Hän oli siirtolainen. Hän oli tullut kaukaa. "Miten?", jotkut kysyivät. "Kävellen", hän vastasi usein. Iltaisin hän katsoi tähtiin ja toivoi osaavansa kävellä. Hän työnsi itseään kadulla. Ihmiset huusivat ja kiljuivat ja törmäsivät toisiinsa.
Hänen isänsä katsoi häntä suurten lasien takaa. Hän makasi ääneti vuoteessa. Kaksi ihmistä valkoisissa takeissa törmäsivät toisiina. “Joko osaat kävellä?”, isä kysyi.
Hän tuijotti isänsä ryppyisiä käsiä ja kosketti pyörätuolinsa pyörää. “En vielä”, hän vastasi. Isän vaalentuvat silmät eivät katsoneet erityisesti mihinkään ja sanoi: “Minä en koskaan oppinut, mutta sinä osaat kohta kävellä kuin he ja toivottavasti menetät tarpeettoman näkökykysi.”
Hän huokasi syvään. Kolmekymmentä vuotta kului. Hän käveli vaivalloisesti kävelykepin kanssa ja onnistui toisinaan törmäämään heihin. Hänen näkönsä heikkeni, eikä hän kyennyt enää erottamaan lapsiaan muista toisiinsa törmäilevistä ihmisistä.
Hänen isänsä katsoi häntä suurten lasien takaa. Hän makasi ääneti vuoteessa. Kaksi ihmistä valkoisissa takeissa törmäsivät toisiina. “Joko osaat kävellä?”, isä kysyi.
Hän tuijotti isänsä ryppyisiä käsiä ja kosketti pyörätuolinsa pyörää. “En vielä”, hän vastasi. Isän vaalentuvat silmät eivät katsoneet erityisesti mihinkään ja sanoi: “Minä en koskaan oppinut, mutta sinä osaat kohta kävellä kuin he ja toivottavasti menetät tarpeettoman näkökykysi.”
Hän huokasi syvään. Kolmekymmentä vuotta kului. Hän käveli vaivalloisesti kävelykepin kanssa ja onnistui toisinaan törmäämään heihin. Hänen näkönsä heikkeni, eikä hän kyennyt enää erottamaan lapsiaan muista toisiinsa törmäilevistä ihmisistä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kiva juttu, mielenkiintoinen.
tekee mieli vain kirjoittaa outuuksia. Lienee tarttunut scrabadabaduulta.
Itse asiassa se oli osittain omaelämänkerrallinen.
Ei oikeastaan.
(Vai oliko sittenkin...?)
ei teikäläiset tänne ole tulleet kävellen, vaan Finnairin ja Suomen valtion kustantamalla lennolla. Varmaam 'förstassa'.
Ihan hyvät teille. Itsetkin lähtisin jonkin rikkaan valtion elätettäväksi, jos sellainen jumalauta jostain löytyisi.
Tekstisi on sinänsä sujuvaa ja jouhevaa. Jatka valitsemallasi tiellä.
Kuten presidenttimme TH on todennut, mikäli puhevialtaan olen tolkkua saanut, globalisaatiossa on maapallon tulevaisuus.
Kirjoitellaan ihmeessä lisää. Ollaan sitten albiinoja tai ruskettuneita. (rusketus tuli siitä, mitä Berlusconi sanoi Putinille uudesta USA:n presidentistä)
syystä en jaksa tänään vitsailla.
Et taida ymmärtää sodasta mitään? Mielestäsi se on hauska asia. Kiva nähdä kun kuran väriset ihmiset ampuvat toisiaan, hauskaa kuvitella pieniä verisiä lapsia ja pakoon juoksevia naisia? Mielyttävää nähdä ohjusten tuhoavan rakennuksia, koteja, perheitä? Sinulle se on humoristinen asia, ehkä rakastat sotia - ja hei, mikäs siinä, kullakin huvinsa. Ja jos naapurisi nelivedon sijasta haluat enemmänkin kadehtia kotimaansa menettäneitä pakolaisia, niin ole hyvä.
Mitä ikinä tahdot ajatella minusta tai somaleista, se on sinun oma valintasi. Vähättele, panettele, vihaa, inhoa, oma valintasi. Minulle riittää vain se, ettet kuulu elämääni ja etten onnekseni tunne sinua.
Ymmärrän sodasta paljon. Tiedätkös, tässä maassa sodittiin venäläisiä vastaan vuodesta 1939 vuoteen 1944. Se oli toinen maailmansota. Ja on sodittu säännöllisen väliajoin vuosisatojen ajan.
Sodittiin silloin 40-luvulla ja jos uskontosi sallii, käy suomalaisilla hautausmailla.
Näet siellä sadoittain, tuhansittain valkoisia ristejä.
Ne ovat pystytettyinä niiden nuorten miesten muistoksi ja kunniaksi, jotka silloin kerran puolustivat tätä maata ylivoimaista vihollista vastaan. Vuosikausia. Ja lopputuloksena oli huono aselepo rauha, mutta itsenäisyys säilyi.
Kyllä Suomessakin on tiedetään sodan kärsimyksistä. Venäläiset desantit tappoivat syyttömiä siviilejä lapsista vanhuksiin rajan tuntumassa.
En arvostele Sinua siitä, että olet jättänyt kotimaasi sodan ja väkivallan vuoksi. Oletko kuitenkaan ajatellut, että olisit voinut tehdä omiesi hyväksi jotakin?
Vaikka tarttumalla aseeseen? Ehkä se olisi merkinnyt sitä, että et olisi täällä nyt. Olisit saattanut menettää henkesi muutamassa minuutissa.
Mutta itse ajattelen edelleenkin, vanha mies, että olisin valmis torjumaan vihollisen. Vaikka menettäisin henkeni tuon asian vuoksi.
Ei tosiaan tulisi mieleen ensimmäiseksi lähteä kyselemään piilopaikkaa jostakin rauhan maasta,jossa ehkä hyvä sosiaaliturva.
Se sosiaaliturva kun on vain materiaa. Tärkeämpää on se mitä ihminen missä päin maailmaa tahansa tuntee sydämessään ja minkälaista rakkautta hän tuntee oma synnyinmaataan kohtaan.
Toisaalta joskus ymmärrän teitä pakolaisiakin. Mutta en käsitä, kuinka Suomi valtiona hoitaa huonommin omia heikkoja kansalaisiaan, kuin joitakin muualta tulleita. Siinä se nyppy, joka ärsyttää. Johtuu ehkä omasta tiedon puutteesta tai ennakkoluulosta.
Mutta paskaako tämä tälle palstalle kuuluu.
Halusin vain kertoa Sinulle, että voisit olla kotimaassasi auttamassa omiasi. Mutta enhän voi tietää taustoistasi. Ehkä Sinulla ei ollut mahdollisuutta taistella. Olet tehnyt valintasi.
Yritän kunnioittaa sitä, vaikka en tiedäkään taustojasi.
Sen verran vielä: Luulen, ettet vielä tunne (?) suomalaista kulttuuria. Vaikka hallitsetkin hienosti vaikean kielemme.
Me suomalaiset rakastamme tätä maata. Ja aina kun uhka on tullut idästä. (mistäpä muualta)
Se on lyöty takaisin.
Siksi me olemme Me. Suomalaisia. Ja helvetin ylpeitä siitä. Ja ehkä myös hieman ennakkoluuloisia pakolaisia kohtaan. Mutta toivottavasti joskus tullaan tutuiksi.
Ehkä Sinäkin voisit avata putkinäköäni ja auttaa minua näkemään maailmaa hieman avarammin. Älykäs ihminen kun olet. Sen olen huomannut kirjoituksistasi.
Ja kirjoitellaan kuitenkin, koska sitä vartenhan tämä palsta on!
Vailla kaunaa.
Mies, jonka suvusta on kuollut sodassa 12 omaista.
Vesitit vankan mielipiteesi, vanha äijä, niputtamalla "meidät suomalaiset" oman mielipiteesi taakse.
Syntyperäisenä suomalaisena en ole kanssasi samaa mieltä, joten tilanne nyt siis ainakin 5,2 milj. - 1.
Laitan tämän joskus kirjoittamani tuolta Jatkonovellit puolelta. Löytyy sieltä
Tietoa palstasta
huhti 2006 / Keskustelija ottomaddix 25.4.2006
... että tällaista tällä kertaa... vanhan kertausta...
¤
Telkkarista tuli tuutin täydeltä ohjelma Sukupuu, jossa kukin vuorollaan rinta rottingilla kertoo, että mistä sitä oikein ollaan kotoisin. Jannen isä oli haikealla mielellä viimeaikaisista heittelyistä. Oli vähän tyhjä olo, ja alkoi tuumailemaan, että onko hän mies vai räkänokka? Että mistä sitä oikein ollaan kotoisin? Kirjahyllyssä näytti olevan paikallaan se isän puolelta tehty sukukirja. Komea opus kertakaikkiaan, oli kuvia ja pitkiä nimiluetteloita. Päästy joidenkin sukuhaarojen osalta jopa 1500 -luvulle…
Uutiset alkoivat, mutta nyt Jannen isä ei reagoinut uutislähetyksen tunnussäveleen, vaan otti kirjan ja alkoi selata sen sivuja.
Virta vie ja kuljettaa monenlaista kulkijaa. Ennen minun ajanlaskuni alkua, esiäitieni nimiä olivat mm. Gustafva Mattsdottir, Justiina Juhontytär, Katariina, Elina, ja esi-isieni nimiä Thomas Thomasson, Carl Gustaf Carlsson, Nikolaj ja Wilhelm.
Tässähän se sukuhaara polveilee.
Nykyajan sykkeessä ja rytmissä, oman aikani oravanpyörässä, nousen usein aamulla jo viideltä, menen lenkille tai treenaan juoksumatolla, ja olen työhuoneessani jo seitsemältä. Menen nukkumaan melko säännöllisesti iltakymmeneltä, syön kevyesti, enkä enää juhli niin kuin nuorempana. Olen vakuuttunut siitä, että eteeni tulevat uudet ja entistäkin vaikeammat haasteet on kuin tehty minua varten. En ole vastuksia kohdatessani Nikolaita huonompi, joka Tammisaaren vankileiriltä pääsi pakenemaan, joutui kaksi kertaa muuttamaan sukunimensäkin henkensä säilyttääkseen, ja meni myöhemmin naimisiin kylän kaunottaren Katariinan kanssa. Saivat rakennettua pesän, ja pesään kuusi lasta.
Sitkeitä ovat olleet myös sukuni naiset. Heidän elämänsä ovat kiitäneet kuin virran pyörteissä, joskus sisältäneet ripauksen glamouria, mutta enimmäkseen paljon dramatiikkaa. Elämän tosikertomuksia, joista jälkikasvu pystyy päättelemään vain, että sekavia tarinoita, mutta kiinnostavia.
Pilvenreunalla on myös Justiina Juhontytär Lapualta, tahtonainen, joka aikoinaan istui emoyhtiön hallituksessakin, ja omisti sisarensa Kreetan kanssa puolet konsernista. Ylipursuava, vaistonsa varassa toiminut johtajatar, joka hänkin aina sai tahtonsa läpi. Kerrotaanhan, että Justiina vastasi yhtiön sijoituksista, ja antoi sisarensa päättää ainoastaan vieraiden sijoituksesta illallispöydissä.
Suvussamme on aina riittänyt yritystä ja uskallusta. Eipä Kalleakaan voi aivan tylsäksi ja mielikuvituksettomaksi haukkua. Kaarle Kustaa Kaarlenpoika otti ja lähti Ameriikan raitille kultaa vuolemaan. Lähtiessään hän oli luvannut vaimolleen, että tulee pian takaisin hakemaan perheensäkin, kunhan saa järjestettyä heille uuden kodin valtameren takana. No, Kalle löysikin sitten vain uuden, kauniimman vaimon ja jäi sille tielleen. Yhteydet eivät ole katkenneet hänenkään jälkeläisiinsä, vaikka nämä nykyiset "ameriikanserkut" eivät osaakaan enää puhua suomea.
Kyllähän näitä sukuhaarojen perillisiä riittää, jotka ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi huutamalla ja heittelemällä tavaroita. Minulle kaikki tänne heti! Joistakin suvun tarinoista on kyllä ajan mittaan karisseet niihin rakennetut ja ympätyt uljaat lavastukset viimeistään siinä vaiheessa, kun luurangot ovat tulleet ulos kaapeistaan. Sellaisen kolinan jälkeen kaikki kauniit puheet rakkaudesta ja ystävyydestä vaikuttavat teeskentelyltä. Ei siis mikään ihme, että monen sukukirjan kirjoittaminen on katkennut kuin leikaten, kun kirkonkirjoja tutkittaessa yllättäen onkin löytynyt joku outo ja vieraan heimon jäsen, joka on päässyt sotkemaan puhtaana virrannutta verta.
Kieltämättä minullakin on ollut elämäni aikana muutamia sysimustia kausia. Olen joutunut välillä katselemaan omaa elämääni kuin sivusta. Yksin ei täällä ole kuitenkaan tarvinnut taistella ja ihmetellä, miksi niin monet onnellisesti alkaneet suhteet päättyvät, ja aivan järjelliset ja sivistyneet ihmiset käyttäytyvät järjettömästi ja tuhoisasti toisiaan kohtaan. Sitkeästi jaksan pitää kulisseja yllä. Järjestyksessä kolmas vaimoni, nuori valokuvamalli, saa minut taas kerran uskomaan, että tästä uudesta yhteisestä kodistamme ei tule puuttumaan valoa ja modernia avaruutta.
Heittäydyin taas kerran virran vietäväksi, en välittänyt äitini ja sisarusteni mustamaalauksista. Yrittivät kaivaa heti kättelyssä verta nenästäni, ja ilmoittivat yhteen ääneen, että heidän mielestään Helena -anoppini on asioita suurenteleva ja liioitteleva, sivistymätön huuhkaja, jonka kertomana saippuaoopperakin muuttuu yllättäen suureksi melodraamaksi. He ovat myös ennustaneet, että vaimostani tulee vanhemmiten kuin ilmetty äitinsä. Joskus nuorempana olisin ollut mukana kuin salamanteri tässä naisten pelissä, tässä avoimessa turnauksessa, jonka ensimmäinen erä oli juuri alkanut. Siinä sanojen sinkoillessa ja helistessä muistin, kuinka Äidinäitini Elinalla oli tapana tokaista lastenlastensa kovaäänisesti kiukutellessa, että: "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu." Niinpä annan sukulaisteni rauhassa kälkättää, se ei minua enää tässä iässä haittaa. Päinvastoin! Välillä oikein ihailen millaisia sanataitureita esiäidit ja -isät ovatkaan meistä hioneet.
Omalla paikallani, jämeränä sukupuuni oksalla ja elämän virrassa, olen kuin osana suurta näytelmää. Sitkeänä suvun vesana jälleen kerran kuin Feeniks-lintu olen nousemassa siivilleni. Jos elonpäiviäni riittää, niin minäkin voin joskus sanoa pojanpojalleni Pappani Wilhelmin sanoin: "Muista poika, kukaan meistä ei tänne maailmantolpaksi jää."
Jos elää saan.
Janne on vanhin lapseni, hänellä eikä muillakaan lapsillani ole vielä jälkikasvua. Janne meni jatko-opintoihin rajojen ulkopuolelle, ties minkälainen elämäntaiteilija sieltä aikanaan kotiutuu.
Näin keväällä iskee levottomuus, ja kyselen itseltäni: "Minne sinä nyt haluat?" ja vastaan kuin itsestäänselvyytenä: "Haluan matkan varrella olevaan baariin, jossa on jotain sattumanvaraista."
… ja matka jatkuu…
"Luulen, ettet vielä tunne (?) suomalaista kulttuuria. Vaikka hallitsetkin hienosti vaikean kielemme."
Tunnen suomalaisen kulttuurin oikein hyvin.
"Ja ehkä myös hieman ennakkoluuloisia pakolaisia kohtaan."
Kaikki tuntemani suomalaiset ovat upeita, hyväsydämisiä ihmisiä. Sitten löytyy teitä ennakkoluuloisia ihmisiä, jotka yritätte oikeuttaa ennakkoluulonne Suomen historialla. Mutta anna kun kerron sinulle: Suomen historia ei opeta rasistiseksi. Se on jokaisen oma valinta miten kohtelee muita. Minä en voi sanoa sinulle, että luovu ennakkoluuloistasi, että me olemme hyviä tyyppejä koska me emme välttämättä ole kaikki hyviä tyyppejä, meissä on monia mätiä omenoita. Mutta se on sinun valintasi luopua ennakkoluuloistasi ja ottaa se riski, että vaikka olisitkin ystävällinen ja suvaitsevainen somaleille, se ei ole mikään tae ja että voit silti saada paskaa niskaasi joiltakin yksilöiltä. Mutta sellaista on elämä. Täytyy ottaa riskejä ja aina tulee pettymyksiä.
ei mitään henkilökohtaista Sinua vastaan. En edes tiennyt Sinun olevan Somaliasta.
Meillä kaikilla on huonoja päiviä ja tulee turhaan purettua omaa paskaa oloa vääriin kohteisiin.
Tietokone yhdistettynä nettiin on silloin paskaolopäivänä huono kaveri.
Tulee kirjoiteltua sellaista, jota myöhemmin katuu.
Tämä keskustelu on lähtenyt ihan palstan otsikon ulkopuolelle, joten lopetetaan puolestani.
Olisi hauskaa saada tämä palsta jälleen elämään. Sellaiseksi, kun se joskus oli.
Hyvää loppuvuotta Sinulle.