Romanien rikollisuus ?

Henry. N.

Haluaisin ihan vain selvyyden vuoksi päivittää tilastotietoja, joiden mukaan romanit olisivat rikollisempia, kun pääväestöön kuuluvat.
Teidän laskutapanne eivät ole realisteja.
Meidän tulee ottaa samoista taustoista ja lähtökohdista olevat pääväestöön kuuluvat ja sitten voimme vasta saada realistisen tuloksen, joka varmaanon ihan erinlainen kun nyt.
En väitä etteikö meitä romaneita olisi aivan liikaa rikoksen teillä, mutta emme voi mitenkään todistaa romanien olevan sen rikollisempia kun toisetkaan.
Kun vankilatyössäni tapaan molempia rotuja niin kyllä molemmilla on aivan samat taustakekijät jotka ovat heitä johdattaneet vankilaan. Yhteiskunnan eri murrosvaiheet koskettavat samoin romaaneita kuin pääväestöön kuuluviakin. Kukaan ei synny rikollisena, eikä kukaan suunnitele tulevansa aikuisena rikolliseksi, eikä kukaan vanhin kouluta lastaan rikolliseksi, ei edes romanit, vaikka joku mahdollisesti niin luuleekin.
Rikolliseksi tuleminen ei ole yks selitteinen asia, se on monien vaikeiden elämän vaiheiden tulos.
Asiat eivät korjaannu syyttämällä eri rotuja tai vertailemalla kuka on rikollisempi kuin toinen, se ei loppupelissä palvele ketään. On tärkeämpää oppia ymmärtämään ja hyväksymään toistemme erinlaisuus, joka ei tietenkään saisi olla mitään eriarvoisuutta, erinlaisuun on faktaa suomessa, se on tullut jäädäkseen, ajatellaan vaikka suomeen muuttavia ulkomaalaisia, meidän tuleen vaan opetella olemaan heidän kansaan, emme voi siihen vaikuttaa. Kuulumme nyt euroopaan.
Mehän emme ole maahanmuuttajia vaan aivan supi suomalaisia ja olemme ylpeitä suomalaisuudesta.

60

6806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heidän kansa keskustella

      Hyvä kirjoitus pöhlä, Veija sanoi tuossa Paltakilla äsken, että Eframilaisia on vähintään 75 milj. jopa Kiinassa. Iranin vuorilla toista milj. kaaloa. Muk siiva rakkaveles. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, on paras ratkaisu. Jumalan siunausta sinne, ja Sokolle terveisiä. Yksi tuttu

      • Ymmällään

        Mitä tarkottaa muk siiva rakkaveles


      • Anonyymi
        Ymmällään kirjoitti:

        Mitä tarkottaa muk siiva rakkaveles

        Se tarkoittaa "ajasaavo jeeno murhaa naisia"


    • Uskova nainen

      Asiaa kirjoitit.. Tuohon kohtaan jossa sanot ettei kukaan kasvata lapsestaan rikolliseksi sanoisin vaan sen että joo ei kasvata tarkoituksella ei tietenkään mutta ihmettelen miksi kaaleet nykypäivänä on jättäneet kurin pois. Katselkaapa nykyään miten meidän nuoret kasvattaa lapsiaan. Kaikki annetaan periksi lapsille ja sen luullaan olevan oikein - Sanotaan usein jopa pienistä 3-6vuotiaista lapsista ett voi en maha tälle enää mitään. Lapset saa päättää millon menee nukkumaan ja mitä ruokaa syö.. Ei kelpaa se ei se vaan pitää hakea parempaa ja monet mummot ja ukit ovat samoilla linjoila. Itse olen sitä mieltä että rajattomat lapset turvattomuudessaan aikuisuuden kynnyksellä tulevat kärsimään siitä- pahimmillaan se johdattaa rikosten teille. Ei todellaan kaikkien kohdalla ei tietenkään mutta monia oireita huomaan monen monen nuoren kohdalla siitä mitä ilman rajoja on saatu aikaan. Sitten nämä samaiset vanhemmat jotka yli lelliivät lapsiaan menettävät hermonsa heidän kanssa usein kun lapset ottavat ylivaltaa jo aivan pieninä eivätkä usko enää mitään. Tästä ei suoraan tule ja aiheudu tulevaa rikollisaaltoa mutta olisi hyvä jo alkaa miettiä koska vaikutuksia sinne suuntaan tullaan näkemään.
      Kaikkea hyvää ja Joulun odotuksia

      • Maija Meikäläinen

        Totta joka sana. Vanhempien on aika katsoa sinne peiliin ja alkaa etsimään syitä itsestään siihen, miksi nuoret sortuvat rikolliselle tielle. Onko oikein se järjetön lelliminen ja tavaratulva mitä lapsille työnnetään? Onko se vain yksi keino saada lapsi vähäksi aikaa hiljaiseksi vai onko se näyttämistä muille kuinka meillä on kaikkea?

        Olen läheltä aikanani seurannut erästä romanilasta (poikaa) ja kyllä minua suoraan sanottuna hämmästytti. Hän oli oman lapseni kanssa samassa tarhassa. Ruokailussa hän ei osannut odottaa omaa vuoroaan, jos ruoka ei maistunut, se saatettiin heittää ympäriinsä. Hänen piti aina olla kaikessa ensimmäisenä tai hän menetti totaalisesti hermonsa ja alkoi mäiskimään.

        Omalla pojallani oli sellainen pieni kultainen ketju kaulassa, jonka tuo pieni poika kerran näki kun vaihdoimme vaatteita. Seuraavana päivänä hän tuli tarhaan lehmän riimun kokoinen kultakäätykaulassa isoine leijonariipuksineen. Hyvää päivää. Myöhemmin poika kehuskeli kuinka hänellä on uusin juuri ilmestynyt ammuskelupeli, mutta sellainen jonka ikäraja oli K-18. Silloin en voinut olla hiljaa ja sanoin pojan isälle, että onkohan se ihan järkevää antaa noin pienen pojan pelata niin väkivaltaista peliä, johon tämä isä sanoi: ” Niin, sitä minä olen yrittänyt sanoa, mutta en voi sille mitään.” Siis ei voi mitään 5-vuotiaalle lapselle!!!!

        Tällä asenteella ei juuri luoda turvallisuutta lapsen elämään, jos rajoja ei ole minkäänlaisia tai ehkä on mutta hyvin joustavat rajat. Lapsen kasvaessa nuoreksi onkin edessä tilanne, että kaikkea saa tehdä jos vain ei jää kiinni. Kokeilunhalu kaikkeen on aivan liian suuri ja kyky hahmottaa oikea ja väärä on hieman hämärtynyt. Tässä vaiheessa sen osoittaminen saattaa olla myöhäistä, koska he ovat jo oman tiensä kulkijoita.

        Mutta ihailen Itäkeskuksessa usein näkemääni perhettä. He ovat usein yhdessä kaupassa ja heistä huokuu sellainen perhekeskeisyys ja jos desibelit nousevat, niin siellä äiti ojentaa hellästi, mutta päättäväisesti lapsiaan käyttäytymään siivosti. Ja perustelee vielä kaikki sanomansa ja se on jotain sellaista mitä ei näe tavallisissakaan perheissä usein tehtävän. Hänen lapsensa eivät juoksentele edes takaisin kiljuen vaan he jopa keskustelevat vanhempiensa kanssa. Olen oikein kateellinen sille perheelle, mieleni tekisi usein kysyä tuolta äidiltä, että mikä hänen salaisuutensa on tuohon ihanaan otteeseen, millä hän lapsiaan käsittelee.

        Oikein ihanaa joulun odotusta teille kaikille. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään vaan saada nuoret vanhemmat heräämään siihen, että heillä on vastuu tulevaisuudesta ja vastuu siitä miten romaaneihin tämä nyt nouseva polvi tai seuraava sukupolvi suhtautuu.


    • jokaisessa

      Laskutapa kai viittaa siihen. Suomessa on n. 10 000 romaania joista n. 2000 olisi rikollinen tausta siis 20%. Ja mitä itse pääväistöön tulee. Suomalaisia on melkein 6milj. joten siihen sisältyy kaikki. Joten jos laskutapa viittaa tälläiseen tapaan, niin sitten olisi suomalaisia rikollisia vähemmän. Jos vastaavasti suomalaisia rikollisia olisi 20% heitä olisi 1milj 200 000 :) Joten kai se laskutapa ratkaisee ja määrä :) Jokaisessa kansalaisuudessa on rikollisia olipa sitten suomalainen tai muunmaalainen. Onneksi niitä ns. tavallisia immeisiä on enemmän :) " Hyvää päivänjatkoa"

      • muutamia lukuja

        Suomalaisissa vankiloissa on koko ajan noin 3500 vankia eli pyöreästi joka 1500:s on vankilassa.

        Romanivankeja on n 130 eli joka 77:s romani on parhaillaan vankilassa.

        Romanivankien suhteellinen määrä on täten noin 20-kertainen kaikkiin suomalaisiin nähden.


    • reporteri

      Henry. Joo, olet ihan oikeassa, sitä ei luulisi olevan vaikea todeta kenen vaan. Mutta nuo alituiseen tuossa aiheessa puhuvat ja siinä riippuvat ovat kuin hukkuvat jotka takertuvat viimeiseen oljenkorteen – nämä ovat suurimalta osaltaan nuoria, tietämättömiä ja muita vähäpätöisiän.
      Asia on nimittäin niin, että yleinen intelligentsija Euroopan valtaväestön keskuudessa on laskussa, kun sen sijaa romanien keskuudessa se on tasaisessa nousussa ja siinä on kauhukuvia kelle hyvänsä vähäpätöiselle, joka on tottunut siihen ajatukseen että sosiaalisesti häntäkin alempana on joku - ei se ole uuta sillä tämä sama ilmiö on esiintynyt Amerikassa – kaikkein vähäisinkin valkonaama pitää itseään parempana kuin paraskaan mesistä, sanoi kerran erä intiaanijohtaja, joka oli kutsuttu kokoukseen käsittelemään intiaanien ja valkonaamojen välisiä ristinriitoja.

      Suuri osa noista kovaa ääntä pitävistä tunteen huonosti oman maansa historiaa, ja on elänyt korkeitaan yhden lähihistoriallisen vaiheen lävitse, ajan joka ei ole sisältänyt suurta yhteiskunnallista muutosta, vaan on ollut niin sanotusti tasainen ja valmis pöytä. Eivät he ole kokenee sotaa edeltänyttä, eikä heti sen jälkeistä suomea, suomea ja ihmisiä, jotka eivät ole mitenkään verrattavissa tämän päivän suomeen.
      Voisi vain kysyä noilta suurisuilta, että mitä he ovat tehneet maansa eteen.
      Kun nyt on paljon kirjoitettu Italian romaneista niin katsotaas mitä ne britit hääräävät Kreikassa.

      greek-islanders-protest-unruly-british-to

    • vmpevvk

      Romaneja on Suomessa noin 10000.Suomessa tehdään henkirikoksia noin 180 kpl.vuodessa.Vuonna 2010 romani Esa Åkerlund teloitti 3 ihmistä.Eli 10000 jaettuna kolmella on 3333.Suomessa on 5500000 ihmistä.Jaetaan 5500000 3333:lla,saadaan 1650.Eli tappoja pitäisi olla 1650 kpl vuodessa jos kaikki olisivat yhtä väkivaltaisia kuin romanit.Eikä tämä Esa ollut vuonna 2010 ainoa romanitappaja.Luku olisi varmasti yli 2000 tapettua.Johtopäätös :romanit ovat ainakin väkivaltaisia.Ja muutenkin ovat vankiloissa ns.yliedustettuja väestönsä lukumäärään nähden.Johtopäätös.romanit ovat keskimääräistä rikollisempia.

    • Eli siis suomalaiset eivät ole ollenkaan väkivaltaisia...

      Sori perussuomalaiset, mutta aloitusviesti on onneksi totta.

    • joo minuakin on valvottanut tällainen kauhu tapaus kun menin illalla noin 11 aikaan liftillä ja istuin taka penkille ilman turva vyötä tajusin vasta perillä et mitä olin tehnyt ei se vielä mitään mut oikaisin siintä nurmikon läpi vaikka siinä oli kyltti ei se vielä riittänyt vaan ylitin tie n ilman suoja tietä tajusin et tästä ei oo enään paluuta kierre oli alkanut jo elämälläni ei oo enää mitään väliä joten panin tupakas ja kuten arvaat heitin tikun tie poskeen vajosin yhä syvemmälle synnin syövereihin joten menin koirien ulkoittamis polulle vastaani tuli vanhempi rouva nyökäten iltaa voitteko kuvitella en nyökännyt takaisin nyt olin jo varma et tästä ei oo paluuta näin puiston penkin ja yövyin siinä kenkät jalassa ilman pyjamaa te jotka elätte vielä normaali elämää niin pitäkää siitä kiini

    • maksanvankilatkin

      Hei taas pötkökirjoittaja! Mene nyt sinne kirjoituskurssille ennen kuin lähettelet uusia pötköjä tänne.

      Tämä on varmaankin aivan toivotonta saada ymmärretyksi siellä teidän keskuudessanne, mutta yritetään. Otetaan sillä lailla OOOOIIIIKEIN yksinkertaisesti.

      Noin joka tuhatviidessadas valtaväestön edustaja istuu vankilassa tällä hetkellä.

      Noin joka seitsämäskymmenesseitsämäs romani istuu vankilassa tällä hetkellä.

      Tämä tarkoittaa, että romanit ovat rikollisempia kuin valtaväestön jäsenet. Itse asiassa romanit ovat moninkertaisesti rikollisempia kuin valtaväestön jäsenet.

    • gsdgdgd

      Aloittajalle...

      Ei sitä kuulukaan mitata mistään samoista taustoista tai lähtökohdista.
      Eli tarkoitata varmaan että otetaan 10 000 suomalaista rikollista ja saman verran romaneja ja huomataan että määrissä on saman verran rikollisia ??????

      Tottaka vertauskohtana on suomen n. 10 000 romania ja 5,5 milj. valtaväestön edustajaa.
      Kun käytetään prosentuaalista mittaria se antaa vastauksen nimenomaa koko ryhmälle.

      Ja ikävä kyllä se on aika karmiva romanien kannalta.

      Syitä voi sitten miettiä erikseen, mutta fakta on että romanit on rikollisempia kun valtaväestö..... miksi..... siitä voi sitten keskustella erikseen.
      Olosuhteet?....kulttuuri?
      Itse sanoisin että vika on molempien asioiden summa.

    • prosenttimanne

      tilastot ovat ihmisten tekemiä , heidän jotka eivät osaa eroittaa totuutta ja valhetta.jos varkaus on rikos niinkuin se on ollut niin jokainen suomen kansalainen joka on yli kolme vuotta vanha on syyllistynyt rikokseen. laskekaa siis prosentti oiken, alle kolmevuotiaita on suomessa 2,5% väeastöstä näin ollen 97,5% suomalaisista on rikollisia.

      • no just

        Siis toi on nimenomaan mustalaisten toimintaa ja siitähän tässä viestiketjussa on kyse

        Jokainen 97,5 % yli kolme vuotiaista on varkaita
        Kerrankin yksi mustalainen joka myöntää asian

        EI TODELLAKAAN koske normaaleja ihmisiä... koskee AINOASTAAN mustalaisia


    • k.miikkulainen

      kerrankin tällä foorumilla rehellinen kirjoitus. totta on että nykyinen yhteiskunta ja sen jäsenet ovat luoneet oman totuuden, eihän autovarkauttakaan enää kutsuta varkaudeksi seon luvaton käyttöönotto. kyllä rikos on rikos vaikka siintä ei seuraisi sanktiota jonkun muotoseikan vuoksi, tulee mieleen kun eräitä isokenkäisiä haastateltiin lahjusjupakan tiimoilta niin viidestä asianosaisesta neljä kertoi lahjusten olevan maan tapa.

    • eisukua

      "jos varkaus on rikos niinkuin se on ollut niin jokainen suomen kansalainen joka on yli kolme vuotta vanha on syyllistynyt rikokseen. laskekaa siis prosentti oiken, alle kolmevuotiaita on suomessa 2,5% väeastöstä näin ollen 97,5% suomalaisista on rikollisia."

      Sitä arvelinkin, että olisi varmaankin mahdoton tehtävä selittää luku- ja kirjoitustaidottomille ja kaikin puolin tietämättömille ja sivistymättömille edes tätä yksinkertaista asiaa, mutta yritetään urhoollisesti vielä kerran.

      Kun tehdään tiedettä, määritellään aika tarkasti, mitä milläkin käsitteellä tarkoitetaan. Kun keskustellaan vaikka tällaisella palstalla, on täälläkin hyvä määritellä, mitä tarkoitetaan.

      Rikollisuudella tässä ketjussa alunperin tarkoitettiin sellaista lainvastaista toimintaa, joka on johtanut vankilatuomioon. On paljon sellaistakin lainvastaista toimintaa, joka ei johda vankilatuomioon. Nyt siis rikollisuutta määriteltiin sillä, kuinka paljon romaneista ja kuinka paljon valtaväestöstä istuu tällä hetkellä vankilassa.

      Joka tuhatviidessadas valtaväestön edustaja ja joka seitsämäskymmenesseitsämäs romani. Näin ollen romanit todettiin moninkertaisesti rikollisemmiksi kuin valtaväestön edustajat.

      Onko liian vaikeaa ymmärtää?

      • k. miikkulainen.

        sinulle ei sukua, pari korjausta vuodatukseesi, a, kuten huomaat osaan kirjoittaa,b, lukea, c,eikö varkaus sinun mielestäsi ole rikos. ps en ole romani.jokainen rehellinen ihminen uskaltaa kirjoittaa mielipiteensä omalla nimellään. mielipiteistähän tällä palstalla on kyse, ei totuus ja faktat paljoa paina.


    • prosenttimanne

      prosenttimanne ei ole mustalainen

    • kyselijä10000

      Joka tuhatviidessadas valtaväestön edustaja ja joka seitsämäskymmenesseitsämäs romani. Näin ollen romanit todettiin moninkertaisesti rikollisemmiksi kuin valtaväestön edustajat.

      Eikö teitä yhtään huolestuta? Vai onko tämäkin tilastotieto parannus entiseen verrattuna?

    • 43332

      meitä on paljo enemä ku 10000 nykyvää suomeskii ja meis on ihan samalalaila rikoliisii ku kaajeis ne on yleesä sellasii jotka toistava rikoksensa ja istuvat suuriman osan elämästä linnassa.

      nii ja muuteki tommoset lasku toimitukset on huijausta koska matematiikassa perustetaan faktoihin ei oletuksiin ja teiltä puuttuu fakta tiedot täysin laskutoimituksistanne, te ollette yksinkertaisesti huijareita ja koetatte olla nii fiksuja rasisteja. muka korkeasti koulutettuja pyh

    • faktaa ei rasismia

      Juuri tänne palstalle joku teistä toi opetushallituksen linkin, jonka mukaan teitä on noin 10 000. Eikö se linkki annakaan oikeaa tietoa?

      Faktojen esille tuominen ei ole rasismia.

      Valtaväestöstä joka tuhannestaviidessadas ihminen istuu tällä hetkellä vankilassa ja teistä joka seitämäskymmenesseitsemäs.

      Nuo luvut osoittavat, että te olette moninkertaisesti rikollisempia kuin valtaväestön edustajat.

    • egewggwe

      Jos sinä faktana teet tuollaisia väitöksiä ilman todisteita, siis pitäviä ei jotain menneen talven unia. Kuten hyvin tiedät varmasti on suomen lain vastaista etnisyyden perusteella tehdä tuollaisia tilastoja, joten se siitä.

      Eli matematiikka perustuu faktoihin ei olettamuksiin, vääntele miten päin tahdot mutta faktaa et voi näyttää tämän päivän tilanteesta.

    • ewtweggr

      niin selvennetään vielä tätä, eli arvioit on arvioita mutta että tulette tänne faktana esittämään arvioita ja niiden perusteella teeette lasku toimituksia osoittaaksenne että romanit on yhä heikommassa asemassa suomessa mutta tietenkin se on vielä näin. romanit tulee niin erilaisesta maailmasta ja vasta noin 30-50 vuotta on isosta muutoksesta jossa romanit saivat ns ihmis oikeudet suomessa. tätä aikaa ennen romaneiden elin olo suhteet oli niin erilaiset että on mieletöntä esittää että tälläinen muutos tapahtuisi hetkessä. ja joka tuntee historiaa yhtään niin romaneita on vainottu suomessakin kuin eläintä mutta toisaalta niin on ollut teillä nyky suomalais valtaväestöllä vähän samanlaista taustaa kun olitte vieraitten valtojen alla, niin luulisi teidän jotenkin ymmärtävän vai oletteko jo unohtaneet oman ahdinkonne? ja samalla kyvyn tuntea sympatiaa muiden ahdinkoa kohtaan?
      minä romanina näen koko ajan suuria muutoksia tapahtuvan meidän keskuudessa mutta olen myös ymmärtänyt ettei kaikki ole samanlaisia mentaliteetiltaan ja joiden kin kohdalla voi viedä pidempään kuin toisten mutta minä näen että romani lapset käy kouluja ja yhä useempi kouluttautuu perus koulun jälkeenkin ja työn teossakin on tapahtunut isoja askeleita, monet on tajunneet ettei perinteisillä keinoilla välttämättä enää pärjää ja on työllistyneet todella monipuolisesti.
      rikollisuus on meidän kaikkien ongelma, siinä on taustalla paljon ongelmia joita me kaikki voitais parantaa ja korjata tilannetta, nyky-yhteiskunta on muuttunut myös traagisesti huonompaan suuntaan, yhä useampi nuori syrjäytyy, suomessa on tästä tehty tutkimusta ja tulokset oli joillekin järkyttävät miten moni nuori on syrjäytynyt ja sitä kautta myös rikollisuus lisääntyy.

      diveded we fall but together we can bloom

    • faktaa ei rasismia

      Jos suurimman osan ihanteena on toisten - siis veronmaksajien - hyväksikäyttö esim. seuraavissa muodoissa:

      -väittämällä, että on muka kulttuurillisista syistä pakko pitää sellaista asustetta, joka konkreettisesti estää tekemästä useimpia töitä
      -käyttämällä kaikki sellaiset tilanteet hyvkseen, joissa vain voi toisilta jotakin varastaa
      -huijaamalla yhteiskuntaa elättämään ihmisiä, jotka voisivat itse tienata oman leipänsä
      -käyttäytymällä kuin vähä-älyiset
      -käyttäytymällä täysin toisista piittaamatta
      -häiriköimällä ja meluamalla
      -väkivallalla uhkaamalla, jos eivät saa omaa tahtoaan läpi

      kun ihanteenne ovat tällaisia, niin ei ole ihme, että niin mon iteistä päätyy vankilaan.

    • ei faktaa

      rasismia

    • e b

      mielestä miun, nuo lapsien murhaajat pitäis laittaa johonkii muualle kuin vankilaan

    • maksanvankilatkin

      oin joka tuhatviidessadas valtaväestön edustaja istuu vankilassa tällä hetkellä.

      Noin joka seitsämäskymmenesseitsämäs romani istuu vankilassa tällä hetkellä.

      Tämä tarkoittaa, että romanit ovat rikollisempia kuin valtaväestön jäsenet. Itse asiassa romanit ovat moninkertaisesti rikollisempia kuin valtaväestön jäsen

      • manipelle

        minä maksan sinulle apukoulun harjoittelupaikan, niin opit kirjoittamaan.


      • TEHNO

        .. ja loput vaan ei oo jääny vielä kiinni


    • apuvaaa10000

      Sinä varmaankin kävit sen apukoulun ihan itse.

      Kuinka kauan sinun piti harjoitella ja kuinka monelta sukulaiselta sinun piti kysyä neuvoa ja tukea saadaksesi aikaiseksi yhden virheettömän lausahduksen?

    • ??????kysyn vaan

      Se on hyvä nähdä syylinen naapuris kun kohdistaa sitä itseensä.Ei kukaan normaali ja terve järkinen halua hautaa lastansa joko se on kuolut narkkihin,viinaan tai johki muuhun.Vanhempien suru on jokaisella sama olet kaaleita tai kaajeita niin sydän kärsii kun menettää rakkaipansa.On parenpi lyödä tai yrittää ainakin päät yhteen ja katsoa mitä voisi tehdä ja mikä olis keino et kaikki rikolisuus vähenis ja viinan,narkkin kirous loppuisi.Onko parenpi sylkeä ihmistä kasvoihin kun auttaa häntä

    • ei-loinen

      Miten olisi, jos yrittäisitte opettaa lapsillenne, että varastaa ei saa, vaikka siihen tilaisuus tulisikin.

      Miten olisi, jos yrittäisitte opettaa lapsillenne, että erimielisyyksiä ei ratkota väkivallalla.

      Miten olisi, jos yrittäisitte opetella lukemaan, kävisitte koulua, opiskelisitte ammatin ja tekisitte töitä.

      Miten olisi, jos yrittäisitte ottaa itse vastuun itsestänne, ettekä eläisi toisten kustannuksella.

      Miten olisi, jos yrittäisitte olla nimittämättä teidän loismaisen elämäntapanne kriitikoita rasisteiksi.

      • siiskylläjuu

        hyvä lista. Noista voisi tosiaan aloittaa.


    • Aino.As

      Ihan järkeviä viestejä.Toisaalta ihan tuttua normaalille ihmiselle.

    • totuus julki nyt

      Saisiko vastauksia. Miten toimisi sellainen yhteiskunta, joka koostuisi vain romaneista?

    • totuus julki nyt

      Miten se voisi toimia, kun niin iso osa teistä istuisi vankilassa? Ja toinen iso joukko eläisi sossusta. Ja loput olisivat ministeriön erityisasiantuntijoina siitä, miten teitä sorsitaan.

    • kijuuhu

      Ruotsin Nordbottenissa oli tässä syksyllä uutinen kun mustalainen oli läpäissyt vastaavan tutkinnon ensimmäistä kertaa kun Suomessa ylioppilastutkinnon.

      Kaivakaa vähän lapin radion kautta.

    • gee10

      Suomen ensimmäisen romanitaustaisen yioppilaan lakituksesta on jo aikaa vuosikymmeniä. Ja koska etnisen taustan perusteella ei ihmisiä tilastoida, niin ei ylioppilaita "uutisoida".

    • näin on pojat

      Jessus, että teillä on ihan monta monituista ylioppilasta! Jeee! Aiemmin tällä palstalla julkaistiin opetushallituksen juttu, jonka mukaan jopa pari teikäläistä aloittaa lukion per vuosi. Kyllähän niillä kahdella ylioppilaalla per vuosi kustantaa ne 100 vankilassa olijaa ja 5000 sossun asiakasta!

    • Kuorsalon ylioppilas

      Tilastoja voidaan lukea monella tavalla. Olin lukuisia vuosia sitten yhteistyössä Lahden poliisin kanssa ja sain toimessani tietää, että Lahdessa oli 52 aikuista romaania, joista 50:llä oli rikosrekisteri. Miten tätä tilastoa halutaan lukea ?
      Onko niin , että pääosa noista ihmisistä ovat rikollisia vai voidaanko todeta, että suuri osa on jossakin elämänvaiheessa lipsahtanut kaidalta polulta. Lisäksi pitää vielä muistaa että mm. näpistykset ja muut pikku rikokset eivät johda mainittuun rekisterimerkintään lainkaan.
      Kyllä pitää vielä tehdä paljon töitä ja olosuhteita parantaa, että saadaa lisää niitä ylioppilaita, joilla sitten on mahdollisuudet nykyistäkin parempaan elämään.
      Vakaa asuinpaikka, koulutus ja työ ovat avaimet parempaan tulevaisuuteen.
      Onko Henry N. Kouvolasta ?

    • totta tämäkin

      Teikäläiset ovat yliedustettuina vankiloissa. Pelkästään jo se kertoo todellisen tilanteen.

      Aika rankkaa faktaa tuli Kouvolasta!

    • Lapinluontoko?

      Suomalaisia saamelaisia on myös 10 000. Suurin osa on muualla kuin Lapissa. Olot ovat olleet ankeat, kun kolkosta kodasta on lähdetty maailmalle.

      Onko koskaan puhuttu saamelaisten rikollisuudesta tai onko linnassa näkynyt paljonkin saamelaisia?

    • ????????????????????

      Voisiko niitä vastauksia nyt vihdoinkin saada? Miksi teikäläiset ovat yliedustettuina vankiloissa?

    • ihana hippi

      Juuri kaksi romaninaista ja yksi mies ryöstivät tuttuni yrityksen pankkikortit tarjoten kyytiä kapakasta kotiin ja bensaautomaatillakin käytiin , jotta saatiin pinkoodit anastettua.
      Suurin osa manneista on rikollista paskasakkia paitsi poikkeuksena muutama romanitaiteilija.
      Roskaavat , huutelevat ja uhkailevat.
      Pelottava hierarkia ja ansiten alistaminen. Voi ja voi
      Nostan hattua jokaiselle , joka tuosta porukasta itsenäistyy ,opiskelee ja hakee työtä.

      • Groosp

        no ei siinä hatun nostamisessa paljon käsi väsy.


    • janne.gavrilov

      ihana hippi, sanoit että suuri osa manneista on rikollista paskasakkia , okei hyväksytään tosin suomesta löytyi ainoastaan 24kpl manne nimisiä miehiä joten ei heistä suurta vaaraa ole suomelle.

    • tasavertaisuus

      Mielestäni romanit olisi kannattanut asuttaa aikanaan viimeistään 1930 luvulla valtion maille,olisi annettu joka perheelle n25 hehtaaria maata ja 7 vuotta verovapautta,näin olisi luotu mahdollisuus rehelliseen työhön kuin aikanaan karjalan evakoilla.Pientila vaan pystyyn ja kuokka heilumaan,saisi nauttia oman työn tuloksista.

      • Historianprofessori

        Itse asiassa Ruotsin vallan aikaan mustalasia yritettin asuttaa silloin hyvin harvaan asuttuun Pohjois-Karjalaan. Olisivat saaneet sieltä isot ökytilat mutta eiväthän mustalaiset siellä viihtyneet vaan karkasivat harjoittamaan perinteisiä elinkeinojaan, joita en tässä mainitse etten saa syytettä rasismista ja kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.


    • Julma-Juha

      Ne olisi pitänyt viimeistään silloin ajaa maasta.

      Tosin se olisi ollut ongelmien sysäämistä toisten niskoille. Hirttäminen olisi ollut paras vaihtoehto.

      Nykypäivänä kemiallinen kastraatio etteivät pääse jatkamaan heikkoa ainesta enää pidempään.

    • Työtätekevä
      • sahfram

        älä vaivaa päätäsi pedofiili


    • Olutkorihameessa

      En tunne mustalais miesten rikollisuutta kuin median kautta , mutta tunnen omakohtaisesti vasta sukupuolen toimintaan joittenkin tapausten kohdalta ja niissä tapauksissa on aina kyse varastamisesta , jolloin on hameeseen ,siis mustalais naisen kansallis pukuun - hameeseen on piilotettu varastettua tavaraa , ihmettelen ,että se sallitaan ja jopa yhteiskunta osin sen maksaa?
      Omat kokemukset sähkö työkaluista , muiden kokemuksiin kristalli katto valaisimiin , öljy astioihin
      Ja suuriin määriin ruoka tarvikkeisiin ,ihmetyttää miten ne on sinne saatu mahtumaan ja siellä pysymään , onko tarkempaa tietoa , ja kun jäävät kiini meneekö hame valtiolle .

    • Memuutmaksamme

      Nyt omakohtaisia kokemuksia pari viime viikolla ,tuo osittain yhteiskunnan maksama hame on ollut näkemykseni mukaan varaskätkö. Tuon hameen piirustukset löytyy ilta Sanomien jutusta. " Hameeseen kätketty 43 esinettä " ,siinä tuodaan esille että se voi olla kokonaan pussi tai sinne on tehty koukkuja tai erillisiä pusseja .On myös videoita jossa näkyy miten sujuvasti ja nopeasti tavaraa sinne pudotetaan .Kun lukee näistä tapauksista on yllämainittu ja tavaroita löytynyt ,jopa poliisin kertomana oli tapaus jossa tavarat painoivat 75 kg ?! Eli tapaukset ovat joko yksittäisen tekemiä tai ryhmän jossa joku vie myyjien huomion ja pari muuta parkeeraan ,niin että toinen täyttää pusseja toinen on näky suojana . Kun näitä tapauksia on jokunen ,ei voi muuta kaikkia sillä silmällä tarkkailla , sanoi eräskin kauppias .

    • Anonyymi

      Romaaniväestöllä 2/3 omaa rikosrekisteri.ei rasismia vaan realismia

    • Anonyymi

      Älä käännä aloittaja hyvä RAUTALANKAA. UUDESTAAN ...ja pyöräkin on jo keksitty .
      Palaa lähtöruutuun ja tunnusta itsellesi , että näkyvin JÄRJESTÄYTYNEEN RIKOLLISUUDEN MUOTO on kansallispukuun puetut romaanit .......

    • Anonyymi

      Niinpä, useimmat rikolliset ovat lähtöisin huonoista oloista ja sosiaalisesti alemmista yhteiskuntaluokista.
      Oma lukunsa tietysti ovat nämä ns. valkokaulusriklliset, mutta kuitenkin.
      Kyllä näistä "sossun elättämien" valkolaisten jälkikasvustakin yhtälailla päädytään rikollisille poluille siinä, missä romaniyhteisöistäkin.

      • Anonyymi

        Romaanien rikokset on muuttuneet eläimillistäkin sairaimmiksi , mikä vaan kertoo sisäsiitoisten big-ongelmasta ....


    • Anonyymi

      taitaa romanit olla poiiliisin ja supon juoksupoikia rosvoamassa pörssiä muilta itselle. maksettua teatteria että poliisien rosvoukset sekä armeijan ei tulisi selville.

      aivan teatteria koko paska. se on verovaroin helppo ohjailla muiden elämää käyttäen milloin ketäkin pelinappulanan.

      siinäpä se on polliisisetien ja ihan tätien työ. putsata pöytä itselle ja lähipiirille vuodesta toiseen.

      • Anonyymi

        Jo oli satuilua. Oletko kateellinen, menikö alue muille?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe