luin tilannehuoneen sivuilta viime yönä sattuneesta kahden täydessä puutavaralastissa olleen yhdistelmän ulosajosta Simossa, jossa oli erittäin liukas keli, edellä ajanut oli ajanut metsähallituksen puolelle ja jälkimmäinen kun oli seurannut edellistä liian lähellä niin oli joutunut myös ajamaan metsähallituksen puolelle jotta vältti päälle ajon.
Itse olen seurannut jo pitemmän aikaa sellaista ilmiötä että usein saman liikennöitsijän puutavara-autot ajavat kuin köyhän talon porsaat kärsä edellä olevan saparossa melkein kiinni, ja tässä oli hyvä esimerkki siitä että kun turvaväli on olematon niin näin voi käydä, toivottavasti ammattikuljettajat nyt ottaisivat tällaisista tapauksista oppia.
Kyseisessä tapauksessa oli onnea mukana kun ei sattunut kenellekään henkilö vahinkoja.
Itse olen seurannut jo pitemmän aikaa sellaista ilmiötä että usein saman liikennöitsijän puutavara-autot ajavat kuin köyhän talon porsaat kärsä edellä olevan saparossa melkein kiinni, ja tässä oli hyvä esimerkki siitä että kun turvaväli on olematon niin näin voi käydä, toivottavasti ammattikuljettajat nyt ottaisivat tällaisista tapauksista oppia.
Kyseisessä tapauksessa oli onnea mukana kun ei sattunut kenellekään henkilö vahinkoja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
joka päivä kolaroi henkiläautot ja suurin syy liika nopeus ja pieni turvaväli siis ei osata ajaa.
se sama turvaväli, mutta kun ammattikuljettajat ajavat jopa kymmenen kertaa enemmän kuin keskiverto henkilöautoilija, niin luulusi että vuosien varrella olisi tarttunut "jotain taskuun", ja osattaisiin ottaa huomioon mm. juuri nuo säiden aiheuttamat pääkallokelit.
Henkilöauton peräänajossa selvitään yleensä peltivaurioilla mutta kun raskas yhdistelmä jyräyttää toisen perään niin siinä on seuraukset yleensä aivan toista luokkaa kuin kevyen liikenteen nahistellessa keskenään.
Katsokaapas Hki-Tampere motarilla tai kehäteillä, niit kyllä ne pahimmat perseenhaistelijat on konttiautoja - 2 metrin päässä edellisen perseestä ennenkuin ponkastaan vasemmalle kaistalle nyhjäämään
1km/h nopeuserolla ohitse. (nää kilometripalkkaiset pupujussit kai luulee et vasen kaista on pidempi kuin oikee - tulee kato enempi kilsoja).
Olevinaan niin rekkakuskia, mut puolet ei oo varmaan ajanu hyvinkäätä kauemmaksi.
Merikonttiautot ja irtoperämiehet on pahimpia hiillostajia. Varmaan 90% näistä ajaa kokoajan rajotinta vasten, oisko syynä kilometripalkka? Ja monet jää vielä roikkumaan perseeseen kiinni noin metrin turvavälillä pitkäksi aikaa vaikka olis vasen kaista vapaa mennä ohi.
Mä yritän käyttää aina, kun mahdollista.
Mutta varsinkin PK-seudun liikenteessä se nyt vaan on käytännössä mahdotonta. Miksikö?
Jos pidän väliä (kesäkelille) soveliasta 3-4 sek. väliä, on siinä minun "turvavälissäni" välittömästi kaksi tai kolme henkilöpirssiä.
Ja taas jätän väliä.. taas on autoja välissä...
tämä johtaa siihen, että kohta istun tienvarressa, enkä liiku. Koskapa jokainen välin jättö hidastaa vauhtiani.
Ajan siis sen verran lähellä, ettei väliin änkeä kukaan.. tai siis sekin on pk-seudulla toiveajattelua... jos puskureiden väliin jää enemmän kuin 1 cm, niin siihenhän ängetään..
ja kotona mennään taas tietokoneelle, ja narttuilaan jollain keskustelufoorumilla, ku se S****n rekka taas hiillosti...
vähän tyhmä hei?
saman firman autoja?
Eikös noita paperitehtaita oo jo suljettu sen verran, että pomo varmaan antanut ohjeet laittaa autot mettähallitukselle pientä korvausta vastaan:D Vakuutukset viimisen päälle kunnossa niin saa kulut kuitattua eikä tarvii lomauttaa kuskeja.. viimisen päälle pelimies.. nostan hattua:D