Moi pitkästäaikaa,niille jotka eivät ole lukeneet aikaisempia tarinoita kannattaa panna hakuun sana horokolo ja lukea aikaisemmat.
Tulin töistä ja tapasin talomme pihalla tyttöystäväni kaverin Mallan,jonka Karita oli pyytänyt käymään.Avasin oven ja olohuoneesta kuului huohotusta eteiseen asti."Moi kulta tulin jo ja Mallakin tuli samalla"huusin."Moi tulkaa vaan kumpikin tänne vaikka mulla onkin runkku kesken."Karita huohotti.(kuten aikaisemmat lukijat tietävät Karita ja Malla ovat todella suuri pilluisia ja nauttivat kun se venyy).
Menimme olohuoneeseen ja näimme kuinka Karitalla oli pumpattava dildo haaroissaan ja hän oli pumpannut sen niin täyteen,että koko alavatsa ja haarukka oli pingoittunut.Yllään hänellä oli punainen korsetti ja neppareilla haaroista avattavat pikkuhousut,joita hän tykkää pitää silllä jos rupee panettaan ei tarvi riisua housuja vaan nostaa hame ylös ja vetää nepparit auki."Olen venytellyt tällä uudella sauvalla pientä pilluani jo tunnin ajan ja odotellut sua kotiin.On kerennyt tavara leviään jo melko kraateriksi."Hän sanoi."Sulla taitaa olla jo isompi pillu kun mulla,mutta mulla on ainakin vielä isommat häppärit,sulla kun ei oikein ole kunnon häpäreitä vaan tollanen viivapillu ja ammottava aukko."Malla totesi."Niinpä.Mulla ei ole jalkovälissä kuin kaksi suunnatonta reikää ei häpäreitä eikä karvoja,siksi se pillu kai venyy helpommin kun ei ole häpärit tiellä.Sulla taas on hirveen isot ja riippuvat häpärit ja silti avara tavara."Karita totesi.
Samalla Karita yritti vielä pumpata lisää ilmaa dildoonsa.Huomasin,että Mallan käsi oli etsiytynyt oman hameensa alle ja koska tiesin ettei hän yleensä käyttänyt pikkareita arvailin jo ainakin kolmen sormen olevan kolossa.
Karita huomasi tämän myös ja ehdotti kiimoissaan"Haluatko kokeilla tätä dildoa eiköhän mun tavaralle jo riitä.Tuu tänne sohvalle niin autan sut alkuun."hän sanoi.
Malla otti hameen ja paidan pois ja meni sohvalle Karitan viereen.Sillä välin tyttöystäväni oli ottanut lelunsa kolosta pois ja näin kuinka suunnattoman avonaiseksi pillu jäi.Karita lipsautti lelun Mallan sisään ja ojensi pumpun hänelle."Tule kulta kokeileen panna mun verryteltyä lovee.Et varmaan ole ikinä nussinut isompaa,sun muna ei varmaan löydä pohjaa ja reunoja.Mä otan sit vaikka suihin,et sä kumminkaa siitä orkkuja saa."hän sanoi.
Otin housuni pois,kaluni oli jo juhla kunnossa.Karita oli noussut kontilleen ja tarjosi tavaraansa takaapäin vedeltäväksi.
"Ei ainakaan tarvii sihdata,vaan vois ottaa vaikka eteisestä vauhdin ja osuis kohdalleen.Voiko tää enään isompi olla."totesin ja työnsin kaluni venyneeseen pilluun.
"Tuntuuko missään,mulla ei ainakaan paljoa.Mulla taitaa olla kohta isompi kuin Carrie Canyonilla ja se väittää olevansa pornobisneksen isotavaraisin vosu.Ajatus kiihottaa mua.Puhu rivoja kulti."hän pyysi."Haluatko sä,että sulla olisi vielä isompi pillu kuin sillä.Ajatus kii-
hottaa muakin.Sä oot ihana horoksi nussittu huora
sulla on pohjaton ja reunaton lehmän pillu.Sua on ihana panna ja fistata.Lisäksi on kiva katsella muiden ilmeitä kun sä annat niiden ronkkia sun isoa vittua,ne ei voi uskoa sen kokoa.Suakin on kiva katsella kun sua runkataan ja pannaan muiden toimesta susta huomaa,että sä nautit siitä ja että sut on luotu panokoneeksi.Sun spermaisia koloja on kiva nussia sen jälkeen."kehoin tyttöystävääni.
"Ihanaa kulta,anna jo olla me otetaan Mallan kanssa sulta kimpassa suihin niin päästään suihkuun."Karita totesi.Malla otti munani samantien suihin ja dildo kirnusi yhä alapäässä.Tyttöjen tyhjennetyä pussini menimme kimppa suihkuun.siistä kerron ensi osassa jos kansa haluaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
tota jaksa urpokaan...
jatka vaan, paremmaks muuttuu!
Ei tosiaan jaksa.
täyttä TAVARAA!!! annahan tulla alistusta ja nöyryytystä peliin... Mitenkös huorien perse puoli kestää? :D
Tyttöjen tyhjennetyä pussini menimme kimppa suihkuun.siistä kerron ensi osassa jos kansa haluaa.
ET TODELLAAKAA VIITTIS ENÄÄ RUNOILLA :(
Jatka vaan ja noihin loloihin vois jalkaakin sovitella ja useampia dildoja tai pulloa jne. =)
JATKA!!!!!
Jatka oot tosi hyvä kirjottaann