailla mistään suunnasta alkoikin heittämään lokaa sun päällesi.
enemmän kuin lapsellinen. Puhut ihan mitä sylki suuhusi tuo ja riippuen mistä suunnasta kulloinkin tuulee.
Olen mielelläni tankkeri...paljon mieluummin kuin tuuliviiri, joka soutaa ja huopaa pääsemättä mihinkään!!!
Niinkö ihan teki. Oijoi. Oivoi!
minäkin...ihan utopistista tuollainen yhtäkkinen ilman syytä oleva mielenmuutos on kyllä. Joku osaa hitonmoisen valheisiin perustuvan manipuloinnin...ja toinen raasu vielä uskookin kuin vettä vaan...ei tuollaista muutoin osaa selittää mitenkään.
Oletko koskaan miettinyt 'kuka' tuon myrkyn tälle palstalle on kylvänyt.
Siinä on kyllä tavallisella ihmisellä huumori kaukana, kun noita pirullisia valheita saa kuulla ja lukea, mitä 'myrkynkylväjä' on levitellyt.
Niitä nyt sitä mitä olet kylvänyt, äläkä syytä toisia omista aikaansaannoksistasi.
se että kun yksi "kulisseissa pomottava" jää kiinni TAAS siitä että pyrkii posteissaan ohjeistamaan ja mustamaalaamaan muita kirjoittajia niin hän esintyy marttyyrinä vailla minkäänlaista häpeäntunnetta.
Kirjotuksstaan saa sen kuvan että on tuohtunut siitä että palstalla julkisesti puhutaan tekosistaan mutta ei näe mitään väärää siinä että puhuu paskaa muista sähkäreissä.
utopistinen mielenmuutos:
pitkäaikainen vihanpito issu-sakuli, sakuli-haukullinen..tyssäs kuin seinään! Hmmm..
kerron, kun hiukan kertasimme kukin meille syötettyjä juttuja huomasimme että huhheijaa, eräs ihminen on systemaattisesti myrkyttänyt ihmisten välejä.
Syytä en voi edes arvailla.
Mitäs jos haluaa olla ystävällinen kaikille
kirjoittajille tasapuolisesti?
Tuntuu, että on automaattisesti "vihollinen",
jos on samaa mieltä ja asiallinen joillekkin
tietyille nimimerkeille.
Ja eiköhän täälläkin jokainen osaa ajatella
omilla aivoillaan ja kirjoittaa kenelle haluaa,
tosin jos niiiin närästää joidenkin nimimerkkien
jutut, miksi aina aloittaa sama lapsellinen
noidankehä riitoineen? Jättää kylmästi vastaamatta
ja sillä selvä! Eiköhän olisi jokaisen aika
lopettaa vammainen vastakkainasettelu ja "leiriytyminen". Eli suomeksi, jos et diggaa
jostain nikistä täällä, niin älä kaiva verta
nenästäsi aloittamalla piikittelyn ja sitä kautta
riitelyn hänen--heidän kanssaan. Tämä koskisi
kaikkia palstalaisia.
että meillä todellisuudessa on edes ollut vihanpitoa???
Aikansa joku syytää paskaa, mutta sekin loppuu joskus ja asiat alkaa selvetä pikkuhiljaa. Harmittaako/hävettääkö/pelottaako kun totuus paukahtaa esiin?
juuri tuotahan olen yrittänyt toteuttaa pian vuoden, turkuaisrouvan pirtaan ei kuitenkaan sovi se että joku ei halua olla kanssaan missään tekemisissä, hän on myrtyneenä juoruillut kostoksi asioitani ympäriinsä, on palstalla herjannut esimerkiksi ammattiani josta ei oikeasti tiedä mitään, on pilkannut koiriani, koulutustaitojani jne.
Ja kaikesta heittämästään paskasta huolimatta en hänelle kirjoita, se vain ei auta, hän ei hyväksy sitä.
En ikuisuuksiin ole hänelle kirjoittanut yhtään ainoa sanaa ja hän on siitä pirun vihainen koska en tartu riidanhaastoihinsa.
Kaikella ystävyydellä: Miksi jatkaa aina ja
jatkuvasti tätä yhtä ja samaa kyräilyä, piikittelyä ja riitelyä? Jos ei tule toimeen
jonkun kanssa, niin olisi vastaamatta hänelle
tai heille. Äläkä loukkaannu, tarkoitan kaikkia
kirjoittajia, vaikka sinulle vastasin.
et enää suoraan vastaa tälle pakkomielteesi kohteelle vaan kirjoitat hänestä muuten jatkuvasti, se jos mikä on aika erikoista, buaaahahahahahah! Se kertoo aika paljon sinusta.
...sitten joka jumalan päivä tänne tulee?
Kyllä meissä on kaikissa yhtälailla vikaa ja
tuntuu, että välillä pahastikkin, niin nikillisillä kuin nikittömilläkin.
Itsekkin olen ollut täys paska, sen voin myöntää.
muista riidoista mutta minä sain vihat päälleni siitä kun en suostunut kimppaan Sikran savustamiseksi palstalta ja sanoin sen.
...peiliin ja jos ei itse ala riidellä ja jokainen
toteuttaisi tämän, niin ei mitään riitaa syntyisi.
Eli jos ei tule jonkun kanssa toimeen, niin
sen verran hillitsee itsensä, ettei noteeraa
sitä toista, riidassa on aina kaksi osapuolta,
ei täällä kukaan ole puhdas pulmunen.
en ymmärrä. "Harmittaako/hävettääkö/pelottaako kun totuus paukahtaa esiin?"
Siis, mitä helvettiä??? Ei harmita/
ei hävetä/eikä edes pelota.
...varmasti, mutta faktahan on se, että tilanne
on tulehtunut tällä palstalla tosi pahasti,
molemmat "leirit" ovat kaivautuneet poteroihinsa
asemasotaan ja ei tarvitse kuin pieni kipinä
ja vanhat kaunat leimahtaa liekkeihin.
Tottahan se on, että jotkut suorastaan nauttii,
kun saa osapuolet tappelemaan, se koskee erityisesti meitä nikittömiä...valitettavasti,
mutta itse en voi kuin kantaa vastuun omasta
puolestani ja voin myöntää olleeni ilkeä varmaan
kaikille nimimerkeille palstalla, pyydän tasapuolisesti anteeksi kaikilta!
miksi et voinut tuota ihan reilusti sillä omalla nickilläsi kirjoittaa???
sitte ihmettelet...???
Minä olen tähän ketjuun kirjoittanut neljä viestiä
klo 20.15, 20,35, 20.45 ja tämän.
On mulla ollut joku nikki monta vuotta sitten, mutta en sillä ole kirjoitellut, enkä edes muista
salasanoja tms.
kuin sinä. Minulla on kaikki saamani posti sinulta tallella kuin myös lähettämäni posti.
Muisteles hieman tarkemmin,,,,Muistatko kun kysyin sinulta suoraan sähköpostissa kahteen otteeseen Oletko vuotanut sellaista juttua, josta vain sinä ja minä olimme keskustelleet yksityisesti?? Vastausta en meinannut saada sinulta mitenkään.
Muistatko miten epäilit/syytit erään tuntemasi ihmisen tytärtä määrätyistä kirjoituksista sinua vastaan. Listaa voisin jatkaa vaikka mitenkä pitkälle. Entä sinun kommenttisi muista kirjoittajista,
Tuo ammattisi maininta hymyilyttää minua,, minä en koskaan ole aliarvioinut sinun työtäsi mitenkään,,kyse oli Linnanjuhlista, jossa aloit irvistellä erään kutsutun vieraan iltaeleganssia. Vastasin siihen mielestäsi väärin,,ja lopulta kerroin että en tiennytkään sinun pystyvän suunnittelemaan iltapukuja,,vaan olin luullut sinun olevan kotiompelija ja tehneen tilauksesta vaatteita toisille. Siitä otit pultit ja väitit minun aliarvioineen työtäsi.
Olen moneen kertaan sanonut julkisesti tälläkin palstalla etten milloinkaan aliarvioi yhdenkään ihmisen kädentaitoja, päinvastoin kunnioitan luovia ihmisiä taidoistaan.
Tuo tahallinen "väärinmuistamisesi" alkaa saada huvittavia piirteitä.
Samoin se jumalaton syytös jossa sinun etunimesi, sukunimesi, ja asuinpaikkakuntasi olisi ollut palstalla minun laittamanani?? Sellaista viestiä ei edes ylläpito pyynnöistäni löytänyt.
Kaikkien muiden valheidesi lisäksi tämä osio antaa oivan kuvan sinusta:
"Samoin se jumalaton syytös jossa sinun etunimesi, sukunimesi, ja asuinpaikkakuntasi olisi ollut palstalla minun laittamanani?? Sellaista viestiä ei edes ylläpito pyynnöistäni löytänyt."
Kukaan ei ole käsittääkseni palstalla väittänyt sinun levitelleen kaikkea tuota samanaikaisesti mutta minäkin olen raportoinut ylläpitoon kun olet tuonut palstalle esimerkiksi haukullisen nimen tai kotipaikan.
Viimeisimmästä sen kaltaisesta viestistäsi ei ole kahta viikkoa pidempää aikaa.
Jokainen ajattelukykyinen ihminen on huomannut hyökkäilysi.
Teetät osan likaisesta työstä hyväuskoisilla hölmöllä, olet minullekin taannoin postittanut ohjeet siitä miten haluat minun kirjoittavan haukulliselle.
Et nähtävästi halua ottaa tätä riskiä:
http://www.cartoonstock.com/newscartoons/cartoonists/cga/lowres/cgan813l.jpg
Jos vähääkään lohduttaa, niin et ole ainoa etkä ensimmäinen, etkä viimeinenkään hänen herja kamppanjassaan. Spostit alkaa kulkee heti kun uskallat olla omaamieltä asioista, etkä myötäile häntä.
AIVAN JA TUON PITÄISI KOSKEA MYÖS SINUA !
'' Aikuisen kai ei pitäisi olla tällä tasolla, vaan osata TOISTA LOUKKAAMATTA sanoa, missä omat rajat menevät. ''
umalehtinen
8.11.2008 11:48
0
Sulje
Huumorilla selviää
pahoistakin paikoista kyllä. Itselleen pitää osata nauraa aina välillä eikä ottaa kaikkea haudanvakavasti.
Täällä suututaan itsekukin,,,mutta pitää myös osata leppyä,,vaikka ei jostakin kirjoittajasta pitäisi pätkääkään.
Tämä halveksunta ja aliarvioiminen joita ikävä kyllä määrätty porukka harjoittaa,,on se joka myrkyttää hitaasti mutta varmasti palstan ilmapiirin.
******puhut ittes jatkuvasti umpikujaan, etkös ite huomaa ollenkaan.
Niin. Olenko nyt jotenkin loukannut sinua vai?
Sanos muuta Ursa. ....Tapasin eilen vanhan koulukaverini joka valitti, että polvet on niin valtavan kipeät ja samalla pyysi, että heittäisin hänet kotiin. No, juteltiin sitten iloisesti kävellessä ja taas niitä polvia koski.
Yhtäkkiää minulta tuli vain, että onko kivaa olla noin lihava, siis loukkasin tahtomattani
Puolustelin sitten jälkeenpäin, kun ollaan lähes elämänikäisiä kavereita, niin ja plaa, plaa, plaa.
Kaduin jälkikäteen, mutta anteeksi en pyydä siltä 160 senttiseltä ja 115 kiloiselta.
Moni muukin moni muukin
tuli mieleeni ilmoittakaa asiasta palautteen kautta ylläpidolle
Ontuva oikeinkirjoitus ja kielioppivirheet eivät ole estäneet häntä tekemästä aika laaja salapoliisityötä omin päin
Mistä sinä tiedät muiden uskonnot?
Miksi sinulle pitäisi avautua omasta uskostaan?
Eikö tuo nyt ole melkoista kaksinaismoralismia jopa sinulta?
Uskovainen mies ja aina olet muita solvaamassa ja arvostelemassa????????
Kukin tulkoon omalla uskollaan autuaaksi, ja se oma usko on henkilökohtainen asia joka ei sinulle tai muille kuulu!
ettei se minulle kuulukaan, mutta koska maailmalla tapahtuu kauheita asioita uskonnon nimeen, niin miksi niitä ei voisi tapahtua täällä meidän rakkaassa kotimaassammekin???
Ja muuten, älä vastaile enää minun viesteihini, en minäkään sinun.
Kerrotko pätevätkö omat sanasi sinuun, onko uskonto tehnyt sinut niin kahjoksi että se selittää asiattoman käytöksesi?
kuin lainailla??? Eikö sinulla ole lainkaan omia ajatuksia???
Pyydän oikein kauniisti; ole sitten hiljaa!!!
Älä laita aloituksiasi tänne jos haluat määritellä kuka niihin vastaa!
Joten jos tunnen kutsumusta vastata sen teen sanot mitä haluat!
Ja mitä tulee siihen että uskon varjolla tehdään pahaa se on tiedetty jo pitkään niin kotomaassamme kun muuallakin!
Mutta mitä liittyy uskonto tähän palstaan tai siihen etytä täällä kirjoitettavat ne joita et voi sietää?
????????????????? Siis täh? Mitä ihmettä horiset?
Ja tämä oli vastaus siihen viestiin joka tästä on poistettu ei suinkaan tuohon sakulin vanhaan viestiin että tiedoksi tämäkin!
Ei kai mielipide-eroja voi ihan uskontoihin verrata.