Salaojat

Mikä tukki salaojat? ja miten ne saa helppoitten auki?

Asun 80- luvulla tehdyssä rivarissa. Se sijaitsee aika lailla mäen rinteessä, alaosassa. Rakennusvaiheessa siihen ei ollut tehty salaojia. Ne on tehty vuonna 2000, koska maa oli pihalla märkää (vettä kuopassa istutuksia tehdessä) ja noussutta kosteutta löyti huoneistoistakin. Työt tehtiin osin talkoilla ja olen muuttanut asuntoon sen jälkeen. Hyvin todennäköisesti salaojat kuivattavat jatkuvasti rautapitoista pohjavettä.

Tilasimme salaojan huuhtelun. Rakennuksen toiselta reunalta, yläpäästä, huuhtelija pääsi 6 metriä. Sitten tuli tukos. Laskupään kaivosta päästiin 20 metriä. Välillä on enemmän tai vähemmän tukkeutunutta putkea noin 20 metriä. pari vuotta sitten, kun pintavesiputkessa oli ongelmia, samalla huuhtelimme yläpäästä salaojia ja silloin putki oli auki 30 metriä, mutta vettä ei tullut kunnolla alapäästä. Alapään salaojasta lorisee edelleen koko ajan vettä.

Nyt huuhtelun yhteydessä tuli yksi klöntti alapäästä. Itse uskon, että vesi juoksee salaojakaivannossa putken ulkopuolella tukkeuman kohdalla ja menee sitten putkeen, kun se on vapaa. Voiko pohjaveden rauta jotenkin saostua salaojaputkeen vai mikä sen putken tiukasti tukkii. Mitä mieltä oletta?

Onko olemassa jotain tehokasta konstia saada putki auki ilman, että sitä kaivetaan esiin? Salaoja on nimittäin ainakin neljän asunnon kohdalla terassien alla, siis aika vaikeasti saavutettavissa.
136663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kuinka syvällä salaoja on onko mahdollisesti puita seinustan vieressä jonka juuret tukkivat salaojan
onko salaojan täytöt tehty kunnolla salaoja soralla tai sinkelillä jos ei ja savella täytetty niin savi on liettänyt ajan saatossa putken tukkoon

Äänestä
  • Alemmasta päästä varmaan metrin syvällä maanpinnasta, ylemmässä päässä ehkä 40 senttiä syvällä. Kuitenkin perustusten alapuolella.

    Puita ei ole seinän vierellä yhtään ainoata ja eipä juuri pensaitakaan, yhdellä on kyllä kukkapenkki.

    Talkoilla ne on osin toteutettu, suunnitelmiakin oli. Itse en ollut niitä laittamassa (kun en vielä asunut) ja toteamassa. Eräs osakas puhui, että sepeliä. Kai se on ollut pestyä, en ole varma? jotakin murskattua tavaraa kuitenkin, joka on tuotu paikalle tuota tarkoitusta varten. Sen päälle on laittettu styrox routaeristeeksi. Sitten vasta muuta maata. Melkein kaikilla on terassi seinän vieressä.

    Maa on edelleen paljon kuivempi kuin ennen ojitusta. Voiko kaivantoa toimia sitten jollain lailla?

    Äänestä

riippuu putki materiaalista onko vanhaa valkoista putkea tai tupla salaojaa eikä sadevesiä ole johdettu salaoja kaivantoihin koska salaoja siinä tapauksessa johtaa vedet soratäyttöihin ja siitä edespäin rakenteisiin joten saatta syntyä home vaurioita ulkopuolisen veden pääsystä rakenteisiin

Äänestä
  • Kaivoon tuleva salaojaputki on minusta musta. Pintavesiputket ovat erikseen.

    Sadevedet on pääosin johdettu sadevesikaivoihin. Asfaltin kohdalla, toisella puolen rakennusta, menee pinnassa, paitsi yksi. Jokaisen rännin alla on sadevesikaivo, josta lähtee tyhjennysputki. Varmasti 2 putkea menee suoraan sadevesikaivoon.

    Mutta kaksi on epäselvää. Johonkin niistä vesi kuitenkin häipyy. Kuulopuheiden mukaan 'loppuu' noin viiden- kuuden metrin päähän talosta. Järjestelmät on yritetty kyllä pitää erillisinä.

    Äänestä

alle 10 m päässä tai muita isoja puita. Niiden juuret tukkii salaojat ja jos painehuuhteluautolla ei niitä saa auki niin ei niitä saa millään muullakaan tavalla.

Äänestä
  • Ei ole yhtään koivua lähellä. Lähimpiin terijoen salaviin on ainakin 10 metriä matkaa. Nekin ovat korkeintaan keskikokoisia, 20- 30 senttiä paksuja.

    Kai se sitten pitää selvittää tukoskohtien tarkkapaikka ja uusia putki niiden väliltä. Iso homma, koska vähintään neljän asunnon terassit pitää purkaa ja tehdä uudestaan.

    Itse uskon vakaasti, että pohjaveden rauta jotenkin saostuu kiinteäksi ruskeaksi aineeksi. Jos vielä putkiin vähän pääsee tulemaan hienoa ainesta sekaan. Vesikaivoihin tätä 'ruostetta' on kertynyt paikoin senttejä paksuja kerroksia. Voisko sitä liuottaa jollakin 'myrkyllä'?

    Uskon, että salaojasta tulee vettä, koska vesi virtaa salaojakaivanossa. Sitten, kun putki on kunnossa, vesi menee putkeen. Salaojat ovat ylimmillänkin perustusten alapuolella ja toisessa päässä paljon alempana.

    Äänestä

  • Tukossa ovat kirjoitti:

    Ei ole yhtään koivua lähellä. Lähimpiin terijoen salaviin on ainakin 10 metriä matkaa. Nekin ovat korkeintaan keskikokoisia, 20- 30 senttiä paksuja.

    Kai se sitten pitää selvittää tukoskohtien tarkkapaikka ja uusia putki niiden väliltä. Iso homma, koska vähintään neljän asunnon terassit pitää purkaa ja tehdä uudestaan.

    Itse uskon vakaasti, että pohjaveden rauta jotenkin saostuu kiinteäksi ruskeaksi aineeksi. Jos vielä putkiin vähän pääsee tulemaan hienoa ainesta sekaan. Vesikaivoihin tätä 'ruostetta' on kertynyt paikoin senttejä paksuja kerroksia. Voisko sitä liuottaa jollakin 'myrkyllä'?

    Uskon, että salaojasta tulee vettä, koska vesi virtaa salaojakaivanossa. Sitten, kun putki on kunnossa, vesi menee putkeen. Salaojat ovat ylimmillänkin perustusten alapuolella ja toisessa päässä paljon alempana.

    putkia niin putken ympärillä oleva sepelipatja voidaan kääriä suodatinkankaaseen. Estää myös juurien pääsyn putkeen.

    Eli taitaa se teidän remppa vaatia vähän uutta sepaliä ja kangasta kuoppaan.

    Äänestä

voi todeta, että amatöörit ovat todennäköisesti sössineet. Jos olisi käytetty tuplaputkea 110 mm ja kunnon salaojakerrosta, karkeaa soraa tai salaojasepeliä ei ongelmia olisi. Into ei aina korvaa taitoa.

Äänestä
  • KOSKAAN korvaa taitoa.

    Äänestä

voi johtua monesta syystä. Yleensä paakut lähtevät painehuuhtelulla liikkeelle.
Pohjaveden rauta voi saostua putken ympärille tukkien salaojaputken reiät, mutta varsinaista virtausputkea se harvoin tukkii.
Viemärinkuvauslaittella se tukoksen syy selviää ja jos sitä ei rassilla tai painehuuhtelulla saa auki, pitää kaivaa auki.

Äänestä
  • ovat käyttäneet halpaa peltosalaojaputkea, niin se ei kestä ehjänä painehuutelua. Pitäisi olla ns. tuplaputki.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    ovat käyttäneet halpaa peltosalaojaputkea, niin se ei kestä ehjänä painehuutelua. Pitäisi olla ns. tuplaputki.

    Amatoorit kun sählää ne yleensä tarvikkeita hankkiessa katsovat vain hintaa. Jolloin se laadukkaampi tuplaputki on tietty jäänyt hyllyyn.

    Äänestä

  • Juuso. kirjoitti:

    Amatoorit kun sählää ne yleensä tarvikkeita hankkiessa katsovat vain hintaa. Jolloin se laadukkaampi tuplaputki on tietty jäänyt hyllyyn.

    kestää painehuuhtelun muutaman kerran, siitä on vuosien kokemuksia maataloudessa, missä painehuuhtelulla avataan peltojen salaojalinjoja. Toisaalta peltosalaojaputken käyttäminen rakennusten kuivattamisessa on hulluutta, koska sen virtausominaisuudet ovat huonommat, rengasjäykkyys on 25% pienempi kuin tuplaputken ja mikä pahinta, se on PVC:tä, mihin ei ole lisätty UV-suojaa ollenkaan tai vain vähän, jolloin se ei kestä pitkäaikaista säilyttämistä auringonvalossa. Vuoden säilytyksen jälkeen putki muuttuu "haperoksi", joka ei kestä muodonmuutoksia oikeastaan ollenkaan.
    Peltosalaojituksessa vanheneminen ei ole ongelma, koska salaojittajat saavat putknsa suoraan tehtaalta. Ihmiset, jotka ostavat putkikieppinsä kaupan takapihalta, eivät voi tietää, kuinka kauan kyseinen kieppi on auringossa lojunut.
    No, tuleva RIL 126 poistaa tämän ongelman, siinä tuplaputki on ainoa sallittu putkityyppi tekniseen kuivattamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukossa ovat kirjoitti:

Mikä tukki salaojat? ja miten ne saa helppoitten auki?

Asun 80- luvulla tehdyssä rivarissa. Se sijaitsee aika lailla mäen rinteessä, alaosassa. Rakennusvaiheessa siihen ei ollut tehty salaojia. Ne on tehty vuonna 2000, koska maa oli pihalla märkää (vettä kuopassa istutuksia tehdessä) ja noussutta kosteutta löyti huoneistoistakin. Työt tehtiin osin talkoilla ja olen muuttanut asuntoon sen jälkeen. Hyvin todennäköisesti salaojat kuivattavat jatkuvasti rautapitoista pohjavettä.

Tilasimme salaojan huuhtelun. Rakennuksen toiselta reunalta, yläpäästä, huuhtelija pääsi 6 metriä. Sitten tuli tukos. Laskupään kaivosta päästiin 20 metriä. Välillä on enemmän tai vähemmän tukkeutunutta putkea noin 20 metriä. pari vuotta sitten, kun pintavesiputkessa oli ongelmia, samalla huuhtelimme yläpäästä salaojia ja silloin putki oli auki 30 metriä, mutta vettä ei tullut kunnolla alapäästä. Alapään salaojasta lorisee edelleen koko ajan vettä.

Nyt huuhtelun yhteydessä tuli yksi klöntti alapäästä. Itse uskon, että vesi juoksee salaojakaivannossa putken ulkopuolella tukkeuman kohdalla ja menee sitten putkeen, kun se on vapaa. Voiko pohjaveden rauta jotenkin saostua salaojaputkeen vai mikä sen putken tiukasti tukkii. Mitä mieltä oletta?

Onko olemassa jotain tehokasta konstia saada putki auki ilman, että sitä kaivetaan esiin? Salaoja on nimittäin ainakin neljän asunnon kohdalla terassien alla, siis aika vaikeasti saavutettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu