Kovin kaunis sana tuo "kohtalo", mistä lienee sitten alkunsa saanutkaan...
Uskooko kukaan enää kohtaloon?
Määrääkö jokin salaperäinen voima miten asiat ja tapahtumat tapahtuvat?
Entä määräytyykö ihmisen kohtalo esim. syntymähetken mukaan vai onko jo maailman syntyessä määrätty kaikki tapahtumat?
Kuka tai mikä kohtalot määrittelee; ihminen itse vai jokin mystinen henkiolento vai onko olemassa se ns. "maailmanviiva", jonka mukaan ihminen toimii?
Ja jos kohtalo on oikeasti olemassa, niin onko jossain määritelty yksilöiden kohtaloiden lisäksi myös kansojen tai koko maailman tapahtumia?
Uskooko kukaan enää kohtaloon?
Määrääkö jokin salaperäinen voima miten asiat ja tapahtumat tapahtuvat?
Entä määräytyykö ihmisen kohtalo esim. syntymähetken mukaan vai onko jo maailman syntyessä määrätty kaikki tapahtumat?
Kuka tai mikä kohtalot määrittelee; ihminen itse vai jokin mystinen henkiolento vai onko olemassa se ns. "maailmanviiva", jonka mukaan ihminen toimii?
Ja jos kohtalo on oikeasti olemassa, niin onko jossain määritelty yksilöiden kohtaloiden lisäksi myös kansojen tai koko maailman tapahtumia?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Viime aikoina tullut mieleen, että sattuma on aika iso tekijä. Ei näillä aivoilla suurempaan loppupäätelmään päästä. Sattuma. Tai kohtalo tai jotakin vaan.
näillä aivoilla... Vai onko se vika...
Niin, ei kai sillä suurtakaan merkitystä ole, onko kyseessä sattuma vai kohtalo, kunhan vain homma toimii ;-) Olisi vaan mielenkiintoista tietää kummastako enemmänkin on kysymys...
Tai on sillä sen suhteen merkitystä, että jos kohtalo onkin olemassa, niin mitäs tässä mitään itse yrittämään, luottaa vaan siihen, että kohtalo hoitelee hommansa ja itse vain tyytyy kohtaloonsa:-(
Miten meille täällä käy. Toiset syntyy onnellisten tähtien alla ja toiset taas niin epäonnisina, että vaikka mitä tekisi aina menee pieleen. Ei kukaan päätä lapsena ruveta rikolliseksi tai juomaan ym. Kyllä kaikki haaveilevat hienosta ja hyvästä elämästä.
Kaikista ei tule tohtoreita vaikka kuinka lukisivat eikä kaikista tule rikkaita vaikka kuinka tekisivät töitä ym.
Ihmiset, jotka väittävät, että ovat itse saaneet aikaaan hienon elämän, ovat juuri näitä onnellisten tähtien alla syntyneitä. Toki on asioita joihin voi itse vaikuttaa, mutta pääosin elämä menee juuri niin, kun se on tähtiin kirjoitettu! Se kuka tai mikä sen säätää ja päättää jaa sitä ei taida tietää kukaan...
ajatella että asiat tapahtuu syystä, ettei mua koetellaan vain huvin vuoksi, vaan että joku läksy on opittava.
En tiedä uskonko oikeastaan kohtaloonkaan, mutta tuo auttaa kestämään. Kuten esimerkiksi kun aloin miettimään eroa, kuulin että ihminen ei välttämättä valitse partnerikseen sen ihmisen joka sopii parhaiten, vaan ihmisen joka opettaa eniten. Se auttoi siinä että pitkä yhdessä-olo sai kuitenkin merkityksen, ei ollut hukkaan heitettyä aikaa.
Muuten en siis usko kohtaloon. Elämä on valintoja, joskus toisten tekemät, ja teemme niitä niillä eväillä mitkä meille on annettu.
tämä kierosilmä laittoi viestinsä X) Aloitukseen oli tarkoitettu.
Käyhän tää rupattelu tälleenkin, issekseen...
kohtalomme...
Niin, kummasti ne vaan joskus kasaantuu yksille yksilöille onnet ja epäonnet.Kyllä olisi todella mielenkiintoista tietää miten paljon kyse on sattumasta, vääristä valinnoista, ympäristön vaikutuksesta tai jostain henkisestä heikkoudesta tai vahvuudesta.
Se vaan on minusta niin hirveän vaikea ymmärtää tuo kohtalon käsite. Miten se on mahdollista. Pitäisi edes tietää kuka tai mikä niitä kohtalon naruja käsittelee ja missä.
Pääasia, että viesti löysi oikealle sivulle :-)
Onhan se kieltämättä joskus mukava ja helpottava ajatus, että voi vastuuta sysätä jonnekin, osan pois omasta niskasta...
Kai ihminen tekee paljon valintoja ja päätöksiä tiedostamatta itsekään millä perusteilla niitä tekee. Että sikäli kyllä partnerin valinnassakin tehdään lukemattomia tiedostamattomia päätöksiä.
Mutta voisiko olla, että ihminen hakee tuolla kohtaloon tukeutumisella lohdutusta ja selitystä esim. omille virheellisille valinnoilleen ja päätöksilleen? Ei aavistustakaan:-) Osaiaipa nyt joku täällä sanoa, että kohtalo on tai ei ole ja vielä esittää todistelujakin...:-)
jonkinlainen lohtu... paitsi minä uskon että virheet opettaa mulle jotain. Että jos teen virheen, se johtuu siitä että olen lähestynyt jotain asiaa väärältä kannalta, että mun pitää opiksi. Eli virheet on hyödyllisiä.
Se, miten virheitä korjataan, onkin sitten sitä valinta-puolta, eikä sillä ole mitään tekemistä kohtalon kanssa. Jos en ole ottanut opikseni tulen tekemään saman virheen jatkossakin.
Ehkä sana "kohtalo" on vain nimi jollekin jota kestää liian kauan selittää :))
että se sana "kohtalo" tarkoittaa nykyään ihan muuta mitä se alunperin on tarkoittanut. Ennen se oli selviö, lähes kaikki todennäköisesti uskoivat kohtaloon, se oli korkeimman johdatusta ja usko siihen, että jokaisen elämä on jossain säädetty ja päätetty, saattoi olla aika vallitseva. En tiedä, mutta voisin kuvitella niin. Ja ihmiset tyytyivät siihen kohtaloonsa helpommin.
Virheet ovat opettavaisia...Jos jostain, niin niistä oppii monenlaista. Paitsi, että minä luulen kyllä tekeväni myös sellaisia virheitä, joita en koskaan saa edes tietää tehneeni :-((
Jotenkin minä en vaan niitäkään saa yhdistettyä "kohtaloon", elämäntaitoon ja jatkuvaan oppimiseen ja itsetuntemukseen ja sen sellaiseen kylläkin. Jospa se onkin se kohtalo...
oli vain tapa selittää asioita :) Osaksi ainakin uskonnot ovat olleet sellaiset.
Ehkä et näe virheet koska et ole ollut yksin niitä tekemässä?
Itse en ajattele noin ja pidän vähän vaarallisena ajatella että jokin kohtalo tai jumalolento määrää miten sinun käy. Ihmisen pitää ottaa itse vastuu itsestään ja määrätä kohtalonsa. Hyvin hyvin paljon voi siihen vaikuttaa.
Minustakin siihen liittyy aikamoisia riskejä, jos jättäytyy kohtalon huomaan.
Tuntuu joskus, että kun ihmiset eivät löydä mitään järkevää selitystä jollekin asialle, aika helposti aletaan puhua kohtalosta. Varmaan ihan ajattelematta mitä se tarkoittaa, kun on vain tapana käyttää sitä sanaa.
Et maininnut mitään uskotko jollain tasolla myös sielunvaellukseen mutta minulle se uskonto tuli mieleen kun viestisi luin: siinähän myös pyritään elämään se nykyinen mahdollisimman hyvin ettei tarvitsisi sitten seuraavassakin elämässä kärsiä!
Kristinuskoa tai islamia "terveemmäksi" sielunvaellukseen uskominen tekee sen, että hyväksytään myös helpommin "kohtalon" eli elämän iskut ja silti yritetään elää niidenkin kanssa. Hyväksytään, että isku johtui edellisen elämän pahoista teoista, että itse on saatettu aiheuttaa vastaavaa mielipahaa jollekulle toiselle ja nyt tässä elämässä sitten saadaan maksaa siitä. Joskus tuntuu että sielunvaellususkontoihin uskovien on hivenen helpompi elää etenkin läheisen menettämisenkin kanssa koska he kokevat riipaisevan tuskan esim. lapsen menetyksen myötä opetukseksi itselleen. Lapset, siis lapsina kuolevat, ovat heille kaikkein pyhimpiä henkiä, joiden tehtävä on opettaa meille muille esim. luopumisen tuskaa. Mitä oppineemmaksi sielu eri elämien vaellusten ansiosta oppii, voi jossain vaiheessa odottaa se se nirvana, jolloin sielunparan ei enää tarvitse kokea syntymisen ja kuolemisen tuskaa ja vaellusta maan päällä.
Uskonto myös selittää sen, miksi he joilla noissa maissa menee hyvin, eivät puutu kurjemmassa asemassa elävien elämään sillä hehön toteuttavat vain omaa karmaansa.
Noh, nyt meni liiankin filosofiseksi pohdinnaksi mutta kertonee vain sen, että tuleehan noita ikuisuuskysymyksiäkin pohdittua arkitoimien ohella ;D
Valitan, ei uppoa tuokaan. En usko mihinkään ennalta määrättyyn käsikirjoitukseen. Peräänkuulutan ihmisen vastuuta omista tekemisistään. Se on lohduton ajatus mutta itse vastaat tekemisistäsi. Ei kukaan eikä mikään muu. Et voi sanoa "tein näin koska sinä teit noin". Ei se niin mene. Itse päätät.
on esim hindulaisuudessa tärkein juttu ja monille hinduille karma eli syyn ja seurauksen laki tarkoittaa nimenomaan sitä, että hyvät ja pahat teot vaikuttavat seuraavaan elämään ja siksi pyrkivät tekemään hyviä tekoja ja auttamaan itseään kurjempia. Vaikka se auttaminen usein onkin melko vaatimatonta, kun usein ei ole itselläkään mitään mistä antaa tarvitsevalle...
Vaiko peräti kohtalon iivaa ;)
Ihminen ei ole sattumanvarainen tuote, joka on täysin ympäristönsä vaikutuksen armoilla. Ihmisellä on aina toiminnassaan valinnan vapaus. Apatia voidaan voittaa ja ärsyyntyneisyys peittää. Ihminen voi säilyttää hivenen henkistä vapautta, mielen itsenäisyyttä jopa kauhistuttavassa psyykkisessä ja fyysisessä paineessa. Ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta, vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä.
Ja aina on tehtävä valintoja. Joka päivä, joka tunti tarjosi mahdollisuuden tehdä päätöksiä.. Ne määräsivät oliko alistuttava vai ei noihin voimiin, jotka uhkasivat ryöstää sinulta oman itsesi, sisäisen vapautesi, jotka määräsivät tulisiko sinusta olosuhteiden leikkikalu, joka on luopunut vapaudestaan ja arvokkuudestaan sopeutuakseen tyypilliseksi asukkaaksi…. Periaatteessa kuka tahansa ihminen voi, jopa sellaisissa olosuhteissa päättää itse siitä, mitä hänestä tulee, pohjimmaltaan ja sielullisesti.
"Sekä ihmisen olemus että hänen olemassaolonsa ovat ainutlaatuisia. Viime kädessä ketään ei voi korvata toisella, koska jokaisen ihmisen olemus on ainutlaatuinen. Ja jokaisen elämä on ainoa laatuaan sikäli, ettei kukaan voi elää sitä uudestaan, koska ihmisen olemassaolo on ainutkertainen."
Kärsimys on erottamaton osa elämää, samoin kuin kohtalo. Ilman kärsimystä ei inhimillinen elämä voi olla täydellistä. Tapa jolla ihminen hyväksyy kohtalonsa ja kaiken siihen sisältyvän kärsimyksen, tapa, jolla hän kantaa ristinsä, antaa hänelle runsaasti mahdollisuuksia, jopa vaikeimmissa olosuhteissa, lisätä elämään syvempää tarkoitusta.
"Menestyksen ja onnen täytyy vain antaa tulla, ja mitä vähemmän niistä välittää, sitä enemmän niille tulee tilaa."
Ihmiselle on ominaista, että hän jaksaa elää katsomalla tulevaisuuteen. Ihminen joka on menettänyt uskonsa tulevaisuuteen, omaan tulevaisuuteensa on tuhon partaalla!
"Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen luomalla jonkin teoksen, tekemällä jonkin työn, kokemalla hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, nauttimalla luonnosta ja kulttuurista tai kohtaamalla toisen ainutlaatuisen olennon tämän koko ainutlaatuisuudessa, toisin sanoen rakastamalla häntä. "
Minulle sopii hyvin sanonta:
”Rahat meni, vähän meni, maine meni, paljon meni, rohkeus meni, kaikki meni”
Loppuun kannustuksen sanoja, kova yritys, työ ja tahto palkitsevat aina, paremmin valmistautuneella on fortuna puolellaan.
“Whatever you can do or dream you can, begin it."
niin juu piti vielä sanoa, että happiksen uusin "tse kevaara" on "sairaan" hyvä, se saa vibaa punttiin ja iloa sisimpään, suosittelen kohtuullisina annoksina ;)
Ymmärsinkä nyt oikein, että jokaisen ihmisen elämään kuuluu kohtalo. Ja se kohtalo ja sen toteuttaminen on melko pitkälti "omissa käsissä", että ihminen luo itse oman kohtalonsa? Eli se mystinen henkiolento asuukin sisällämme. Oikeastaan se olenkin minä omassa elämässäni. Ainakin niin minä olin ymmärtävinäni ja olen täydellisesti samaa mieltä.
Elämän tarkoitus=iso asia ja pohdinta jatkuu...hamaan hautaan varmaan. Elämänsä sisällön löytäminen helpompi juttu, se vaan täytyy jokaisen itse löytää.
Mietin tuota kärsimystä...
Minä olen ollut sitä mieltä, että sanonta kärsimyksen ihmistä jalostavasta vaikutuksesta on täyttä potaskaa, että suurin osa kärsimyksestä on aivan turhaa, mutta tuossa valossa siinä sanonnassa voisikin olla hivenen verran ideaa. Olen ehkä nähnyt liikaa vain tietynlaista kärsimystä enkä ole ajatellut kärsimystä laajemmin.
Tuo lause menestyksestä ja onnesta on minulle hieman vieras. Kyllä minusta myös menestyksestä ja onnesta pitää välittää ja pitää huolta...En varmaan ihan ymmärrä oikein tuota lausetta, mutta kyllä minusta onni ja menstys ovat ovat oikein, nöyrästi, vastaanotettuina ja käsiteltyinä niitä asioita, jotka tuovat lisää onnea ja menestystä.
Taitaa olla se päivä isien tänään, eli kaikille isille hyvää sellaista toivotan.
Menestyksen ja onnen liiallinen tavoittelu johtaa usein pettymyksiin, täytyy osata olla realisti, ettei tavoittele kuuta taivaalta.
Menestymisen helppous on siinä, minkä asettaa rajaksi ja mitä tavoittelee. Jopa se on kyseenalaista, onko menestyminen tavoitteiden saavuttamista vai onko se yleistä hyvinvointia. Elämänsä voi tehdä vaikeaksi sillä, että asettaa tyytyväisyydelleen korkeat ehdot. Silloin joutuu ponnistelemaan ja ahertamaan enemmän ja on kyseenalaista onko sittenkään tyytyväinen.
Menestys on itseään ruokkiva järjestelmä. Pieni menestys siivittää suurempien tavoitteiden saavuttamista. Menestyksen tarpeelleen on hyvä silti asettaa rajat, sillä loputonta kilpajuoksua oman kunnianhimonsa kanssa ei kestä loputtomiin kukaan.
Minusta se onnen siemen lepää juuri siellä lunnollisen tekemisen tuomassa tunteessa, joka syrjäyttää ja valtaa pikkuhiljaa koko olemuksen. Pakottamalla ja pelkällä tavoitteellisuudella tulee sivutuotteena liikaa ahdistusta ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.
on hyvä, ja Tykki tekee oivaltavia sanoituksia...
Vähempään tyytyvä löytää onnen helpommalla...ja usein löytää myös rikkautta sieltä, mistä taivaita kurkoittava ei älyä edes katsoa.
Vaikeaa on ihmisen, joka on tottunut saavuttamaan kaiken haluamansa tavalla tai toisella, oppia tyytymään "vähempään", joskus elämä opettaa sen läksyn melko rankalla kädellä. Kyllä minusta normaali ihminen yleensä on kykenevä tunnistamaan omien mahdollisuuksiensa rajat, niiden sisällä on turvallista operoida. Mutta sitten joskus on hyvä hieman rikkoa niitä rajoja ja yrittää jotain uutta, suurempaa kenties. Joskus käy tuuri ja riskinotto kannattaa. Ei kylläkään läheskään aina.
Jotain ristiriitaista on minusta siinä, että nykyihmisillä katsotaan olevan lähes rajattomat mahdollisuudet saavuttaa melkein mitä vain. Ja se onkin ihanne, jota kohti kurkoitellaan. Suurimmalla osalla ihmisistä ei vaan resurssit ja kapsiteetti riitä toteuttamaan omiakaan toiveita ja päämääriä, saati muiden asettamia. Ongelmahan siitä seuraa. Taitaa olla juuri samaa asiaa, jota sain lukea tuolta sinun viimeisestä kappaleesta....
huomenta iivee
Kun jokainen tiedostaisi omat rajansa ja osaisi säädellä toimintaansa hetkittäisten voimavarojensa ja vireyksiensä mukaisesti, eikä puskisi samalla "höyryllä" päivästä, viikosta tai jopa vuodesta toiseen. Ihminen ei ole kone, vaan jokaisen pitäisi kuunnella omaa sisintään ja kehoaan ja suojella sitä silloin, kun ns. "voitelu loppuu tai kone sakkaa".
työuupumusta nimitetään myös loppuunpalamiseksi. Jotta ihminen palaa loppuun, hänen on ensin oltava tulessa. Loppuunpalaminen eli työuupumus kohtaa siis useammin niitä, jotka ovat innostuneita työstään, asettavat vaatimukset korkealle, ovat kunnianhimoisia. Uupumusta on sanottu hyvien, lahjakkaiden ja ahkerien ristiksi. Laiskat eivät stressaannu eivätkä ajaudu uupumukseen. Häikäilemätön ihminen ei myöskään pala loppuun, koska hän jyrää muut alleen. Hän ei häiriinny toisten tarpeista, koska ei edes näe niitä. Tällaisen ihmisen ympäristö on sen sijaan uupumusriskissä.
Jokaisen kannattaa kurottaa omalla luontaisella tekemisellään menestykseen ja tarvittaessa hakea ja kokeilla suurempia vastuunoton kokonaisuuksia, niitä "suurempia saappaita" ja hakea niitä rajoja, minusta niihin ei luulu riskinotto (tuuriajattelu), panokset saattavat olla juuri liian suuret, suorastaan dramaattiset itselle tai jollekkin toiselle (asia riippuu tietysti millä riskillä pelaa). Ihminen tarvitsee rohkeutta tunnustaa heikkoutensa, hetkellisesti silloin, kun ei jaksa. Ei se ole "todellista heikoutta", vaan tosiasioiden tunnustamista, ympäristönsä huomioimista, jonka varaan hyvin toimivat kokonaisuudet voi rakentaa.
Ei ihmisen vastuunottokyky tai rohkeus ole sitä, että on AINA valmis "heittäytymään ns. tuleen", kun joku asia tai henkilö sitä vaatii. Kokonaisvaltaisessa järkevässä elämänhallinnassa on aina mahdollisuus sanoa EI, ilman syyllisyyden ja omantunnontuskia.
"Epäonnistumisen ja onnistumisen välinen ero on tehdä jotakin melkein oikein ja tehdä jotakin aivan oikein."
Iltaa soturi!
Monenkos ihmisen olet kuullut lomillaan ja vapaa-aikoinaan latailevan akkujaan? Villi arvaus: lukemattomien. Ai, ei ole kone vai?
Vaatimattomasti, yhtään kerskailematta, voin vakuuttaa, että tiedän "loppuunpalamisesta" valitettavasti liikaakin. Kyllä ihminen loppujen lopuksi on melko paljon menettänyt, kun on menettänyt kykynsä kuunnella itseään ja omia voimavarojaan ja rajojaan. Mutta ne löytyvät kyllä, jokaiselle, kun kaikkensa yrittää:-(
Sitten onkin jo pakko alkaa ajatelella edes hieman mikä oikeasti onkaan tärkeää...
Jestas mikä myräkkä tuollaulkona, kyllä taas puita kaatuu ja kattoja lentää....
käydä kuivin jaloin lenkillä, ennen vedenpaisumusta ;)
Sähköjä taas pokki ympäri maata, haluatko kuulla huonon vitsin, jonka kuulin kuppilassa, no ei se mitään kerron sen silti.
Opettaja: Mistä sähkö tulee?
-Viidakosta,oppilas vastasi.
-Mistä sinä niin päättelet?
-Isä sanoi aamulla, että nyt ne apinat ovat taas sotkeneet sähkönjakelun.
Kuuntelin justiinsa Hectoria
"Yhtenä iltana kuunnella tuulia vaan.
Yhtenä iltana ääniä lapsuudestaan.
Kuunnella tähtien sinfoniaa taivaalla.
Delfiinialtaissa laulua ilman ja maan."
....
Joskus on hyvä miettiä, mitä yhtenä iltana itse kullekin merkitsee ;)
Ei tullut vedenpaisumusta, muuten vain tuuli puissa soi...
ja nurkissa vinkuu :-)
Hector on mestari tekemään sanoja ja käyttämään vertauksia. Usein joutuu merkityksiä miettimään ja pohtimaan... Usein niissä jokin juju on.
heissan vaan, ja oikein iloista ja rauhallista Isänpäivää sekä aviosiipan päivää,,
Jess.. mielestäni se on kaikki johdatusta mitä meille täällä elämässä tapahtuu...
Itse voimme kait vaikuttaa elämään valinnoillamme. usein on kaksi vaihtoehtoa vaik kuinka? Mitään ei pakoteta -- sekin on rakkautta.
t:mira-ley :))
johdatusta or not johdatusta...
kas siinäpä vasta pulma:-)
Johdatushan taitaa olla aika paljon juuri sellaista kohtaloon uskomista, vai? Eli jokin "taho" jossain säätelee elämäämme ja johdattelee meitä eteenpäin...
Johdattelee toimissamme, ajatuksissamme, päätöksissämme. Onko silloin oikeasti vapaa tekemään aivan itse päätöksensä ja valintansa? Tämä on asia, jota en ole koskaan miettinyt, pistänpä sen nyt myssyyn muhimaan;-)
Heippa,
Haluan vielä jatkaa kiinnostavasta aiheesta...nämä asiat ovat nimittäin näinä päivinä olleet usein itsellenikin tähdellisiä.
Olen jo aikuinen nainen. ja nähnyt kaikenlaista elämän koukeroissa...no tällähetkellä valintani usein perustuvat kiinnostuksiini. Tosin yritän mahdollisuuksien mukaan välttää huonoja elämäntapoja,koska tiedän, että ne eivät ole terveydelle hyväksi jne. elikkä valintani ovat pääasiassa omaan toimeentulooni kuuluvia. esim. ammatinvalinta ja työpaikat. Mutta kaikkialla on sitten myös ihmisiä, ja heidän kanssaan voi keskustella ja saada uusia ajatuksiakin. kaikki tällainen kuuluu elämään ja siitä saa elämään myös sisältöä. No, toinen valinta on tietysti seuranhaku ja harrastukset. Mietin tarkkaan mistä itse pidän ja hakeudun kaltaisteni joukkoon. Siellä löytyy myös varmasti hyvä keskustelunalkukin. Toisaalta hyvään elämään kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen ja tietyt rajat. Kun on elämän perusarvot itsellä kunnossa voi varmasti seistä tukevalla jalustalla, josta sitten ponnistaa ja katselee uusia ulottuvuuksia...
Tässäpä tätä vähäksi aikaa..
t:mira-ley :)