heippa.
haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne
kasvattajista.
onko ollut ongelmia kasvattajan kanssa vai
oletteko aina saanut apua jos on jotain kysymistä
ollut?
itselläni sekä hyviä että huonoja kokemuksia.
haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne
kasvattajista.
onko ollut ongelmia kasvattajan kanssa vai
oletteko aina saanut apua jos on jotain kysymistä
ollut?
itselläni sekä hyviä että huonoja kokemuksia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta myös huonoja. Tuntuu, että jotkut
kasvattajat ovat parhaita ystäviäsi niin kauan kun
olet heidän koiristaan kiinnostunut (ostamisesta)
Kaikki kasvattajat eivät toki ole sellaisia, mutta
sillä onko kasvattaja "huono" tai "hyvä" ei tunnu
olevan tässä asiassa merkitystä.
Oisit nyt itse ensin kertonut noista
kokemuksistasi,kun kerran keskustelua haluat.
Eihän tää ole mitään keskustelua jos kaikki
kertoo et on hyviä ja huonoja kokemuksia ??
hei.
itselläni on hyviä kokemuksia ensinmäisestä
koirasta ja kasvattajasta joka on meillä
sioituksessa,kasvattajan luona käyty näyttämässä
koiraa ja aina kun ollaan lähettyvillä sielä voi
käydä. välimatka kumminkin on noin 150km joten ei
siellä ihan kuukausittain juosta. puhelimella
olen saanut sitten tietoa jos on jotain epäselvää
ollut. todella positiivinen kokemus ensi kerraksi.
sitten hankimme toisen koiran (eri rotua).
kävimme katsomassa 3 eri paikassa pentuja.
viimeiseksi kävimme katsomassa pentua siellä
mistä sen otimme.
kaikki vaikutti hyvältä ja kasvattaja antoi
ymmärtää että tiesi mitä teki.
näin otimme 5kk pennun sieltä ja alku meni hyvin
kasvattaja soitteli ja kyseli kuulumisia,mutta
kun kerroimme että koira hyppii
tiskipöydällä,rikkoo kaikki tavarat kun jää yksin
pissaa ja kakkaa sisälle myös vieläkin kun koira
on yli vuoden loppu se ihana kasvattajan rooli.
kaikki oli meidän vikaa ja hänelle vaan
valitettiin asioista vaikka halusimme kysyä apua.
eilen sitten viimeisen kerran asioin hänen
kanssaan koska hän ilmoitti että koiranhan voi
viedä piikille niin siitä ei enää aiheudu harmia
meille. meillä on käyny koiraterapeutit ja olen
soitellut ongelmakoira kouluttajille kaikkea olen
kokeillu kun vaan aikaa riittää. tämän kiitoksen
sitten kasvattajalta sain:koira piikille.
en todellakaan halua yleistää että kaikki
olisivat huonoja kasvattajia vaan haluaisin
tietää onko muilla samanlaisia kokemuksia.
tiedän kyllä mistä seuraavan koirani otan jos
sellainen tulee joskus.
hyvää kesän jatkoa kaikille.
Hei,
minulla on nyt ensimmäinen kasvattajan kautta
hankittu koirani ja kokemus on ollut todella
positiivinen. Kasvattajan kanssa kaikki on
natsannut tosi hyvin, mutta mieleeni tuli tästä,
että kun monesti kuulee kauhujuttuja siitä
millaisia kasvattajat voivat olla, että onkohan
jollakulla ollut samanlaisia ongelmia kuin meillä.
Meillä nimittäin oli alun alkaen kasvattajan
kanssa puhetta, että koira tulee taloon
harrastuskoiraksi, mutta ei niinkään näyttelyihin,
on jopa värivirheellinen, joten senkin puolesta
sopi meille erittäin hyvin. Kuitenkin koiran isän
omistaja (ei siis kasvattaja, joka taas
vastaavasti omistaa emon) on ollut useampaan
kertaan suorastaan painostamassa, että koira
pitäisi tuoda näyttelyyn. Alkaa vaan
raivostuttamaan, kun itseäni koiranäyttelyt eivät
sinällään kiinnosta.
Voisitko ehkä sanoa tälle näyttelyyn painostajalle
et voi itse ilmoittaa ja hakea koiraasi
näyttelyihin jos se on hänen mielestään niin
tärkeää.
Itse en antaisi omaa koiraani kenenkään toisen
mukaan (kenties täysin vieras ihminen minulle ja
koiralle) vain siksi, että tämä haluaa. On kai
sentään loppujen lopuksi omistajan päätösvallassa
mihin koiraa viedään tai mitä sillä harrastetaan.
Ei ketään voi kehiin pakottaa. Mikä on minun on
minun, ja jos koirani makaa tyytyväisenä
sohvalla, ei meitä kukaan voi väkipakolla viedä
harrastamaan. Aina voi tietysti yrittää...
Siis eikö tuo painostaja sitten tajua että
koirasi värivirheellinen? Käsittääkseni se on
pieni haitta näyttelymenestykselle...Mun
mielestäkään ketään ei voi pakottaa näyttelyihin,
mutta olisiko tuo niin vaarallista käydä kerran
kokeilemassa? Sanoisit painostajalle että jos se
huoölehtii maksuista, ilmoittamisista ja
kuljetuksista ym, niin okei. Ite olisit tietenkin
mukana koko ajan, ehkä vanhempiesi kanssa jos
olet kovin nuori (??). Kun koira sitten ei pärjää
näyttelyssä (vaikka eihän sitä tiedä) ehkä viesti
sitten menee perille ja painostus loppuu. No, en
ole itsekään näyttelyihmisiä, joten ei minuakaan
ihan helpolla tollaisiin saisi. Hyvät jatkot
sulle ja koirallesi. :)
mikäli olet ostanut koiran niin kasvattajalla ei
ole oikeutta pakottaa sinua viemään koiraa
näyttelyihin, hän voi ainoastaan ehdottaa sitä.
mikäli koira on sijoituskoira niin sitten
näyttelyt ym. kokeet täytyy sopia kirjallisesti
kasvattajan kanssa. kaiken lisäksi koiran pitää
osata käyttäytyä näyttelyissä vaikka sen veisikin
sinne, eli antaa katsoa hampaat ja tunnustella,
eli koiraa ei vaan tosta noin viedä näyttelyyn
vaan sitä myös pitää opettaa. sitten jos itse ei
halua koiraa viedä niin sanoo, että kunhan
kasvattaja maksaa kaikki kulut ja esittää koiran,
tai itse ainakin tuossa painostustilanteessa niin
sanoisin ellen saisi kasvattajalle taottua päähän
ettei kiinnosta.
eli kasvattaja ei voi pakottaa sinua viemään
koiraa näyttelyyn ellei kyseessä ole
sijoituskoira.